III.
Esimiehelle osotettu kirje tavattiin ensin. Siinä oli sensuuntainen lyhyt ilmotus, että hän, tuntien henkisten voimiensa uupuvan oli päättänyt kuolla välttääkseen lankeamista syntiin.
Toinen kirje löydettiin lattialta, samasta paikasta mihin hän oli sen jättänyt — se kirje oli kirjotettu naisellisella kielellä semmoisella missä joka tavu on nöyrä hyväily. Niinkuin kaikki kaltaisensa (niitä ei koskaan lähetetä postitse) tämäkin kirje oli ilman päivämäärää, ilman nimeä, ilman nimikirjaimia, ja ilman osotetta kuoressaan. Meidän verrattomasti kömpelömmällä kielellä esitettäköön se tässä, vaikkapa vaillinaisestikin vastaavana:
»Houkalta ja epähienotuntoiselta voinen näyttää salliessani sydämeni niin kärsimättömästi ajatella sitä joka on minua niin paljoa korkeammalla. Mutta ainoastaan syystä että tiedän minulle olevan mahdotonta pidättää sydäntäni, jonka syvyydestä nämä poloiset sanat pakosta nousevat, kirjotettaviksi taitamattomalla pensselilläni ja lähetettäviksi Teille, rukoilen Teitä että katsoisitte minun ansaitsevan sääliä, vannotan Teitä ett'ette lähettäisi minulle julmia sanoja vastaukseksi. Armahtakaa minua; käsittäkää että tämä on vain nöyrien tunteitteni tulvahdus; suvaitkaa aavistaa ja kohtuudella tuomita — vaikkapa viimeiseen asti ponnistamalla hyväntahtoisuuttanne — tämän sydämen tila, joka avutonna suuressa kurjuudessaan uskaltaa kääntyä Teidän puoleenne. Joka hetki olen toivova ja odottava jotain ilahuttavaa vastausta.
»Yrittämiseni näin omavaltaisesti lähestyä näyttäköön ehkä liian suuren pitkämielisyyden edellyttämiseltä; sittenkin, minä tunnen että täytyy saada pulmakseni Teille ja siksi lähettää tämä kirje. Mitä minun halpaan olentooni tulee, on minulla sanottava ainoastaan että kun ensi kerran Teidät näin Etäisemmän Rannikon Juhlan aikana, niin minun ajatukseni nousivat; ja että siitä asti on minun ollut mahdotonta hetkeksikään unhottaa. Päivä päivältä minä yhä enemmän vaivun alati kasvavan Teitä ajattelemisen valtaan; kun nukun, uneksin Teistä, ja kun herätessäni en näe Teitä, ja tajuan ettei ole ollutkaan totta öisissä unelmissani, niin en voi muuta kuin itkeä. Antakaa anteeksi minulle, joka tässä maailmassa olen syntynyt naiseksi, että tulen lausuneeksi julki halaukseni saada nauttia sitä erinomaista suosiota, etten tuntuisi aivan kelvottomalta Teidän, niin ylevän, mielestä.
»Kaiken hyvän ja onnellisen toivotuksilla.
»Tänä päivänä — eräältä halpuudessaan Ylevälle tunnetulta, Halatulle, rakastetulle, kunnioitettavalle ainoalle, kulkee tämä kirje.»