TUHLARI.
Elämän kaiken tuhlari olin, tuhlarin polkuja tuhmia polin. Nyt olen köyhä, tyhjä on sydän, autio pää nyt; ei ole ainoaa, ainoaa laulua yöhöni jäänyt.
Kerran ne raikuivat kaikkien kuulla, Sirkkuina ilman, sulolla suulla kun minä rintani aarteita jaoin. Nyt olen köyhä, köyhä ja vanha, otsani uurrettu murheen vaoin.
Laupias Luoja, muistuta mieleen elämän parhain! Kiinnä se särkyneen soittoni kieleen, jotta se sieltä siunaten helkkäis, kaikuisi ylitse kohtalon harhain;
jotta ma unessa näkisin vielä lempeni vehreän morsiusmyrtin, onneni yrtin, sulkisin sieluuni suvisen taulun, elämän suuren aurinkolaulun!
Myöskin ma loimusin, kuoleman lapsi, auringon lailla juhlassa elon, kons' olin nuori ja seppelehapsi. Elämä suuri, sult' eikö riitä säkene pienoinen yöhöni siitä?
Turhia toivon tuhlari rukka, turhaan se aukes mun unteni kukka. Yllä ei luokseni ei sulosointu, ei valon säen. Aution, kolkon eessäni taipaleen tuomitun näen.
Katumuskaavun ja kerjäläis-sauvan! Ah, kuinka kauvan näin saan astua aukeita armahan, ryöstetyn puiston, kuollehen, paljaan, jossa ei yhtään yrttiä, ei edes ruusuja muiston!