SINITEMPPELI
Jäävuori ankara, jylhä alas aaltohon tuijottaa väkevämpi kuin korkein kuohu ja kuollut kuin hautausmaa. Sinitemppeli, kappeli kuolon, kuka kellojas soittaa saa?
Sinitemppelin papitar nuorin, jääimpynen iljanteen, helohelmenä liukuvi hiljaa alas äyräille vellovan veen ja huokaa: »Ma luoksesi mielin sylis pehmeän syvyyteen!»
Ja vaahtojen sulho vastaa sumusammale-paadeltaan: »Ijät kaiket on kaihoni ollut Sinitemppeliin korkeaan. Mik' autuus hymytä hyynä ja lempiä kaltaistaan!»
Jääimpynen helmensä hukkaa yö-kylmihin kyyneliin; veen haltia vangiks juuttuu häähuoneensa salvoksiin. Käsvarret ei vaahtiset yllä Sinitemppelin morsiamiin.
Jäävuori mahtava mykkä ylös uhmaten nostavi pään. Taru tietää: se särkyvi kerran hääkellojen helinään: kun vaahtojen sulho kaulaa pyhää temppelin-impyistään.