KORPI
Kaarlo… älä viitsi — se koskee vain minua.
KETTUNEN peräytyy pelästyneesti silmiään räpyttäen ja änkyttää.
Tuota, tuota… älä sinä hyökkää minun kimppuuni… minä… haastan sinut oikeuteen, tuota… niin, vankeuteen pääset!
KORPI läheten Kettusta.
Älä pelkää… en minä maksa sinulle ansiosi mukaan — kysyn vain: onko sinun nyt hyvä olla, kun olet noin törkeästi valehdellut minusta…? En ole vihainen jos se sinulle tuottaa jotain mielihyvää. Mutta minulla on toinen tärkeämpi asia: Onko Kettunen käynyt ilmoittautumassa lakkopetturiksi?
KETTUNEN kimeästi kirkuen.
Minä saan mennä työhön, koska, tuota, haluan. Eikä se kuulu, tuota kaikenlaisille — mokomille!
KORPI raskaasti.
Kyllä se kuuluu — se koskee koko tehtaan työläisiä. Sinä olet pettänyt jokaisen — kavaltanut meidän yhteisen asian. Sinähän lupasit olla lakossa niinkauan kuin toisetkin…
1:NEN TYÖMIES pilkallisesti.
Onko patruuna siis Kettusen jumala?
KETTUNEN ärsyyntyen.
On mikä on! Mutta kyllä minä sentään tuota, tottelen häntä enemmän kuin teitä! Häneltä minä, tuota, palkankin saan…
KAARLO on vieläkin raivosta kalpea, mutta pakottaa itsensä nauramaan, ja hänen pilkkasanansa putoilevat piiskaniskuina.
Sehän on tietty, että Kettunen palkan saa! Mutta sanokaa nyt huvin vuoksi, paljoko saatte? Oppimestarinne Juudas sai mestarinsa pettämisestä 30 hopeapenninkiä — mutta tietysti veljien pettämisestä on korkeampi taksa? Eikö niin? Rahan arvokin on kohonnut.
(Katkeraa naurua.)
KETTUNEN ähkyy kuin raivosta tukehtumaisillaan.
Mi… mitä sinä lurjus lörpöttelet tuota, Juudaasta, hopeapenningeistä…? Sinä uskallat?
KAARLO myrkyllisesti.
Ooh, suokaa anteeksi, herra Kettunen — nyt vasta ymmärrän, että teillä on syytä loukkautua moisesta vertauksesta. Mikä oli Juudas? Typerä hölmö, joka pettää vain yhden — penneistä, vie nekin takaisin ja hirttää itsensä! Sellainenko kykenisi opettamaan Kettusta, — joka pettää yhtaikaa 800 toveriansa, vie palkkiot pankkiin ja alkaa ajatella, miten saisi lisää…
KETTUNEN peräytyy ovella ja heristää nyrkkiänsä, kihisten kiukkuisesti.
Tämän te tuota, muistatte… jumala rankaisee — jumala muistaa kerran teidät.
KAARLO
Mutta teidät muistaa vain piru!
EMIL
Tuskinpa pirukaan viitsii Kettusen puolesta kiusata kunnon ihmisiä.
KAARLO
Aa — onhan sillä täällä parikin uskollista asiamiestä — patruuna ja mestari. Kyllä ne viitsivät — kun Kettunen taas suutelee heidän saappaitaan.
(Naurua.)
KETTUNEN röyhkeästi.
Se on minun asiani! Ja kai minä yhtähyvin saan mennä työhön kuin
Halonenkin. Hänelle ette sano mitään… — (Kaikki hämmästyvät.)
KORPI ärjäisten.
Valehtelet!
KETTUNEN ovella, ilkeästi naurahtaen.
No, olkoon niin — minun puolestani…
EMIL on muuttunut aivan kalpeaksi; lähtee nopeasti Kettusen jälkeen ja mutisee hammasta purren.
Tuota minä en kärsi…