KORPI
Se on todella kamalaa, että hän edelleenkin saa rauhassa jatkaa vanhaa peliään. Vuosikausia on hän kiusannut, hätyytellyt ja raiskannut tyttäriämme, vaimojamme. Heidän turvallisuutensa ja kunniansa ei enää merkitse mitään. Hän on saanut aikaan niin paljo onnettomuutta, että sen pitäisi jo riittää! — (Epäröiden.) — Minä pahoin pelkään, että hän vielä tänään on tehnyt konnantyön, joka…
Hänet keskeyttävät kiihkeät, uhkaavat
HUUDOT
— Mitä hän taas on tehnyt?
— Pois mestari tehtaalta!
— Piiskuri pois!
— Pois se sika!
— Sanokaa, mitä se on tehnyt!
— Pois, pois!
EMIL huutaa hurjasti.
Minä luulen, minä olen miltei varma, että hän on, on turmellut minun sisareni!
Huudot räjähtävät raivokkaaksi pauhuksi, josta epäselvästi eroiltua seuraavia
HUUTOJA
— Sen hän saa kalliisti maksaa!
— Pian se toisen tarvitsee — kun entinen koskeen hyppäsi!
— Monta se konna tarvitsee — ei sille vähät riitä!
— Mutta tuo peli täytyy vihdoinkin lopettaa!
— Hirtettävä se olisi! Ehkä sitten laukeaisi…
— Otetaan se kettu ulos luolastaan!
— Hakataan se niin, että kukko suurimmat palat nielee…
— Pois se roisto!
— Helvettiin!
— Hirteen, hirteen!
KORVEN ÄÄNI voittaa vihdoin melun.
(Se hukkuu taas kiihtyvään meteliin; mestari hiipii vavisten telefoonin ääreen, tarttuen kuulotorveen.)
KAARLO lähenee ja sähähtää hiljaa.
Laskekaa irti! Muuten…
(Juuri silloin aikoo joukko rynnätä sisään. Mestari hellittää kuulotorvesta, aivankuin se olisi tulikuuma rauta ja peräytyy kauhusta kalpeana kirjoituspöydän taakse.)
KORPI työnnetään sisään takaperin, asettuu ovelle hyökkääjien eteen tarttuen lujasti ovipieliin ja huutaa kaikuvasti.
Toverit! Hiljaa! Pysähtykää! Rauhoittukaa! Kuunnelkaa minua!
Hänet keskeytetään hurjin
HUUDOIN
— Rupeatko sinä puolustamaan tuota…?
— Mitä te ajattelette, isä…?
— Pois tieltä — ja paikalla!
— Me otamme ketun luolasta…
— Pois tieltä!
KORPI jännittää viimeiset voimansa ja työntää hyökkääjät takaisin, huutaen läpitunkevasti.
Kuunnelkaa! Odottakaa! Pysähtykää! Tapahtuu onnettomuus! Hän kyllä ansaitsisi selkäänsä — mutta siitä olisi heille hyötyä! — (Joukko seisahtuu.) — Ettekö ymmärrä, että he toivovat, odottavat jotain väkivaltaisuutta, saadakseen tekosyyn kutsua tänne enemmän poliiseja tai sotaväkeä. Me emme saa heidän toivoansa täyttää! Ettekö ymmärrä? Päätetään pikemmin, mitä on tehtävä.
HUUTOJA
— Oikein puhut!
— On se niinkin…
— Ensin pehmitetään se roisto!
— Pois tieltä!
— Lakko on tehtävä huomispäivänä!
— Lakkoon! Lakkoon!
— Ja mestari pois!
— Piiskuri pois!
— Ja palkat entiselleen!
— Päätetään heti tehdä lakko!
— Lakko tehdään!
— Hyvä, hyvä!
Kun joukko on peräytynyt, menee Korpi ulkopuolelle ja sulkee oven.
KORVEN ÄÄNI kajahtaa voimakkaana ja kuuluvana metelin ylitse.
Niin toverit — minä myönnän että meidän pitäisi tehdä lakko, sillä meillä ei ole muuta keinoa, jolla voisimme estää palkanalennuksen. Mutta voimmeko me tehdä sen? Onko meillä yksimielisyyttä, onko meillä voimaa viedä se voittoon? Tappio tuottaisi tavattoman paljon kärsimyksiä… Ja minä pelkään, että me olemme liian heikkoja — ei ole kassaa, ei järjestöjä jotka auttaisivat…
Hänen äänensä hukkuu taas sekavaan, moniääniseen huutoon kuin myrskyn pauhuun — josta epäselvästi eroittaa joitakin kiihkeitä
HUUTOJA
— Mitä sinä lörpöttelet, Ville…
— Ethän sinä ole ennenkään pelännyt!
— Lakko täytyy tehdä!
— Ehkä me jostakin saamme avustusta?
— Meidän täytyy tehdä lakko!
— Niin juuri — täytyy!
— Me emme elä sellaisella palkalla!
— Sepä se on!
— Emme enää anna alentaa palkkaamme!
— Emme voi — lapset…
— Emme voi! Emme! Lakkoon! Lakkoon!
— Ja mestari pois!
— Ehdottomasti! Hän on liian paljon…
— Piiskuri pois!
— Oikein! Hänen rikoksensa riittävät!
— Pois! Pois! Lakkoon!
