KOLMAS NÄYTÖS.
Näyttämö sama kuin edellä. Kirkas aurinko loistaa huoneeseen.
I kohtaus.
JUUDIT. (Tulee ulkoa reippaan näköisenä, hattu päässä, riisuen hansikkaitaan. Niina tulee sisäovesta, huomattuaan Juuditin hätkähtää, näyttää haluavan vetäytyä takaisin, on kalpea ja väsyneen näköinen.) Terve, sisko, ja terveisiä suuresta maailmasta! Tiedätkö, siellä ulkona on oikein kontinentaalista! Sähköä ja jännitystä! Suunnattomia väkijoukkoja on liikkeellä. Oletko ollut katsomassa, Niina.
NIINA. (Haluttomasti.) En.
JUUDIT. Sinun pitäisi mennä. Se reipastuttaa mieltä. Tänään on aivan kuin kaikki ihmiset äkkiä olisivat heränneet jostakin pitkästä unesta. Ja niin ovatkin. Ajatteles, tuhansia vuosia ovat ihmiset alistuneet tahdottomiksi murhakoneiksi, hävittäneet mielettömästi elämää ja elämänarvoja, luoneet määrätöntä kurjuutta ympärilleen ja ihannoineet sotaa. Ja nyt vasta huomataan, että sota on inhimillisen järjen ja omantunnon vararikon tunnustus. Nyt vasta herätään huutamaan: »Pois sota!» Rauhanystävien mielenosoituskulkueet olivat suurenmoisesti järjestetyt. Ja samaan aikaan toisaalla sotaväen paraati! Se asettaa ehdottomasti jokaiselle kysymyksen: kumpaanko armeijaan tahdot liittyä, uuteen vaiko vanhaan? Lähdepäs katsomaan. Se on todellakin virkistävää!
NIINA. Ei minulle. Minulle on kaikki tuollainen vastenmielistä.
Joukkojen mellastus, puolueintohimot…
JUUDIT. Miten sinä olet vanhanaikainen, rakas sisko! Et lainkaan tunne, missä aika menee ja että meidän on pysyttävä ajan tasalla, jos mieli pysyä elävien kirjoissa…
NIINA (Hieman katkerasti.) Sinä olet liian uudenaikainen, Juudit. Ehk'et kylläkään tälle »edeltäjäkansalle», joka haluaa kokeilla kaikilla maailmaa mullistavilla aatteilla, mutta minulle … (Äkkiä purskahtaen.) Kuule, Juudit, sinun ei pitäisi sekoittaa Johannesta noihin hommiin. Kunkin täytyy saada pysyä omalla alallaan… Politikoijat hoitavat kyllä politiikan.
JUUDIT (Naurahtaen.) Sinun politiikanpelkosi on kerrassaan naurettava. Eihän tässä ole kysymys muusta kuin puhtaasta ihmisyydestä. Ja runoilijan jos kenenkään tulee olla elävä ihminen ja kiinni elävässä elämässä.
NIINA. Sinä olet ollut niin kauan poissa. Et tunne meidän olojamme.
Kaikki muuttuu täällä puolueriidaksi ja panetteluksi. Johannes tahtoo
pysyä sellaisesta erillään. Siitä koituisi hänelle vain ikävyyksiä.
Yhteiskunta kahlitsee.
JUUDIT (Äänessä pieni ivan väre.) Mutta että koti ja perhekin voi kahlita, sitä sinä kait et koskaan ole tullut ajatelleeksi?
NIINA. Onko hän sanonut sinulle, että minä kahlitsen häntä, minä, joka.. (Kamppailee mielenliikutustaan vastaan. Kiivaasti.) Olkaa niin vapaat kuin tahdotte! Tehän kaksi oikeastaan kuuluttekin yhteen… Johannes on niin muuttunut, sen jälkeen kuin sinä tulit… Minä en tahdo olla kahle…
JUUDIT. Mutta rakas lapsi, mikä sinun on? Mitä sinä puhut? (Tarttuu molemmin käsin Niinan päähän, nostaa sen puoleensa.) Lapsi, etkö sinä enää luota minuun? Katsohan toki minuun! Mutta minkä näköinen sinä olet! Aivan harmaa…
NIINA (Hiljaa.) Anna minulle anteeksi… Olen tänään niin hermostunut.
En ole oma itseni.
JUUDIT. Mitä sinulle on tapahtunut? Kerro minulle! (Niina vaikenee.) Tai sitten sitä tavallista taas … olet valvonut viime yön ja odotellut.
NIINA (Hätäisesti.) Ei, ei. Ei se ole sellaista…
JUUDIT. Sisar kulta, miksi olet niin arka minunkin suhteeni? Tiedänhän minä. Sinä kannat kuormaa, jonka tahdot salata kaikilta. Hoidat Johannesta kuin sairasta sylivauvaa. Mitä se hyödyttää? Hemmoittelet hänet piloille ja tapat itsesi. Jätä hänet omiin heteisiinsä, anna hänen remuta, jos häntä huvittaa, ja saada kolauksia, jos on tullakseen; se tekee hänelle vain hyvää.
NIINA (Päätään pudistaen.) Sinä et tunne häntä. Hän ei kestäisi sellaista. Hän on liian herkkä…
JUUDIT. Hän on heikko, kuuluu se minun kielelläni, ja heikkoutta ei paranneta hemmoittelemalla vaan karaisemalla. Päästä raikkaat tuulet häntä vähän pudistelemaan!
NIINA. Nimitätkö sinä raittiiksi tuuliksi kaupunkiyhteiskunnan myrkytettyä ilmaa, kaikkea sitä raakuutta ja niitä vaaroja, joille ihminen siellä ulkomaailmassa joutuu alttiiksi?
