RUUMIINRYÖSTÄJÄ
Cabaret Rouge on Skandinavian hauskimpia huvittelupaikkoja. Siellä on toisinaan verrattomia taiteilijoita. Mutta toisinaan on ohjelma huonompi.
Esiintyipä siellä tässä kerran "taiteilija", joka nikotiinin, alkohoolin ja ties minkä kerrassaan vaivaiseksi panemalla äänentähteellä kiitteli päissään olevaa yleisöä sen muka Saksalle sen vastoinkäymisessä osoittamasta myötätunnosta. Ajatelkaa nyt: kabaret-yleisön edessä ymmärryksensä loppuun juonut mies naukumassa sympatiaa suurelle, joskin sen yläluokan päänsä seinään lyöttämälle maalle. On sekin se heidemannilaisten diplomatiaa: palkata mokoma variksenpelätti valvomaan maailmanvallan etuja piskuiseen kapakkaan. Sillä voidaan olla varmoja siitä, ettei varieteen itsensä kannata maksaa tämän sortin taiteilijalle niin suurta korvausta, että sillä kannattaisi joka illaksi prässäyttää mustanpuvun housut, käydä tarpeeksi usein lääkärissä ja väkiperäisesti jatkaa organisminsa myrkyttämistä "kiihoitusaineilla". Tällainen "taiteilija" ei ole isästä jumalasta.
Mutta muuten on Cabaret Rouge, kuten sanottu, aika hauska paikka, ja kertyy sen pieni salonki tavallisesti valioyleisöä täpösen täyteen.
Siellä istuvat ne, joilla ei sen raskaampaa aherrusta olekaan, jotka sota-aikana ja ennen sitä osasivat turvottaa mahaansa mutta varsinkin kukkamaan köyhän kansan laihtuessa ja köyhtyessä entisestäänkin: kriisiaikain paratiisilinnut, nuo, joiden omatunto ei koskaan pane vastaan mitä voitonjano vaatii.
Ja sitten istuu siellä näiden oikeat kädet, kullan parittajat: kaikenlaiset chefit, joilla on isäntiensä paheet mutta ei näiden omaisuutta, mutta joita nämä öljyttävät parahiksi sen verran, että heillä riittää intoa hiestyttää alapuolellaan olevia, sekä varoja sen verran, että silloin tällöin voivat pistäytyä Rougessa nauttimassa viinigrogista ja vajaverhoisista kintunsätkijöistä. Mikäli he istuvat siellä joka ilta, on se merkkinä siitä, että he ovat isäntiensä tavoin oppineet kahmaisemaan sieltä missä on.
Niin, ja pistäytyy siellä toisinaan kelpo maalaissetäkin haihduttamaan huoliaan sen vääryyden johdosta, minkä hänelle on tehnyt elintarvehallitus maksamalla elintarpeista vain kymmenkertaisen hinnan.
Siinä Rougen kotimaiset vieraat.
Ulkomaiset taas ovat karvaa kaikenlaista alkaen liikemiehistä sanomalähettiläihin saakka, joista viimeksi mainitut kylläkin tarvitsevat alkohoolin innoitusta kyetäkseen sadannen tai tuhannennen kerran paikallisessa sanomalehdistössä torjumaan kukin maansa työväenluokan ulkomaille levittämät (tietysti) täysin perättömät tiedot Mannerheimien, Noskien, Petljurain y.m. tekosista: tapettu on työläisiä — oikasevat nuo auliisti palkitut neekerit — mutta taiten. Ei liikaa.
Hauskoja iltoja lienevät Rougessa myös viettäneet Suomen hallituksen myöntämällä puolella miljoonalla ja muilla näppärästi hankituilla varoilla Mannerheimin ja Judenitshin kalpakaveri, demokraatti, kubanilainen kasakkaeversti seurueineen, nuo, jotka ovat tehneet murhia aatteellisista syistä mutta rosvouksia vähemmän aatteellisista — maan kunniavieraat, joiden karkoittaminen ei olisi ollut kenenkään mieleenkään, samaan aikaan kun Suomen valkopirujen käsistä paenneita työläiskrekkaleita vietiin viivana takaisin rajan yli.
Kirjavaa kansaa siis, joskin kysymys koskee vain vivahduseroa. Läpeensä sivistynyttä luonnollisesti. Täyttyyhän salonki kansainvälisestä kermasta. Ei kukaan häiritse toistaan. Osataanhan antaa arvo aate- ja säätyveljille. Vain joskus rikkoo ylevän harmonian tökerö sorasointu.
