KUOLEMAN LINNUT
Kuoleman linnut ilmoja kiitää,
Tuonelan tiirat lentää.
Tuonelan tumman mailta ne liitää.
Tännekö asti entää?
Missä ne linnut ilmasta eroo,
missä ne maahan vaipuu,
siellä ne kantaa kuoleman veroo,
siell' on suru ja kaipuu.
Siellä ne kätkee kantelon kielet,
soittajat sorjat säikkyy,
vanhana vaipuvat nuoret mielet,
Tuonelan laineet läikkyy.
Itkun ja vaivan vaikeat virret
yötä ja päivää soivat,
Tuonelan tuomet, hiisien hirret
antavat ainoot hoivat.
Tuonelan tiirat taivahan peittää,
missä ne milloin kulkee.
Keskehen kesää lunta ne heittää,
ihmiset yöhön sulkee.