LINNA.

On jäinen kenttä, jäässä kiertorauma, ja kivilinna keskeen lyöty sen, kuin vihanheitto jättein muinaisten, kirojen kirkko, harmaa, sammal-sauma.

Vaan tuon jos sisään käyt, sun kohtaa lauma heleä huomensilmä-lapsien, sulossa suven niittu hopeinen, kultainen kunnahalla vilja-auma.

Ja vastaas samoo herra satusarkain, niin hieno, herkkä, outo, hiljainen, kuin mielikuva aavistusten arkain,

kuin parhain palo kaiken kauneuden, mi maailmassa syöstiin kanteesen ja nyt saa elää onneansa varkain.