TUMMA TUTTU.
Tuli kerran keski-yöllä, kerran ainoastaan, mailmassa autiossa tumma tuttu vastaan.
Sielu varkain värähti:
— sa kuka, kusta, kunne?
Toinen virkki vierastaen:
— en ma sua tunne.
Ohi astui tumma tuttu
tummaa tietä pitkin.
Paistoi päähän orvon tähti.
Minä hiljaa itkin.
Häntä siunaa, taivaan Herra,
vaikka ohi astui:
hällä sydän sykähti
ja silmä kaunis kastui.
Saatoin häntä katsein kauas
maantien viime mutkaan.
Tunsin tumman ystäväksi,
vaikk' ei vastannutkaan.