KORPI
Ei siellä sitten mitään voi… Kuinka hän, miten se on mahdollista..?
Miksi hän sen teki…?
VAIMO uudestaan kiihtyen.
Kysyttekö te sitä? Lakon tähden hän sen teki! Kun lapset olivat jo toista vuorokautta kärsineet nälkää… ja te, te olette syypää!
(Anni menee ulos.)
KORPI änkyttäen.
Miten… miten minä siihen olen syypää…?
VAIMO
Kenenkä syy se sitten on? Olisihan teidän pitänyt ymmärtää, ettei herroille mitään mahdeta — kyllä he puolensa pitävät! Ja nyt on patruuna vielä luvannut ajaa kaikki entiset työläiset pois — häätää kaikki, jotka asuvat tehtaan huoneissa. Mihin mekin joudumme keskitalvella kuuden nälkäisen lapsen kanssa? Sen saitte aikaan…
KORPI änkyttäen.
Onko, onko se minun syyni, että ilmestyi rikkureita, pettureita… ettei mistään saatu apua… että kaikki…
(Hänet valtaa niin voimakas mielenliikutus, ettei voi puhua; kumartuu vain käsiensä varaan.)
KAARLO vapisevalla äänellä.
Älkää ihmisparka enää syyttäkö… kyllä tämä jo muutenkin on liian kamalaa…
VAIMO
Miksi yllytitte lakkoon? Miksette ajatellut — ja nyt ei Vihtori pääse työhön. Me saamme kuolla nälkään…
(Purskahtaa sydäntäsärkevään itkuun.)
KORPI hetken kuluttua hieman tyyntyneenä; vakuuttavasti.
Väärin te minua syytätte… yllytyksestä. Minä päinvastoin varoitin, sanoin että häviämme jolleivät kaikki pysy päätöksessään — se oli kaikkien yhteinen päätös. Ja kai tekin sen ymmärrätte, että täytyi edes koettaa vastustaa tuollaista palkanalennusta. Vai olisiko siihen pitänyt suostua? Miten tekin lapsilaumanne kanssa olisitte tulleet toimeen? Työväen täytyy koettaa pitää puoliaan jos se tahtoo elää! Ja kun jokainen tekisi vain velvollisuutensa, niin kyllä työväkikin jotain voisi vielä — ja se kerran voittaakin…
VAIMO epätoivoisesti.
Ei- koskaan! Kyllä patruuna puolensa pitää…
(Juoksee itkien ulos.)
KAARLO tarttuu päähänsä tuskan ja epätoivon vallassa.
Voi, mitä minä nyt teen…? Se on minun syyni! Miksi syytin häntä niin ankarasti? Enkä ehtinyt peruuttaa, hyvittää — pyytää anteeksi sanojani… Voi minua!