KUOLON KUKKA.
Orvon otsasi ma keksin kerta tomun halki, alta askelten; terästäsi tihkui vaivan verta, kuvat kuulsi illan varjojen.
Tahdoin kyynelillä kylmän pestä,
auttaa alta taakan tomuisen,
silloin synkeästä sydämestä
puhkes helavalkee heteiden.
Vaan ma lähdin niinkuin orja, loinen, huulin kelmein, polvin hoippuvin; maailma sama, minä outo, toinen: kuolon kukkaa, hullu, suutelin!