ENSI VUODET.
Metka ei ollut hänen oikea nimensä. Sen olivat sepittäneet koulutoverit, joilla on merkillinen halu väännellä kauneinkin nimi mitä jokapäiväisimmäksi. Tässäkään ei ollut kuin pari kirjainta alkuperäisestä nimestä, nekin nimen keskeltä, joka oli kauneimpia mitä almanakasta löytyy.
Metka oli siskoparven nuorin. Vanhimmat lapset olivat tyttäriä ja niin paljon vanhempia, että saivat veljen synnyttyä olla osallisina nimen valinnassa. Niinpä näiden ja vanhempien monipäiväisten ponnistusten perästä sai poika näin kuuluvan nimen: Klaus Klemens Wladimir. Kaksi ensimäistä olivat siskojen ja äidin keksimiä, mutta kolmannen lisäsi isä kenenkään aavistamatta, ajatellen että kolme nimeä näyttää komeammalta. Isä, ollen itsekin virkamies, toivoi pojan kohoavan korkeammalle kuin hän. Jospa tuo nimi kerran maailmassa saisi paikkansa Valtiokalenterin ensi lehdillä, niin siltä varalta on hyvä, että nimiä on kolme. Itse ei ollut saanut nimeänsä kohotetuksi varsin keskivirkamiesluokan tasallekaan. Syynä voi olla se, ettei suku ollut vielä kyllin etäällä talonpoikamaisuudesta. Lukanderit, joihin hän kuului, eivät olleet kohonneet etuoikeutettujen paikalle, mutta vähitellen ne tulevat kohoamaan. Isä näki jo nyt, että Klaus Klemensille muodostuu huomattavasti jykevämpi nenä kuin suvun muille jäsenille. Se oli hyvä merkki. Ja kun poika alkoi katsella ympärilleen ja sommitella ensimäisiä sanoja, oli tämän katseessa ja äänessä jotain valtiomiehen jylseyttä. Isä hymyili näille merkeille. Sisaret päinvastoin olivat huolissaan, kun ei heidän pieni veljensä taipunut lallattelemaan neuvon mukaan, vaan ärjähteli vastaan. Ja jos jolloinkin houkutuksilla ja namusilla saivat taipuvaiseksi, eivät sanat sittenkään lähteneet niin yhtäjaksoisesti ja "fiinisti" kuin siskot olisivat toivoneet. Pieni (lilla) Klemens, jota nimeä he suosivat, tuli heidän alituisen huolehtimisensa esineeksi. Jos muut alkuopinnot sujuivat hitaasti, niin seuratapojen oppiminen ja niiden noudattaminen teki pahinta kiusaa. Paikkakunnan nuoret herrat alkoivat käydä sisarusten kotona "fisiteillä", ja silloin olisi pikku Klemensin pitänyt olla niin tottelevainen ja huomaavainen kuin enkeli. Jos ei käytös ollut mallikelpoista, seurasi siitä vierasten mentyä monet neuvot ja varoitukset. Klemens ei osannut parempaa keinoa kuin että istui seuraavilla kerroilla äänettä ja liikkumatta jossain nurkassa. Mutta istuessaan hän toivoi sitä aikaa, jolloin saisi poistua mieleiseensä seuraan ja näyttää, että osaa hänkin haastella, vaikka ei niin sukkelaan ja liprakasti kuin nämä. Ja istuttuaan parisen vuotta latinakoulun penkillä alkoi olla tuttavapiiriä ja vapautta tarpeeksi asti. Klemens-nimi jäi kotona ja koulussa kuultavaksi, jolloin ei ollut mitään kiirettä, vaikkapa se lausuttiin ankarallakin äänenpainolla. Mutta Metka-nimen kuultua olivat huomio- ja toimintahermot heti liikkeessä. Kiireesti ei Metkakaan toiminut, mutta mitä tuli toimituksi ja sanotuksi, ne säilyivät toverien muistossa vuosikymmeniä.