JUUDIT. Mitä sinä, ystävä pieni, tiedät ulkomaailmasta? On muutakin ilmaa kuin tämä lähin, on muutakin elämää kuin tämä porvarillinen karsinaelämä, jota sinä luulet niin varmaksi ja vaarattomaksi, tämä Kontiala & Kumppanien avulla saatu työrauha! Eivät ole hekään niin luotettavia ystäviä! »Yhteiskunnan» tämänpäiväisessä numerossa ei Kontiala ainakaan muista olla erikoisemman kiitollinen kotinne vieraanvaraisuudesta…
NIINA (Säpsähtäen sisäisesti.) Mitä siinä on?
JUUDIT. Ainoastaan pieni häväistyskirjoitus Petraa vastaan
»Rauhanystävien lippulaulun» johdosta. Kuten saattoi arvatakin!
NIINA (Vieden käden silmilleen.) Oh!
JUUDIT. No älä nyt toki niin säikähdä! Mitä joutavasta! Se on terveellistä vain! Avaa vähän silmiä suuntaan ja toiseen. Tietenkin taantumukselliset mesenaatit kimmastuvat, kun heidän suojattinsa yrittää kulkea omia teitään.
NIINA. Mitä minä siitä!
JUUDIT. Mutta sinä pelkäät taloudellisen selkänojan menetystä. Ei hätää! Maine tästä vain kasvaa ja sen kera yleisö ja sen kera kaikki muu.
NIINA (Kuin itsekseen.) Että Kontiala voi!
JUUDIT. Koskeeko se sinuun niin kovasti? Onko hän sinulle niin tärkeä?
— Mitä? Ethän vain — rakasta häntä?
NIINA (Huudahtaen.) Minä vihaan häntä!
II kohtaus.
PETRA (Astuu sivulta huoneeseen ilmeisesti iloisena ja hyväntuulisena.) Mitä ihmettä! Ketä pikku Niina vihaa? Sellaisia sanoja en vielä koskaan ennen ole kuullut hänen lempeiltä huuliltaan.
NIINA (Taistellen kyyneliään vastaan, paeten pois kuin itseään peläten.) Sitä kurjaa, sitä kurjaa!
III kohtaus.
JUUDIT. Niina kuohahti Kontialaa vastaan, jonka lehdessä kerroin sinua vähän ahdisteltavan. Tässä se lehti on (Vetää sen esiin käsilaukustaan.) En viitsinyt näyttää sitä Niinalle, joka tuntuu olevan tänään kovin hermostunut.
PETRA (Ottaa lehden.) Kontiala taisi säikähdyttää hänet hieman viime yönä täällä käydessään.
JUUDIT (Painostaen.) Vai — niin — Hän oli siis täällä viime yönä…
PETRA. Pikimmältään. Tulimme yhdessä…
JUUDIT (Ottaa lehden, kääntää sen, antaa takaisin.) Ja tänään hän kirjoittaa näin. Katso! Oikeita jymyuutisia! Tarkastelehan vain alaotsikkoja ja harvennuksia tässä!
PETRA (Lukee.) »Sotaväen paraatia törkeällä tavalla häiritty.» —
»Solvaisevia mielenosoituksia maan puolustuslaitosta vastaan.» —
»Isänmaan marssin runoilijako yllyttämässä työväkeä isänmaataan
häpäisemään?» — »Rauhanliikkeen humpuuki vallankumouksen palveluksessa.»
JUUDIT. Kuten näet, hyökätään sinunkin kimppuusi suoraan ja epäsuorasti… Asemasi horjuu… sillä taholla…
PETRA (Naurahtaen.) Ja vahvistuu samalla. Ihmiset pelkäävät joutua juorujen esineeksi, mutta kadehtivat salaa sydämessään sitä, josta juorutaan. Sehän on yhteiskunnallisen tärkeyden tunnus. Panettelemansa henkilön he hiljaisessa mielessään tahtomattaankin korottavat merkkihenkilöksi. Sanomalehdet ovat sitäpaitsi ikuisia katupoikia. Heittävät aina kikkaralla (Laskee pois lehden kädestään.) Kenties, jos tämä olisi tapahtunut vielä eilen, olisi se minuun koskenut… Mutta tänään, tänään olen kuin kohtalon voittaja. Olen Jaakopin-painini paininut. Viime yö oli ehkä vaikein elämässäni… Sitten äkkiä kaikki valkeni… Kaiken vapautuksen täytyy lähteä sisältäpäin… Niin, ihmisen tulee olla parempi kuin ne sokeat voimat, jotka häntä heittelevät, vaatia itseltään eikä muilta… Kun kansa ei tullut minun luokseni, täytyy minun mennä sen luokse, laulaa yhteen se, mikä on särkynyt, olla kaikkien ihmisten oma…
JUUDIT. Niin, niin, kaikki ihmiset tarvitsevat sinua…
PETRA. Ja minä tarvitsen ainoastaan yhtä ihmistä. Sinä olet minun unelmieni ihmiskunta. Kun Juudit ei tullut minun luokseni, täytyy minun mennä Juuditin luokse. Hän tahtoo ansiotöitä. Hyvä, minä teen ne! Hänelle ei riitä runous. Hyvä, minä panen elämän vaakalautaan! Hän ei tahdo, että hyvän sikarin ja liköörin vierellä kirjoitan aatteista, joiden vuoksi ihmiset menevät kuolemaan. Minun täytyy itse käydä eturintamaan…
JUUDIT (Sanomattoman vaivautuneena.) Voi miksi puhut aina minusta!
PETRA (Kirkkaasti ja lempeästi.) Älä pelkää, Juudit. Olen voittanut itseni. En puhu sinulle enää rakkaudesta, en pyydä sitä enää sinulta. Mutta henkeäsi et ikinä saa ottaa minulta pois. Taistelutoverina täytyy sinun seisoa rinnallani. Sinähän lupasit. Ja silloin on kaikki hyvin. Silloin ei ulkonainen myrsky minua liikuta, ei nämä sanomalehtien neulanpistoksetkaan (Vilkaisee uudestaan lehteen.) Mutta mitä ihmettä! Vihjaillaanko täällä sinuunkin!
