SEITSEMÄS KOHTAUS.
(Iivari ja Aura tulevat vasemmalta, Leivo, Manninen, joukko nuorukaisia ja neitoja, joista muutamat ovat olleet tornissa, tulevat tornin puolelta).
LEIVO: (Iivarille): No terve mies! Täällähän se meidän hyönteisherra on ja neiti Kajavan kanssa; mitäs tämä on?
IIVARI (Syleilee Leivoa): Niin, sanoinhan sinulle, että lähden Puijolle metsäperhoja etsimään ja täällä tapasinkin perhosen, kalleimman kaikista; minä olen kihloissa Auran kanssa!
LEIVO, MANNINEN ja toiset: Kihloissa!
MANNINEN: Minähän olen kuullut, että neiti Aura viettää ensi syksynä häänsä herra Pölckmanin kanssa?
IIVARI: Ei tule häitä Pölckmanin kanssa; meillä on Auran vanhempain siunaus ja nyt minä taas alan uudestaan elämään. Ystävät, ette voi arvata minun onneni suuruutta!
LEIVO: Kyllä minä sitä arvelinkin, ettei neiti Kajava millään lailla saata ottaa herra Pölckman'ia (huomaa Pölckmanin; itsekseen) mutta täälläpä se vanha nilkuri onkin. Hyvää päivää setä Pölckman; olipa hyvä, että teidät tapasin. Se vietävän vekseli taisi langeta viime viikolla, mutta minä en ole millään lailla…
PÖLCKMAN: No vähät siitä, ei sellaisiin nyt ole aikaa. Minulle näette lankesi nyt juuri tässä eräs vanha vekseli, jota jo noin parikymmentä vuotta sitte vähä aksepteerattiin: tässä on niinkuin morsiameni.
LEIVO, MANNINEN: Mitä, tunnemmeko oikein? Vanha koulutantti Armida, tosiaankin! (Pyörittävät Tralltungaa).
TRALLTUNGA: Päästättekö irti te veitikat; aina samallaiset hulivilit kuin ennenkin. Voi kuinka te olette kasvaneet ja tulleet kauniiksi.
AURA: Saanko toivottaa onnea herra Pölckmanille ja teidän morsiamellenne. Teillähän oli jo valittunne niinkuin minullakin; välillämme ei siis pitäisi oleman mitään riitaa, ja voinemme olla ystävät, niinkuin ennenkin.
PÖLCKMAN: Mielelläni minun puolestani. Mutta koska olen vaivannut sinut tänne kaupunkiin, niin saanen tarjota sinulle pienen häälahjan (Repäisee lehden taskukirjastaan ja kirjoittaa siihen; samassa putoaa hänen taskustaan runo, jonka Tralltunga löytää ja silmäilee utelijaana). Tässä on valtakirja, jolla saat nostaa 3000 markkaa Pohjoispankista. Todistakaapa miehet se oikeaksi, koska ei satu olemaan sinettiä muassani.
MANNINEN: No sellaiseen paperiin kirjoitan nimeni vaikka sydänverelläni. (Kirjoittaa ja antaa sitte paperin Leivolle, joka myös kirjoittaa ja sitte antaa paperinen Auralle).
LEIVO: Olkoon onneksi!
IIVARI: Kiitoksia tarjouksestanne herra Pölckman, jos se muuten tulee ystävyydestä ja hyvästä sydämestä, mutta armolahjoja en soisi Auran ottavan vastaan.
PÖLCKMAN: Usko minua nuori ystäväni, että lahja tulee hyvästä sydämestä; se on kumminlahja Auralle, sillä minä olen näet hänen kumminsa ja sillä perustuksella olet sinäkin nyt kummipoikani. (Kättelevät toistaan).
TRALLTUNGA (Juoksee syleilemään Pöckmania): Aatu, Aatu, armas Aatu! Sinäkö olet kirjoittanut tuon kauniin runon! Niin, sinä sen olet kirjoittanut, minä tunnen käsialasi. Nyt olet minulle vielä tuhannen kertaa rakkaampi, kun sinä olet runoilijakin. Voi kuinka kaunista! "Ain' aamuin sekä illoin, Viettää suloisia häitä, Ah, ajatelkaa näitä!" Sinä Aatuseni kirjoittanut runon!
PÖLCKMAN: Etkös sitä ole kuullut, että kanakin joskus laulaa, varsinkin ukonilman edellä. Onko se sitte niin kumina, jos Aatami Pölckman pistää pienen runon näin suurten mullistusten edellä.
MANNINEN: No täällä elämä on, tosiaankin. Laulua, runoja ja rakkautta oikein housunkauluksia myöten, hih, hih, hih.
LEIVO: Todellakin siunattu päivä. Tässä olisi voinut tulla pahatkin selkkaukset, ja minä oikein epäilen kuinka ystävämme Iivarin olisi käynyt ilman tätä tapahtumaa, sillä hän on jo pitkät ajat kuleskellut niin surullisena, että melkein kieli on maata viistänyt.
MANNINEN: No ei usein kummemmin käy: kaksi kihlausta kuumana kesäpäivänä keskellä Puijonmäkeä. Kun nyt rouva Canth saa tämän tapauksen kuulla, niin varmaankin hän tästä näytelmän kirjoittaa.
TRALLTUNGA: Niin, niin, ei tässä mailmassa auta hätäileminen; kestäväisyys kaikki voittaa. (Tytöille.) Uskokaa minua, etten minä vielä päivääkään ole ollut epätoivossa, vaikka monikin jo on viittaillut sinne päin, että minä muka vanhaksipiiaksi jään.
PÖLCKMAN (Vähä ivallisesti): Kuka sellaista on uskaltanut ajatellakaan sinusta. Vai vanhaksi piiaksi! Huomenna aamujunalla lähdemme täältä. Haminalahden asemalta ajamme hevosella kotiin ja sitte pauhaavat häät. Tulkaa häihin kenen haluaa; tulkaa häihin! Kyllä Pölkkylässä on pötyä pöydässä, ei siitä pelkoa.
LEIVO: No eläköön, kihlatut, nuoret ja vanhat! (Kaikki: eläköön!) mutta pannaampa lauluksi, onhan meitä tässä useampia laulajia.
KAJAVA: Niin, laulakaa nuoret ystäväni, laulakaa, laulakaa! Uskokaa minua, että juuri laulun voima on tässä asiat saattanut sille onnelliselle kannalle, millä ne nyt ovat. Antakaa meidän kuulla siunattua laulua!
KÖÖRI [sävellys E. Kahra]:
Nyt luonto kaikki vihannoi
Ja lintuin raikas laulu soi,
Ken voipi vaan,
Alkakaan
Myös laulamaan!
Kuin tuuli pilvet hajottaa
Ja ilman puhdistaa:
Niin laulu armas
Huolet kauvas
Karkoittaa.