AARNIHAUTA.
On aarnihauta rinta ihmisen.
Mut velhonvalkee välkkää yllä aarteen,
se vartija on vainajain ja niiden sydänten,
jotk' ovat meille salaa yössä lyöneet, säteilleet
ja särkyessään helmen luoneet, helmen antaneet.
Pois vierressänsä, mikä multaan maan
ja mikä pyyteittensä pyörrevirtaan,
ne lipastonsa avaimen vei kukin mukanaan.
Sulkeutuu sielu, kunnes on se kiinni tykkänään.
Ei aarnihaudan hohtoa nää silmä yhdenkään.