JUUDIT. Oh, minusta ei ole väliä!
PETRA. Kenestä sitten, jos ei sinusta! (Lukee.) »Onko ulkomaalaisten kommunistien sormet mukana pelissä?» — »Missä on nainen?» — Hävytöntä. Ah, täällä mainitaan sinut nimeltäkin! (Lukee.)… »Eräät asevelvollisuudesta muka omantunnonsyistä kieltäytyneet nuorukaiset ovat tutkintovankilassa tunnustaneet johtuneensa tähän lainvastaiseen niskoitteluun niiden puheiden yllytyksestä, joita ulkomailta hiljattain tänne palannut pasifisti Juudit Marttinen on pitänyt.» Ai ai, jos tästä tehdään pitempi juttu, voi se käydä sinulle vaaralliseksi.
JUUDIT (Naurahtaen.) Totta kai rauhaa ja rakkautta saa saarnata sellaisessakin kristikunnan kolkassa kuin Suomessa?
PETRA. Älä uskokaan. Ellei sitä tehdä laillisessa kirkossa, luullaan aina, että siinä on koira haudattuna.
JUUDIT. Vangitkoot minut vaan. Suuren asian vuoksi voi kärsiäkin.
PETRA. Mutta voi sattua niinkin, että joudut kärsimään aivan väärän asian vuoksi. Et tiedä, millaisessa pakkomielteiden kehässä meillä eletään. Olemme vielä liian lähellä tuota suurta onnettomuutta. Pienimmästäkin maalataan piru seinälle, ja sen pirun nimi on bolshevismi, punainen terrori, köyhälistön kapina. Jos sinä siis sanot »alas aseet», luullaan helposti, että itse kantelet pommeja taskussasi. Eihän sinulla vain mahda olla mitään komprometteeraavaa bailussasi? Joku kirje, nimi, julistus…?
JUUDIT (Nauraen.) On minulla kokonainen revolverikin!
PETRA (Hieman hämmästyen.) Revolveri! Mitä sinä sillä, Juudit? Käytätkö sinä siis kaikista teorioistasi huolimatta sellaisiakin aseita?
JUUDIT. Yritin kerran estää erästä toista sitä käyttämästä. Otin sen pois. Se ei auttanut. Onnettomuus tuli kuitenkin…
PETRA. Tuo toinen siis surmasi jonkun?
JUUDIT. Itsensä ainoastaan. Revolveri on vain muisto.
PETRA (Hiljaa.) Rakas muisto, niinkö? Itseäsi vartenko sinä halusit hänet pelastaa? — Rakastitko sinä häntä?
JUUDIT. En.
(Vaitiolo.)
PETRA. Siellä kaukana, etkö sentään joskus ole jotakuta rakastanut?
JUUDIT (Hiljaa.) Minä en ole voinut soittaa kelloa, josta lähtee särkynyt ääni. Älä kysele! Sinähän lupasit olla puhumatta rakkaudesta…
PETRA. Et siis koskaan ole ollut nainen? — Ei, sinä et ole nainen. Välistä pelkään, ettet ole ihminenkään. Sinulla ei ole mitään heikkouksia. Se on peloittavaa! (Hiljemmin, kuin itsekseen.) Minä pelkään, etten sittenkään kestä sinua…
IV kohtaus.
VIRVA (Kurkistaa sisään ovesta, veitikkamaisesti.) Isä, saammeko me
Matin kanssa pienen audienssin?
PETRA. Tulkaa sisään vaan, lapset! (Matti ja Virva tulevat.)
VIRVA. Terveisiä mielenosoituskulkueesta!
PETRA (Hämmästyen.) Oletko sinä ollut siellä, lapsi!
VIRVA (Vallattomasti.) Me olemme Matin kanssa marssineet koko päivän ja osoittaneet mieltämme juuri julmasti! Me olemme laulaneet sinun lauluasi ja rakentaneet sinusta kansantribuunia, minkä olemme kerenneet. Ja verrattain hyvällä menestyksellä! (Matin puoleen kääntyen.) Vai mitä, Matti.
MATTI. (Hämillään, hypistelee hattuaan, ei keksi mitä sanoa.)
VIRVA (Nopeasti, lavertelevasti.) Kas vaan poikaa. Nyt ei hän saa sanaa suustaan, ja koko päivän on pauhannut kuin profeetta. Ihmisiä täytyy opettaa, näes, mistä he muuten tietäisivät. Joku sanoi, että miksi tätä porvarin tekemää laulua lauletaan, ja silloin Matti sanoi, ettei kukaan oikea runoilija ole porvari, porvarit ovat vain vääryydellä anastaneet yksinoikeuden runoilijoihin, samoin kuin he ovat pitäneet kauan piilossaan maailman suurimpia ajattelijoita ja estäneet heidän valonsa paistamasta kaikelle kansalle. He vainoovat nykyisiä maailmanparantajia, mutta katsovat kunniakseen pitää kirjahyllyllään heidän henkisiä isiään, filosofeja, runoilijoita, joista he eivät ymmärrä mitään tai eivät tahdo ymmärtää, Lasallekin on jo niin sanonut. (Malille.) Eikö se ollut Lasalle, Matti.
MATTI. (Varmistuen, Petralle.) Laajat kansalaisjoukot ovat teille syvästi kiitollisia »Ihmisyyden» tämänpäiväisessä numerossa olevasta runostanne. Tämä kädenojennus merkitsee meille paljon. Mutta monet meistä ovat olleet liian onnettomia, ovat pettyneet liian usein, joten he ovat käyneet epäuskoisiksi. Se täytyy ymmärtää ja antaa anteeksi…
VIRVA. (Väliin.) Mattikin epäilee (Matille.) No, kysy nyt itse isältä sitä asiaa!
MATTI. (Epäröi.)
