VIITESELITYKSET:
[1] Kertojamme on Hauhon Pätiälässä vielä nykyään (v. 1913) elävä vanhus, yli 80 vuoden ikäinen, entinen talonisäntä Henrik Joel Juutila. V. 1862 myi hän perimänsä osan Juutilan taloa vanhemman sisarensa miehelle Antti Antinpoika Juutilalle, joka oli Juutilan talon nykyisen omistajan Kustaa Antinpojan isä. Henrik Joel Juutila taas osti Pätiälän talon Hauholla. Tämä vanhus, Pätiälän entinen isäntä, joka eläkkeen varassa elää huvilassaan aivan lähellä taloa, minkä nykyään ent. senaattori Charpentier omistaa, on kertonut tämän kirjan tekijälle tapahtumia ynnä asioita, joita ylläolevassa elämäkerrallisessa esityksessä, suoraan Juteinia koskevina, lukijalle tarjoamme, sekä sen lisäksi hänen veljistänsä, edellä mainitsemistamme talonjakajista, seuraavat tiedonannot, jotka välillisesti Juteinin elämäkertaa jollain tavoin voivat valaista. Juutilan nykyisen isännän isoisä Antti, Jaakko Juteinin velipuoli, oli ollut »hyvin puuhaava mies»; aivan toista maata kuin kertojan Henrik Joel Pätiälän isän kasvatusisä Tuomas, Juteinin vanhempi täysiveli, joka taas »oli enemmän viinaanmenevä»; olipa »melkein oikein alkoholisti, kuitenkin vasta vanhoilla päivillä», kuten sanat kuuluivat. Esimerkkinä Antti Juutilan toimekkuudesta mainittiin, että, vaikk'ei paasikiveä ole lähitienoilla saatavissa, Antti oli erästä kellaria varten, jonka hän rakensi talonsa päärakennuksen toisen pään alle, hankkinut ja vuorannut sen takaseinän paadella, joka oli »neljä kyynärää kanttiinsa», ja »kellarin halssin» kattoon käytti hän myös paasia.
Esitämme edellisen yhteydessä vielä muutamia muitakin Henrik Joel Juutilan eli Pätiälän antamia tietoja: »Juteinin sisar Anna joutui Tyrvännössä naimisiin Suotaalan kylän Mattilan taloon ja eli myöhemmällä ajalla köyhyydessä ja puutteessa ja kävi Viipurissa muutaman kerran ja sai Juteinilta aikaisemmin apua, mutta tuli uudestaan pyytämään; silloin J. oli kiivastunut, niin että ajoi hänet pois, eikä antanut edes yösijaa.» Tämän oli Juteinin täysiveli Tuomas kertonut Henrik Joel Juutilalle, joka oli Tuomaan kasvattipojan poika (Tuomaalla ei ollut omia lapsia). Pätiälän tietämiä ovat seuraavatkin: »Yhden kerran olivat veljekset, velipuoli Antti ja veli Tuomas käyneet Juteinin luona Viipurissa».—»Kun Juteini parin ja kolmen vuoden väliajoilla—etupäässä talvisin omalla kuomureellä—kävi Hattulassa, niin toi hän mukanaan muistoksi paljon lahjoja, etenkin kirjoja.» Sellainen muistolahja oli esim. kertojan kehtolapsena saama hopeinen helistin. »Juteini toi vasaroita ja kerran yhden näverin, jonka varsi oli mahongista hienosti tehty.» Juteinin käyntien muistoina näytettiin Juutilassa tämän teoksen tekijälle hänen käydessään siellä tämän vuoden (1913) tammikuulla erästä vanhaa peiliä, jossa oli tahkottu lasi ja koristeinen kehys mahonkia; samoin vanhaa kelloa ja hopeasankaisia silmälaseja sekä sievää säilytintä: posliinista kanankuvaa.
Niinikään näytettiin J:n aikana jo kodissa luultavasti ollutta suurta, vanhaa oudonnäköistä kaappia, joka oli varustettu omituisella kirjotuksella (Kats. saman vuoden Valvojan kirjotusta »Juteinia etsimässä»). Samoin näytettiin tekijälle maanviljelijä Pätiälä nuoremman leskellä Hämeenlinnassa J:n antamaa suurta peiliä, jonka kehykset olivat mahongilla vaneeratut ja lasi tahkottu, sekä Juteinin norsunluulle maalattua medaljonkikuvaa, jonka luultavasti on maalannut taidemaalari Le Moine, joka oli ranskalaista sukujuurta ja Ruotsista kotoisin sekä kävi täällä Suomessa ynnä Venäjällä viime vuosisadan alkupuolella. (Kts. Valv. helmik. 1913 siv. 150 E.N. S(etälä)n kiij.) Tämä Juteinin muotokuva on sittemmin lunastettu Kansallismuseolle Helsingissä ja säilytetään siellä.
Juutilan nykyinen isäntä Kustaa Antinpoika, edellämainitun Juteinin velipuolen Antin pojanpoika, kertoi, että hänen isänsä Antti Antinpoika, joka ei itse ollut mikään ryyppymies, usein sanoi, kun näki toisen ryyppivän: »Juoden janottaa, sanoi Juteini», tarkottaen sillä, että väkijuomat synnyttävät himon. Kustaa Juutila on 8 lapsesta (4 poikaa ja 4 tyttöä) nuorimmasta edellinen ja on hänellä vain yksi poika.
[2] Jos nykypäivien Juutilan ulkomuodosta saa johtopäätöksiä tehdä, olisivat vielä jaon jälkeenkin ainakin piha ja kaivo olleet yhteisiä, mutta mahdollisesti yhtä ja toista muutakin, niinkuin karjapiha, karjakeittiö y.m..
[3] Katso Liitettä VI.
[4] Tätä suomalaista nimeä hän sittemmin aina käytti esiintyessään suomenkielisenä kirjailijana; muuten hän sekä virkamiehenä että ruotsinkielisissä teoksissaan oli sukunimeltään Judén.
[5] Lagus'en Matrikelin tieto siv. 834: »Student 15/9 1800,», on epäilemättä väärä. Hänen nimestään on siinä myös seuraavasti: »Judin [Judén, Juteni], Jakob Tavastens.» En ole tavannut Judin ja Juteni hänen nimensä muotoja missään, mutta kyllä P. Päivärinnan teoksesta »Elämäni» siv. 28 Jutén.
[6] Kts. »Kirjoituksia Jak. Juteinilda. Turussa 1810» sivv. 23 s.
1817-vuoden painoksessa »Lausuminen Pää-Rowastin Polwianderin muistoksi. (Hattulaisille).»
1856-vuoden painoksessa »Lause Pää-Rowastin Polwianderin Muistoksi 1806.» Selvin, paras ja oikein kaunis on alkuperäinen 1810-vuoden painoksessa oleva runo. Näille muille painoksille emme tahtoisi antaa samaa runollista arvoa.—Tämän yhteydessä huomautettakoon, että paitsi jo mainittua kahta Porthan'ille ja Polviander'ille omistettua runoa, joiden syntymävuosi on ilmotettu, otaksuisimme vielä ainakin kolme Kirjoituksia-vihkosen huomattavaa runoa syntyneen aikana ennen vuotta 1806, mutta mahdollisesti kaikki muut saman runovihkon 22 runosta sitä jälkeisenä aikana vuoteen 1810 mennessä, jolloin ne painettiin. Tämä olettamus johtuu siitä, ett'ei muissa ole vanhan kirjotustavan merkkiäkään, kun sitä vastoin noista kolmesta niitä voi vielä löytää muutamia 1810-vuoden painoksessa. Tämä meistä todistaa niiden vanhemmuutta noiden toisten rinnalla, tai ainakin että ne ovat alkuaan kirjotetut aikana, jolloin Jutein vielä käytti vanhaa oikeinkirjotusta. Kuten esityksemme sivulla 14 tulemme näkemään, oli v. 1804 Åbo Tidning'issä oleva runo Porthan'in muistoksi vielä kokonaan kirjotettu vanhaa oikeinkirjotusta noudattaen x:ineen y.m., mutta 1810-vuoden painoksessa on siinä oikeinkirjotus jo kauttaaltaan uusittua. Samoin on yritetty tehdä siinä 1810-vuoden painoksen runossa, joka on v. 1806 kirjotettu ja Polviander'in muistolle omistettu; mutta kuitenkin on siihen vielä yksi merkki jäänyt vanhasta kirjotustavasta. Loppupuolella runoa on, näet, sanamuoto sellainen kuin hywyydensä, mikä ilmeisesti vielä on jäännös aikaisemmasta kirjotustavasta. Runot Rupulista, Wilutaudista ja Nuoren Rouwan haudalla ovat nuo ennenmainitut kolme, joissa myöskin olemme huomanneet vanhemman kirjotustavan merkkejä. Rupulista-runon viivanalaisessa sanotaan nimenomaan, että se on kirjotettu »Ruotsin wallan aikana», ja on siinä ainakin yksi selvä vanhan oikeinkirjotustavan merkki jäljellä. Runon alkupuolella on sana sugusta, jossa sanan sisässä suljetun tavun alussa on vokaalin jäljessä puheäänellinen g. Wilutaudista-runossa on sanaan ryppykynnöxen vielä jäänyt x, vaikka muualla runossa tämä äänneyhtymä jo onkin merkitty ks:llä, ja loppupuolella runoa on sanamuoto kaawut (1817-v:n pain:ssa: kaakut), ehkä ex anal. nk. ruuvan. Runossa Nuoren rouwan haudalla, joka 1817-vuoden painoksessa on jonkinverran muuntuneena saanut nimen Lausuminen Nuoren Rouwan haudalla ja 1856-vuoden laitoksessa vielä enemmän muutettuna otsakkeen Lause nuoren äidin haudalla, on ensimäisessä painoksessa seuraavat aikaista syntyperää todistavat merkit. Alkupuolella on sana ildaha, joka viittaa aikaan, jolloin vielä noudatettiin Vhaël'in Suomalaisen kieliopin sääntöä, että sai h:lla erottaa pitkät vokaalit useissa nominien ja verbien päätteissä. Toisessa kohdassa noin keskellä runoa on ensin syöxi, mutta sitten vähän alempana syöksit. Ihan runon lopussa on sana pugun. Muuten koko tämä runo alkuperäisessä muodossaan on liikuttavan kaunis.
[7] Teoksessa Suomal. Kirjallis. vaiheet s. 204.
[8] Franzén'in lausunto kuuluu alkuperäisenä ruotsinkielisenä: »att han i Finska Språket förvärfvat sig en ovanlig färdighet och insigt», ja konsistorin: »Att han under sitt vistande härstädes med flit idkat sine Studier, dem han till Litterae humaniores och kännedom af det Finska Språket förnämligast, lämpat.» Lagus'en Matrikelin tieto, »hvilket språk (finskan) jemte humaniora han i sht studerat», perustuu nähtävästi juuri konsistorin pöytäkirjaan.
Katso tarkemmin näitä todistuksia »Liitteissä».
[9] Finland och dess invånare af Friedr. Rühs. Öfvers. Andra Upplagan, tillökt och omarbetad af Adolf. Iwar Arwidsson. Stockholm. 1827. Siv. VII.
[10] Suomal. Kirjall. Vaiheet siv. 206.
[11] Katso Liitteitä.
[12] Juteinin hakesnus ja näytteet Liitteissä.
[13] Februarii 10. Judén, Jacob, Studerande vid Academien i Åbo, anhåller att blifva befordrad till Finsk Translator vid Kejserl. Regerings Conseilen.
[14] Canc: Exped. föredragit och resol. finaliter den 7 April. Acten återld.
[15] Näin valtioarkistossa! Minua neuvottiin tässä asiassa kääntymään ministerivaltiosihteerinviraston arkivarion puoleen, minkä parissa kirjeessä teinkin, kun en senaatin arkistostakaan mitään selvyyttä asiaan saanut. Mutta Arkivario siellä ei löytänyt sieltäkään mitään tiedonantoa Juteinin hakemuksen hylkäämisen syystä.
[16] Meidän kursivoimaa.
[17] »Härigenom sluta sig studierna vid denna Akademi nära till dem, som förnämligast vid Åbo varit gängse; ty här värderades ypperst kunskapen i Fäderneslandets Historia. Derjemte har under denna tiden smak för det stränga filosofiska studium allmännast vid detta universitet blifvit bibehållen, hvarvid en mera poetisk stämning röjt sig, och således den estetiska delen af filosofien förnämligast älskats, liksom, hvad den moderna Litteraturen angår, den Tyska äfven här, såsom i Upsala, haft det mesta inflytande på vettenskapernas behandlingssätt, då den danska deremot i Lund närmast varit aktad och känd. Men vid Åbo insmög sig, småningom, under de sednare åren, en allt mer och mer tilltagande Fennomani, som äfven yttrat sin verkan så väl på de studerandes tänkesätt som på studiernas eget skaplynne. Då studiernas riktning och lynne vid ett universitet så mycket beror af vissa lärares anseende, så låter det naturligt sluta sig, att en Dahl, en Afzelius, en Nordmark, liksom en Lundblad, Sjöberg och Florman samt en Franzén, Porthan och Calonius skulle bidraga att i allmänhet gifva de studerandes bemödanden den karakter, som man i det föregående sökt att uttrycka, och hvarvid man som facta egentligen betraktat de vid hvarje Högskola utkommande Disputationes in genere, emedan det är genom Disputationer, som både de lärandes och lärarnes kunskaper läggas för en dag.»
[18] Miten lienee asian ollut? Eiköhän Franzén seuraavana vuonna (1811) muuttanut Suomesta osiksi myöskin siitä syystä, että häntä näin epäiltiin »fennomaniasta» ja leimattiin »fennomaniksi».
[19] Katso Liitteitä.
[20] Kaikki tässä puheessa meidän.
[21] Kun Juteini tässä runossa sanoo: »Kyllä minä köyhyydessä/ olen kolmesti kokenut / leipää kohden kuroitella, / kolmesti myös olen minä / tika-puilda pudotettu», niin emme tiedä selvitellä, mitkä nuo muut kaksi kertaa olivat, sillä ei ole meillä tiedossa muuta kertaa, jolloin hän virkaa tai tointa olisi hakenut sellaista saamatta.
[22] Edellisestä Konsistorin todistuksesta, josta jo aikaisemmin on ollut puhetta, sekä tästä toisesta viivan yläpuolella juuri mainitusta on Lagus'en Matrikelissa e.m.p. seuraava tiedonanto: »Betyg 1/2 1810 att söka finska translatorstjensten vid reger. konselj., åter 18/4 1812 till befordran.»
[23] Saman Matrikelin tieto, että Juteini v. 1812 olisi ollut Hämeenlinnan maistraatin sihteerinä perustuu nähtävästi erehdykseen ja tarkottaa hänen Haminan aikuista sihteerinäoloaan. Ettei Hämeenlinnan maistraatin pöytäkirjat tiedä mitään Juteinista sihteerinä siellä, siitä on hyväntahtoisesti Tohtorinrouva Verna Koskimies hankkinut minulle varmuuden, samalla kuin hän on Juutilan talostakin kuvia valokuvauttanut, minkä kaiken kiitollisena täten mainitsen.
