ALTTARITAULU
Kultainen kehys loistaa valossa kruunujen, kirkkaammin kuva itse, tuo vanhanaikuinen. Kuin lapsen silmä taivas on silkin-sininen ja punainen kuin hehku tropiikin ruusujen.
Kuin enkelhunnut hulmuu yöhattaraiset kuun. Mut värähdä ei lehti banaanin, taatelpuun. Mut värähdä ei pinta jääjäykän virransuun, min partahalla seisoo pien' Prinssi Ristinpuun.
Päin taivaan ruusurantaa, päin iltaa sinervää, ja enkelhattaroita hän hiljaa hymyää. Kuningas kärsimyksen tää onko, lapsi tää, mi kultakehykselleen herttaasti hymyää?