VIRVA. Matti näkyy osaavan puhua vain ulkosalla! Minä taas pidän paremmin puoliani sisällä. Näetkös, isä, Matti epäilee sitä, että sinä et pidä siitä, että sinun runostasi tehdään tällainen marseljeesi, että sitä lauletaan kaduilla. Onko se pahoin tehty?
PETRA (Hymyillen.) Tietysti sitä saa laulaakin.
VIRVA (Matille.) Siinä nyt näet. Me teimme oikein. Ja vaikka poliisi sanoi, ettei saa laulaa, niin me lauloimme vaan.
PETRA (Pelästyen.) Kielsikö poliisi? Mutta silloin se oli laiton teko!
VIRVA. Mutta sotaväkikin lauloi ja marssi ja rummutti ja toitotti!
Miksi eivät rauhanystävätkin olisi saaneet laulaa?
MATTI (Vakaumuksella.) Niin, heillä on kyllä laki puolellaan, mutta meillä on oikeus!
VIRVA (Innokkaasti.) Niin, eikö totta?
PETRA (Katsoo Juuditiin, välttelevästi.) Kenties se oli oikein, mutta — ei viisaasti —
V kohtaus.
PALVELIJATAR. (Ovesta.) Herra Kontiala on täällä ja pyytää puhutella runoilijaa kahden kesken. Pyydänkö hänet herran työhuoneeseen?
VIRVA. Tulkoon tänne vaan! Me lähdemme pois. Me emme halua nähdä mokomaa porvaria! Me olemme niin hirveän kumouksellisia! Sano terveisiä, että me menemme laulamaan marseljeesia! Tule pois, Matti.
PETRA. Sinä et saa enää mennä ulos, Virva. On jo myöhäinen! (Matti ja
Virva katoavat.)
JUUDIT (Ohimennen, katsoen pitkään Petraan.) Pelkäät taistelua. Sinä epäröit jo, taistelutoveri!
PETRA (Hymähtäen.) Virva on niin lapsellinen…
VI kohtaus.
KONTIALA. Minä tulen kenties sopimattomasti?
PETRA (Kylmästi.) Odottamatta ainakin. En ymmärrä, mitä sinulla on vielä lisättävänä niihin tervehdyksiin, joita lehtesi kautta jo olet minulle lähettänyt.
KONTIALA. Minä tarjoan sinulle tilaisuuden torjua pois ne syytökset, joihin harkitsemattomuutesi on antanut aihetta.
PETRA. Olisit voinut tehdä tuon jalomielisen tarjouksesi vähän aikaisemmin, ennenkuin päästit perättömät juorusi julkisuuteen.
KONTIALA. Sitä, mitä tänään on kaupungilla tapahtunut, ei mikään isänmaallinen lehti voi vaitiololla sivuuttaa. Väkijoukkojen yhteentörmäykset järjestysvallan kanssa…
PETRA (Keskeyttäen.) Mitä minulla on sen kanssa tekemistä! Minä olen istunut kotona koko päivän. Syyttää minua kaikesta tuosta on naurettavaa. Sellaiseen minä en vastaa!
KONTIALA. Etkö tahtoisi kuitenkin selittäytyä? Tai vastata minulle pariin kysymykseen? Oletko muuttanut puoluetta, poliittista kantaa?
PETRA (Kuivasti.) Minä olen samalla kannalla kuin millä aina olen ollut. Sinä tiedät, että olen puolueiden ulkopuolella.
KONTIALA. Mitä merkitsee siis ohjelmajulistuksellinen runosi tämänaamuisessa »Ihmisyydessä», joka on selvä puoluelehti, »Yhteiskunnan» nimenomainen vastustaja?
PETRA. Se merkitsee sitä, että minä olen ja tahdon olla vapaa kirjailija. Minä kirjoitan, mitä minä haluan, minne minä haluan ja kelle minä haluan. Jos sinä luulet, että minä elämäni iäksi olisin pestautunut palvelemaan vain sinun lehtesi muutamia tuhansia lukijoita, silloin kun Suomessa on miljoonia muita ihmisiä, niin olet suuresti erehtynyt.
KONTIALA (Kuivasti.) Sinulla on tietysti oikeus olla vapaa, mutta sinulla ei ole oikeutta ottaa eräitä vapauksia, jotka saattavat koko isänmaan onnen vaaraan yllyttämällä esivaltaa vastaan yhteiskunnan vaarallisimpia aineksia, jotka juuri rajattomilla uhrauksilla on saatu rauhoittumaan.
PETRA. Olet järjiltäsi. Minä olen kirjoittanut laulun rauhanystäville enkä kapinoitsijoille. Ja jos he ovat marssineet katua pitkin laulaen, niin ei suinkaan heistä aseettomista jalkamiehistä ole vaaraa aseellisille sotajoukoille.
KONTIALA. Kauniita rauhanystäviä! Juuri kun tulin, kuulin, että monin paikoin oli tapeltu, ammuttu, surmattu ihmisiäkin.
PETRA. Jos niin on tehty, ovat sen kai tehneet ne, jotka vakaumuksen ja viran puolesta kivääriä kantavat, eivätkä ne, jotka ovat tappamista vastaan.
KONTIALA (Lyöden Petraa olalle.) Kuule, vanha veikko, nyt minun täytyy sanoa sinulle, että sinä olet naiivi. Rauhan ja veljeyden siviilivaipan alla ammutaan yhtä rivakasti kuin ennenkin, paremminkin. Eikö Venäjän esimerkki riitä sinulle todistukseksi?
PETRA. Suuri aate ei tule siitä pienemmäksi, jos ihmiset aina eivät jaksa sitä toteuttaa.
KONTIALA. Mutta suuri aate voidaan tappaa väärällä taktiikalla! — Minä tahdon todellakin uskoa, että sinä olet tehnyt kaiken parhaimmassa tarkoituksessa, mutta jalo ele ei ole vielä poliittista kypsyyttä. Psykologinen hetki ei nyt ole oikea tuollaisten haaveiden levittämiselle. Olethan nähnyt, minne Leninin evankeliumi vie. Miljoonat ihmiset on syösty kurjuuteen vain sen tähden, että eräiden päähän on pälkähtänyt ruveta kokeilemaan haaveillaan.
