PHANTASIA
Hän kulkee keijuisaskelin,
hän vilkuttaa, hän hymyää,
yö-silmin tummin, kiehtovin
sua matkaan kiirehtää.
Hän vaiti viittaa sormellaan.
Et jäädä voi, sa mukaan käyt
pois, ohi tutun, vihreen Maan.
Saat silmiis oudot näyt.
Näät luomisihmeen sisimpään:
sun oma sielus auki on,
se on kuin lapsi syntyissään,
niin puhdas, tahraton.
Muu ympäriltäs katoaa:
tää tärkein on, sen tiedät nyt.
Ongelma elon ratkeaa:
oot itses löytänyt.
Vain hetkinen, sa havaitset
kuin sumuun kaiken haihtuvan —
pois, kauas keijuisaskelet
jo käy Phantasian.
Hän kulkee kautta maailman,
hän viivähtää, hän hymyää
ja näyttää Toden ainoan
— vaan luokses ei hän jää.