XXIX.
Daniel Nilsenin ja Dinan hautauksen piti tapahtua kaikessa hiljaisuudessa. Sanomalehdissä ei ollut mitään ilmoitusta niiden ajasta, mutta tieto siitä levisi kuitenkin. Hämmästyksekseen näki Arne pitkän rivin komeita vaunuja liittyvän saattueeseen. Yksistä näki hän mrs Valterin harmaiden kiharain ympäröimät, hyväntahtoiset kasvot. Hänhän se oli saanut toisetkin liikkeelle.
Yksi hänen suojateistaan oli joutunut miljoonahaukkojen
raadeltavaksi. Hän tahtoi saada toimeen mielenosoituksen
Plummerilaisia ja heidän hengenheimolaisiaan vastaan, ja hän saikin.
Siitä puhuttiin julkisesti — sanomalehdissäkin.
Vaunujen perässä tulivat eri työväen yhdistykset suruharsoihin käärittyine lippuineen, marssien loppumattomassa jonossa. Ne olivat niitä tovereita, joiden puolesta Daniel Nilsen oli taistellut oman menestyksensä kustannuksella. Eräs kaupungin arvossa pidetyimmistä vapaamielisistä papeista piti hautapuheen. Työväen puolesta puhui eräs tunnettu agitaattori. Yleensä oltiin sitä mieltä, että Frank Plummer oli viimeisen voittonsa saanut väärien valojen ja paksun kukkaron avulla. Yleinen mielipide tahtoi haudalla panna vastalauseensa tuomioistuimen päätöstä vastaan, ja ilmoittaa uskonsa vainajien syyttömyyteen. Suurempaa hyvitystä ei olisi Daniel Nilsen eikä hänen viaton tyttärensä koskaan voineet saada.
Frank Plummer pysytteli huoneessaan. Hän ei tahtonut tavata ketään ihmistä. Bridge Squaren näky — kuollut nainen lyhtypylvään nojalla — ahdisteli häntä yötä päivää. Hän pyysi Charlesta makaamaan hänen huoneessaan, sillä hän oli ruvennut pelkäämään pimeätä. Isä pelkäsi hänen menettävän järkensä. Sanomalehdissä ollut selonteko hautajaisista ei suinkaan parantanut asiaa. Sekä isä että poika huomasivat yleisen mielipiteen olevan heitä vastaan. Frankin olo Minneapoliksessa kävi aivan sietämättömäksi. Vanha Plummer selitti Charlekselle liikkeen salaisuudet, jotta hän voi ottaa hoitaakseen Frankin toimen.
Eräänä iltana uskalsi Frank mennä ulos. Hän tapasi Agneksen. Tämä ei vastannut hänen tervehdykseensä, vaan riensi, katsomattakaan häneen, eteenpäin. Kaikki halveksivat häntä, hän oli sysätty pois seuraelämästä. Ja tämän kaiken hän olisi voinut kestää elleivät Dinan kiillottomat silmät olisi häntä seuranneet kaikkialle.
Vanha Plummer oli neuvotellut perheensä kanssa, ja Frank oli päätetty lähettää virkistysmatkalle Europaan. Se lieventäisi hänen suruansa, ja kun hän sitten vuoden päästä palaisi kotiin, olisi jo kaikki unohdettu. Lähtöpäivä määrättiin, ja matkatavaroita alettiin järjestellä vähitellen.
* * * * *
Oli sunnuntai-aamu. Aurinko paistoi lämpimästi. Kevät oli tulossa, vaikka korkeat kinokset vielä peittivät maan. Agnes ja hänen äitinsä päättivät käydä ennen kirkkoon menoa katsomassa Dinan hautaa. Kun he astuivat sisään hautausmaan portista ja suuntasivat kulkunsa kapeata käytävää myöten noille vastapeitetyille haudoille, näkivät he Dinan haudalla makaavan miehen, kasvot maata kohden. Hattu oli pudonnut päästä ja vierinyt syrjään. Hän ei liikauttanut jäsentäkään. Agnes huomasi hänet ensiksi ja tarttui äitinsä käsivarteen. Molemmat seisahtuivat ja odottivat levottomina, että hän liikkuisi. Mutta kun hän ei sitä tehnyt, hiipivät he hiljaa lähemmäksi.
— Äiti, se on Frank; tunnen hänet vaatteista, sanoi Agnes.
He pysähtyivät taas odotellen, että hän havahtuisi, mutta turhaan.
Kauhea aavistus valtasi heidät.
He koettivat katsella, eikö haudankaivaja tai joku muu henkilö olisi sattumalta lähistöllä, mutta ketään ei näkynyt. Lopultakin uskalsivat he astua lähemmäksi. He olivat oikein aavistaneet. Siinä makasi Frank, ammottava haava ohimossa; muutamia veripisaroita oli pudonnut valkoiselle lumelle, ja hän puristi vielä suonenvedontapaisesti revolveria, jota kerran oli Agnekselle näytellyt. Toisesta kädestä oli haudalle pudonnut kokoonkäännetty paperi.
Kauhun valtaamina katselivat he tuota näkyä. Tuuli lähti kulettamaan paperilappua, ja vaistomaisesti tarttui Agnes siihen, avasi sen ja luki:
"Olen Frank Plummer. Minä olen murhannut sen tytön, joka lepää tässä, ja minä olen kadottanut sieluni rauhan. En voi elää kauempaa. Minun täytyy mennä hänen luoksensa pyytämään häneltä anteeksi. Antakaa kaikki anteeksi minulle!"
Agnes kääri kokoon paperin ja pisti sen hänen taskuunsa. Pari kyyneltä vierähti hangelle ja hän kuiskasi:
— Frank — raukka!
Hän tarttui äitinsä käsivarteen.
— Rientäkäämme, äiti, sanoi hän. — Meidän täytyy lähettää sana hänen vanhemmilleen.
* * * * *
Vanha Plummer seisoi Charleksen kanssa poikansa ruumiin vieressä, joka oli tuotu kotiin hautausmaalta.
— Surullinen oli Frankin kohtalo, sanoi hän ja pyyhkäsi kyyneleen silmästänsä. — Hän oli hyvä poika, mutta hän ei sopinut businessiin. Hänellä oli liiaksi sitä, mitä sanotaan sydämeksi… ja omaksitunnoksi… se ei kelpaa… ei kelpaa…