KEVÄTMYRSKY
Horrosunta.
Jähmettynyt luomakunta.
Kinos kasvoi kyläin yli,
ammollaan on talven syli.
Katsot länteen, katsot itään, mutta et nää muuta mitään: silmänkantamaton hanki, hanki; ihmissielukin kuin vanki, vanki; niinkuin myrkky syöpyy kauhu sisimpääsi Loppu lohdutonko? Viime tuomionko luonnonlaki lahjomaton sääsi?
Mutta niinkuin vastaukseks etäisyys nyt huoahtaa, tummuu loitto taivaanranta, on kuin vavahtaisi maa; äänekkäämmin, äänekkäämmin ähkii nyt jo kaukaisuus, kunnes äkin ääntä täys' on ympärilläs avaruus.
Kevätmyrsky, kevätmyrsky, herranilma ilmeinen!
Kaikkialla vinkuu, vonkuu, pauhaavat jo puuskat sen,
niinkuin jättiraiti liehuu lumiaava aukea,
ääneen vaikeroi jo viita, huokaa korpi raukea.
Luonnonvoimain temmellystä tutkit vaiti tuijottain,
kauhus katoo, pelkos poistuu, rintas täyttää riemu vain.
Kevätmyrsky, kevätmyrsky! Tuhotöitä teet ken ties.
Vähät siitä, kunhan taittuu talven jäykkä, jäinen ies.
Vähät siitä, siellä täällä vaikka kaatuu laho puu.
Katso! Kohti korkeutta vesat vehreet kurkoittuu.
Muusta viis, kun harmaja vain haihtuu liikkumattomuus.
Kun vain henki heräjää ja alkaa aikakausi uus!