XI.
Yöllä kuulin minä Aesopuksen nousevan nurkastaan ja murisevan, minä kuulin sen unien horteessa; mutta kun minä juuri uneksin metsästäväni, sopi se murina uneeni enkä minä siitä herännyt ihan valveille. Kun minä menin ulos kello kahden aikaan aamulla, näin minä ruohikossa ihmisjalan jälkiä; joku oli käynyt siellä, ensin toisen, sitten toisen akkunan alla. Jälet sitten katosivat näkymättömiin alaalle tielle.
* * * * *
Hän tuli minua vastaan hehkuvin poskin, ikisäteilevin kasvoin.
"Odotitteko?" sanoi hän. "Minä pelkäsin Teidän odottavan."
Minä en ollut odottanut, hän oli ehtinyt ennen minua.
"Nukuitteko hyvin?" sanoin minä. En tiennyt oikein mitä sanoa.
"En nukkunut, minä valvoin", vastasi hän. Ja hän kertoi, ettei hän ollut nukkunut yöllä, vaan oli istunut tuolilla silmät ummessa. Hän oli myös käynyt vähän kävelemässä.
"Joku oli käynyt majani luona yöllä", sanoin minä. "Minä näin jälkiä ruohikossa tänä aamuna."
Ja hänen kasvonsa punehtuvat, hän tarttuu käteeni siinä tiellä eikä vastaa mitään. Minä katson häneen ja kysyn:
"Olitteko se Te?"
"Olin", vastaa hän ja painautuu rintaani vasten, "minä se olin. En suinkaan minä Teitä herättänyt, minä kävin niin hiljaa kuin suinkin saatoin. Minä se olin. Minä olin lähi Teitä taas kerran. Minä pidän Teistä niin."