[24] Hattulan nykyinen (v. 1913) kirkkoherra J.J. Westerlund on ystävällisesti paitsi edellä esittämiämme Juteinin sukua selvittäviä kirkonkiijojen tiedonantoja kirjallisesti myöskin kertonut seuraavan, johon jo viivan yläpuolella viittasimme: »Milloin ja mihin yllä mainittu Jakob (Jaakko Judén) on Hattulasta muuttanut ei ole merkitty kirkonkirjaan. 1811 vuoden kirk. kirjassa hän vielä on muistutuksella »vistas i Rysslad», mutta 1812 vuoden kirk. kirjassa ei hänen nimeänsä enää löydy.» Viivan yläpuolella olevan perustelun ja siitä johtuneiden johtopäätösten tueksi on vielä mainittava, että Viipurin lääni v. 1811 palautettiin muun Suomen yhteyteen.
[25] »Viborgs stads Kommunionbok 1813-25» sisältää seuraavan tiedon Juteinista: »Secr. Herr Jacob Judén / Födelsedag och år /. Att. pr. 2/2 1814 1782
»Viborgs stads svenska församlings Kommunionbok. 1835-45» taas esittää
meille Juteinin seuraavasti: »Magistr. Secret. Philosophiae Doctor
(syrjässä:
Enki.) Judén, Jacob. / Födelsedag och år /
Egen gård N:o 109 i staden.» 1781
[26] Nämä kirjat olivat epäilemättä Juteinin v:na 1816 julkaisemat Lyhyt Neuwo Lapsen Opettajalle ja Lasten Kirja.
[27] Prof. Setälältä olen ystävällisesti käytettäväkseni jäljentämistä varten saanut seuraavan otteen R. Rask'in päiväkirjasta maalisk. 23 p:ltä 1818: »Ankom jeg dog med elendig Skyds, især paa sidste Stationen, til Viborg, hvor jeg hilsede paa Sekretær Iudén, subskriberte paa hans Grammatik (10 Ark.) og hans Samling af Ordsprog; (8 Ark) og fik til Foræring 16 af hans smaa finske Pjeser, 2 vare udsolgte nemlig Barneböger. Han introducerte mig i Klubben; hvor vi drak Te; men han var engageret i Kortspil, hvorover jeg gik hjem. Næste Dag afleverte jeg en Pakke fra Dr Haartman till Landshövdingen Vallén, samt et Brev fra Vulfart til Baron Nikolay; dog uden at göre Lykke med nogen af Delene; jeg havde siden et Besög af Sekr. Iudén, som jeg viste mine Sager og ny Böger. Ieg kjedede mig hjemme især da Iudén ikke kom som han havde lovet at öve mig i at tale Finsk, besluttede derfor, at rejse og inviterte ham skriftlig (den fjerde gang som jag sögte ham forgjæves) til om Aftenen kl. 6. og at blive til Aften hvilket han og gjorde og gav mig en Del Hjælp og Oplysning i Finsk med det samme.»—— Niinkuin näkyy, on sananlaskukokoelman arkkimäärä tässä liian suureksi ilmotettu.
Juuri esittämämme Rask'in päiväkirjaotteen sanamuodosta mielestämme voi päättää, että Juteini luultavasti jo aikaisemmin oli lupautunut osanottajaksi korttipeliin »Klubissa», ennenkun hän sinne vei mukaansa Rask'in, ja että hän nähtävästi yhteisen teenjuonuin jälkeen liittyi pelaajiin, mutta myöskin että Rask, joka ei näyttänyt haluavan pelata, koko tähän joukkoon nyt ikävystyneenä ja toiveissaan hauskasta illanvietosta pettyneenä meni kotia, kun »Klubissa» ei hänen mielestään ollut tilaisuutta mihinkään henkevään seurusteluun. Tämä kohtaus johtaa mieleemme Franzén'in v. 1801 runoileman Studentvisa-nimisen kauniin ja perin hauskan laulun. Rask on tullut tähän seuraan, ehkä sellaisia seurustelutapoja mielessä väikkyen, kuin Franzén'in juomalauluissa »Till en yngling» ja »Glädjens ögonblick» kuvataan; ja luultavasti näiden vaikutuksesta Juteini itse pari vuotta aikaisemmin, juoma- ja Kesti lauluissaan oli esittänyt. Ja ne Rask epäilemättä oli juuri lukenut, koska oli Juteinin Pilakirjoituksia-kirjankin hiljan saanut. Saatammekin senvuoksi ajatella kuinka pettyneeksi R. tunsi itsensä, kun Klubissa vallitsi toisellainen katsantotapa kuin se, mikä ilmenee Juteinin omissa seuralauluissa sekä Franzén'in sepittämissä samanhenkisissä, jotka varmaan olivat Rask'ille tunnetut, ja olivat sopusointuiset hänen omien mielipiteittensä kanssa. Vertaa esim. seuraavia kohtia:
»Hvar dag med ädel visdomstörst stå främst vid Mimers källa»,
ja
»Från skum skilj drycken som från stoft,
Sky sprätten som pedanten.
Bär på din frack ej cedrodoft,
ej dam af folianten!»
ja
»För moln af rök, der ruset bor,
fly alla gracer unnan.
Den Bacchus, som var Febi bror,
är icke den på tunnan.
Drick vid en högtid ett glas eller par
för att glädjas, ej blott för att dricka;
drick som du drucke, om munskänken var
din i brudstolen rodnande flicka!»
Mutta Klubissa ollessa korttipelin aljettua kaikuvat saman laulun säkeet:
»Svär till allt spel ett osläckeligt hat,
båd' din tid och din själ det föröder.»
ja Rask jätti illatsun.
Epäilemättä Juteinilla nuorena ylioppilaana oli ollut samat mielipiteet jalostavasta ja henkevästä seuraelämästä, kuin hänen opettajallaan Franzén'illakin oli; mutta nähtävästi olosuhteet ehkä jo hänen kotiopettajana ollessaan saivat hänet seurapiirinsä makuun mukaantumaan. Samoin kuin meidän päivinämme tähän asti on ollut, oli näet varmaankin Juteininkin aikana aatelisten, laki- ja sivilivirkamiesten piireissä korttipeli herrain kesken sangen tavallisena seurahuvina.
[28] »Suomi», Toinen jakso I:nen osa; sivuilla 225-226 kuuluu sanottu kohta: Jag vet väl att han, såsom barnfödd i Savolax, är en god Finne ex usu, men om han fästat någon uppmärksamhet vid språkets Grammatik m.m. känner jag icke. Magister Savenius vore i sådant afseende enligt min tanke bättre. Den första af alla är dock Secreteraren Judén, onekligen en af våra bästa Finnar, både i theoretiskt och praktiskt hänseende. (Kursivointi meidän!)
[29] »Suomi», e.m. jakso ja osa siv. 229. Viime kohta kuuluu alkuperäisenä: »Vore han närmare till Åbo, så önskade jag mig icke någon bättre medarbetare, ehuru han icke känner Latinska språket.»
[30] E.m.t. siv. 232.
[31] E.m.t. siv. 238.
[32] Niinkuin myöhemmin Juteinin kielioppia selostaissamme mainitsemme, on J. Krohn'in arvostelu siitä Biogr. Nimikirjassa, että se »ei ollut suuren-arvoinen». 1891-vuoden Valvojaan painetussa esitelmässä taas, samoin kuin vähän lyhennetyssä muodossa v. 1897 julkaistussa Suomal. Kirjall. Vaiheet-nimisessä teoksessa, J. Krohn'in arvostelu kuuluu: »Hänen kielioppinsa näet ei millään muotoa ansaitse sijaa Beckerin ja Renvallin teosten rinnalla, sillä se on suureksi osaksi vaan järjestämätön kieliopillisten vaarin-ottojen ja ainesten kokoelma. Mutta yhtä hyvin on sillä se ansio, että melkein sadan vuoden päästä oli ensimmäisiä uusia yrityksiä ja että se Vhaël'in kieliopin perästä oli askel eteenpäin.» »Oman Maan» Juteinia koskevasta kirjotuksesta tuo arvostelu on poistettu ja kappale kieliopin esipuheesta pantu tilalle.
[33] Nykyään sanottaisiin: koska niissä vahvan asteen k:ta heikossa asteessa vastasi kato.
[34] Ylläolevan kirjeen on prof. Setälä kopioinut Kööpenhaminan yliopistonkijastossa ja kyväntahtoisesti antanut minun jäljentää se. Ruotsinkielisenä se kuuluu: »Wiborg 21 Febr. / 5 Martii 1819. Vidtberömde och Höglärde Herr Professor!
Min lifligaste tacksamhet har jag äran aflägga för Herr Professorns mig bevista ynnest och hogkommelse med dess högst berömvärda arbete. Jag har ännu icke hunnit genombläddra hela Boken, men hvad jag läst och förstått, är förträffeligen afhandladt. Jag kan egenteligen icke bedöma, utan allenast beundra en så djup forskning af språkens grunder.—Hvad för öfrigt Herr Professorns anmärkningar öfver mitt lilla Grammaticaliska försök beträffar, finner jag dem, angående bokstäfverna, ganska riktiga, och har jag äfven haft sådant i project, men ännu icke vågat införa något nytt bruk; jag skall likväl icke glömma att taga saken i närmare bepröfning. Men, rörande Verberna och deras indelande i tre Conjugationer efter samma grund, som i Declinationerna, dertill kan jag ej finna nog bestämda reglor, mer än jag dem i mitt försök företedt. Denna omständighet måste jag således lemma derhän tills vidare upplysning i saken erhållits. Med odelad tillgifvenhet har jag äran framhärda
Vidtberömde och Högädle Herr Professorens
ödmjukaste tjenare Jac. Judén.»
[35] »Herr Professorns afhandling om Nordens gamla språk läses här med begärlighet. Ehrströms exemplar är redan halfslitet». Ehrström, jota Renvall kirjeissään joskus sanoi maisteriksi ja jota hän venäjänkielisistä teksteistä ja sanoista selkoa ottaissaan käytti apunaan, oli tällöin jo yliopiston dosentti ja lehtori venäjän kielessä ja kirjallisuudessa.
Prof. Rask'in näihin aikoihin julkaisemia teoksia ovat: » Vejledning til det Islandske eller gamle Nordiske Sprog» (56 + 282 siv.), 1811, »Undersögelse om det gamle Nordiske eller Islandske Sprogs Oprindelse», 1818, käänteentekevä »Angelsaksisk Sproglaere», 1817 ja »Anvisning till Isländskan». Stockholm 1818 (28 + 298 siv.), hänen itsensä ruotsiksi suorittama uusittu laitos »Vejledning»'iä v:lta 1811.
[36] »Min Finska språklära är numera till det mesta utarbetad, till och med Prosodien. Jag bör tacka Herr Professorn för de nya denominationerna på språkets casus, hvilka jag vid närmare pröfning funnit vara lämpeligare, än de af mig förut i min disputation föreslagna. För öfrigt har jag i det mesta bibehållit den af ålder brukliga Grammatikaliska terminologien.» Renvall julkaisi kielioppinsa kuitenkin vasta vuotta ennen kuolemaansa eli v. 1840. Sen esipuheessa hän vain mainitsee Juteinin kieliopin 5:ntenä suomen kieltä käsittelevänä.
[37] Suomal. Kirjall. Vaiheet siv. 196.
[38] Kirjeessä 24/4 1819 Renvall suosittaa Sjögren'iä sopivaksi lähetiksi suonialaissukuisten kansojen kieliä Venäjällä tutkimaan, koska hän oli kuullut, että kreivi Rumjanzow oli ehdottanut, että prof. Rask sinne lähtisi, mutta tämä taas oli katsonut siihen sopivammaksi jotain suomenkielentaitoista ja tarkkaa tuntijaa.
[39] Kohta kuuluu alkuperäisenä: (Judén) »hat——im Jahr 1812 in Wiburg einen Versuch Zur Erörterung der finnischen Grammatik drucken lassen, die viele treffliche Bemerkungen, jedoch ohne streng systematische Ordnung enthält». Painatusvuoden on Sjögren muistanut väärin; sehän oli 1818. Kirjansa ensimäisillä sivuilla Sjögren puhuu samaan suuntaan kuin Jutein puheessaan »Suomen Kansalle, wuonna 1810». Ajatukset ovat aivan samoja.
[40] Nähtävästi sama mies, jota myöhemmin (v. 1827) sanotaan, tällöin prokuraattorina olevan Carl Walléen'in eräässä virkamemoriaalissa Turun maaherralle, Mynämäen kirkkoherraksi, tohtori Rönnbäck'iksi, vaikkakin nimen oikeinkirjotus on, kuten näkyy, hieman erilainen, (Kts! Liitteitä.) Rönbäck'in nimen on Friman tässä kirjottanut väärin (katso »Bibel Sällskapets i Wiborg protokoll» sivu. 54 ja 55!)
[41] Sanan Saattajan Viipurista ensimäisessä päivämäärässä on painovirhe: pitää olla 2 sijasta 20 p:stä huhtikuuta; ja Friman'in kertomukseen on väärinymmärryksestä tullut väärä vuosiluku: Viipurin Pipliaseura alkoi toimintansa varsinaisesti vasta 20 p:nä huhtik. 1819, pidettyään helmik. 12 p:nä samana vuonna juhlallisen kokouksen raatihuoneen salissa. (Kts. E.m. lähde!)
[42] Ehkäpä Jutein oli lähettänyt erään sensuroimattoman Anteckningar-nimisen kirjansa v. 1827 prokuraattori Walléen'illekin, niinkuin eräässä edellisessä viivanalaisessa mainitulle Rönnbäck'ille, minkä arvelun näin edellisen yhteydessä tahdomme esittää.
[43] Kts. Liitteitä.
[44] Ent. kirjakauppias Walter Howing'in Viipurista tiedonanto.
[45] Koska »Viborgs stads Kommunionbok 1813-1825», niinkuin jo aikaisemminkin näimme, ei tiedä vielä mitään Juteinin aviosta, niin on mahdollista, että Howing'in tiedonannossa on muistiereys kysymyksessä ja että puheena ollut liitto solmittiin vasta v. 1826. »Viborgs stads svenska församlings Kommunionbok. 1835-45» tietää Juteinin vaimosta ja pojasta seuraavaa, jonka tässä esitämme sen lisäksi, mitä sen mukaan aikaisemmin olemme J:sta itsestä erääseen viivanalaiseen merkinneet: »H:stru Cathr. Margr. Blank. f. 1790 död den 7 Junii 1841.—son Joël Jacob Judén f. 18/11 1827». Sitten seuraa 14 täyttä ristiä (X) lukemisen taidossa ja kristinopin tiedossa sekä sanat: »adm. med nöje 1844».
[46] Katso Liitteitä.
[47] Hän nähtävästi ei tuntenut, että Frenckell Turussa aikaisemmin oli painattanut muutaman Juteinin julkaisun.
[48] Katso Liitteitä.
[49] »så mycket mindre, som sådant högeligen skulle strida emot min egen öfvertygelse derom».
[50] »—upplösa all den förmenta tvetydighet, som blifvit tillagd de till anklagelse deri anmärkta ställen.»
[51] Juteini oli kuten näkyy yhtä mieltä usean jumaluusoppineen kanssa siitä, että Heprealaisepistola olisi ap. Paavalin kirjottama.
[52] Kats. Liitteitä.