KORVEN ÄÄNI
Vaietkaa — älkää huutako! Tässä on niin suuri asia, että minun täytyy sanoa suoraan mielipiteeni. Kyllä minä mukana olen jos kerran kaikki toiset tahtovat lakkoon.
Ovatko kaikki siis sitä mieltä, että meidän täytyy tehdä lakko, jollei palkkoja pysytetä entisellään ja mestaria eroiteta? Onko se kaikkien tahto?
KAIKKI
— On! on! on!
KORVEN ÄÄNI liikutuksesta värähtäen.
Onko jokainen nyt samaa mieliä? — Ja seisovatko kaikki vaatimuksensa takana, kunnes siihen myönnytään? Ettei kukaan lähde työhön, ennenkuin yhdessä päätetään?
HUUTOJA hetken äänettömyyden jälkeen.
— Ei kukaan!
— Lakko on tehtävä!
— Emme voi muuta.
— Huomisaamuna lakkoon!
— Ja niillä vaatimuksilla, kuin Korpi sanoi. Eikö niin?
— Hyvä! hyvä! Mestari pois!
— Palkat ennalleen ja mestari pois!
— Lakkoon! Lakkoon!
KORVEN ÄÄNI
Mutta asia on sittenkin kovin tärkeä, toverit. Sitä täytyy takkaan harkita, ja jokainen sanokoon suoraan ajatuksensa. Sentähden ehdotan, että menemme yhdistyksen huoneustoon ja päätämme yhteisessä kokouksessa mitä lopullisesti on tehtävä. Ei tällaista asiaa auta yhtäkkiä päättää — siitä riippuu niin paljon.
ÄÄNIÄ
— Oikein puhut!
— Ei tarvitse keskustella — lakko on ainoa keino!
— Toverit — ei harkitsematta! Tämä on liian vakava…
— Kokoukseen!
— Ei se mitään keskustelua tarvitse — mutta mennään nyt sitten…
— Lakko on tehtävä!
— Keskustelemaan!
— Mennään talolle…
— Turhaa lörpötystä — lakkoon!
— Mennään, mennään!
Kiihtynyt joukko lähtee liikkeelle ja samassa kajahtaa ilmoille valtavalla voimalla työväen marssi. Se etenee hitaasti häipyen ja sitä säestää satojen askelten jymy — aivankuin jonkun jättiläisrummun mahtava jyske.
MESTARI pyyhkii tuskanhiestä helmeilevää otsaansa ja mutisee vapisevalla äänellä.
Mitä, mitä tämä oikein on? — Minua, minua solvataan, uhataan!
KAARLO Annille, joka kyyristyneenä itkee eräässä nurkassa.
Anni tule pois, lähde heti täältä — mene kotiin…
(Kun Anni on poistunut, lähenee Kaarlo mestaria omituisin, hiipivin askelin ja hänen äänessään värisee pidätetty raivo ja tuska.)
Sanokaa paikalla, teittekö te jotain hänelle — mitä täällä tapahtui?
Sanokaa se heti, heti!
MESTARI alkaa tointua saadessaan voimaa kiihtyvästä vihastaan; lausuu vihdoin hitaasti, aivankuin nauttien toisen tuskasta ja epätietoisuudesta.
Vai niin… Tekö äsken estitte minut telefoneeraamasta? Tekö rohkenitte hyökätä minun kimppuuni? Ja nyt te tulette vielä kysymään — niin, mitä te oikein tahdotte tietää…?
KAARLO hiljaa, pahanenteisesti.
Älkää ärsyttäkö minua enää! Sanokaa mitä teitte hänelle — sanokaa paikalla! Muuten tapahtuu onnettomuus!
MESTARI
Aivan oikein! Teille tapahtuu onnettomuus, ellette tuki suutanne! Tekö uhkailette — te, joka olette minun vallassani… jolle voin tehdä mitä tahdon? — (Hiljemmin.) — Minä sanon nyt teille viimeisen kerran: jollette ole aivan ääneti tästä asiasta, ja heti laputa tiehenne täältä — niin teidät viedään kylmimpään Siperiaan. Se puhe on vielä minun muistissani… Ymmärrättekö…?
KAARLO korostaen jokainoan sanan hurjalla vihalla ja uhkalla.
Ja minä sanon teille, kurja santarmikätyri! Jos minut syyttömästi ilmiannatte, tai jos olette tehnyt jotakin Annille — niin teidät viedään hautaan… Vaikka minut vietäisi sitten kuumimpaan helvettiin! Ymmärrättekö?
MESTARI murisee raivon ja sisäisen levottomuuden vallassa.
Odotappa lurjus… kyllä sinä… tämän muistat… minä varoitan sinua…
KAARLO ääntään hiljentäen.
Minä en varota! Mutta voi teitä. — Jos minun vielä täytyy tulla tänne!
Esirippu.
Toinen näytös.
Ensimmäinen kuvaelma.
Työmies Vilho Korven kamari.
Talvi-illan hämärässä näyttää huone autiolta ja hyljätyltä, sillä piironki peilineen on poissa ja vuoteiden paikalla näkyy vain kasa makuuvaatteita. Kyökistä kuuluu yhtämittaa pikkulapsen voimaton vaikerrus ja Liisan väsynyt laulu. Näitä säestää silloin tällöin lasten käheä yskä ja pakkasen terävä paukahdus ulkopuolelta.
Korpi pysähtyy yksitoikkoisesta kävelystään ja alkaa huitoa viluisena käsiään. Aukaisee kyökin oven.