TURUN UUDEN AKATEMIAN RAKENNUKSESTA.
Aika kaikki kadottawa kaikki jälle kaswattaapi. Auran wanha Oppi-huone, muinen wahwa, warustettu, josta lähti monda miestä waikuttamaan walistusta kansan luona kiitollisen, rupes' wiimein riutumahan alla wuosien ajoissa, ahdistumaan Opillekin, joka kerran juurtuneena lewiääpi loppumata lasten lastengin hywäksi. Nyt on nurkka-kiwillensä Yli-Koulu ylennetty, Akatemia awara, jossa wanhat wiisaudet, Opit saawat uuden woiman, niin kuin neste wanhan puungin lakastuwan lahowaisen ombi uusi uuden luona.
Wasaran ja wisa-nuijan nuotti kuului kestäwäinen kallioilla Kaupungissa, koska Suomi kuuluisasti laski lujan perustuksen maansa wiisasten majalle. Wasaran ja wisa-nuijan nuotin kauas kuuluessa puut ja kiwi-pilaritkin tanssasiwat tasaisesti. Konsti Suomessa kotoinen halkoi kowat kalliotkin; kilkutellen, kalkutellen wuoli, hiersi, hiwutteli kiwen kyljet kiildäwiksi. pyöritellen pystyssäkin teki peiliksi pilarit, nosti peilit paistawaiset korkeuden kannatteiksi; peitti katon pilwein alla warsin waskella kowalla; sisä-puolda silitellen muutti seinät marmoriksi, täytti lowet taitawasti Suomen suurilla kuwilla.
Auran uusi Oppi-huone näin nyt endisen nojalla waski-harjan wälkkywäisen yli Kaupungin ylensi. Selwä taito Suomen maassa, Opit oikeat Turussa, wasta saiwat lujan Linnan— arwon, ansion mukaisen. Siellä saawat Suomalaiset neuwot, taidot tarpeelliset; pojat polwissa paraten wiljelewät wiisautta, jotka jälle kotonansa järjen kalliin kipinällä wirittäwät walistuksen, wäärät menot wähendäwät sytyttäwät hywän suonnon kungin onneks', kunniaksi, Isän maan ja ihmisyyden arwon ainaisen lisäksi.
Hauskassa runossa »Runo-niekoille elli Runolaisille Suomessa», jonka Juteini oli kirjottanut nähtävästi jo vuoden 1810 vaiheilla,[112] vaikka se vasta edellämainitsemaamme vihkoon »Waikutuksia» painettiin, hän valittaa, että
»nälkä sotii Suomen maassa vasten lahjaa Wäinämöisen. Onneta on Runolainen nähty täällä taistelewan kanssa puutosten pahinden,»———
kun sen sijaan
»miehet mutka-seljät, orjat oman woiton pyynnön, kumarrellen kokoilewat onnen yksin osaksensa.»
Nämä »miehet maassa muukalaiset» omaavat kyllä »luonnolliset lahjat,»
»waan ei weljeinsä hywäksi, eikä kansan kunniaksi.»
Heillä on pää vailla viisautta, täynnä tyhmyyden tomua, »rinda paljon paisuneena ylpeyden tuulda täynnä.» He
»järjen pilkkana pitäwät hulluutena hywän suonnon, itse äitinsä, isänsä kielon hylkääwät hywänkin.(!)»
Niinkuin ei kukaan »irwistämätä» katso aurinkoon; »niinkuin huilun huminassa koirat ulwowat kowasti,
»niinbä pahat panetellen pahaksiwat paatuneina, koska kaikkuu kaunihimbi Suomen kieli suloisesti.»
Kateus kalwawainen käärme, »syöksee suusta, sydämestä pahennuksen paisuwaisen koto-kielengin ylitse.»
Mutta »Rakastetut Runolaiset», joilla on runsaasti kärsimyksiä osananne,
»jos te Isän maalle, itse onnela elossa, mielitte onneksi olla, perustatte puheen parren, kielen kalliin kaunistatte[113] walistukseks' Walda-kunnan, kulkekai siis kunniaanne järjen kautta korkealle,——- kielellänsä kukin kansa walistuksen wirittääpi, wasta walistus wirinnyt lämmittääpi rinda-luumme, niin kuin päiwä puolellansa luonnon kaiken lämmittääpi.»
Kun te, runolaiset, valistuksen viritätte, niin
»Eipä jaksa epä-luulon tuulet sammuttaa sumulla walistuksen walkeata, waan se siitä wiriääpi, että loiste lewinneenä ylendyen yhdistyypi kanssa walon kirkkahamman tuolla taiwasten takana.»
Runovihko »Waikutuksia Suomalaisen sydämessä» sisälsi vielä, kuten edellä on mainittu, seuraavan soman »Laulun Elämän nautinnosta».
Luonnon suuren lapsukaiset awaruuden alla,
nautitkamme elämätä iloll' ihanalla;
pois, pois karwaus,
wältä, weljen', huolet,—
pois, pois walitus,
taita tuskan nuolet.