[53] Kats. Liitteitä.
[54] J. Krohn kirjassaan Suomal. Kirjall. Vaiheet siv. 212 sanoo, että Anteckningar-kirja »seuraavana vuonna (tarkottaa v:na 1828) hovioikeuden päätöksestä poltettiin——julkisesti Turun torilla pyövelin käden kautta». Nähtävästi tieto perustuu perinnäistietoihin. Tuo »pyöveli» tässä nyt oli v.t. kaupunginvouti J.J. Andström; vuosi taas oli Krogerus'en sairauden takia vasta 1829 ja tuosta »Turun torista» tahdon esittää seuraavan arvelun, jonka esitti Viipurin lääninkanslian vahtimestari. Hänen kanssaan, näet, jouduin tästä asiasta keskusteluun, kun Viipurissa ollessani tammikuussa 1913 kävin ottamassa selkoa maaherra Ramsayn ylläesittämistäni kirjeistä sikäläisen lääninkanslian suuressa ja hyvin järjestetyssä arkistossa, jossa sanottu vahtimestari oli opastajanani. Hän sanoi, että pitkää siltaa, joka alkaa pienestä rantatorista, jolla Torkkeli Knuutinpojan patsas on, ja johtaa Viipurinlinnan alueelle, kutsutaan Turun sillaksi ja että epäilemättä tätä pientä toria sitten myös on sanottu »Turun toriksi». Mahdollistahan siis on, että Andström kirjan painoksen poltti tällä »Turun torilla» Viipurissa.
[55] Niinkuin myöhemmistä (vv. 1835-45) kirkonkirjoista näkyy, on Juteinin talo aikoinaan merkitty numerolla 109. Howing'in tiedonannon mukaan on Juteinin talona ollut nykyinen viljakauppias ja myllynomistaja Mielck'in talo n:o 19 Katariinankadun varrella, minkä talon nykyisen (v. 1913) omistajan Mielck'in isä oli vaihtanut Juteinin pojan kanssa. Jo ennenmainitussa tilaisuudessa tammikuulla v. 1913 kävi tämän kirjottaja katsomassa tätä taloa ja oli hänellä opastajanaan talon monivuotinen talonmies, jonka vaimo oii läheistä sukua (muistaakseni: tytär) Juteinin ent. palvelijattarelle. Tämän talonmiehen esittelyä sekä kirjottajan omia huomioitakin esitetään tässä. Pituuttaan koko tontin mittainen kivirakennus antaa Katariinankadulle päin. Holviportin yläpuolella kivitalon linnanpuolisessa päässä oli rakennusta pihanpuolelta levitetty, ja porstua pihan puolella portin vieressä uusittu. Tämä oli muistaakseni tapahtunut sen takia, että sisäänkäytävä oli laitettu kadunpuolelta ja rappuset olivat ylösjohdettaissa vaatineet sen laajennuksen. Juteinin aikana oli heti pihan takana ollut muuri (näet linnotusmuurin yksi osa; kaupungin taloja oli muurin sisäpuolella); tämän muurin päällä oli Juteinin puutarha ollut. Nyt oli puutarha hävitetty ja muurissa olevaa kalliota louhittu ja sinne tilalle rakennettu suuri jauhomakasiini, talli ja vaunuliiteri, jonka yksi seinä vielä muodostui entisestä munrista. Sen kiviäkin vielä oli näkyvissä.
[56] Koko tämä pöytäkirja kuuluu alkuperäisenä:
»Den 4 December 1827.
§ 3.
Sedan Hans Kejserliga Majestät genom nådigt rescript af den, 21 Martii
innevarande år i nåder lemnat Wiborgs Stad rättighet att utom åtskiligt
annat uppbära så kallade Tomtören, hafva Stadens gårdsägare till i dag
blifvit uppkallade för att i ämnet höras. Och infunno sig nu af desse
Herr Lagmannen och Häradshöfdingen Adolf Krogius, Herr Lagman Anders
Malm, Herr vice Landskamreraren Eric Johan Bäck, Herr Magistrats
Secreterarn Jacob Judén. Herr Collegii Rådet och Riddaren Christian
Jaenisch, Herr Collegii Asessoren Johan Thesleff, Notarien Henrik
Sylviander, Handlanderne Johan Tuderman, Filip Listvennikoff, Henrik
Heitman, och Jemelian Koscheloff, Commerce Rådet Timofei Tichanoff,
Handlanderne Merculei Schussin, å fru Consulskan Maria Hackmans vägnar
dess Son Handels Bokhållaren Fredric Hackulan, Handlanderne Dimitri
Alenoff, Jonas Wrigstedt, Ivan Scorneikoff, Nicolaj Wlassoff, Andrej
Tschusoff, Michaila Budanoff, Commerce Rådet Andreas Jaenisch,
Grosshandlaren Guftaf Johan Heyno, Bokbindaren Eusebius Suppius.
Kopparslagaren Carl Baltrusch, Uhrmakarene Johan Aqvilander och Carl
Elfström, Kakelungsmakaren Thomas Backström, och Svarfvaren Daniel
Stenberg och Färgaren Guftaf Nyman.
Härå och sedan ofvanberörde Nådiga Rescript blifvit uppläst och följande deraf här intagit:———
3:o det samtlige ifrågavararande Städer utom de här ofvanföre uppräknade afgifter och de som bero af Städernes eget bestämmande och taxation, såsom Tomtören, Burskaps afgift, Tracteurs och Näringsidkareafgift, Muhlbetespenningar samt Bodrums och Marknadsstånds penningar m.m.: jemväl äga att———förklarade Herr Lagman Krogius sig af ordalydelsen häruti finna att det helt och hållet berodde af gårdsägarene att bestämma om Tomtören böra utgå eller icke, hvarföre och då Stads Cassan för närvarande vore i det skick att den icke behöfde andra inträder än de hitintills vanlige, Herr Lagmannen jemväl tills vidare undandrog sig sagde afgift, men i händelse Stads Cassan framdeles genom tillftötande omständigheter komme i behof af större inkomster ville Herr Lagmannen för sin del gerna erlägga ifrågavarande afgift.
Häruti förenade sig Herr Lagman Malm, vice Landskamreraren Bäck,
Collegii Rådet Jaenisch, Asessoren Thesleff, Handlanderne Tuderman,
Listvennikoff, Heitman och Koscheloff samt Magistrats Secreterarn Judén
hvilken sistnämnde derhos ingaf ett sålydande andragande till
Protocollet:
»Då Svenska Regeringen fordom anlade Fästningen Wiborg såsom Stad, kunde denna Stad icke bli utan innevånare och inkomster, om anläggningen skulle äga bestånd. Derföre anvistes Tomter i Fästningen till bebyggande, och jord kring Staden anslogs till begagnande. Genom det förra tillskapades en Stad, och genom det senare skulle Staden vidmakthållas. Den anslagne jorden var nödvändig, för att med inkomsten deraf kunna bestrida de förefallande kostnaderne och borgerliga onera utan att innevånarne behöfde belasta sig sjelfve med betalning af Tomtören, hvaraf och uppbörden inom Fästningen aldrig existerat. Men då förstäderna sedermera tillkommit, hafva Gårdsplatserne i likhet med Stadens öfriga användbara mark, blifvit upplåtne till hugade bebyggare emot årligt arrende, och hafva förmodligen vilkoren dervid antingen med eller utan köpeskilling till Staden, bestämts att utgå efter areal widd, och således bestå i Tomtören såsom den beqvämaste norm till debitering i sådant afseende. Wissheten af detta påstående framlyser klarligen af den omständigheten att icke Tomterne inom Fästningen, utan endast i Förstäderna varit med Tomtören belastade, såsom uppbörds Längderne för åtskilliga år tillbaka torde sådant utvisa, ehuru uppbörden af Tomtören äfven i Förstäderne sedermera alldeles upphört, åtminstone hafva de med regelbundenhet icke blifvit indrifne. Åtskillige af Förstädernas innevånare böra likväl kunna uppvisa Quittencer å denna sorts utbetalning som ännu efter Länets förening med det öfriga Finland, af en och annan Gårdägare blifvit uppburen, synnerligen vid försäljningen af gårdarne. Alla Gårdsplatser inom Fästningens murar, såsom förlänte af Öfverheten till bebyggande, äro således att anse såsom Fritomter, och kunna emot ägarenas samtycke med afgifter icke betungas, hvartill de och svårligen torde finna sig befogade, sålänge de inse löjligheten af att utan anledning och liksom blott på andras inrådan tömma den ena fickan för att fylla den andra. Då nu en slik afgift äfven vid stadfästelsen af Stadens senaste organisation icke blifvit påräknad utan sådant öfverlemnats till vederbörandes eget godtfinnande och Stads Cassan för öfrigt icke finnes vara i någon sädan brist af medel, att extraordinaira debiteringar skulle behöfva påkallas; så torde Tomterne inom Fästningen vara derifrån alldeles befriade och så beskaffad taxering kunna tillämpas endast Förstädernas Tomter och annan Stadens brukbara jord, i händelse det kan af Staden godtfinnas, att sålunda begagna sina ägor».
Som upplästes; hvaremot alle öfrige närvarande förklarade sig villige att ifrågavarande afgift för sine gårdar erlägga; dock anmärkte Svarfvaren Stenberg, att han endast i den händelse de inom fästningen belägne gårdar blefve befriade för denne afgift, jemväl undandrog sig betalningen deraf.
Wederbörande tillsades härå afträda, medan öfverläggning skedde till följande
Utslag:
Hvad af vederbörande anfördt och påstått blifvit har Magistraten i öfervägande tagit; och alldenstund Hans Kejserliga Majestät, genom ofvanomförmäldte Nådiga Rescript i Nåder funnit godt förordna att Wiborgs Stad äger uppbära ifrågavarande afgift under namn af Tomtören; fördenskull, och då det icke tillkommer Stadens Gårdsägare att pröfva Stads Cassans behof af större eller mindre inkomster, ty finner Magistraten skäligt ålägga vederbörande Gårdsägare att genast skrida till förslag af bestämmande utaf det belopp, hvartill sagde afgift bör af hvarje Gårdsägare utgå: Hvilket å inkallandet afsades då Herr Lagman Krogius och de hvilka med honom sig förenat emot Utslaget anmält missnöje, som de underrättades att fullfölja medelst skriftliga besvär, hvilka, åtföljde af detta Protocoll, böra till Herr Landshöfdingen i Länet ingifvas inom trettio dagar härefter, denne dock oräknad och således sist den tredje (3) Januarii nästkommande år 1828; Och kommer emellertid med vidare åtgärd i ärendet att anstå, tills erfaras får om vederbörande fullfölja sitt missnöje, samt i sådan händelse intilldess ärendet blifvit å vederbörlig ort sluteligen afgjordt».
[57] Maistraatin pöytäkirjassa, jonka kyseessä olevaa asiaa koskevassa kohdassa kunnallispormestari ja kollegiasessori Buchman itse on kirjottanut, on sana »inan» (sic!), vaikka tietenkin tulisi olla »sedan».
[58] »Den 12 Januarii Måndag närvarande i Magistraten Politiae Borgmästaren Collegiiass. o. ridd. Buchman; Justitiae Borgm. o. ridd. Ekmark Justit. Rådmännen Hällström och Öijer samt Politie Rådmännerne Ivanoffskij och Zincke. Prot. fördes af Öijer». (Tämä on sitten laatinut 7 §:ä, joiden jälkeen on pöytäkirjaan liitetty 1 1/2 arkkia samalle päivämäärälle ja merkitty §§:llä 1 ja 2:) »1829 den 12 Januarii Pol: Prot:
Politiae Borgmästaren etc. Buchman amnälte huruledes tjenstförrättande Notarien vid Rådstuvu Rätten och Magistraten Justitie Rådmannen Öijer oaktadt af Borgmästaren tid efter annan gjorde påminnelser och derpå af Rådmannen gifne löften, ännu icke utlemnat Politiae Protocollerne från den tid, förningen af desamma honom blifvit ombetrodd, eller från den 3 Julii år 1827 till och med år 1828 äfvensom alla dertill hörande Handlingar och Diarier. Rådmannen Öijer härom tillspord uppsteg i från dess i Rätten innehafda säte och förklarade att protocolerne icke kunnat af honom Coumpletteras i saknad af Herr Landshöfdingens till Magistraten i åtskillige ämnen aflåtne Memorialer som Magiftrats secreteraren Judén skulle hafva vägrat till honom lämna, för att hemma hos sig begagnas till Protocollernas deducerande, och att inan (!) sådant skedt och han såsom af Rådstufvu Rätten tillförordnad Extra Ordförande vid Kämner Rätten här i staden, hunnit verkställa några i sådan egenskap honom åliggande göromål, ville han skyndesammast från sig lemna ifrågavarande Protocoller och handlingar. Magistr. Secr. Judén detta förebärande åhörande, förklarade att hvarje gång då Herr Landshöfdingens Memorialer blifvit Magistraten föredragne, har Rådman Öijer emot qvitto, uti en dertill inrättad Bok, erhållit Memorialerne för att begagnas vid deduceringen af Protocollerna; sedan desse memorialer för år 1827 blifvit återlenmade och sedermera inbundne, har Rådmannen velat taga Memorial Bandet hem till sig, men M. Secr. har dertill icke kunnat bifalla med mindre Magistraten för godt finner, sådant tillåta.—Rådmannen Öijer tilllades att afträda hvarefter uppstod skiljaktighet uti meningen Ledamöterne emellan och yttrade Extra Rådmannen Zincke att Rådmannen Öijer med fästadt afseende å särskilda gifne Förordnanden att handleda mål vid Kämner R:n borde åläggas att aflemna Protocollerne och handlingarne för år 1827 till den 26 dennes, fallit för år 1828 till den nästkommande 14 Febr. vid vite af 10 Rubel Silfver, Rådman Ivanoffsky deremot ansåg Öijer, som haft mera än tillräckelig tid och tillfälle, att deducera Protocollerne och i behörigt stånd sätta handlingarne och Diarierne, böra åläggas af (!) aflemna desamma för år 1827 inom åtta och för 1828 inom fjorton dagar härefter vid berörde vite, Justitiae Rådm. Hällström och Justit Borgm. Ekmark förenade sig med Extra Rådmannen Zincke, samt Pol: Borgm. Buchman med Rådnmannen Ivanoffsky; I anledning hvaraf
Beslöts:
Som herr Justitiae Rådmannen Öijer åtagit sig tillsvidare förrätta notarie Tjensten i denne Rådstuvu Rätt och Magistrat emot åtnjutande af den dertill anslagne lönen; men alltifrån dess antagande eller från och med Julii månads början år 1827 intill närvarande tid ehuru särskilde gånger derom påmind, åsidosatt till Magistraten aflämna de dervid förde Protocoller; alitså varder han Justitiae Rådmannen Öijer ålagd att vid vite af 10 Rubel i s:r, sist inom den 26:te i denne månad till Magistraten hafva ingifvit alla de från Julii månads början år 1827 till sagde års slut förde Protokoller uppsatte jemte alla de dertill ingifne hörande handlingar; äfvenledes åligger det herr Justitiae Rådmannen vid enahanda vite att inom den 14 nästkommande februarii aflämna alla de vid Magistraten för sistlidet år förde Protocoller behörigen uppsatte jemte dertill hörande handlingar tillika med saköres Längden för senare hälften af sistlidet år, hvilket efter inkallandet afsades».
