IHMINEN JA LAULAJA.
Kohisi kerran kosket väkevän nuoruuden: On kalvas taideniekka rinnalla ihmisen!
Pois lakastukoot kaikki
laakerit laulujen,
ma elämän vain tahdon
syyn-, riemuntäyteisen!
Vei vuodet nuoren voiman,
toi turman, puuttehen,
vain kaiho yksin soimaan
jäi tupaan tyhjyyden.
Ei koskaan, koskaan lakkaa sen sävel murheinen… Oon ihmisenä kuollut, mut laulajana en!