Rakkaus on tuskan alla rinnassamme[114] täällä
aina niin kuin päiwän paiste syksyisellä säällä:
pois, pois wihainen
wälildämme waino,—
pois, pois salainen
kateuskin kaino.
Ilon aamu autuas on nytkin alkawainen,
riemun päiwä ruskottaapi kaunis, koittawainen;
pois, pois turmelus,
hywin hywä käytä,—
pois, pois huokaus,
toiwoll' onni täytä.
Hywä, niin kuin kuutamolla kuljeskellessamme,
ombi toiwo, sielun walo, waelluksessamme;[114]
pois, pois epäilys
erhetyksen yöstä,—
pois, pois pimeys
tunnosta ja työstä.
Kyllä kalma ennustaapi, ettäs olet mulda,
että kaikki katoaapi kauneus ja kulda;
pois, pois kuitengin
kuolon pelko peitä,—
pois, pois pikemmin
murhe musta heitä.
Mistä liene muuttumaton olo maamme päällä?
tytywäisyys ombi wasta onnen täyte täällä;
pois, pois wiipykön
murhe-päiwä meildä,—
pois, pois pysykön
itku ilon teildä.
Pila-Kirjoitukset sisältävät 31 pilkka-runoa ja muuta laulua,[115] joista moni mielestämme on hauska ja sukkela, vaikkei kärki niissä ylimalkaan ole sanottavan terävä. Monessa niistä on kuitenkin ivaa koko runsaasti, niinkuin runoissa: Lääkitykset. Armeliaisuus, Kysymys, Lahjain ottamisesta, Uutena vuotena, Nuuskasta, Wiinasta, Maailman turmeluksesta, Nuorasta, Almusta y.m.
»Lääkitykset»-runossa itse »Luoja, paras parandaja» estääkseen tarttuvain tautien leviämistä
»ombi kolmessa osassa määrännyt metikamentit, lähettänyt lääkitykset toinen toistansa paremmat. Nämät owat nimeldänsä ensin: köyhyys, toinen: tauti, kolmas: kuolo kolkuttawa. Köyhyys estää ylpeyden, tauti tuottaa tunnon lahjan, kuolo kuolemattomuuden.»
»Armeliaisuudessa» laulaa Juteini, ivaten eläimille muka armeliasta:
»Arwe oli armelias eläissänsä eläwille, hywille ja huonoillekin sukuns' suuren kunniaksi; kerran haukan kynsistäkin päästi wapaaksi wariksen, jonga kunniaan koroitti, ripusti nyt riistan syöjän muille peloks' pellollensa maan ja taiwahan wälille: hirtti warpaista wariksen pitkän seipähän siwulle waakkumahan wainiolla. ——Piru kiitti kulkeissansa händä hywän tapaiseksi, armeliaaksi alati, kiitti konstia jaloksi, lupas' kerran kotonansa ripustajat ripustella.»
Runossa »Kysymys» saapi hevosenrääkkääjä osansa:
»Mitä sanois' mielipuoli, hullu hewoisen ajaja, jok'ei laske laupiaasti toisen tuskaa tundohonsa, jospa Luojamme lupaisi tehdä muuton tuonelassa, muuttaa mieheksi hewoisen, miehen hullun hewoiseksi?»
»Lahjain ottamisesta»-runo sisältää m.m. seuraavat pilat:
»Raha muuttaa miehen mielen, lahja liikuttaa sydämen, ehkä sarwesta sahatun.
Härkä hännin häiläseepi
talon-pojan taluttaissa
selwän silmän Tuomarilda.
Woilla Pappi woiteleepi
ilon, autuuden awaimen,
lukun raswalla lujemman.
Sielun laskeepi sisälle
iän-kaikkiseen ilohon,
kosk' on hinda hyppysissä.
Komendanttikin kowembi paiskaa auki Linnan portit, kosk' on kulda kukkarossa.»
»Uutena wuotena» Juteini mielellään sanoo jakavansa seuraavaa:
»Pistäsin mä piwon täyden järjen lahjaa juomarille.
Sille jok' on siiwotoina hywän sukunsa häwäistys, kaksi kouraa kunniata.
Waiwansa walittajalle,
joka ruikuttaa rumasti,
kapallisen kärsimystä.
Mitan muutaman älyä
lääkitykseks' tyhmän miehen;
jok' on turmellut tapansa.
Helmen werran häpyäkin kerjäläisen kepin päähän, jok' on tuhlaja tawaran.
Pienen palan puhtautta toimituksissa tytöille.
Sitte wielä siweyttä naulan, pari naitawille lukuks' lijoille tavoille.
Wiisi tuumaa wireyttä
joka laiskan lapa-luihin.
Syldä seitsemän totuutta
joka walheen walajalle.
Nelikon nöyryyttä niille,
joill' on enin ylpeyttä.
Mielelläni minä soisin wielä waroista jaella Sielun paimenden powehen, esi-merkiks' opetusten, runsaasti rehellisyyttä.
Tynnyrittäin Tuomarille ostamatond' oikeutta.