[59] Katso Liitteitä.
[60] Ignatius, Kaarlo Henrik Jaakko, kirjailija, s. 23/12 1809. Yliopistossa opintonsa lopetettuaan I. vihittiin papiksi 1533, tuli vankilansaarnaajaksi Viipuriin 1836, työ- ja ojennuslaitoksen saarnaajaksi samassa kaupungissa 1838. V. 1841 nimitettiin I. apulaiseksi Viipurin lukioon. Hän kuoli 11/10 1856. Vaikka heikko ja kivulloinen ruumiiltaan, työskenteli hän innolla kansan valistamiseksi, jota todistaa hänen painattamansa Lukemisia Suomen kansalle. Tätä teosta ilmestyi 1845 ainoastansa kaksi vihkoa, edellinen käsittävä alkuperäisen novellin »Harjulan onnettomuus», toinen Martti Luther'in elämäkerran. (Biogr. Nimikirja).
[61] Katso tämän teoksen siv. 108.
[62] Meidän kursivoima.
[63] J.W. Ruuth. Wiborgs stads Historia. siv. 900. Ruuth mainitsee myös »Kanavasta, Sanansaattajasta Viipurista 1845-1847», puhuessaan, että »sen sisällyksen muodosti aluksi enimmäkseen kansantapain kuvaukset, vaihdellen Juteinin ja Schröder'in runojen kanssa». Mutta mitään Juteinin runoja ei ole siinä; ainoastaan Schröder'in.
[64] Kaarle Krohn. Mikä oli Kalevalan palkka. »Otava», kuvall. kuuk. lehti 1914. Siv. 56.
[65] J. Krohn. Suom. Kirj. Vaiheet. Siv. 213.
[66] Viipurin raastuvanoikeuden arkistonhoitaja, eräs vanha neiti Svetichin kertoi myös kuulleensa, että Juteini oli ollut omituinen, mutta mitään erikoisen omituista ei hän sentään tietänyt mainita.
[67] Samana vuonna hän muuten oli matkoilla Skandinaaviassa.
[68] Ehkäpä näin: D(avid) E.D. Europaeus.
[69] Tämä lause tukee koko lailla J. Krohn'in väitettä ja meidän aikaisemmin epäillen lausumaa arvelua Juteinin jumaluusopillisista luvuista, vaikk'ei sekään tietysti varmaksi todista asiaa. Ellei Krohn'in tiedonanto ole perinnäiskertomaa, on se kotoisin tästä lähteestä.
[70] Ellei J. Krohn'in tästä asiasta edellä esittämämme tiedonanto ole taaskin perinnäiskertomaa, niin on sekin kotoisin tästä lähteestä.
[71] Tämän epäkriitillisen lauseen löytää järkevämmässä muodossa J. Krohn'in Juteini-elämäkerrasta. Siitä on jo edellä puhe.
[72] »Suomettaren» toimituksella on nähtävästi kyllä ollut kirjanen »Lauseita», mutta ei »Anteckningar» kirjaa, koska sen nimen on hieman väärin esittänyt: käyttää, näet, »hvarjehanda» sanaa »varianta» sanan sijasta, vaikka sen kyllä sanallisesti oikeana olisi saanut »Lauseita» kirjan esipuheesta, mutta ei ole huolinut siihen katsoa, vaan on sen siitä luultavasti ennen lukeneena muistista esittänyt.
[73] Viisi päivää ennen kuolemaansa Juteini jo täytti 74 ikävuotta.
[74] Tässä sopinee täydennykseksi erääseen edelliseen viivanalaiseen lisätä, että Mielck'in talo, jonka Joël Jacob Judén sai vaihtoon isältänsä saamaansa taloa N:o 109 (nyk. Katariinank. 19) vastaan, sijaitsi Neitsytniemen esikaupungissa Viipurissa ja että vaihto ehkä oli tapahtunut jo isän eläissä, koska Aschan'in kertomuksessa mainitaan »ukko J:n tulleen Neitsytniemestä».—Joël Jacob Judén oli Howingin tiedonannon mukaan naimisissa suomalaissyntyisen palvelijansa kanssa ja muutti Ruotsiin 1860-luvulla. Saman tietämän mukaan ei hän ollut mikään »kielten opettaja», kuten J. Krohn mainitsee, vaan eli isänsä keräämillä varoilla, niinkuin eräässä kohdin aikaisemminkin kerromme.
[75] Åbo Tidning,—N:o 26, d. 31 Mars 1804 ja V.W. Pipping'in Luettelo. Kerron tässä, että tohtori A.V. Koskimies on huomauttanut minulle, että Åbo Tidning'issä oleva tämän runon otsake »Edesmenneen muistoxexi,» on siksi niin omituinen, että se on runomittaiseksi laadittu.
[76] J. Krohn'in »Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet» siv. 206.
[77] Tämä wainaja oli itse Pohjalainen. (Juteinin oma muistutus!)
[78] Nähtävästi painovirhe pro »jälje».
[79] F.W. Pipping'in Luettelo ja Åbo Tidning 1804 nr. 26 sekä Valvoja v:lta 1882 siv. 373 Aug. Hjelt'in kirjotus, jossa viivanalaisessa muistutuksessa kerrotaan Åbo Tidningin toimituksen seuraava arvostelu: »runo on sekä vilpitön uhri yli koko maata kaivatulle opettajalle, joka sen ohessa itse suojeli piakkoin kuoloon joutuvia suomalaista mnotaitoa, että ilahuttava runollisen kyvyn osote, josta voipi tulevaisuudessa odottaa monta onnistuvaa yritystä mainitun runouden hyväksi.»
[80] Jotta lukija voisi saada oikean käsityksen siitä, miten vähän Juteini oikeinkirjotustaan muutti koko pitkänä kirjailijatoimintansa aikana, mutta taas miehuutensa päivinä paljonkin oli antanut »valistuksen aikakauden» runoiluunsa vaikuttaa, painatamme tähän ensin tohtori Aug. Hjeltin »Åbo Tidningistä» lainaamat 17 säettä tästä Juteinin runosta vuodelta 1801 nekä sen jälkeen vertailtavaksi koko runon 1856-vuoden painoksesta. Viimemainitun painoksen runot tuntuvat yleensä venytetymmiltä, vetisemmiltä sekä (sallittakoon pieni pila!) »järjen valon» valtaamilta.
»Åbo Tidningin» äsken mainitut säkeet kuuluvat:
»Mies on ollut, mies on mennyt!
Ah! kuin rintan ahdistuupi!
Täst on täynnä tuhannetkin
syystä syngiät sydämmet.———
Sanall yhdellä sanottu, puhuin puolella puheella: eipä wertaista wedetä joka ajan antimista, eipä saada sadoissakan wuotten wuosissa tapaista. Tämä yxin yhtyänsä oli kaikki kaikillengin.———
Pois on mennyt Porthanimme! Eipä pojat Pohjanmaalta, yli suuren Suomenmaankan, taida suullansa sanella, murhettansa mainitakkan.
1856-vuoden painos tätä runoa kuuluu: Lause Yli-Opettajan Porthanin Muistoksi 1804. [Kursivoinnit meidän.]
Täysi tundo, kelpo kundo, Oppi oiwa, sana soiwa walmistuiwat wainajalla, joka kuoli kunnialla.
Mies on ollut, mies on mennyt, ah, ah! kuinga ahdistuupi rinda kungin riemutoina. Kalma, tullut tuonelasta, Oppi-isän otti meildä.
Tuosta tosin tuhansilla syngeys on sydämessä, rajittawa raskahasti, koska kuolema kowasti kutsui pojes kunnon miehen,— miehen kuuluisan kylissä, kaupungissa kuuluisamman, waldakunnissa walitun, jolta oli opin teilä järjen jalon johdattaissa neuwo nuorten ystäwäinsä hywän-suonnossa sulasta.
Sanalla on sanottawa taikka puolella puheella oiwallisen olennosta, miehen mennehen menosta: Eipä wedä wertaistansa joka aika andimeksi, eikä jaata wuosi-sadat tänne wainajan tapaista. Tämä yksin yhtyänsä; ilman innon järkähdystä oli kaikki kaikillekin; oli siellä taikka täällä, aina ajoi asioita opit korkeat ojaillen; sekä tiesi että taisi, pyysi, aina pystywäinen, temput selvittää sywätkin, käytti järjen käsitykset epä-luulon esteheksi, walistukselle waroksi. Opettaissa omiansa pohjan maiden mandereilda ohjaili hän outojakin taidon tielle tasaisesti, warustellen, walmistellen johdatteli joukottaisin ymmärryksen ystäwiksi, wartioiksi wakaisuuden, teki työtä työlähindä ahkerasti aikanansa warsin wiisaalla tawalla.
Tämän tunnetun totuuden Turku taitaa todistella, jonne kaukaakin kokoili opit, oiwat ohjaukset,— jonne saatti Suomalainen muisto-merkit muilda mailda, Kirja-huoneet hywät täytti tunnon, taidon tawaroilla, wirwoitteli wiisautta Oppilaisille omille Auran Akatemiassa, jonga hän on isä ollut,— ollut tuki, ollut turwa, tehden sille testamentin koki opin koroitusta lepohongin lähteissänsä, rauhan riemuisen majoille.
Nyt on näändynyt elosta mainittawa Mestarimme niin kuin ruoko runnelduna. Wainaja on waloilansa ollut hywä, hyödyllinen, mutta kynttilän mukainen: walistusta waikutellen oman olennon menetti. Oppi-isämme iloinen, walpas, wirkku, walwowainen on jo jättänyt hywästi matkustajat maailmassa, —pois on mennyt Porthan'imme.
Suomessa on käynyt surma murtawainen murehella. Eipä oiwat oppineetkan, horjuwaiset huolessansa, taida suullansa sanella, kuinga ombi huoli kurja, mieli musta, rinda raskas katkerasti karvastellen, koska saattavat surulla, suuren murehen sumussa, särjetyillä sydämillä sielun parhaan puetusta maatumahan jälle maaksi, josta alkoi ainehensa hywän hengensä majaksi.
Waan ei muutu nimi maassa, muisto miehen merkillisen. Wähät owat wuosikunnat tätä täyttämään ajassa; mainittua Mestaria kuolduakin kutsutahan miesten mieheksi jaloksi. Eipä kuollut kuolemana sangen suuri sanomansa, ehkä ruumis raukeneepi mustan mullan muotoiseksi; muistohomme muuttaneena ei se mene mieleltämme, eikä erkane elosta, ehkä sielu säilytetty, kaunistettu kunnialla maalda warahin waelsi.
[81] F.W. Pipping'in Luettelo.
[82] Ibid. Sen hän lähetti Haminasta tammikuussa, siellä vielä ollessaan v.t. maistr. sihteerinä.
[83] Biograf. Nimik.
[84] Jak. Jut. Kirj. I, siv. 1.
[85] Miten tavattoman paljon Juteini eri painoksissa muutteli runoja, niin etiä ne tulivat miltei tuntemattomiksi tai suoraan sanoen aivan toisiksi runoiksi, siitä on ylläoleva 1856 vuoden painoksesta otettu runo mitä selvin todistus, sillä 1815 vuotien painoksessa »Suomalaisten Laula Suurelle Kuhtinaalle» kuuluu:
Eläkön armias,
rakkahin Ruhtinas
rauhallinen!
jossa on onnemme,
jossa on ilomme,
turwa ja toiwomme
täydellinen!
Osottain armonsa
wahwisti waldansa
Wartiamme;
on lewinnyt,
walistus wirinnyt,
elatus enennyt
majoissamme.
Suojeldu sodassa
riemuitkon rauhassa
Suomalainen,
ollen taas uudella
uskollisuudella,
urhollisudella (!)
alammainen.
O! Luoja laupias,
wahwista woimallas
Ruhtinaamme!
Aamuja enennä,
päiwiä pidennä,
waiwatkin wähennä
Waldiaamme!
[86] F.W. Pippingä'in Luettelo.
[87] F.W. Pipping'in Luettelo ja »Muisto-Patsas j.n.e. TURUSA, 1815. Painanut J.C. Frenckell ja Poika.» Tässä painoisessa muutama oikeinkirjotusseikka vetää huomiomme puoleensa. Kolmessa säkeessä runon alkupuolella on s-kiriainta käytetty toisin kuin muualla; ehkäpä niissä on painovirhe. Säkeet kuuluvat: »mutta koska kuuluisasti / nosti päänsä Pietarista»———»nosti päänsä paistawaisen.»
[88] Mnisto-Patsas j.n.e. 1815 s. 5.
[89] F.W. Pipping'in Luettelo.
[90] »Några drag etc.» Litteraturblad'issa v:lta 1852.
[91] F.W. Pipping'in Luettelo.
[92] Suomalainen, elli Runo j.n.e. Wiip. 1816.
[93] Suomalainen j.n.e. Wiip, 1816 s. 11.
[94] Suomalainen j.n.e. Wiip. 1816 s. 5.
[95] Siinä kappaleessa tätä runoa vuodelta 1816, jonka olen lainannut ylioppilaskirjastosta, on joku lyijykynällä klrjottanut sivun alareunaan juuri tämän kuvauksen alle sanan: Ukkonen. Ehkäpä Juteini »ukonilmaa» ja ukkosen virvottavaa sadetta tässä tahtookin kuvata, vaikka, kuten toisista kohdin näkyy, hän antaa Ilmarisen »jylistää» ja »iskeä tulda» l. salamoida. Olemme tästä monessa kohdin hauskasta runosta esittäneet niin paljon ja etenkin juuri sellaista, josta selviää minkälainen käsitys Wäinämöisestä ja Ilmarisesta ja heidän toiminnastaan ia tehtävistään Juteinilla oli jo v. 1816 eli siis paljon ennen, kuin Kalevala ilmestyi.
[96] Koko tähänastinen kuvaus on otettu Juteinin kirjasesta Suomalainen j.n.e. Wiip. 1816 ss. 1-22.
[97] Jak. Juteinin Kirj. I s. 99.
[98] Suomalainen j.n.e. Wiip. 1816. siv. 23 seur.
[99] I saknad af orginal händelse till följande målning af en sjöbatalj, behagade läsaren anse den blott som fyllnad tili tavlan. (Alkuperäisen tapahtuman puutteessa seuraavaa meritappelun kuvausta varten, pitaköön lukija sitä vain kuvauksen täytteenä.) (Juteinin oma huomautus!)
[100] Snomalainen, j.n.e. Wiip. 1816 s. 31.
[101] F.W. Pipping'in luettelo ja Wenäläineu j.n.e. Wiip. 1816.
[102] Venäläisillä ja suomalaisilla, näet, yhteinen.
[103] Aleksanterin.
[104] Hanhensulka, jolla bän kirjotti.
[105] Wenäläinen j.n.e. Wiip. Ibid.