Niinpä löysi sinne taannoin tiensä muudan Mannerheimin valkoisenruusun ritari, oikea malliexemplaari, ja nehän, kuten tunnettua, eivät tunne "muuta johtajaa ei luojaa" kuin oman itsensä. Niillä on omat tapansa asua tätä maailmaa ja sankaruus pursuaa niistä muuallakin kuin köyhäinkortteleissa ja vankileireillä. Niiden ylin into on kaikkialla näyttää mitä miehiä ovat, jos kohta suuri yleisö alkaa siitä jo olla muutenkin selvillä.
No niin. Pistäysi kabarettiimme. Heittäytyi Napoleon-eleillä tuolilleen. Eli ensimmäisestä ohjelmanumerosta alkaen mukana. Löi kepillä tahtia. Hihkasi milloin ei arvellut laulajan tulevan omin apuineen toimeen, kun taas tanssinumeron kestäessä ponnahti tuoliltaan ja esitti omaa ohjelmaansa pöytänsä ympärillä. Kihosi grogi yhä enemmän tukkaan. Pääsi yhä enemmän valloilleen. Kätteli taiteilijoita ja hurrasi äänensä käheäksi. Hoputti viinurin tuomaan ruusuja, paljon ruusuja à 2 kruunua. Syyti niitä lavalle puolisen kuormaa. Ihmetteli, kun ne eivät aikaansaaneet varsin silmiinpistävää kiitollisuutta: niitä sotkeutui esiintyjäin jalkoihin, varisi salongin puolelle, vieri sinne ja tänne — ihan tarkoituksellisesti. Eikä sitten edes hyvin ansaittua hymyä kevytkenkäisen sulottaren rusomaalisilta huulilta, mutta kyllä vahingoniloisia katseita yleisön taholta.
Suuttui lopuksi Mannerheiminmies. Kohosi omissa silmissään kuin roomalainen sadanpäämies. Tiuskasi äkäisenä jotakin suuremmoista:
— Minä olen Helsingistä!
Jäi suu auki odottamaan minkä vaikutuksen tekisi tämä korkealuontoinen
"Sesam, aukene".
Lavalla juuri viehkeä keiju oli leijaillut viimeisen kuvionsa. Sieppasi sivumennen korvaansa helsinkiläisen ihailijansa huomautuksen. Niijasi, nyökkäsi, iski häijynä suurelle yleisölle silmää ja myhähti:
— Helsingistäpä tietenkin, mistäpäs muualta.
Myhähti ja katosi samassa raskaan samettiväliverhon rakosesta.
Suuri yleisö hengähti helpotuksesta. Se ei tietenkään tahtonut kieltää sukulaisuuttaan, mutta pyysi saada olla rauhassa. Viinurit vaihtoivat keskenään ymmärtäväisen katseen. Mannerheiminmies putosi ylilastissa tuolilleen älyämättä mitään. Eihän ole järki haittana näillä muutenkaan, miten sitten, kun moniviikkoista humalaa on terästetty kymmenkunnalla viinigrogilla.
Jos olisi älynnyt, olisi varmaan tullut sanoneeksi itselleen:
— Kannattipa nyt tämänkin takia taistella oikeuden ja totuuden puolesta ja saada vapaudenruusun. Puhumattakaan siitä, että kansa lakoisi kahden puolen, ei saa edes vaivaista silmäniskua pahanpäiväiseltä tanssijattarelta. Täähän vasta hassua.
Tai jotain muuta sinnepäin. Sillä epäilemättä on typerää kahlata kainaloita myöten työläisveressä ja ammatikseen ryöstää ruumiita, puhdistaa työväenjärjestöjen kassoja ja kaikkia muita kassoja niin roimasti, että kähvelletyillä varoilla voi elellä Suomessa kuin Kroisos, mutta myös pistäytyä naapurimaassa ja liikkua siellä leveästi ja kylvää kuormittain ruusuja à 2 kruunua silloin kun suomenmarkka on makulatuurin arvossa, kun tällä kaikella sankaruuden ja rosvottujen varojen tuhlauksella ei kuitenkaan kykene herättämään edes varieteesulottaren myötätuntoa.
Paremmanhan toki luulisi olevan pyyn pivossa kuin kahden oksalla: jos ei olisi puuttunut henkeä koskeviin asioihin eikä havitellut köyhäin työläisten otsansa hiessä hankkimia niukkoja varoja, niin olisi toki omatunto ja kädet puhtaat ja nauttisi ainakin omaa kunnioitustaan.
Kun nyt sensijaan: ei retkua parempi, roikko, jolle nyrpistetään nenää, ikäänkuin viattomain työläisten veri lemahtaisi ruusujen sijasta, joita ruumiinryöstäjä toivottomana kylvää.