JUMALAN VIRSI.
Joko oisi se hymniä huomenen, jota hymisi huulet heidän; — täys' oisiko mitta jo murheiden sekä tuskien tulvat meidän? — vai liekö se laulua enkelein tai kaikua korkeuskantelein eli oliko itse se Jumala, min kuulin ma laulua?
Ei ollut se laulua ihmisten, ei laula ne laulua hyvää. Ei ollut se kaikua kannelten, oli siksi se liian syvää. Ei enkelilaulua ollut tää, yläilmahan laulupa heidän jää. Siis oli vaan virttä se Jumalan, oli kaikua korkean:
Hyvän katkesi kytkyet, kahlehet, pyhä pyrkihe juhlaan jaloon ja sidotut sielujen aatokset näin pääsivät päivän valoon; läpi lunten ja jäiden ne murtautui, yli soiden ja rimpien poikki ne ui kevätjuhlaan, juhlahan Jumalan sekä toukohon taivahan.
Hyvän vapauslaulua sävelet soi niin kuni taivaan torvet. Ne sävelet tuutivat tuntehet ja ne täyttää kirojen korvet. Tuo hymni se uskoa uudistaa sekä heikon se voimia vahvistaa, luo luottamusta se Jumalaan, tuo taivahan päälle maan.
Se tekevi hyväksi ihmistä ja ehjää luopi se meistä ja se päivänä seestävi sydäntä sekä silmiä kyyneleistä. Kukin on kuin itsensä unhottais sekä taivaan tuutuhun uinahtais ja on kuin ihminen Jumalan kävis vasta nyt kuvahan.
Oi ihmiset, kaikki te kuunnelkaa sydän-äänien kunnon kieltä; sitä kuunnelkaa sekä laulakaa jok' ainoa Jumalan mieltä. On kullakin Jumala povellaan; kukin tulkitkoon sitä laulullaan. Näin taasen jo meillä on Jumala, on kaitsia korkea!