Rohkeutta rinda-luihin
Sota-miehelle monelle
itse miehuuden mitalla.
Kuorman, kaksi köytettynä riemullista rakkautta pari-kunnille pahoille.
Paljon puhdasta hywyyttä koko kansan sydämehen.»
»Nuuskasta (Yli-maan miehelle»[116] sekä sen käyttäjistä Juteini antaa niin räikeän kuvauksen, ettei luulisi »yli-maan miehen» uskaltavan nuuskaa ruveta käyttämäänkään. Sillä
»koskas joskus joukon silmät tahdot puolees taiwutella, etsit kunniaa elossa, wedä wäljästä powestas välähyttäin wäärä sarwi, päätä peukaloos kolista. Nenäs sonnita sininen, kanna kärsäs kätkettynä kuiwan tupakan tomussa. Täytä sinä tupakalla lijat läwet Luojan töissä. Se on kunnia sinuse, koska suuret sieramesi owat lijaksi likaiset, joista ruskea, rutainen neste huulilles heruupi.»
»Wiinasta» ja sen vaikutuksista Juteini opettaa näin:
»Wiina, neste woimallinen, pyörryttäwä pisarainen, liemi tehty leiwäksistä waikuttaapi wäkevästi meissä monella tawalla; yhden tekee terweheksi, toisen rundelee rumasti; wiepi mielen miehen päästä, kielen tyhmäksi tekeepi; kehoittaapi riidan kautta ratkaisemaan riidat suuret, tappeluksella toratkin; yllyttääpi ystäwäiset riita-miehiksi rumiksi; katkaiseepi kielen paulat, sanat päästää saastaisimmat siiwollisuuden siteistä.
Mitata ja määrätöinä wiina järjen jähdyttääpi, sorkat saattaapi monelle, muuttaa miehen mullikaksi, ehk' on halpa härjäksikin, hännättömäin hyljättävä, hännällisille häwäistys.»
»Maa-ilman turmeluksesta» on Juteinin mielestä se seuraus, ettei enään tahdota uskoa mitään todeksi. Jos ennen oltiinkin liian herkkiä uskomaan »asian, oli tosi taikka walhe», niin nykyään sen sijaan kysytään kaikesta:—_mingätähden?» joten
»tästä nähdään neuwot nurjat, wammat valistuksestakin; mist' on sillä siepattawa, waikka selwä sembä tähden joka totuuden tueksi, jos ei estä uskon kilpi kysymystä kelwotonda?——
Nyt on usko upotettu epäilykseen elämässä; ei nyt wiekkaan waimon miestä luulla lasten isäksi. Ei nyt luulla luiskaria wirassansa wakaiseksi, totiseksi Tuomaria, eikä Pappia pyhäksi.
Sielun paimen siunattawa kandoi muinen pitkän kaawun, ett'ei ensingän näkynyt suden händä häily vainen; mutta nyt on liewe lyhyt, lyhyt saarnakin suloinen.——
Muinen ratkaistiin rahalla sielu synnin sitehistä; nyt on pitkäkin parannus harvoin hywä, otollinen, koska wiisaus, walistus kajahtelee korwissamme.
Muinen oman voiton pyyndö harjoitettaissa hyvyyttä wanhat Taivaaseen talutti; nyt on sula hyvän-suondo aina autuuden perustus, ehkä harwa elämässä tälle työnsä rakendaapi.——
Puolin kuuluu puhuttaman, että isännän, emännän saapi kuolema kituwan, mutt'ei Pappi mullikkaansa.
Niin kuin koira kalikkahan usein wieraan wiskatessa hambain hyökkyää kowasti, niimbä syndinen sokea, paha lammas laumassamme. panettelee paimendansa, koska Herra hengellinen, karkoittaisi kansan tyhmän mammonata maistamasta, estäis' ehdon syndisiä opettajansa osalda.»
»Nuorasta» on se hyöty Juteinin mielestä, että
»tällä kuormat köytetähän, ett'ei hukkahan hajoile; nälkä nuoran pätkäisellä vähennetään vatsassamme kiristettäissä kupeita; tämän kautta tyhmä mieskin, joka tuhlaa tawaransa, pääsee awun anomata pian pitkästä pahasta, kosk' on pannut paulan mutkan kahden kerran kaulahansa.»
Kun lukkari »lukialda» kysyy huoneentaulu-läksyä ja samassa tiedustelee, onko hänelle palkan ohessa almuakin annettava, saapi hän Juteinin »Almusta»-nimisen pilarunon mukaan vastauksen, joka joskus on kaikunut kirkkoherran saarnasta ja »selkeästi sanottuna ombi taulussakin tässä»:
»ett'ei suuta sidottaman pidä harjan hännällisen riihen työssä raskahassa; Herra! vieläpä vähemmän saapi härjän hännättömän, joka ammuupi alati, suuta sulkea siteellä.»
Viekkaalle luikertelijalle, joka omaksi edukseen ja lähimmäisen vahingoksi koettaa »yleistä mielipidettä» muodostaa panettelulla, omistaa Juteini pilkkarunon