PETRA (Ärtyen, nousten kävelemään.) Myönnetään, myönnetään. Mutta mitä herran nimessä minulla on tekemistä tämän opettavan esimerkin kanssa? Olenko minä muka joku Lenin, siksi että olen kirjoittanut pienen viattoman laulun, jossa ei ole mitään vallankumouksellista, jollaisia olen kirjoittanut sadoittain! Vain siksi, että joku tuntematon on sattunut laatimaan sille sävelen ja että jotkut ovat hyräilleet sitä kadulla. Se on sentään liian paksua!
KONTIALA. Siitä ei ole kysymys. Laulu voi itsessään olla sangen viaton, mutta sinä olet, kuinka sanoisin, sijoittanut sen väärin. (Kiihtyen yhä enemmän.) Kaikki muuttuu aseeksi edesvastuuttomien joukkojen käsissä, joiden käyttövoimana on raakuus ja viha. He lukevat kuin piru raamattua. Ei ole sitä suurta miestä maailmanhistoriassa, johon he eivät olisi vedonneet roistontöitä tehdessään, ei sitä ylevää aatetta, jolla he eivät olisi liputtaneet vallankumouksen loimuja sytyttäessään. Vapaus muuttuu heidän käsissään hurjaksi hävityshimoksi ja viettien kurittomaksi riehunnaksi, veljeys ja yhdenvertaisuus alimpien pohjakerrosten kaikkinieleväksi liejuksi, joka hukuttaa maan päältä vuosituhanten työn, kaiken kulttuurin, kaikki persoonallisuudet. Rauha on heille vain luokkadiktatuuria, taistelu kapitalismia vastaan laiskojen loisien ryöstösotaa niitä vastaan, jotka työllään ja ahkeruudellaan pitävät valtiota tasapainossa ja järjestyneen yhteiskunnan koneistoa käynnissä. Ja sitten he ovat muka työväkeä. Mitä he tekevät? Lakkoilevat, kapinoivat, eivät maksa verojaan, eivät hoida lapsiaan. Sen teemme me muut, me »porvarit» heidän edestään! (Äkkiä hiljentyen, kylmästi, rauhallisesti.) Tämän kaikenhan sinä tiedät ja — kuitenkin olet lyönyt veljenkättä heille. Sen jälkeen sinun on pakko tarkistaa ja määritellä kantasi. Siinä tarkoituksessa päästin tämänpäiväisen kirjoituksen läpitse. Se ei tapahtunut ilkeydestä. Kenties en ymmärrä tarpeeksi runoutta. Mielikuvitus sinään on minusta moraaliton mahti! Mutta minä rakastan isänmaatani. Jos siis siirryt toiselle puolelle, jossa herkkäuskoisuuttasi väärinkäytetään, en enää voi luvata sinulle entistä kannatusta. Sen voin sanoa kustannusyhtiönkin puolesta. Tee siis päätöksesi. Rehellinen vastustaja on parempi kuin huono ystävä! Ole mies. Astu oikealle tai vasemmalle!
PETRA (Kaukaisesti, ylevästi.) Minun tieni ei vie oikealle eikä vasemmalle, vaan ylöspäin! Korkealle kuin kotka tahdon lentää ja kantaa kauneuden viestiä kaikille ihmisille, niillekin, jotka ovat alhaalla laakson pohjassa…
KONTIALA. Varo vain, etteivät uudet ystäväsi ammu sinua siipeen.
Siellä alhaalla ollaan epäluuloisia… Muista, että kaksinaamainen
Janus-jumala ei ole nykyaikaisten ihmisten jumala… Harkitse siis
tarkasti, minä jään odottamaan vastaustasi. Hyvästi siksi (Menee.)
VII kohtaus.
(Juudit ja Niina näyttäytyvät ovella.)
JUUDIT. Joko hän meni?
PETRA. Jo.
NIINA (Arastelevasti) Mitä hän sanoi?
PETRA. Tahtoi minua määräämään puoluekantani, astumaan oikealle tai vasemmalle.
JUUDIT (Iloisesti.) Siinä hän oli oikeassa. Ennemmin tai myöhemmin täytyi sen kuitenkin tapahtua, tuon pesäeron! Eikö tunnu hyvälle nyt, kun olet irti hänestä?
PETRA (Vältellen.) Hän jäi odottamaan vastaustani…
JUUDIT. Odottamaan! Etkö siis osannut ratkaista? Et iskeä, kun oli iskettävä! Oh, millainen selkärangaton raukka sinä olet! (Menee.)
VIII kohtaus.
PETRA (Tuskastuneena, hermostuneena.) Miksi, miksi kaikki minua ahdistavat! Tahtovat, että olisin muuta kuin mitä olen, koettavat pakottaa minut teille, jotka eivät ole omiani, tekemään sellaista, jota en halua! Ja kun seison omalla kannallani, sanotaan minusta, että minä olen raukka. Miksi kaikki minua syyttävät, kaikki, kaikki!
NIINA (Hiipien vienosti hänen luokseen, pehmeästi, hyväilevästi.) Rakas Johannes, minulle ainakin voit olla sellainen kuin olet. Minä ainakaan en milloinkaan ole sinua syyttänyt.
PETRA (Silitellen hänen hiuksiaan, surumielisesti.) Et suullasi, et sanoillasi, mutta koko sinun olemuksesi syyttää minua. Se vain, että olet olemassa, tuottaa minulle ainaisia tunnontuskia. Sinä olet liian hyvä minulle, en ansaitse sinua. Minä tuotan sinulle pelkkää onnettomuutta. Sinä raukka mahdat olla hyvin kiusattu tämänpäiväisestäkin sotkusta!