[106] Tässä Juteinin kirjasessa »Wenäläinen» on nimilehdessä epäjohdonmukaisesti käytetty kirjaimia s+vanha-s pitkää s-äännettä merkittäissä, vaikka hän itse runossa kauttaaltaan sen merkitsee vanha-s+vanha-s, joten otsakkeessa luemme »Wenäjäsfä», »Parisisfa ja Wiipurisfa», »Walmistettu A. Cederwallerin kirjapainosfa wuonna 1816». Tiedonannossa painatuspaikasta 1816 painetun runon »Suomalainen» nimilehdessä on samoin sf, mutta muuten on samaisen runon otsakkeessa esim. »Suomeffa» ja johdonmukaisesti koko runossa, samoin kuin samana vuonna painetussa »Waikutukfia Suomalaifen fydämeffä», pitkä s-äänne merkittynä ff-merkeillä. Yhteen aikaan vuonna 1816 Juteini siis käytti yhdistettyinä ff-kirjaimia.
[107] F.W. Pipping'in Luettelo ja Waikutuksia j.n.e. Wiip. 1810 sekä Pila-Kirjoituksia. Wiip. 1810.
[108] Waikutuksia j.n.e. Jak. Jut. Wiip. 1810.
[109] Biograf. Nimik.
[110] Joh. Rich. Danielson. Suomea yhdistäminen Venäjän valtakuntaan, s. 13.
[111] Joh. Rich. Danielson. Suomen yhdistäminen j.n e. ss. 189-191.
[112] J. Krohn Suomal. Kirjallis. Vaiheet, s. 206.
[113] Niinkuin Juteini itse runoilullaan oli tehnyt!
[114] Juteini on jakanut kahdelle riville sanat: rinnassamme ja waelluksessamme: siksi oikeinkirjotus nähtävästi tällainen; muuten olisi sanoissa ff.
[115] Pila-Kirjoit. Jak. Jut. Wiip. 1810.
[116] Joka tietenkään ei ennen ole sitä ymmärtänyt käyttää. (Meidän huomautuksemme!)
[117] Jak. Jut. Pila-Kirjoituksia. Wiip. 1816 s. 20.
[118] F.W. Pipping'in Luettelo.
[119] Anmärkningar etc. ja Kritik etc. Viborg. 1816.
[120] Suomalainen runousoppi j.n.e. A.E. Ahlqvist siv. 29.
[121] Anmärkningar etc. Wiborg 1810.
[122] Jak. Jut. kirj. I, siv. 108.
[123] Kritik öfver Lån-Bokst. etc. Wib. 1810.
[124] Hän on johdonmukaisesti käyttänytkin tätä kirjotustapaa paitsi v. 1819 julkaisemassaan ranovihkossa »Uusia Lauluja Perustuskielellä» ja siinä runossa, jonka hän liitti oheenaolevaan Kritiikkiinsä. Runon nimi on »Suomen kielestä elli Sana-Armeijan Kokous Perustus-suomeksi», josta vastedes tulee puhe.
[125] Liitämme tähän Renvall'in omat sanat, jotka otamme hänen kirjottamastaan: »Lexicon linguae finnicaen» esipuheesta. Hän, näet, sanoo: »Littera Consonans ubi sit aut simplex scribenda, aut duplicanda, facile dijudicit auris in Finnicis teres, neque in ea re inter nostrates unquam fuit dissensus, nisi in usu litterarum k, p, t post m, n, l, utrum scil. mp, nk, nt. It, an ex imitatione exterorum mb, ng, nd, ld, exaranda, e.c. utrum rampa, lanka, ranta, silta, an ramba, langa, randa, silta. Diligentius vero vocem Finnorum exanimans quisque, sine dubio judicet, p in rampa, lampaan eodem modo pronuntiari ac in rapa, tapaan, halpa, warpaan, ylpiä, it. k in lanka, henki haud aliter sorare qvam in loka, lohko, alku, solki, härkä, walkia, it. t in ranta, häntä, ilta, pelto ita efferri ac in rata, hätä, wirta, pirtin, vihta, it. pp in hamppu, kimppu ejusdem esse soni atqve in loppu, wilppi, kirppu, it. kk in lenkki, renkku, lonkka, penkki ita sonare ac in leikki, arkku, kirkko. nilkka, sorkka, it. tt in kinttu, paatti, kiltti, waitti non dfferre a tt in matti, juttu, pirtti, karttaan. Quae vero voce consentiunt, consentiant etiam, necesse est, scriptura. Nos igitur analogiae rerum analogarum studente semper scripsimus _rampa, lampaan, lanka, henki, ranta, häntä, silta, pelto.» Tähän liittää Renvall muistutuksen: »Qvi namque scribere amat ramba, langa, randa, silda, scribat etiam, necesse est, si sibi contentiat, raba, tabaan, halba, warbaan, ylbiä: loga, algu, solgi, härgä, walgia: rada, hädä, wirda, parda, pirdin. Qvod vero a nemine huc usque est usurpatum. Differentia autem speciosa soni k in hanki et halki, henki et härkä, lanka et loka, non est sita in k, sed in antecedente n nasali (ng), qvod k emollire videtur.—De cetero facile patet, p, k, t in rampa, lanka, ranta, silta alio plane a Finnis genuinis efferri sono duriore, qvam b, g, d in Svec. vimba, ringa, landa, vilda, mitiori tamen quam svec. p, k, t, in _lumpor, lunka, lunta, salta»—»In Genit. tamen pinximus langan, hengen, nam ibi excidit k (aeque ac in jalka jalan, wirka wiran etc.) nec restat nisi n nasale, qvod, deficiente typo alio aptiore, ope litterarum ng designavimus. Eadem de causa scripsimus e.c. kangas, penger, ongin, langeta etc., quia in illis solum n nasale occurrit, sed contra, accedente k, exaravimus kankaan, penkereen, onkia, lankean etc. haud aliter ac in _porras portaan, kinner kinteren, rewin replä, rupean ruweta.» Näistä Renvall'in todistuksista ja muistutuksista käyneekin selväksi, että Juteini oli erehtynyt, mitä b:n, d:n ja g:n käyttämiseen m:n, l:n ja n:n jäljessä tulee.
[126] Meidän lisäämä sana.
[127] Juteini ei ole huomannut, ett'ei d:tä itämurteissa käytetä myöskään esim. myöskin esim. h:n ja vokaalin välillä.
[128] F.W. Pipping'in Lutttelo sekä itse kirjaset.
[129] Biogr. Nimik.
[130] Litteraturbladet v. 1858.
[131] Jak. Juteinin Kirj. VI v. 1858 s. 27 ja 28.
[132] Ajan Wiete, j.n.e. Jak. Jut. Wiip. 1817, ss. 22, 23.
[133] F.W. Pipping'in Luettelo sekä itse kirjaset.
[134] Biograf. Nimik.
[135] F.W. Pipping'in Luettelo.
[136] Biograf. Nimik.
[137] Huomattava on, että Juteini antaa tälle sijalle päätteen -ta.
[138] Tuosta olisimme halukkaat päättämään, ett'ei Juteininkaan aikana kansankieli käyttänyt illatiivissa »sen»-päätettä.
[139] Tämän esim. J. on pannut väärään paikkaan, sillä sen asema olisi ennemmin oleva vasta seursavassa säännössä.
[140] Litteraturbladet v:lta 1858.
[141] Jak. Jut. Kirj. IX, siv. 137.
[142] Lyhennämme joka kohdassa merkki-sanan näin.
[143] F.W. Pipping'in Luettelo ja itse 24 siv. käsittävä teos. Mainittakoon tämän yhteydessä että J. Krohn teoksessaan Suomalaisen Kirjallisuuden Vaiheet sivulla 193 sanoo Juteinin painattaneen tämän vihkosen v. 1817; aikamääräys mainitussa kohdassa on kuitenkin nähtävästi syntynyt painovirheen kautta, koska Krohn myöhemmin sivulla 209 samassa teoksessa ilmottaa oikean painatusvuoden. Kun 1891-vuoden Valvojassa oleva J. Krohn'in esitys Jutelnista on siirretty jo mainittuun teokseen Suomalaisen Kirjallisuuden Vaiheet ja samaisessa esityksessä (Valvojan siv. 267) löytyvä kappale lainakirjainten poistamisesta suomenkielestä vähän muunnettuna sijotettu irralleen Juteinin elämäkerrasta toiseen kohtaan sanottua teosta (Oman Maan Juteini-elämäkerrasta se on kokonaan jäänyt pois, vaikka siihen eräässä kohdin esitystä viitataankin!), niin edelläminittu virhe olisi myöskin voinut syntyä siten, että useinmainitun teoksen toimittaja alkuaan oli tarkottanut viitatussa kappaleessa »Uusien Laulujen» asemesta mainita runon »Suomen Kielestä, elli Sana-Armeijan Kokous», joka myöskin on julkaistu oikeinkirjotuksen puolesta »Perustus-suomeksi, niinkuin edellämainittu teos »Uusia Laulujakin», ja joka runo liittyy vuonna 1816 painettuun kirjaseen »Kritik öfver Lån-bokstäfverna», mutta sitten hän muistiereyksen takia oli tullutkin maininneeksi perustuskielellä lauletut »Uudet Laulut», jotka tässä kieliasussa, niinkuin esipuheessa sanotaan, »taipuvat huokeasti nuotille». Asia ei muuten olisi huomauttamisen arvoinen, ell'ei samassa paikassa (Suomal. Kirjallis. Vaiheet siv. 193) oleva hieman erehdyttävä esitys Juteinin kannasta lainakirjainten b:n. d:n ja g:n käytön suhteen tavallaan saisi tukea tämän virheellisen tiedon kautta. Krohn, näet, siinä sanoo Juteinin ehdottaneen juurimainitussa Lainakirjainten kritiikissään b:n, d:n ja g:n hyljättäviksi, kosk'ei niitä »vastaavia äänteitä löytynyt alkuperäisessä suomenkielessä», ja painattaneen v. 1817 vihkosen laulujansa tällä »perustuskielellä», ilman b:tä, d:tä ja g:tä. »Mutta myöhemmin hän ne» muka »otti jälleen armoihin ja piti niistä sitten lujasti kiinni, kirjoittaen: parembi, rauda» (pitää tietenkin olla randa), »kuitengin, ikänsä loppuun asti». Näin Krohn! Tästä voi lukija saada sen käsityksen, että Juteini kirjailijana jonkun aikaa hylkäsi sanottujen kirjainten käytön, vaikka myöhemmin otti ne armoihin. Kuitenkin on asian laita sellainen, että Juteini, mikäli ymmärrämme, oikeastaan ei muuttanut tässä asiassa kantaansa; sillä ensiksikin tuo hänen »hylkäämisehdotuksensa» kuului: »Minä esitän tässä——— tarkastajain vastattavaksi kysymyksen: Eikö Suomen kieli voi mitään varsinaista kotimaista tietä täydellistyä ilman ulkomaisia merkkejä ja vieraita kaavoja? Epävarmana siitä, kuinka vastaus tulevaisuudessa tulee kuulumaan, en ole uskaltanut sovelluttaa kaikkia tämän Kritikin tuloksia muihin kokeihini Suomen kielellä, kuin mitä tämän (kirjan) lopussa esimerkkinä esitetään» (Kritik öfver Lånbokstäfverna sivv. 5 ja 6 sekä Försök till Utredande af Finska Språkets Grammatik sivv. 142 ja 143). Ja toiseksi hän v:na 1819 julkaisi kaikki muut teoksensa tavallista oikeinkirjotustaan noudattaen paitsi Uudet Laulunsa ja jo ennen mainitut muutamat sivut Lasten Kirjan toisessa painoksessa. Edellisen mukaan siis Juteini kaipaa keinoja suomenkielen kehittämiseksi usein mainittujen äänteiden oikeata ja johdonmukaista merkitsemistä varten, niinkuin näkyy vielä hänen puolustuksestaankin vuonna 1827 kirjotuksessa »Suomen kielen pehmeiden äänteiden puolustus» (kirjassa »Anteckningar etc.» Katso tämän esityksemme sivuja 104-106!), joka nähtävästi aiheutui Renvall'in muistutuksista edellisenä vuonna hänen ja entisaikain tavasta käyttää b:tä, d:tä ja g:tä, eikä uskalla sen vuoksi parempien välikappalten puutteessa vielä niistä luopua, vaikka katsookin ne oikeutta myöten poistettaviksi. Yhden esimerkin hän sentään esittää ikäänkuin koetteeksi, miltä suomenkieli näyttää ilman lainakirjaimia, nimittäin ennenmainitun runon »Suomen Kielestä», mutta karttaa siinä, vaikka se on 9 sivun laajuinen, huolellisesti sanamuotoja, joissa olisi merkittävä suljetun tavun alussa tai edessä vahvan asteen nk ng:llä ja samoin suljetun tavun alussa vahvan asteen t d:llä lyhyen vokaalin jäljessä. Sen sijaan tapaamme 3 vuotta myöhemmin Uusien Laulujen »Kewät-Laulussa» sanamuodon sellaisen kuin aurinkon ja laulussa »Hiljain naineille» sanan hetelmöitkäi. Ett'ei Uusien Laulujenkaan julkaiseminen »perustuskielellä» tietänyt mitään kannanmuutosta, sen näemme niiden esipuheesta, jossa syy »syvän ja suloisen koto-kielen» (suomen kielen) käyttämiseen tässä asussa ilmotetaan. Paitsi että laulut näin helpommin sujuvat laulaissa, niin »on sen (suomen) helisevä puhtaus» vielä »säilytettävä muistoksi jälkeentulevaisille, jotka kerran ihmetellen havaitsevat siinä monta etusuutta, joita he muissa kielissä turhaan etsivät». Kirja on siis oleva kielellisenä muistomerkkinä »perustussuomesta» eli puhtaasta suomesta aikoina, jolloin suomi on oleva vallan pilaantunutta. Sellaista aikaa Juteini ennustaa, sen vuoksi että »Suomen kieli on Ruotsin monen wuosisataisen wallan aikana unhotettu ja suuresti turmelluksi tullut», ja kun »sitä on työläs nytkin, Wenäjän hallituksen alla, ojentaa ja ylös auttaa, koska kansan lain käyminen ja walistuksen menot owat meillä wieraisiin kieliin suljettuina», ja koska kolmanneksi SSuomen kieli on siis (muukalaisen sivistyksen takia) wieläkin waipuwainen, eikä jaksa tästä tilasta oikeaan ja omaan arwoonsa ylentyä» ja—huudahtaa Juteini—»kuka woine sitä enää koskaan wanhalle perustukselle kokonansa parantaa!» Lopuksi sanoo Juteini kyllä tietävänsä, ett'ei tämä julkaiseminen »perustuskieleilä» »niille otolliseksi näytä, jotka ennen opitun ja wieraan turmeluksen parempana oman kielen puhtautta pitäwät; mutta, kuin yksikin wiisas asiaan suostuu, siinä ei kymmenenkän tyhmän mieltä noutaa tarvitse». Että Juteinin kanta pysyi muuttumattomana kautta hänen elämänsä b:n, d:n ja g:nkin merkitsemisessä, samoinkuin se oli järkkymätön muiden lainakirjainten täydellisessä poistamisessa, todistavat vielä seuraavat otteet hänen Lasten Kirjaansa liitetystä »Lyhyestä Neuwosta Lapsen Opettajalle», jotka ovat lainatut esitykseemme kirjasen kahdesta eri painoksesta. D-äänteen äänneopillisessa tutkimisessa vain huomaa jonkinlaisen kehityksen. Otteet otamme Lasten Kirjan 1819- ja 1858-vuoden painoksista ja kuuluvat: »Wieraista kielistä lainnattuja puustawia on———: b, c, d, f, g, x ja z, joita ei suuresti, eikä ensingän Suomessa tarwita; waan ne owat rasitukseksi kielelle, ehkä b, d ja g, niin kuin wähemmän rasittawaiset, owat minuldakin endisen tawan jälkeen tähän asti säilytetyt, koska d on kuitengin, nykyisen kirjoituksen mukaan, t (teen) muutoksissa, useasti tarpeellinen, esimerkiksi: pöytä, pöydän, joka on perustus-suomeksi: pöytä, pöyän. Wiimeisiä (b, d, g) ei taida peri-suomalainen tässä, eikä yksittäin koskaan selkeästi ulos sanoa, ehkä niihin muiden puustawien seurassa, l, m ja n jäljessä, jotka itsestänsä niiden äänen pehmittäwät, kieli joksikin taipuu, niin kuin näissä sanoissa: kangi, parembi, silda ja kando. Muutoin perustus-suomeksi: kanki, parempi, silta_ ja kanto» (Lasten Kirja. 1819. siv. 42.). Toinen ote: »Wieraista kielistä lainattuja kirjaimia on——: b, c, d, f, g, x ja z, joita ei suuresti eikä ensingän suomessa tarwita, waan owat outoja kielelle, ehkä g, b ja d, niin kuin puheen pehmittäjät, omaisten merkindöen puutteessa, owat minuldakin endisellä tawalla tähän asti säilytetyt», (Meidän harventamaa!) »joista erittäin d on kuitengin, nykyisen kirjoituksen mukaan, sanan wäändeissä ja t (teen) muutoksissa, useasti tarpeellinen ja niistä kuuluwa niin kuin kielen kärjen hellä täräys etu-hammasten juurella yli-ikenässä_,» (Meidän harventamaa!) »esimerkiksi: pöytä pöydän, joka muutoin olisi pöytä pöyän. Ei wiimeisiäkän (g, b, d) taida peri-suomalainen yksittäin warsin pehmeästi äändää, ehkä niihin sanain sisällä, l, m ja n jäljessä, jotka itsestänsä waatiwat seurawaisen kirjaimen laukkeutta, luondewasti kieli taipuu, niin kuin näissä sanoissa: kangi, wamba, silda ja kando. Muutoin: kanki, wampa, silta ja kanto.» (Jak. Juteinin kirjoja. VI osa. Sivv. 108 ja 109).
