KORPI
Voi Liisa… mikset ole ennen sanonut?
LIISA
En ole tahtonut enää lisätä huoliasi… Ethän sinäkään olisi mitään voinut — kun ei ole mitään…
KORPI nousee seisomaan, hänen huulensa vapisevat ja katse harhailee hätäisenä ympäri huonetta kuin etsien; vihdoin änkyttää tuskallisesti.
Liisa, sinä olet… olet… Voi Liisa parka, tämä on… tämähän on kamalaa. Mitä olisi tehtävä…?
LIISA tarttuu äkkiä Korven käteen, puhuu hätäisesti, rukoilevasti.
Vilho, koeta lopettaa lakko! Se on ainoa keino… koeta toimittaa niin, että huomenaamuna mennään työhön! Silloin saadaan heti lääkkeitä, maitoa ja meidän pikku Aunemme parantuu vielä, saa elää… Voi Vilho, teethän sen?
KORPI hiljaa, epätoivoisesti.
Liisa parka — minä en voi… en voi! Me olemme itse hukassa, jos häviämme. Ja mehän taistelemme samalla kaikkien köyhien ja sorrettujen puolesta… Emmehän voi heitä pettää…
LIISA nyyhkyttää tuskallisesti, syyttävästi.
Voitko ennen pettää lapsesi! Vilho, sinä et saa! Se on sinun syysi jos Aune kuolee! Sinä voit vielä pelastaa hänet — älä anna hänen kuolla! Hän on sinun oma lapsesi…
(Menee itkien kyökkiin.)
KORPI tarttuu päähänsä, ja seisoessaan siinä vääristynein kasvoin, raskaasti hengittävänä muistuttaa hän takaa-ajettua pahantekijää. Vihdoin kiertyy hänen silmiinsä kyyneleitä ja hänen äänensä särkyneenä, tukehtuneena.
Ei, ei, hän ei saa kuolla. Minun täytyy saada jostakin maitoa, eikö olisi jotain… — (Katselee tuskallisesti etsien ympärilleen.)
LIISA alakuloisesti.
Eihän meillä enää mitään ole, Vilho parka. Kaikki on myyty…
KORPI kuin havahtuen.
Liisa, tuo tänne työpuseroni.
LIISA
Mitä sinä sillä teet, Vilho?