NIINA (Hermostuneesti.) En minä siitä itseni vuoksi välitä, en yhtään. Äläkä sinäkään pane sitä niin sydämellesi. Kaikki on luultavasti vain sellaista ohimenevää hermostusta. Juuditkin sanoi, että ilmassa on tänään sähköä…
PETRA. Kaikki ihmiset ovat todellakin aivan hulluja tänään. He tahtovat, että en politikoisi, ja samalla, että liittyisin johonkin poliittiseen puolueeseen. Kontialakin antoi selvän ultimaatumin. Joko talutusnuoraan tai välit rikki kustannusyhtiöön!
NIINA (Pelästyen.) Herra Jumala, sehän olisi sinulle hirveä onnettomuus. Lepytä hänet, että kaikki pysyy ennallaan.
PETRA (Päätään pudistaen.) Me emme luultavasti voi kumpikaan tinkiä. Puoluekuri on ankara mahti, ja vapaudenrakkaus täällä (viittaa rintaansa) yhtä hellittämätön! Kontialalla on omat määräyksensä…
NIINA (Hätäillen.) Sitä en usko. Kaikki on hänen puoleltaan jotakin tilapäistä ärtymystä, ehkä persoonallista kaunaa, joka menee ohitse niinkuin on tullutkin… Niin, minä tiedän sen…
PETRA (Katsoen Niinaan ihmeissään.) Mistä sinä sen tiedät? Ja mitä persoonallista kaunaa hänellä voisi olla minua kohtaan?
NIINA. Ei sinua, vaan minua kohtaan! (Purskahtaen.) Voi Johannes, anna minulle anteeksi! Kaikki on minun syytäni.
PETRA. Mitä sinä puhut! Selitä toki!
NIINA (Änkyttäen.) Eilen, yöllä, niin, minä suututin Kontialan. Minä kiivastuin, heitin kynttiläjalan häntä kohti… Olisin voinut tappaa hänet…
PETRA. Mutta miksi, miksi?
NIINA. Hän… loukkasi minua ja…
PETRA (Tarttuen kiivaasti Niinan ranteeseen.) Hän — rakastaa sinua?
Mitä? Vastaa!
NIINA (Painaa tuskissaan päänsä alas.)
PETRA. Ja sinä rakastat myös häntä, niinkö?
NIINA. Minä vihaan häntä, vihaan!
PETRA (Kaameasti, hurjasti, äkillisen mielijohteen vallassa.) Ja toivoisit sentään, että kaikki jäisi ennalleen! Hahahaa!
NIINA. Ainoastaan sinun tähtesi, sinun etujesi tähden!
PETRA. Etkö tiedä, että sellainen viha on kovin läpinäkyvä, rakkauden mitalin toinen puoli! Minäkin olen sinua loukannut, mutta minua sinä et voi vihata, sentähden ettet ole minua koskaan rakastanut, ainoastaan paimentanut. Te rakastatte toisianne, te kaksi. Haa! (Mielettömällä raivolla.) Nyt minulle valkenee kaikki, kaikki! Sentähden hän on juossut kintereilläni yötä päivää, sentähden sinä olet niin auliisti ollut aina meitä vastaanottamassa marttyyrihymyinesi. Sentähden on Kontiala niin uskollisesti kannattanut minua, vaikka kuulumme eri maailmoihin. Pieni lemmenkinastus teidän välillänne. Ja tälle näyttää nyt! Hahahaa! Ja se mies sanoi vielä äsken rakastavansa isänmaataan ja hän rakastikin minun vaimoani! Minkä pitkällisen, kurjan petoksen uhri minä olenkaan ollut, minä pässinpää!
NIINA (Rukoillen tuskissaan.) Johannes, kuule minua. Sinä olet mieletön. Kuule minua! Kaikki oli vain tilapäistä sattumaa…
PETRA. Sattuma paljasti totuuden. Muuten en olisi saanut tietää sitä koskaan. Missä valheen liejussa olenkaan elänyt!
NIINA. Ajattele vähän mitä sanot! Usko minua, sinua yksin minä rakastan…
PETRA (Kylmän ivallisesti.) Niin todellakin taidat vähän minua rakastaa. Minun etujani. Kaikki naiset rakastavat vain etua tai edun vuoksi. Sinä soisit, että meidän yhteinen rakkaus- ja liikekumppanuutemme jatkuisi. Hahahaa! (Äkkiä jyrkästi.) Mutta minä vannon sinulle, että se ei tule jatkumaan. Juudit oli oikeassa. Pois tästä kaikesta, tästä myrkytetystä pesästä!
NIINA (Painaen käden sydämelleen, heikosti.) Kodistako?
PETRA (Fantastisesti.) Runoilijan koti on maailma. Runoilijan perhe ihmiskunta! On vielä, Jumalan kiitos, sentään ihmisiä, jotka kaipaavat suurempaa kauneutta kuin mikä mahtuu jonkun kyynillisen sanomalehtimiehen rasvoittuneisiin aivoihin! (Kuuluu kaukaisia laulua.) Tuolla se tulee, se minun ihmiskuntani, sen kohu kantaa jo korviini, se puhuu Jumalan äänellä! Minun tieni on nyt selvä. Pesäero elämän pienuuden ja rumuuden kanssa! (Aikoo mennä.)
NIINA (Hiljaa, hitaasti, rauhallisesti.) Sano minulle yksi asia! Oletko sinä koskaan rakastanut minua?
PETRA (Kuin heräten.) Rakastanut sinua! (Hitaasti.) Minä en tiedä… Mutta minä olen luottanut sinuun rajattomasti, enemmän kuin keneenkään, mihinkään, enemmän kuin itseeni. Sinä olit se ankkuri, joka vielä pidätit minua satamassa… Nyt… Ulos myrskyyn! Kenties alas syvyyteen! Mutta ei, ei, kansan aalto kantaa minua…
(Menee omalle puolelleen. Niina ristii kätensä.)
NIINA. Jumala, Jumala, anna minulle voimaa! (Pois.)
