SEITSEMÄS LUKU.
Seuraavana päivänä kun pappi istui työhuoneessaan, koputettiin hiljaa ovelle. — Tule sisään! huusi hän, ja Kari astui huoneesen. Hänellä oli parhaat vaatteet päällä, valkoista nenäliinaa hän piti kädessään. Hän pysähtyi ovensuuhun, koska pappi istui ja kirjoitti. Vihdoinkin hän nosti päätänsä ja katsoi ovelle päin.
— Tahdotko mitään?
— Tahtoisin mielelläni vähän puhella pastorin kanssa.
— Odota vähän — tee hyvin ja istu niin kauvaksi. Ja pappi rupesi taas kirjoittamaan. Kari jäi seisomaan. Hänen sydämensä oli hytkynyt kovasti hänen astuissaan portaita ylös, mutta nyt se tyyntyi. Hän katseli ympärilleen huoneessa. Tuolla kaapin päällä seisoi tuntilasi. Seinällä riippui iso taulu, joka kuvasi viimeistä tuomiota; muutoin oli huoneessa hirmuisen paljon kirjoja.
— No, kuka olet, vaimo? kysyi pappi jokseenkin suopeasti, lopetettuaan kirjoittamisen.
— Minä olen Torger soittajan vaimo.
— Vai niin. Pappi pani päähänsä silmälasit, jotka olivat olleet hänen vieressään pöydällä ja katsoa tuijotti kauvan ja terävästi Karia. — Hän on halukas juomaan, sinun miehesi.
— Ei minun tietääkseni, ja minä olen ollut hänen kanssaan naimisissa nyt seitsemän vuotta.
— Hänkö sinut lähetti?
— Ei, mutta minä tahdon pyytää hänelle rauhaa.
— Rauhaa ei kukaan ihminen voi antaa, sitä täytyy hänen pyytää
Jumalalta, kun sitä ennen katuu syntiänsä ja kääntyy.
— Sitä minä en tarkoita, vastasi Kari jäykästi. Hänellä olisi rauha Jumalan kanssa, jos hän saisi olla rauhassa sinulta ja sinun apumiehiltäsi.
— Mitä tarkoitat! sanoi pappi, kääntyen tuolillaan ja katsoi suurilla silmillä Karia.
— Minä tarkoitan, että jos hän joutuu onnettomuuteen, niin olet sinä vastuun-alainen hänen hengestänsä, sanoi Kari vapisevalla äänellä.
— Minä en puhu itsestäni, hyvä vaimo, vastasi pappi. Minä olen täällä Herran palvelijana, ja velvollisuus todistaa hänestä voipi joskus tuntua raskaalta.
— Enpä usko sen tuntuvan kovinkaan raskaalta, vastasi Kari rohkeasti, sillä muutoin et suinkaan jaksaisi katsella kaikkea sitä onnettomuutta, minkä olet aikaansaattanut.
Pappi joutui yhä enemmän hämilleen. Niin ei vielä kukaan ollut hänelle puhunut. Hän tekeytyi niin tyyneksi kuin voi ja sanoi: istu puulle, vaimoseni, ja lausu vapaasti mitä tarkoitat.
— Kiitoksia, minä jaksan hyvin seisoakin, vastasi Kari. — Sitä minä tarkoitan, että sinä luulet voivasi sanoa ja tehdä meille mitä tahdot, sentähden että me olemme talonpoikia emmekä kirjanoppineita. Mutta sen verran näemme kuitenkin, että se, mitä sinä esittelet, ei ole oikeata kristin-oppia.
— No mikäs sitte on oikeata kristin-oppia? kysyi pappi ja ivallinen nauru kuvautui hänen kasvoihinsa.
— Sen tahdon sanoa sinulle, jos et sitä ennestään tiedä, vastasi Kari tyynesti. — Se on sitä, joka voipi minua lohduttaa ja parantaa. Mutta sinä vaan peljätät etkä heitä paranna. Tässä seudussa oli toisenlaista ennenkuin sinä tulit. Silloin olivat ihmiset autteliaita toisiansa kohtaan ja iloisia — nyt he ovat äreitä, tylyjä, luulevaisia, nyt juoruavat toisistaan sinulle, nyt moni on ulkokullattu, sillä jos sinä uskot niillä olevan tositarkoituksen, jotka naukuvat sinun kanssasi, niin erehdyt.
— Minä en ole tullut lähettämään rauhaa, vaan sotaa maan päälle, sanoo Jesus. Tiedä siis että löytyy jotakin, jota kutsutaan kapeaksi tieksi, ja sitä myöten ei kuljeta naurain, leikkien ja tanssien. Jos tällä seudulla oli se onni, ennenkuin minä tulin, että se sai rauhassa tanssia ja mässätä ja peijata, niin kiittäkäämme Jumalaa että siitä on saatu loppu.
— Täällä ei koskaan ole peijattu ja mässätty, vaan pidetty viatonta huvia. Ja vanha pappi puhui usein siitä, että paras mitä täällä alhaalla voimme saavuttaa, on että voimme uskoa kuin lapset ja iloita kuin lapset. Ja Torger ja minä emme koskaan ole olleet niin iloisina ja kiitollisina Jumalata kohtaan kuin semmoisen pyhän perästä.
— Sinä siis tahdot että minä kannattaisin syntiä kainaloista? Että minä saarnoissani kehoittaisin julkiseen syntiin, niinkuin tanssiin ja soitantoon?
— Missä se on kirjoitettuna, että tanssi ja soitto ovat syntiä?
— Se seisoo raamatussa.
