KORPI
Eikö Hiltu ja Antti ole vieläkään tulleet?
LIISA tulee kyökistä. Hänen kasvonsa ovat tavattoman kuihtuneet ja kalpeat ja hän yskii vähän väliä käheästi.
Ei — mahtanevatko ne lapsiparat mistään puita saada. Kun eivät vain palelluttaisi jalkojaan, siellä oli jo äsken 28 astetta pakkasta.
KORPI levottomana.
Voi sentään. Ei niitä olisi pitänyt päästää sinne. Mutta sekin herättää huomiota jos itse menisi. Missä Anni on?
LIISA vavahtaa kuin yllätetty pahantekijä ja sopertaa.
Anni tuota… Anni on — on vähän asialla… Kai hän — pian.
KORPI ei ole huomannut Liisan pelästystä, vaan menee kattolampun ääreen ja raapaisee tulta, tarkastaen öljysäiliötä.
Vieläkö öljyä on jälellä?
LIISA änkyttäen.
Ei ole tippaakaan.
(Menee ulos.)
KORPI kuin itsekseen.
Kaikki vaan näkyy loppuvan… (Tulee pöydän ääreen, sytyttää pienen, lasittoman läkkilampun ja alkaa sen valossa silmäillä pientä punakantista lentolehteä.)
LIISA tulee taas sisään ja etsii jotain makuuvaateläjästä. Alkaa aralla, hermostuneella äänellä.
Vilho… koeta nyt vihdoinkin vaikuttaa, puhua siihen suuntaan, että se lakko lopetettaisiin, sillä…
KORPI keskeyttää kiusaantuneena, miltei rukoillen.
Älä nyt taas Liisa… anna minun olla rauhassa! Meidän täytyy vielä kestää jotenkin — edes pieni aika…
LIISA
Sehän on mahdotonta! Jos lakkoa jatkuu vielä neljännen viikon, niin meille tulee eteen nälkäkuolema…
KORPI katkerasti.
Tulkoon sitten! Nälkään saamme kuolla silloinkin jos ne voittavat ja alentavat palkat mielensä mukaan! Näin kuollaan ainakin nopeammin — ei tarvitse niin kauan kitua!
LIISA vapisevalla äänellä.
Voi Vilho, mitä sinä puhut…? Etkö sinä enää mitään välitä minusta ja lapsista, heidän kärsimyksistään?
KORPI tuskallisen kiihkeästi.
Liisa parka… Ei nyt auta ajatella sitä vaikka joudummekin kärsimään jonkun viikon! Olethan itsekin monasti sanonut, ettemme elä sellaisella palkalla — tässähän on kysymys olemassaolosta… Eikä lakkomme koske yksinomaan meitä, se vaikuttaa tavallaan koko maan köyhien elämään. Jos me voitamme, alkavat työläiset kaikkialla herätä ja järjestyä, vaatia oikeuksiansa. Tappiomme taas masentaisi köyhien mieliä, levittäisi toivottomuutta. Niin Liisa, meidän täytyy vielä kestää…
LIISA tukehtuneesti.
En minä itsestäni mitään välittäisi, mutta kun lapset… Ja pikku Aune on tänään tullut niin kovin heikoksi, kyllä hän vaan kuolee…
KORPI hätkähtää ja änkyttää sekavasti.
Onko, onko Aune sairaampi…? Olihan hän vielä eilen… tuota… Mistä hän niin äkkiä on huonontunut…?
LIISA peittäen kasvonsa.
Kysytkö sinä sitä? Täytyyhän pienen lapsen vatsan mennä piloille kun ei saa muuta kuin hapanta leivänpurua. — (Tukehtuneesti nyyhkyttäen.) — Kahteen päivään ei enää ole tullut tippaakaan rintaa — imee ihan turhaan… Tänään ei saatu enää maitoakaan — eilen sai pienen tilkan…