IX kohtaus.
(Akseli ja Virva tulevat.)
AKSELI. Miten minä olen etsinyt sinua. Missä olet ollut? Olen ollut oikein levoton sinusta. Roskajoukot ovat remunneet koko päivän.
VIRVA (Kiusoittelevasti.) Olen ollut roskajoukkoja johtamassa, palava olkilyhde kädessä ja risainen alushame lippuna toisessa.
AKSELI. Älä kujeile! Muutenkin saa isäsi ikävyyksiä syyttömästi. Minunkin isäukkoni oli niin kimmastunut, että hän sanoi, että jos asia on kuten lehdessä seisoo, en saakaan mennä naimisiin kanssasi.
VIRVA. Hän on aivan samaa mieltä minun kanssani.
AKSELI (Jalkaa vakavasti, ottamatta osaa Virvan leikkiin.) Me kiistelimme periaatteellisista kysymyksistä, ja minä puolustin niin urhoollisesti sinun mielipiteitäsi. Jospa olisit kuullut! Kuin jalopeura!
VIRVA. Sinun pitää puolustaa omia mielipiteitäsi eikä minun.
AKSELI. Mutta kun minun mielipiteeni ovat samanlaiset kuin sinun.
VIRVA (Tiuskaisten.) Niiden pitää olla erilaiset!
AKSELI. Millaiset?
VIRVA. No vaikka sellaiset kuin isälläsi!
X kohtaus.
(Urja Ralli työntää oven väkipakolla auki vetäen kädestä Sannia, joka vähin voimin rimpuilee vastaan.)
RALLI. Tule vaan! Älä yhtään kainostele! Nyt me likat ei ravatakaan kyökin rappusia, vaan meillä on asiaa saliin. Juu-u! (Astuu röyhkeästi esiin, huomaa Virvan, joka hämmästyksissään katsoo heihin.) Kas vaan, siinähän se onkin se röökinä! (Pilkallisesti, epäkunnioittavasti.)
VIRVA (Rallille.) Millä oikeudella te tunkeudutte…
RALLI (Keskeyttää.) Sorretun oikeudella!
SANNI (Niiaa syvään.) Voi hyvä ryökkynä, enhän minä saliin tahtonut tulla… enhän minä.
VIRVA (Rallille.) Kuka te olette ja mitä asiaa teillä on?
RALLI. Minä olen Matin morsian ja vaadin teiltä Mattia takaisin.
VIRVA (Hämmästyneenä.) Mattia!
RALLI. Kas vaan, kuinka on näyttävinään viattomalta tuo riivatun marakatti, joka on hyppinyt Matin nenällä kuin hullu kärpänen ja yrittänyt ryöstää hänet minulta, vaikka hänellä näkyy (viittaa Akseliin) kyllä olevan riiastelijoita tarpeeksi. Mutta rikkaalle ei kelpaa muu kuin köyhän ainoa karitsa! Minä vaadin sinut tilille hänestä. (Hirvittävällä äänenpainolla.) Missä on Matti?
VIRVA (Sammaltaa.) En minä tiedä Matista… mitään…
RALLI. Mutta minä tiedän! Linnassa hän on…
VIRVA (Säikähtäen.) Miten? Miten linnassa?
RALLI. No, piru soita, lahtarien vankina tietenkin, missäs muualla.
Sehän teillä oli tarkoituskin!
SANNI (Huokaillen ja silmiään kuivaillen.) Herra Jessus, Herra Jessus!
RALLI (Sannille.) Älä yhtään siinä siunaile! Aina sinussakin vaan pysyy tuo taivaallinen hapatus. Mutta auttaakos se, onkos ennenkään auttanut?
VIRVA. Matti vangittuna!
RALLI. Niin, ja tästä talosta juuri hän lähti viimeiselle retkelleen ja täältä minä myös vaadin hänet takaisin. (Kaameasti.) Hankkikaa pois hänet linnasta tällä siunaamalla hetkellä, taikka minä panen tynamiittia talonne alle ja saatte mennä tulena taivaalle koko kopla! Missä se on se pää-rovokaattori?
VIRVA (Kiivaasti.) Mikä?
RALLI. No se saakurin Petra, joka niitä lauluja rustaa oikealle ja vasemmalle. Rikkaita yllyttää hän aseihin ja köyhiä aseettomuuteen saadakseen meidät kaikki tapetuksi viimeiseen mieheen.
VIRVA (Salaisesti.) Isä ei ole yllyttänyt ketään aseisiin.
RALLI (Pannen kädet lanteille, härnäävästi.) Eikös lahtarimarssissa puhuta miekoista ja murha-aseista?
AKSELI (Alentuvaisesti.) Ne ovat runollisia symbooleja. Niillä on toinen merkitys.
RALLI. Hahahaa. Tietysti niillä on toinen merkitys herroille, toinen työväelle. Kyllä se nähtiin, etteivät ne vaan olleet mitään sympaaleja, kun lahtarikaarti niitä kantoi. Pyövelit! Kansaa ampuivat!
XI kohtaus.
PETRA (Tulee.)
VIRVA (Rientää häntä vastaan.) Isä, isä, Matti on vangittu!
RALLI (Ärhentelevästi.) Ahaa, sieltähän se itse päämestari tulee, joka on kaiken pahan alku ja juuri (Sannille, osoittaen sormellaan Petraa.) Näätkös, Sanni, hän on vapaa, hän on kunniassa, häneen ei laki koske, hän tulee notkuvain pöytien luota mässäämästä ja menee sinne takaisin, mutta Matin, syyttömän uhrin, he raahaavat linnaan!
SANNI (Hädissään.) Hillitse paha kielesi. Voi voi, kaikki tulee siitä vain pahemmaksi! Mitä he tekevätkään meille!