— Ei suinkaan siinä, jonka minä olen lukenut. Minun raamatussani seisoo että Jesus kävi häissä ja antoi hääväelle viiniä, kun se oli juonut loppuun sen, mikä sillä oli ollut, ja seisoo sekin että Taavetti tanssi ja oli soittoniekka myös. Ja Martti Lutherus harrasti kovasti soittoa ja samaten moni muu, joka on voinut olla aivan yhtä hyvä kristitty, kuin kukaan täällä.
— Noo — tuo vanha läksy Taavetista — lausui pappi kopeasti; se oli hengellistä tanssia se.
— Oliko se hengellistä tanssia? Seisoo että hän hyppi ja juoksi niin, että se hänen vaimonsa mielestä oli sopimatonta ja että hän häpäisi häntä siitä. Mutta siitäpä rangaistiin vaimoa eikä kuningasta. Ja jos se oli hengellistä tanssia, niin lienee kai tällä seuduin tanssittu hyvin hengellisesti.
— Oletko tullut tänne väittelemään kanssani? sanoi pappi kurtistaen otsaansa.
— En, vaan olen tullut sanomaan sinulle totuuden, sillä sitä ei kukaan uskalla paitsi minä, enkä minäkään sitä uskaltaisi, jollei se tapahtuisi Torgerin tähden. Sinä saatat kyllä olla oppinut ja ymmärtää paljon, mutta ihmisiä sinä et ymmärrä. Sinä tuomitset kaikkia itsesi mukaan ja tahdot että kaikki olisivat sinun kaltaisia. Tätä en usko oikeaksi, sillä niinkuin Jumala ei ole tehnyt kahta lehteä yhdenlaista, niin luulen myöskin yhden olevan luodun yhteen, toisen toiseen. Jos olisit nähnyt miten kätevästi Torger piteli viulua aina pienestä pahasta asti; jos olisit nähnyt miten lapsellisesti iloinen hän oli aina kun oli tehnyt uuden laulun, ja miten hän kiitti Jumalaa ja miten suopea ja hyvä hän oli; jos olisit kuullut hänen soittavan sunnuntaivirttä minulle — niin varmaankin sanoisit että hän on luotu soittoniekaksi, ja silloin et olisi häpäissyt häntä tuolla lailla kuin olet tehnyt.
Kari peitti kasvonsa vyöliinallaan ja rupesi itkemään.
Papin sydämelle kävi nähdä hänen itkevän; hän nousi ylös, tuli Karin tykö ja pani kätensä hänen päänsä päälle. — Vaimo raukka! lausui hän, minä uskon sinun tarkoituksesi rehelliseksi, mutta usein tapahtuu että täytyy kieltäytyä juuri siitä, mihin liha ja veri ovat kovimmin piintyneet, eikä kukaan voi olla luotu syntiin. Sinä tarvitset myöskin saada silmäsi voidelluksi silmävoiteella ja kääntyä.
Kari viskasi päätään. — Sinun ei tarvitse rauhoitella minua, lausui hän kiukustuneena, sillä minä en kerjää armoa sinun käsistäsi, niinkuin kaikki muut. Minä kyllä löydän tien Herran luokse ilman sinua. Mutta sinun, joka saarnaat kääntymystä kaikille muille, tulee ajatella, että kentiesi tarvinnet kääntyä itsekin.
Pappi sekä punastui että kalpeni. — Kenties tahdot minun kääntää, sanoi hän viimein pilkallisesti.
— Sitä en ajattele, mutta minä sanon sen, mikä totta on. Ja kun puhut Jesuksesta, niin kerro että hän siunasi pikkulapsia, että hän ei tahtonut heittää kivellä vaimoa, joka oli tehnyt huorin.
— Ja että hän ruoskalla ajoi ulos ne, jotka saastuttivat hänen huonettansa, ja huusi voi! kaikille niille, jotka luulevat pääsevänsä taivaasen paljaastaan huutamalla Herra! Herra! ja jotka rakentavat huoneensa hiekalle.
Kari tyyntyi, kun pappi otti näin kovasti kiinni. — Minä en tahdo väitellä kanssasi. Sen vaan tiedän, että minut on kastettu ja kasteessa minusta tuli Jumalan lapsi, ja siinä lupasi pappi minulle autuuden sen uskontunnustuksen nojassa, minkä siinä tein, ja luki minulle Jumalan rauhan. Siinä uskossa minä tahdon elää ja kuolla ja sitä rauhaa minä halajan.
— Juuri sitä rauhaa minä sinulle tarjoan, hyvä vaimo, sanoi pappi, — mutta se ei kuulu viulunsoittoon se.
— Kuuluu kyllä, sillä Torger kuuluu viulunsoittoon; kaikki hyvä hänessä on yhteydessä viulun kanssa. Ja sentähden minä rukoilen sinua, älä hävitä meidän kotirauhaamme, älä tee häntä kelpo miehestä heikoksi ihmiseksi.
— Minä olen Jumalalle edesvastauksessa kaikista sieluista hänen seurakunnassansa, sanoi pappi yksitotisesti; minä en voi tehdä eroitusta ihmisten suhteen. — Onko sinulla enemmän sanottavaa.
— Ei ole enempää. Mutta eiköhän vastuun-alaisuus tule raskaaksi?
— Se on minun asiani eikä sinun, vastasi pappi jyrkästi.
Kari lähti. Mutta ison aikaa sen perästä kuultiin papin kävelevän raskain askelin edes takaisin lattialla ja puhuvan ääneen itseksensä.
Torgerin tullessa kotiin nuoritti Kari hänen eväspussiansa ja sanoi: —
Nyt täytyy sinun, Torger, lähteä liikkeelle hankkimaan jotakin taloon.
Täällä sinun kaltaisesi mies ei voi kauemmin olla, ja minä hoidan
torppaa sill'aikaa.