[144] Biogr. Nimik. ja itse teos.
[145] Itse teos.
[146] Itse teos.
[147] Samoin ja J. Krohn. Suomal. Kirjallis. Vaiheet. s. 153.
[148] Erasmuksen kirja käännettiin suomeksi v. 1670. Kuten G. Palander kirjottamassaan Porthan'in elämäkerrassakin ilmottaa, piti tämä luentojakin siivoista tavoista.
[149] F. W. Pipping'in Luettelo ja itse teos.
[150] Tämä viimeinen lauselma on muodostettu eri runoksi 1856-vuoden painoksessa nimellä »Paha lammas» eikä siis vielä sen nimellisenä ja siinä muodossa ollut 1819 olemassa, niinkuin Krohn ennen mainitussa teoksessa s. 210 mainitsee. Mutta pääasiassahan tuo lause muodostaa koko runon.
[151] Merkki A.A. = August Ahlqvist Litteraturblad'issa v:lta 1852 sanoo tämän runon alkaneen sanoilla: »Voi Juteini juttujasi, Jaakko jaarituksiasi». Katso kuitenkin Liitteitä tämän kirjan lopussa.
[152] Katso Liitteitä.
[153] F.W. Pippinng'in Luettelo ja itse kirja.
[154] Huilun Humina s. 13. Tällä kohdalla on viivan alla seuraava huomautus: Det will säga, den upphöjande kraften och inre njutande känslan wid snilleöfningar hafva hos författaren aftagit (Se tahtoo sanoa, kohottava voima ja sisällinen nautintoa tuottava tunne neroharjotukslssa ovat tekijässä vähenneet.)
[155] Jak. Jut. Huilun Humina s. 36.
[156] Jak. Jut. Kirj. IV, s. 5.
[157] Kissan Poika. Jak. Jut. Wiip. 1826. Mitä tulee itse kirjaan, on se myöskin mainittuna F.W. Pipping'in Luettelossa.
[158] Sangari Sionissa, j.n.e. Jak. Jut. Wiip. 1826.
[159] Katso Liitteitä.
[160] F.W. Pipping'in luettelo.
[161] Biograf. Nimik. ja itse kirja Ant. af Tank. etc. Jac. Judén. Wib. 1827.
[162] F.W. Pipping'in Luettelo.
[163] Merkki A. A(hlqvist) Litteraturblad'issa vita 1,452 sanoo Anteckningar-nimisen kirjan ilmestyneen jo v. ,SiS, mikä tiedonanto kuitenkin on väärä.
[164] Katso Liitteitä.
[165] Katso Liitteitä siv. IV N:o II.
[166] Että kirje Krogerus'elle on päivätty jo 3 p:nä, vaikka kenraalikuvernöörin kirje mainitaan Walléen'ille saapuneeksi vasta 4 p:nä, riippunee kait siitä, että tämä oli ryhtynyt toimiin jo suusanallisen keskustelun nojalla odottamatta kirjallista määräystä.
[167] Katso Liitteitä.
[168] Että prokuraattori W. mahdollisesti oli uskonuollismielinen, todistaa seuraava piispa H. Råbergh'in lausunto kirjeessä minulle: »Prokuraattori Walléen'in uskonnollisista suhteista tiedän minä, että hänen tytärpnolensa, sittemmin Aurora Demidoff-Karamzine harjotti jumalisuutta, pitäen polvistuneena iltarukouksia aina lapsuudesta asti: että hänen vaimonsa, Aurora K:n äiti, aikaisemmin naimisissa maaherra Stjernvall'in kanssa, piti jumalanpalveluksia kodissaan. Yleensä olivat useat sen ajan ylhäisöön kuuluvat Suomessa hurskaita. Vaan heidän uskonnollinen suuntansa oli ankaraa kirkollista laatua. Sentähden heillä oli usein epäluuloja pietistejä kohtaan. Epäuskonnollisia mietteitä he kokonaan hylkäsivät. (Katso Råhergh'in kirj. Aurora K:n elämäkertaan K.F.F.K:n kalenterissa »Ljus» v:lta 1911.) Piispa R. on myöskin ystävällisesti auttaakseen minua käynyt läpi Porvoon Konsistoorin pöytäkirjain luettelon niiltä vuosilta, jolloin ilmianto olisi voinut tapahtua, »mutta ei löytänyt mitään tietoja Juteinista». Hän arvelee vielä: On mahdollista, että, jos Cons. Eccl:lla on ollut osallisuutta toimenpiteessä, tämä on tapahtunut yksityisesti piispan puolelta eikä sen vuoksi ole otettu pövtäkitjoihin.
[169] »De hafva materialiserat offrets allegori i Christi död till underpant för den förmenta försoningen genom offerblod. (Katso Liitteitä.)
[170] ——»och en lefvaade visshet om hans välbehag med den förbättrade menniskans moraliska tillstånd och uppriktiga framsträfvande uti det goda.»
[171] Sanottu pykälä tässä asetuksessa kuuluu alkuperäisenä seuraavasti: »Ingen vare tillåtit något skrifva eller genom Trycket utgifva, som strider emot vår rätta Tros Bekännelse och den rena Evangeliska Läran; Hvar, som dermed beträdes, vare til Tryhundrade Daler Silfvermynts böter förfallen.
Innehåller skriften smädelse emot Gud, varde dömd efter almän Lag. Och på det irrige Lärosatsers insmygande des bättre förekommas må, skola alla Manuscripter, som i någor måtto angå Läran och våra Christendoms stycken, förut af närmaste Consistorio öfverses, och ingen Boktryckare, vid Tuhundrade Dal. S:mts vite, sig fördrista, at utan Consistorii påskrifne tillåtelse, hvilken ock tillika tryckas bör, sådana skrifter genom trycket utgifva.»
[172] Anjala samoin kuin Elimäkikin oli Juteinin aikana Lovisan kirkkoherrakunnan kappeli, mutta molempia nimitetään sen aikuisissa asiakirjoissa pitäjiksi. Vapaaherra Gustaf Wreden maatila, missä Juteini vuosina 1810-12 oleskeli kotiopettajana, oli juuri Anjalassa, eikä Elimäellä, niinkuin Krohn sanoo e.m.t. sivuilla 204 ja 205. (Katso Liitteitä N:o VI). Elimäellä Juteini oli ollut vähän aikaisemmin eli vv. 1809-1810 sotaneuvos Forselles'en luona Peippolan kartanossa. Tästä kotiopettajanpaikasta oli hän juuri keväällä 1810 lähtenyt Turkuun pyytämään hallituskonseljin kielenkääntäjän virkaa, ja kun ei sitä saanut, meni hän Wredelle Anjalaan kotiopettajaksi.
[173] Katso Liitteitä. Asessori K.E. Raade on ystävällisesti minulle etsinyt tämän pöytäkirjan hovioikeuden arkistossa, minkä täten kiitollisena mainitsen.
[174] Tämä julistus kuuluu alkuperäisenä: »Den 6 Maji 1780. Kongl. Maj:ts Kungörelse och Påbud, angående Boktryckares ansvar för brott och förseelser emot Kongl. Maj:ts Förordning om Skrif- och Tryckfriheten.
Wi Gustaf &c. Göre veterligt: at som Wi utaf åtskillige tid efter annan utkomne tryckte skrifter med missnöje förnummit, huru Wår nådiga Förordning om skrif- och tryckfriheten af den 26 April 1774, emot des rätta förstånd, samt sanskyldiga ändamål, i flerehanda slags måtto, så i anseende till ämnen, som skrifsätt, öfverskriden och missbrukad blifvit; Hvilket Oss desto mera misshageligt förekommit, som Wi funnit orsaken dertil förnämligast härröra från en del Boktryckares öfverdrifne egennytta, i det de, för at öka sin afsättning och vinning, oförsynt emottaga och nästan trycka alt, hvad dem i sådant afseende tilställes; Altså och på det en sådan deras tiltagsenhet hämmas och förekommas må, samt tryckfrihetens rätta bruk icke uti missbruk af ofvannämde orsak vidare förfalla; ty hafve Wi i nåder velat förordna, at Boktryckarne ej mindre än Auctorne skola ansvara, och på sätt Tryckfrihets Förordningen bjuder, straffas för de brott och förseelser, hvilka emot des 2. § samt 1. och 2. mom. 3. § begås kunna; men i alt öfrigt, som emot berörde Förordning brytes, skall Auctoren för tiltal och straff vara fri, och Boktryckaren allena til ansvar stånda, samt på det sättet anses, at han första gången skal böta ethundrade riksd., andra gången dubbelt: men förbryter han sig tredje resan, vare icke allenast sin Boktryckare-rätt förlustig, utan och derjemte skyldig, at på minst tio eller flere år hållas på någon fästning, med eller utan arbete, efter personens och brottets beskaffenhet. Det alle som vederbör, o.s.v.»
[175] Meidän kursivointimme!
[176] Kunink. Majest arm. varotus, annettu jouluk. 21 p:nä 1792, kyseessä olevassa kohdassa kuuluu: »———at vederbörande skulle ställa sig til obrottslig efterrättelse, hvad vi i samma förordning tydeligen undantagit, såsom otillåteligt at skrifva och trycka, nemligen: alt det, som är anstöteligt, stridande och smädeligt emot det Högsta Väsendet, emot vår rätta trosbekännelse och den rena Evangeliska läran, emot regeringssättet, emot moralen och goda seder, samt emot utrikes Hof och Magter; men som Vi med högsta missnöje förnummit, huru som åtskillige antingen oförståndige eller kitslige författare vågat, at uti deras skrifter drifva och försvara sådane förgripelige satser, hvilka icke mindre påsyfta än uphäfvandet af regeringssättet, af den i samfundet faststälde ordningen, och af det lugn och den säkerhet, som hvar man i samhället och under lagen njuta bör, så hafve Vi, likmätigt Vår Konungsliga plikt, ansett Oss icke längre kunna upskjuta med at öfverlemna slika fredsförstörande och uproriske skrifter til lagens alfvarsamma åtgärd och straff.
Sorgfällige derom, at denna af Oss utstakade Skrif- och Tryckfrihet icke må yttermera dragas till något skadeligt och oanständigt missbruk, vädeligt för allmänna lugnet och den medborgerliga förtroligheten, hafve Vi tillika å nyo velat varna samt derjemte alfvarligen befalla dem af Våre trogne undersåtare, hvilka vilja nyttja denna tryckfrihet, at afhålla sig från sådane ämnen, hvilka Vi i meranämnde Vår Förordning så tydeligen undantagit, och som icke til tryckning kunna tillåtas, ehvad de äro här i landet författade eller från fremmande språk öfversatte; skolandes den som häremot bryter, utan skonsnål anses med de böter och det straff, sona Vår Högstsalig Herr Faders, Konung Gustaf III. förnyade Förordning och Påbud, angående Skrif- och Tryckfriheten af den 26 April 1774 förrgår och stadgar i 1, 2 och 3 §§, hvilka till deras innehåll och efterlefnad i alla delar Vi härmedelst fastställa, med den tilläggning, at Boktryckaren skal lika anses med Författaren om den tryckte skriften innehåller försök til Grundlagarnes tadlande och angripande.»
[177] Katso Liitteitä.
[178] Katso esityksemme sivuja 110 ja 111.
[179] Katso Liitteitä.
[180] Katso esityksemme sivuilla 110 ja 111 olevaa tietoa. Luultavasti on B.F. Godenhjelm Suomalaisen kirjallisuuden historiassaan oikeassa siinä, että Anteckningar-kirja poltettiin Viipurin torilla. J. Krohn'in tiedonanto (Suomal. Kirjallis. Vaiheet siv. 212), että se vasta hovioikeuden päätöksestä olisi poltettu Turun torilla, on epäilemättä väärä.
[181] Katso taas esityksemme sivuja 110 ja 111.
[182] Katso Liitteitä.
[183] Tätä merkillistä, hävitettyä kirjaa on nykyisin yksi kappale yliopistomme kirjastossa ja prof. Setälällä toinen. Olen yliopiston kappaleen itselleni kokonaisuudessaan kopioinut.
[184] Katso esityksemme sivua 86.
[185] Katso Liitteitä.
[186] Meidän kursivointimme!
[187] Lasten Kirjan ensi painos näkyy kyllä painetun ilman »imprimatur'ia», riippuen kaiketi siitä, ett'ei siinä oikeastaan ollut muuta hengellistä kuin »Isä meidän» rukous.
[188] Till ödmjukaste följe af h. exc. generalgouverneuren m.m. högvälborne Arsenii Zakrewskys till cons:m vördade skrifvelse. Hornborg: Circulärbref siv. 142.
[189] Valvoja 1891 siv. 273.
[190] Katolisuskoisten (luultavaeti).
[191] »Om ordet tro». Kts. Anteckningar j.n.e.
