KAHDENLAISTA
On salossa Suomen nääntynyt jo nälkähän lasta monta ja puutteen kourissa itkenyt mont' äitiä onnetonta.
Siellä monta on silmää raukeaa
ja monta on murheen alla.
Myös monta on lasta, vanhempaa,
min koti on kankahalla.
On suojana siellä metsän puu
ja hoivana tuonen miesi,
yön mustan kylmä ja kirkas kuu
on kulkijan kurjan liesi.
On riemua juhlasalissa,
on välkettä kynttilöiden,
ne kilvan kiistävät loistossa
kera helmein, juhlavöiden.
Siellä herrat nyökkii neideilleen:
nyt saamme me huvitella.
On vastaus: hymyt suloineen
— Nyt tanssitaan "Tarantella".
Ja nuorten joukkio silkissä
jo tanssivi Tarantellaa.
Ja neitoset helkkyvät helmissä.
— Näin kelpavi iloitella.
Siellä herrain silmät liekehtii
ja neitojen posket palaa,
ja yöstä kun aamuun jouduttiin,
he saivat suukkoja salaa.
Näin siskot nälkähän nääntyvät,
kun kilvan tanssivat toiset,
ja veljet kun Tuoneen eksyvät,
voi riemuita inehmoiset.
Kun tietäis tanssivat keijut nää
sen nälkäisen joukon retket,
niin voiskohan silkit miellyttää
ja maistuisko tanssi-hetket?