RALLI (Tylysti.) Miksi minä olisin parempi kuin mitä muut ovat minulle. Hyville käy huonosti, pahoja onnestaa. Matti oli hyvä, katso, miten hänen kävi! Sinä olet ollut kuin jumalankaritsa, et ole suutasi avannut valittamaan, herrojen helmoja olet huuhdellut takapihoilla, oman veljesi kyökinporstuoita kolunnut kuin kerjäläinen, ja kuolet rintatautiin ja kurjuuteen. Rikas saa tehdä mitä hyvänsä, mutta köyhä saa kärsiä…
(Niina ja Juudit ovat viimeisten lauseitten aikana ilmestyneet huoneeseen.)
NIINA. Mitä täällä tapahtuu?
RALLI (Hurjasti.) Tulkaa tänne vaan, koko herskapi, koko verenimijäin ja riistäjäin sakki, minulla on asiaa teille kaikille! Minä tahdon kerran puhua suuni puhtaaksi!
JUUDIT. Te olette kiihdyksissänne, tyttö. Puhukaa rauhallisesti asianne!
RALLI. Pidä suus, sinä ulkolainen seikkailija! Kyllä minä sinutkin tunnen, susi lammastenvaatteissa, rauhan-apostoli, joka tahdot repiä rikki proletaarien rintaman. Sinun ei pitäisi tulla rähjäämään toisten asioissa. Me emme tahdo rauhaa, vaan sotaa, niin kauan kuin meitä sorretaan ja ammutaan ja esivalta kantaa miekkaa meitä vastaan. (Niinalle.) Äläkä tollota minuun niin ylpeästi, sinä posliinisilmäinen vahanukki! Jaa-a, et ole tällaisia vieraita ennen salissasi nähnyt! Kyökin nurkassa olet Sannia seisottanut siksi, että hän muka on niin huono sukulaiseksi. Mutta mikä itse olet? Et yhtään parempi, sen päälahtarin Kontialan jalkavaimo, kyllä se tiedetään…
PETRA (Karjaisten.) Ulos, paikalla ulos! (Kääntyen poispäin.) Sitä huudetaan jo kaduilla ja kujilla, minä yksin en ole sitä tiennyt.
MUMMU (On säikähtyneen näköisenä hiipinyt sisään ovesta hiljaa uikuttaen.) Rautoihin tai lautoihin täällä joku joutuu…
PETRA (Polkaisten jalkaa.) Ulos, heti paikalla, kaikki!
NIINA (Tukehtuneesti.) Lapset, menkää, menkää! Virva, vie Mummu ja
Sanni pois. Pian, pian!
VIRVA (Taluttaen Mummua, jota Sanni seuraa, samoin Akseli.) Älkää nyt hätäilkö, kyllä kaikki muuttuu hyväksi vielä. Tässä on joku erehdys. (Menevät.)
RALLI (Viipyen oven pielessä, ivallinen, röyhkeä hymy huulillaan, uhittelevasti.) »Ulos, tyrmään!» Kyllä tuo tunnetaan — se on herrojen temppu aina, kun heitä vaaditaan tilille ja sanotaan heille totuus vasten silmiä. Koreita sanoja he osaavat lasketella, mutta eivät vaan pane edes pikkurilliänsä liemeen, jos kova paikka tulee. Sinäkin olet laulanut hyvyydestä ja oikeudesta ja teet pahaa niin paljon kuin kerkiät. Sinulla ei ole oikeutta ajaa oikeutta!
PETRA (Lähestyy Rallia uhkaavasti, kädet nyrkissä.)
RALLI. Kyllä minä menen. Kuka tällaisessa paikassa ilkiäisi viipyäkään. Provokaattori! (Lähestyy nopeasti Petraa heittäen häneen leimuavan, murhanhimoisen katseen.) Tässä on sellainen tyttö, jota ei koreilla värssyillä lumota. Minä syljen silmillesi, ettäs sen tiedät! (Häviää ovesta.)
XII kohtaus.
PETRA (On vaipunut tuolille kuin halvattu.)
NIINA (Arasti.) Älä välitä hänestä. Hän oli mielipuoli.
JUUDIT. Onnettomuus oli sumentanut hänen järkensä. Olisithan sinä voinut tuolle onnettomalle sanoa jonkun rauhoittavan sanan, että todella olet heidän ystävänsä…
PETRA. Minä! (Nousten, kuin itsekseen.) Minä en ole kenenkään ystävä, eikä minulla ole yhtään ystävää. Minä en kuulu mihinkään puolueeseen, en tähän kansaan, en tähän aikaan, en koko tähän ihmiskuntaan! Minä olen outo koko maapallolla, vieras, muukalainen, yksin… Koko maailma vihaa ja syyttää minua, Juudit halveksii minua, ja Niina — pettää minua…
JUUDIT. Se ei ole totta. Sinä hourit.
NIINA (Parahtaen, langeten polvilleen hänen eteensä.) Uskotko sinä todellakin ensimmäistä vierasta maankiertäjää enemmän kuin minua, joka koko elämän olen uskollisesti seisonut rinnallasi. Sekö on sitä suurta luottamusta, josta puhuit…!
PETRA (Ei näytä kuulevan.)
NIINA (Rukoilevasti ja itkien.) Kuinka sinä, joka olet niin viisas, voit olla noin houkko! Kuinka sinä, joka olet niin hyvä, voit olla noin julma!
PETRA (Kuin heräten.) Vieläkö te olette siinä? Keitä te olette? Mitä te tahdotte minusta (Äkkiä.) Ulos kaikki! Minä tahdon olla yksin, yksin, sillä minä olen yksin… Menkää, menkää, minun täytyy saada olla yksin…
(NIINA ja Juudit vetäytyvät vitkastellen pois.)
XIII kohtaus.
PETRA (Kuin unissaan, vaipuen istumaan, pää käsien varassa.) Kaikki ryvettyy… Kaikki muuttuu rumuudeksi, kaikki muuttuu kärsimykseksi… Miksi kaikki minua syyttävät? Mitä minä olen tehnyt? Onko siis rikos olla runoilija?
Väliverho.