KUN TUNNETTANI HYVÄILET — —.
Kun tunnettani hyväilet, niin teet sa väärin, väärin, vaan tee se sentään, tee se vaan, oi vie minut houritun unten maan, ne hetken kehrään ma purppuraan ja kultakuoriin käärin — — Kuin elämäni ainoat aartehet ne syvähän suljen rintaan ja niitä en vaihtais' onnehen maan, en muiden riemujen hintaan. Niin tarkoin muistosi talletan kuin kerjuri kultamurun, sen auvona kannan sielussain läpi suuren elämän surun.