I.
Katso, tehdaskorttelissa seisahtivat koneet äkin, pyörät kaikk' on nukuksissa, asuntoina hämähäkin; ei nyt kuulu kalke, kilke sieltä niinkuin aina ennen; poiss' on raatajoiden vilke töiden luona tullen, mennen.
Suunnattoman suuret pajat, joiss' on työtä tuhansille, lukoss' ovat pitkät ajat, vailla miestä moukarille; kymmenien kutomoiden koneet nukkuu tuhatluvut; eivät suihka pirrat, joiden ääress' seisoi äsken suvut.
Lakoss' ovat orjajoukot. Kurjiss' esikaupungeissa, joissa heill' on täynnä loukot kamalissa kasarmeissa, näkee nälkää lakkolaiset vaimoineen ja lapsinensa, vaikka kädet auttavaiset tuokin heille antimensa.
Nälkää näkee lakkolaiset. Eikä tuossa kyllin vielä: sadat naiset, lapsukaiset, miehet kuolee hätään siellä. Runsaimmatkin avunlähteet suovat erän liian niukan; ain on eessä pelkät tähteet; hyvä jos saa kukin hiukan.
Mut on hätää muuallakin, ei vaan orjain asunnoilla: Vaiv' on vakaa linnoissakin kapitaalin valtijoilla: tuottaa päivä joka ainoo, tappiota tuhat sataa, Vararikot varmat vainoo, jos vaan jatkuu tätä rataa.
Vaan ei toistaan lähemmäksi astu kumpainenkaan puoli. Viel' ei kyllin käskijäksi ole käynyt julma huoli. Voitostansa varmat ovat Voima työn ja kapitaali; isännill' on tunnot kovat, lakkolaisill' ylhä maali.