RESITATIIVI I.
Ei onnea luotu minulle, se luotiin muita vasten, se luotiin perhojen iloita ja leikkiä nukkelasten. — Jos en sitä itse ma särkiskään, sen särkevät multa toiset: nuo sääntöjen säveät seuraajat, nuo homeisten lakien loiset, joiden järki on jäykkä ja pimeä ja tunne kuin tahkottu kivi, mielipitehet museon hyllyltä ja sielu kuin kirjan rivi, joiden silmät on kierot ja karvahat sitä kaikkea kaunista kohti, joka lainakaapuja halveksii ja omilla liikkua tohtii. — — — — — — Te luulette, että mun henkeni valeviisauteenne viihtyy: mitä enemmän minua kiusaatte, sitä enemmän mieleni kiihtyy. Te luulette, että mun henkeni veriottelussamme taipuu: mitä enemmän minua sorratte, sitä enemmän valtanne vaipuu. Näennäisesti kenties taipua voin yli voimien käypään valtaan, vaan kahleissa sittekin säilytän oman henkeni uhri-altaan; ja jos ette elää salli mun, niin tappakaa minut vainen: minä olen vankina vaarallinen ja kelvoton alamainen! — —