LAULU NAURUSUISTA
Ruskovin huulin
ivaten, luulin,
kulki hän nauraen kiiruhtain,
siitäpä asti
vallattomasti
astelen nauraen taivaltain.
Voi sitä tyttöä,
niin sydämmikköä,
että hän munkin tenhota tais.
Nauraen juoneen
jos vaikka Tuoneen
murehen lapsen se johdattaisi
Naurelen sulle
kuin sinä mulle;
lemmetön leikki on rattoisaa?!
— Naurujen kaita
polku on saita.
Voi sitä sittekin taivaltaa!