[192] Luultavasti Juteini tässä tarkottaa, ett'ei kahden konsonantin sulautumista yhdeksi ainoaksi äänteeksi lainkaan ole suomenkielessä olemassa; mutta siinä kohden hän on erehtynyt, sillä ng-äännehän on juuri sellainen äänne. Sitä paitse on huomattava, että »suomen d on pehmeä, heikon r:n kaltainen ja vienoon äänelliseen s:ään vivahtava äänne, siis toisellainen kuin ruotsin ja muiden vierasten kielten kova d». (Genetz).
[193] J. Krohn sanoo (e.m.t. siv. 212) Juteinin polttaneen »kaikki, mitä hänellä oli painamattomia runoelmia», nmtta Juteini itse käyttää yllämainitussa kohdassa sanoja: »qvarlefvorna af mina öfriga—— ströskrifter» (Meid. kurs.!).
[194] Katso taas sivv. 110 ja 111.
[195] 1856-vuoden painoksessa lisäys: »1835».
[196] 1856-vuoden painoksessa lisäys: »Käytyä Suomessa 1833».
[197] 1856-vuoden painoksessa lisäys: »1836».
[198] Laulun alla on: Wanha suomalainen». Tämän merkin hän yhdessä saman vuoden ja useissa seuraavan vuoden runoissa lyhentää »W-S-»:ksi.
[199] J. Krohn (e.m.t. siv. 213) sanoo: »Useammat hänen (Juteinin) rakkaus——lauluistansa ovat tällä ajalla syntyneet; eikä hän voine tarkottaa muuta kuin aikaa, jolloin Juteini antoi runojaan Sanan Saattajaan. Mutta mitään uusia, varsinaisia rakkauslauluja en ole lehdestä löytänyt, ellei »Vanhan Pijan laulua» ja »Neitoisen laulua Meri-miehelle», molemmat pieniä leikkilauluja, sellaisiksi katsottaisi, vaikka sisältävät pikemmin pilaa ja ivaa kuin erotiikkaa».
[200] Promotori Carolus Reginaldus Sahlberg sanoo sivulla 11 heinäk. 20 p:nä 1840 päivätyssä kutsumuskirjassaan: »I Philosophiae doctores honorarii creandi». (Seuraa sitten kunniatohtorien luettelo, jossa Israel Hwasser on 5:nä ja seuraavana:) »Jacobus Judén, Senatus Friderico-Hafniensis antehac Secretarius urbisqve Notarius Pnblicus», Erehdyksestä on siinä »Haminan», vaikka tulisi tietenkin olla »Viipurin».
[201] Kuten ennenkin jo on mainittu, löytyy Aug. Ahlgvist'in esitelmä »Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning» nimisen aikakauslehden n:ossa 8 elokuulla 1852. Sen täydellinen nimi on: »Några drag ur Finska litteraturens historia. Föredrag, hållet i akad. Läseföreningen den 22 okt. 1852». Esitelmä oli nähtävästi aikakauslehdelle annettu, ennenkun se todella oli »pidetty».—Koska tässä tullaan viittaamaan ylläesitettyyn esitelmänkohtaan, niin painatamme sen kohdan kokonaisuudessaan tähän. Se kuuluu:
——det vackraste beviset är, att han (Judén) vid filosofiedoktors promotionen under jubelfesten 1840 blef promoverad till honorarie-doktor, ett ovanligt erkännade af Judéns finska sträfvanden, helst han icke hade tagit någon examen vid universitetet. Den uppmärksamhet, hans författarskap sålunda ådrog sig, var dock till en del förorsakad genom de skrifter, han på svenska språket utgaf, och bar i detta hänseende äfven bittra frukter för författarn, i det han för några uttryck i en samling af aforismer kallad: Anteckningar af tankar i warianta ämnen, som utkom 1818, invecklades i en process, hvilken slutades dermed, att skriften blef i högsta instansen dömd att uppbrännas. Denna skrift, hvars bedömande är utom detta föredrags gränsor och enskildt för mig äfven omöjligt, emedan arbetet, till följe af den deröfver fällda domen, är sällsynt, denna skrift tyckes hafva innehållit åtskilliga skarpa utfall mot presterskapet och för dessa ådragit sig denna dom. Det kränkta ståndet försmådde dock icke heller att bekämpa Judén på hans eget fält och angrep sin motståndare i föga valda uttryck, såsom synes af den bekanta runon: Voi Juteini juttujasi, Jaakko jaarituksiasi! Bland hans öfriga, oantastade skrifter finnas några mot presterna riktade satirer på finska språket, hvilka utvisa, att han syftat åt embetets svagaste sidor, och häraf blir det också lätt förklarligt, huru ett stånd, som helst öfverlemnar sig åt lugna och ostörda betraktelser, kunde till en sådan grad oroas genom några vanvördiga uttryck af en simpel satirförfattare.» Jo aikaisemmasta esityksestämmekin monessa kohdin selviää, että useat Ahlqvist'in väitteet tässä ovat erehdyttäviä. Eikä ihmekään. Hänhän nähtävästi ei ollut saanut käsiinsä Anteckningar-kirjaa, koska hän sanoo kirjan arvostelemisen itselleen mahdottomaksi, se kun, näet, polttamistuomion johdosta oli harvinainen. Kuitenkin katsomme velvollisuudeksemme selvittää lukijalle ne nähdäksemme kuusi kohtaa, joissa Ahlgvist'in edellä oleva esitys on harhaanvievä. Ja silloin emme ota lukuun sitä seikkaa, josta esityksessämme viivan yläpuolella mainitaan. 1. Vuosiluku on luultavasti vain arvailtu samaksi kuin kieliopin julkaisuvuosikin. 2. Ei Anteckningar-kirjaa »korkeimmassa oikeusasteessa tuomittu poltettavaksi». 3. Ei Anteckningar-kirjassa ole »monia ankaria hyökkäyksiä papistoa vastaan», vaan päinvastoin Juteini siinä sellaisia karttaa, saatuaan tarpeekseen mieliharmia v. 1819 kappalaisen Ahlgvist'in häväistysrunoista. 4. Ei kirja siis näiden (oletettujen) »hyökkäystensä johdosta saanut tuota (korkeimman oikeusasteen) tuomiota osakseen», kun ei siinä erityisesti pappien kimppuun käytykään, vaan kuten jo tunnemme aivan toisista syistä. 5. Ei tietysti »loukattu (pappis)säätv» sanotun kirjan johdosta »katsonut arvolleen sopiuiattomaksi taistella Juteinia vastaan hänen omalla taistelutanterellaan» runossa: »Voi sun juttujas, Juteini! Villitsijä vejsujaisi!» (Emme ole Aug. Ahlgvist'in esittämillä sanoilla alkavaa toisintoa runosta ensinkään nähnyt!). 6. Aug. Ahlqvist'in esityksestä lainaamaamme viimeistä lausetta johtuu lukija lauseyhteyden johdosta jatkamaan ajatuksessaan jotenkin niin, kuin me sulkumerkkien välissä tulemme sen esittämään, vaikka kuten ennestään tunnemme tällaista ajatusta vastaava teko kuuluu ainoastaan tähän asti todistamattomiin mahdollisuuksiin: »Bland hans öfriga, oantastade skrifter finnas några mot presterna riktade satirer på finska språket, hvilka utvisa, att han syftat åt embetets svagaste sidor, och häraf blir det också lätt förklarligt, huru ett stånd, som helst öfverlemnar sig åt lugna och ostörda betraktelser, kunde till en sådan grad oroas genom några vanvördiga uttryck af en simpel satirförfattare» (att det angifvit denne, hvarigenom han blifvit »invecklad i en process» o.s v.).
Sanoimme aiemmin, että on kuin ei Anteckningar-kirjasta v. 1840 ja sitä seuraavana aikana yleensä mitään tiedettäisi, ja mielestämme näytimme jo siinä toteen, että näin voi sanoa, huolimatta siitä että Juteini itse Lauseita-kirjasessaan v. 1844 sen kohtalosta puhuu. Kun kuitenkin vielä Aug. Ahlqvist'kin v. 1852 sen mainitsee, niinkuin edellisestä selviää, niin heikentää tämä tieto ensi näkemältä tietysti lukijan mielestä tuon väitteemme todenmukaisuutta. Mutta itse asiassa pidämme, että Ahlgvist'in esitys vain vahvistaa käsitystämzne tässä asiassa, sillä hänen tietonsa siitä, niinkuin edellä osotimme, ovat osiksi vääriä otaksumia, osiksi nähtävästi myös lapsuudessa tai poikavuosina kuulemia, jotka nyt tarvittaissa, kun hän 26 vuoden vanhana kirjottaa esitelmänsä, hämärinä muistoina ensin palautuvat mieleen, mutta joita hän sitten väkevällä kuvausvoimallaan saattaa tietoisuudessaan ilmieläviksi ja selviksi tapauksiksi syineen ja seurauksineen. Hän ei näytä tunteneen Juteinin Lauseita-kirjasta ja sen esitystä Anteckningar-kirjan kohtalosta eikä myöskään katsoneen »akateemisessa Lukuseurassa» pidettävää esitelmäänsä siksi tärkeäksi, että olisi sitä varten tarkemmin tiedustellut vanhalta Juteinilta »kuulemiensa» ja muistamansa oikeata suhdetta todellisuuteen, vaan luottaneen nähtävästi hyvänkin muistinsa pettämättömyyteen. Millä seurauksella sen olemme edellä nähneet.
[202] F.W. Pipping'in Luettelo ja itse teokset, toinen 158 ja toinen 56 sivua laaja.
[203] F.W. Pipping'in Luettelo. Yliopiston kirjastossa ovat nämä vihkoset sidotut yhdeksi 11 painoarkkia laajuiseksi kirjaksi. Luettelon näistä pienistä arkkiveisujen kokoisista kirjasista olemme liittäneet kirjotuksemme lähdeluetteloon.
[204] Tällaista tarkotusta varten olisi vielä Juteinin kootuissa teoksissa vakavia »Ajatuksia» 635 ja hieman hilpeämpiä »Hupailemia» 508 kappaletta.
[205] Sanan Laskun Koetuksia ja Runon Tähteitä. Jak. Juteini. Viipurissa, 1844. Sivu 38. Tarkotetaan luonnollisesti kristittyjä »uskokuntia».
[206] Kaksi viimeksi esitettyä löytyy Juteinin e.m.t. siv. 59.
[207] Molelmmat viimeksiesitetyt löydetään Juteinin e.m.t. siv. 50.
[208] Tämän hän olikin laatinut siinä olevista lukuisista esimerkeistä päättäen yksinomaan pitäen esikuvina omia runojaan, jotka kuitenkin runomitan puolesta olivat virheellisiä.
[209] Nykyisten runolakien mukaan hän on liiankin paljon pitänyt loppusoinnun täydellisyyttä silmällä.
[210] Meidän kursivoimaa!
[211] Ilmarinen föreställes i Finska Mythologien såsom luftens, åskans och vindarnas beherrskare. (I:ta Suomen jumalaistaruissa esitetään ilman, ukkosen ja tuulien hallitsijana.) (Juteinin oma huomautus!)
[212] Lähtö-Laulu sivv. 5-12.
[213] Jak. Jut. Kirj. I, siv. 9.
[214] Jak. Jut. Kirj. II, siv. 2.
[215] Ajan Viete, siv. 47.
[216] Tosin olivat jo edellisellä vuosisadalla Gabriel Calamnius, Henrik Lilius ja Juhana Frosterus kirjottaneet muutamia tällaisiakin runoja ja niiden joukossa toisia onnistuneitakin, mutta niiden lukumäärä oli pieni; ja Kristfrid Ganander'inkin Kalevalan runomitalla sepitetyt runot, vaikka tosin runomuodoltaan parempia kuin Juteinin, olivat kuitenkin sisällykseltään siksi arkipäiväisiä, ett'eivät Juteinin runoille voineet sen takia olla minään hyvinä esikuvina. Calamnius'en kaunista Ilolaulua Jesuksesta on Juteini nähtävästi käyttänyt esikuvanaan sepittäessään Sangarinsa Sionista, mutta huonolla menestyksellä.
[217] A.E. Ahlqvist. »Suomalainen runous-oppi j.n.e.» siv. 5. Olemme tässä viitanneet »De Poësi Fennicaan», koska se oli Juteinin käytettävissä.
[218] Hyminä, ett sakta mest genom näsan sjungande dån eller läte, hvilket ord för de många likheter emellan Grekiska och Finska språken torde äfven vara en derivation af Hymn, som betyder en lofsång.
[219] Edellisen yhteydessä Juteini viittaa Cajanuksen kauniiseen virteen »Etkös ole ihmis-parka» etc. Muuten ainoa kohta, jossa hän esittää muiden runoista esimerkkiä.
[220] »Första ordet af tre, andra af två, och tredje af tre stafvelser, såsom:
Mainitun ilon majoissa,
och
Hellittäin hyvän hedelmän,
låta ock säga sig, men böra nyttjas sällan; ty i denna ställning kommer hvarje ord att söndras, [meidän kurs.] då deras stafvelser skola afdelas till pedes, hvilket gör versen tung, allt efter mängden af de ord, som ej af naturen passa till tonfallet, i synnerhet om förra stafvelsen af det tvåstafviga ordet är vigtigare än uti de anförde verserne. Dessutom passa ordens rim [meidän kurs.] här aldirg till rim för pedes, som är hufvudsaken, [meidän kurs.] och utgör rythmen i versen.»
[221] Juteinin aikana siis äännettiin me, te, he pitkiksi, kuten vielä muutama vuosi sitten kuulin vanhan rovasti A.E. Tarenius'en säännöllisesti saarnoissaan tekevän. Hän kuoli Heinolan kirkkoherrana v. 1909 ja oli enemmän kuin 30 vuotta aikaisemmin tullut Heinolaan kotipitäjästään Mäntsälästä.
[222] »Men jag måste här tillstå: i sångstycken af flere strofer, bildade efter andra Nationers Sångkonst, är det ganska svårt, och nästan gränsande till omöjlighet, om man ej då och då antingen dödar en sublimare tanke, eller råbråkar språket, att med ändelse-rimmet, och ännu svårare med dem bägge, alldeles noga, utan vridning af ord, afpassa hvarje stafvejse efter metern i alla motsvarande rader, nämligen: att alltid kunna finna till dem lika fallande ord. Så skiljaktiga äro de vanligtvis långa finska orden i deras stafvelse vigt. Likväl är det nödigt, att, i synnerhet uti stycken, ämnade till sång, välja orden så, att stafvelse-vigten, så mycket möjligt är, öfverensstämmer med sjelfva tonfallet».
[223] Juteinin oma ehdottama sana, jolla »svigtande» sana olisi käännettävä.
[224] Tämän yhteydessä huomautettakoon, että K.H. Asp'in kirjeen mukaan Lönnrotille 1/11 1840 on Juteini sananlaskujulkaisussaan käyttänyt Porthan'in sananlaskukoelmia hyväkseen.
[225] G.A. Bürger's sämmtliche Gedichte herausgegeben von Eduard Grifebach. I. Berlin. G. Grote'sche Verlagsbuchhandlung. 1889. s. 236. Taikka: Bürgers sämtliche Werke in vier Banden. Mit einer Einleitung und Anmerkungen herausgegeben von Dr Wolfgang von Wurzbach. Erster Band. Leipzig Max Hesses Verlag. (Elämäkerran lopussa vuosiluku:) 1902. Siv. 165.
