SUO ANTEHEKS' HULLU HURJUUTEIN — —.
Suo anteheks' hullu hurjuutein, sinä taivahan taatto hyvä, suo anteheks' uhmiva kurjuutein, sinä ainoa suuri ja syvä!
Minä mieleltä olin kuin titaani
ja uhmasin olla vuori;
minä olinkin ihmisen lapsi vaan
ja särkyvä kuplan kuori.
Minä ryöstin uskolta unia
ja toivolta siipien kultaa;
niin toivoni raajarikkoutui
ja uskoni kuoli multa.
Minä varjojen kisoja kiusailin
ja elämän yöllä mä leikin;
vaan yö minun valoni sammutti
ja varjot ne valtani veikin.
Minä nöyränä katuen kumarrun sun etehes, suuri Luoja; olen sairas, heikko ja voitettu, sinä ainoa elämän tuoja. —