[226] Anttila sanoo eräässä viivanalaisessa: »Selvimmin ilmenee vaikutus kirjotelmissa »Tankespråk. (tulee tietenkin olla: »Tänkespråk»!) ja »Tutkinnon aineita.» Osa tätä Anttilan »laudatur» arvosanaa varten tekemää kirjotusta on painettuna »Virittäjän» kaksoisvihkoon (N:ot 5 ja 6) toukokuulla 1913.
[227] Meidän sulkujen väliin lisäämät sanat. Vertaa: Th. Ziegler, Kasvatusopin historia siv. 314 seur.
[228] E.m.t. »Ueber die finnische Sprache und ihre Literatur» siv. 11: »——der um die finnische Literatur hoch verdiente Jak. Judén, Magistrats Secretär in Wiburg, welcher durch verschiedene, mit Rücksicht auf sowohl seine eigene als seines Publicums äussere Lage, einzeln herausgegebene kleine Gedichte und vermischte Aufsätze auf die Bildung des Bauernstandes in Finnland thätig gewirkt hat».
[229] P. Päivärinta, »Elämäni» siv. 28 ja Eino Ieino, »Suomalaisia Kirjailijoita» siv. 108. Mitenkä erilailla sivistävää kirjallisuutta arvostellaan, riippuen siitä, osataanko asettua historiallisten olosuhteitten kannalle vai ei, siitä ovat yllämainitut Sanan Saattajan toimituksen (luultavasti pastori Ignatius'en, kuten ennen olemme osottaneet) ja Sjögren'in lausunnot yhdeltä sekä Päivärinnan toiselta puolen todisteena. Sillä Päivärinnan esitys on edellä mainitussa kohdassa seuraavanlainen: Hänen nuoruutensa aikana olivat hänen kotipitäjässään kortinlyönti, juominen ja tappelu yleisiä. Ja kuu hän oli joutunut vieraille ihmisille palvelukseen, niin hänkin joutui niitä harjottamaan muka miehuutta osottavina hyveinä, joita pyhäöinä ja -päivinä niin suosittiin, ett'ei silloin muuta ennätetty. Sitten hän lisää:
»Semmoinen se koulu oli, johon nyt jouduin.—Se ei ole kummakaan että se niin oli, sillä siihen aikaan ei ollut vielä mitään sivistyttävää maallista kirjallisuutta eikä kansallisia sanomalehtiä, ei minkäänlaisia kouluja j.n.e., eikä hengelliset kirjat ja kristillisyys yksistänsä voineet tyydyttää nuorison kaipaavaa henkeä, täytyi hakea huvitusta jostakin, ja se meni paremman ohjauksen puutteessa väärälle uralle. Ainoat kirjat siihen suuntaan lienevät olleet siihen aikaan: Jutén'in »Piia pahoista hengistä» ja »Hoberg'in äijä», jotka jokainen osasi ulkoa, mutta jotka taikamaisen ja kelvottoman sisältönsä puolesta eivät liene kansaa paljon sivistäneet. Kun näin oli asiat, ei ollut kansassa mitään kansallishenkeä, ei mitään käsitettä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, elettiin vaan melkein niin kuin luontokappaleet— semmoinen aikakausi se oli». (Kuten näkyy, on Lagus'en matrikelin tietoon Juteinin nimien eri muodoista vielä lisättävä P:n käyttämä: Jutén!)
[230] Meidän harventamaa.—
[231] »(Judén) har utgifvit en mängd skrifter under mångahanda benämningor, hvilkas både innehåll och yttre utstyrsel antyda, att de äro ämnade för folket.—Denna omständighet hindrade dem likväl icke att blifva kända och värderade äfven bland ståndspersonerna, af hvilka då ännu många delade folkets litterära sympatier och icke kunde till den grad, som fallet nu är, tillfredsställa sin läslust med utländsk litteratur. Denna omständighet, att Judéns skrifter blefvo spridda äfven bland landets mer bildade befolkning, förskaffade också honom den allmänna aktning, han såsom litteratör åtnjutit,———».
[232] Judéns sånger äro vida kring landet kända, lästa och sjungna—af Finska folket, ehuru deras författare af flertalet bland de bildade är känd endast till namnet.
[233] »Också är det kändt, att Judén's skrifter, spridda i arklitteratur, tillvunnit sig en ganska vidsträckt krets af läsare bland allmogen och säkert icke varit utan inflytande på dess intellektuella och moraliska bildning. Icke en bland hundra af dem, som i verlden lysa med börd, embeten, titlar och ordnar, kan i nyttig verksamhet jemföras med den anspråkslösa magistratssekreteraren i Wiborg, skall icke heller få sitt namn bevaradt i samma tacksama minne hos efterverlden».
[234] Katso Juteinin kieliopin sivulla 118 olevaa viivanalaista, jossa hän selittää, miksi hän uudelleen painatti kielioppinsa yhteyteen nämä kirjaset.
[235] Ylläesitetyn lisäksi kertoi Howing: »Kun kansa osti virsikirjan tai hiukankaan isomman kirjan 1/2 ruplan tai parin markan arvosta, niin saivat he arkkiveisun kaupanpäällisiksi. Ja sellaista he pyysivät». Tämän ohella hän muisteli, että »Europaeus painatti (Pientä) Runoseppäänsä 30,000 kappaletta. Hän myi koko painoksensa, sen myymättömän osan (näet), Clouberg'ille (kirjakauppiaalle—Howing oli tämän luona silloin kauppa-apulaisena) käärepaperin hinnasta sillä ehdolla, että jos hän tahtoisi jotakin siitä, niin saisi hän samasta hinnasta. (Herra Howing) vei sitten kerran Europaeus'elle 3 markan arvosta suuren paketin, runsaasti 10 naulaa, (siis yli 4 kiloa)».
[236] B.N. Setälä on esitelmässään »W. Kilpinen Suomen kielen uudistajana» huomauttanut sivv. 9 ja 10, mitenkä Virolahden kappalainen Fr. J. Ahlqist tunnetussa moiterunossaan teki pilkkaa »useista Juteinin käytäntöön ottamista sanoista» niiden outouden vuoksi, vaikka ne »meille nykyään ovat aivan jokapäiväistä leipää».
[237] Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran käsikirjotuskokoelmien joukossa on myös kokoelma Juteinin suomenkielisistä kirjoista poimituita sanoja, mitkä on koonnut maisteri Väyrynen. Siis on jo esitöitä tehty sellaisia vastaisia tutkimuksia varten, mitkä osottanevat Juteinin osuuden suomenkielen uudistajana ja mytologistenkin sanojen käyttäjänä.
[238] Luettelo on laadittu poimimalla sanat »Jak. Juteinin Kirjoista» jo v. 1888 ja sen vuoksi selitykset myöskin ovat annetut siihen aikaan käytännössä olleen Genetz'in kieliopin mukaan eikä nykyaikaistettu.
[239] Jak. Jut. Kirj. III, siv. 43.
[240] Tässä sopinee vihdoin huomauttaa, että Juteinin alussa epäsäännöllinen pitkän s:n (f) käyttö hyvin pian tasaantui sellaiseksi, kuin se nykyäänkin »fraktura»-kirjasinlajissa on, ja kaksinkertaista v:tä (w) hän tietysti frakturassa aina käytti.
[241] Eino Leino Suomalaisia kirjailijoita. Pikakuvia. Helsingissä. 1909. Sivut 155 ja 156.
[242] J.V. S. nähtävästi muistaa tapauksen A. A:n esitelmästä.
[243] Tässä viittaa Snellman jälkeenpäin kirjotuksessaan näytteinä esittämiinsä otteihin ja kokonaisiin lainaamiinsa kauniisiin runoihin, joita hän monella sattuvalla kehuvalla sanalla kiittää, sellaisia ovat Luonnon suuren lapsukaiset, Menestys Suomessa, Lapsen laulu leskelle, Levottomuus ja Panettelijalle.
[244] Meidän kursivoimaa!
[245] Snellman esittää tässä paljoa uskottavammassa muodossa kuin J. Krohn Juteinin eläinsuojelusharrastuksen; sillä K. käyttää vastaavassa kohdassa sanaa »usein».
[246] Edellämainitun 1858-vuoden Litteraturblad'in arvostelun Jak. Juteinin Kirjojen Osista VI-IX painatamme tähän verrattavaksi ylläolevaan Snellmanin arvosteluun ja luulisimme, että lukija verrattuaan niitä toisiinsa tulee samaan johtopäätökseen kuin mekin eli siis siihen, että tämäkin on Snellmanin kynästä lähtöisin. Arvosteleva kohta siv. 447 kuuluu: »Hvad man i Judéns skrifter öfverallt återfinner, är en tänkande ande. Ett långt lifs erfarenhet i förening med ett klart förstånd har ingifvit honom reflexioner, öfver alla menskliga förhållanden, de betydelsefullaste som de mest hvardagliga. Dessa reflexioner äro väl sällan snillrika och nya; men de äro alltid frimodiga och sunda. Han skref för folket, och han skrifver nästan alltid för att upplysa och lära. Hans poesi är derföre med få undantag didaktisk. Någon friare fantasins flygt och innerligare känsla får man icke i den söka. Likväl egde han fantasi nog, för att åtminstone ofta ikläda sin lefnadsvishet bildens drägt. Beundransvärd är den lätthet, hvarmed han behandlar språket; och vi tro icke, att någon Finsk poetisk författare eller öfversättare från nyare tid öfverträffar honom i versens ledighet och lättheten att finna rim. Det bör dock medgifvas, att han icke alltid tager det så noga med rythmen, metern och språkets klang. Der finnes i hans vers ringa omsorg och konst, och den uthärdar icke jemförelse med t.ex. Kiljanders genomarbetade, fina versifikation. Judéns vers hvilar uppenbart endast på språkgehör, utan medvetande om den moderna striden mellan accenten och qvantiteten, men bryter sällan svårare mot någondera.
Mycket bland de didaktiska styck ena kan med nöje och uppbyggelse läsas äfven af den mest bildade; mycket af all ungdom. Men isynnerhet för menige man och dess barn finnes i Judéns skrifter en rik visdomsskatt. Äfven de prosaiska uppsatserna hafva såsom läsning för folket ett stort praktiskt värde. I både prosa och vers råder det bestämdaste syfte att föra läsaren till frihet från fördomar, till ett rent menskligt tänkesätt, och ett stilla, sedligt lefverne». (Edellämainittu Kaarle Martti Kiljander, synt. 22/9 1817, Nilsiän kirkkoherra ja Kuopion tuomiokapitulin asessori, kuoli 6/9 1879, suomentanut Stagnelius'en, Nikanderin ja Runeberg'in runoelmia, joista ansioista v. 1877 vihittiin filosofian tohtoriksi Upsalan yliopiston 400-vuotisessa riemujuhlassa, missä itse oli läsnä. Biogr. Nimik.).
[247] Niin tarkkaan on Raitio seurannut Biografisen Nimikirjan esitystä (tai ehkäpä J. Krohn'in luentoja, koska Biogr. Nimik. ilmestyi vv. 1879-1883), että on joutunut sen virheellisvydetkin painattamaan, joista kuitenkin olisi vapautunut, jos olisi Juteinin alkuperäisistä runovihkoista lainojaan tehnyt eikä Jak. Juteinin Kirjoista. Biogr. Ninlikirjasta on, näet, kotoisin tieto, että Huilun humina ilmestyi v. 1819, vaikka se todellisuudessa julkaistiin vasta seuraavana. Samasta lähteestä on myös juhlallinen juttu »pyövelin kädestä» ja painamattomien runojen polttamisesta, minkä Juteinin »Lauseita» nimisen kirjan esipuheesta jo aikaisemmin näimme vääräksi. Mutta eihän Raition esitys tahdokaan käydä tutkimuksesta!—Tämän yhteydessä sopii huomauttaa, että uusi suurisuuntainen Tietosanakirjamme esittää Juteini-artikkelissa useimmat Biografisen Nimikirjan Juteini-artikkelin ja Suomal. Kirjallis. Vaiheitten Juteini-elämäkerran virheet ja on niitä vielä lisäillyt väärinymmärrysten ja usean painovirheen kautta.
[248] J. Krohn on juuri edellä luetellut Juteinin teokset sekä esittänyt muutamia hänen runojansa, joissa moititaan suomenkielen halveksijoita ja kiitetään oman kielen lämmintä loistetta ja valistusta vaikuttavaa voimaa.
[249] J. Krohn. Suomal. Kirjall. Vaiheet siv. 294.
[250] J. Krohn. E.m.t. siv. 216.
[251] Litteraturblad 1856, siv. 354.
[252] Litteraturblad 1856, siv. 368.
[253] O1i ensi kerran v. 1816 painettuna Juteinin Waikutuksia Suomalaisen sydämessä nimisessä runokokoelmassa.
[254] Kuin J———n kirja-painosta ilmauntuneita toimituksia ei ole enä kirja-kauppioilla eikä hänellä itsellä, niin lienee soveljas niitä tässä ehkä nimeltä luetella(!). Niitä oli: A.) Suomen kielisiä a) Runo-sanoilla: 1 Kirjoituksia 1:nen Osa (ilman jatkantoa). 2 Muisto-patsas Aleksanderille 1:selle. 3 Suomalainen. 4 Wenäläinen. 5 Vaikutuksia Suomalaisen sydämessä. 6 Lausumisia ja muita vakaisia runoja. 7 Vilpittömiä kirjoituksia. 8 Pila kirjoituksia. 9 Ajan viete, eli moninainen Runo-kokous. 10 Lähtö-Laulu eli Hyvästi jättö Wäinämöiselle. 11 Huilun Humina. 12 Uusia Lauluja perustus-kielellä. 13 Sangari Sionissa. 14 Kissan Poika. 15 ja 16 Uusia Sanan Laskuja, l:nen ja 2:nen ulos ando.—b) Tavallisella kielellä: 17 Valittuja Suomalaisten Sanan Laskuja. 18 ja 19 Lasten kirja, I:nen ja 2:nen pano. 20 Puhe Lapsen kasvatuksesta. 21 Tutkinnon Aineita. 22 Tutkindo kuolevaisuudesta. 23 Perhekunda. 24 ja 25 Pila pahoista hengistä, 1:nen ja 2:nen paino. 6 Huvitus-Sanomia. 27 Aavis-juttuja. 28 Nimipäivä. 29 Viisauden vaellus maan päällä. 30 Neuvo-kirja (uudistama). 31 Tutkindo uskon laadusta. 32 Erhetyksen vaikutus eli Lapsen murha.—B) Ruotsinkielisiä: 33 Anmärkningar uti Finska Skaldekonsten. 34 Kritik öfver lånbokstäfverne 1 Finska Språket. 35 Försök till utredande af Finska Språkets Grammatik.
[255] Virasta vapaaksi päästyä panetti J——i vatihan kynä-veitsen, joka oli häntä palvellut piammasti kaiken sen ajan kuin hän itse piti Magistraatin Sihtierin virkaa Viipurissa, lasin ala seinälle, jossa myös lyhyt Runo ilmoittaa syyn tähän erinomaiseen kunnianosotukseen.
[256] Detta försök blef författadt under Svenska tiden.