TOINEN NÄYTÖS.
Sama paikka kuin ensimmäisessä näytöksessä.
MAAILMAN-MATTI (On puettuna uusiin vaatteisiin, hän on polviaan myöden kuopassa, heittää kuokan ja nousee kuopan reunalle istumaan). Hohoo! Hullu työtä tekee, elää viisas vähemmälläkin.
JASKA (Tulee hiipien nurkan takaa toisessa kädessä hattu, toisessa nassakka, joka on selän takana). Eihän vain akkani lie täällä?
MAAILMAN-MATTI. Tunnen käryn hajun kodasta.
JASKA. Taitaa olla saunaa lämmittämässä. (Katsoo kuoppaan.) No, joko siellä alkaa näkyä mitään.
MAAILMAN-MATTI. Ei vielä, hiljaa hyvä tulee.
JASKA. Kas tässä tuon minä vielä isävainaani kirkkohatun.
MAAILMAN-MATTI. Ei nyt ole hätäpäiviä. (Koettelee hattua.) Ihan kuin minua varten tehty! Ja entäs tämä takki sitten.
JASKA. Minun häätakkini, jolla minä astuin vihkipallille rakkaan vaimoni Justiinan kanssa.
MAAILMAN-MATTI. Säämiskähousut, kengät, paidat, ja nyt vielä kirkkohattu, kyllä nyt kelpaa, kun on hyvä nimi ja uudet vaatteet.
JASKA. Kuulkaasta, taisin raastella hiukan kovakouraisesti nuttujanne siinä eilisessä käsirysyssä. Minä olen perin siivo ja säyseä mies, mutta annas kun minä suutun, niin minä olen kauhea kuin krokotiili, silloin ei minua kymmenenkään miestä pitele. Vest ja varjele, eihän vain Justiina kuuntele.
MAAILMAN-MATTI. Nythän minä elän oikein herroiksi.
JASKA (Ottaa esille nassakan). Pitäkää vaan hyvänänne, armollinen herra johorimuikkus!
MAAILMAN-MATTI. Suoraan sanoen, en minä ole juuri koskaan työtä tehnyt.
JASKA. Niin, arvaahan sen, mitäs noilla pehmeillä naisen käsillä! Kyllähän minä sen heti käsitin, vaikka Epra sanoi, että te olette kostjumalan kauppias, mutta kylläpäs te olette koitelleet meitä ja taitavasti olette te pimittäneet meitä. Me hölmöläiset olemme yksoikoisia ja me pongerramme aina eteenpäin kuin sontiaiset piimäleilissä, mutta me olemme hyvin laulavaista kansaa, hyvin laulavaista kansaa, esimerkiksi, joka mies meillä osaa Akianterin rekilauluja… niin, niin, se laulun lahja tulee ylhäältä kuten Mesakki sanoo.
MAAILMAN-MATTI. Meinaatteko, ettei se viisaus ole kaikille suotu.
Minusta te hölmöläiset olette viisaita kuin muurahaiset.
JASKA. Jeekuna vyrrää! Vai viisaita, sanoitte, niin, niin, emmehän me sentään niin kovin tokkeloja ollakaan, kun meitä lähemmin katselee. Kuulkaas, hihi, otetaan pieni kulaus iltatuimaan tästä kaljanassakasta, piiloitin sen perunakuoppaan, se meidän äiti haistaa aina… On siinä joukossa hiukan miestä väkevämpääkin.
MAAILMAN-MATTI (Juo). Tätä rataa on mennyt monta sataa!
JASKA. Vest ja varjele! Eikös maarin Epra katsele tuolta ikkunarievun takaa kuin vanha ukuli. (Sieppaa nassakan ja vie sen porstuan alle piiloon.)
MAAILMAN-MATTI. Se Epra taitaa olla sellainen vanha kitsuri, joka piilottaa rahojaan lattian alle ja seinänrakoihin.
JASKA. Taitaa tehdä niin. Minä sanon sen teille kaksisteen, se Epra on sellainen pomo ja pölkkypää; jo vuosikausia on se aina vastaan harannut, me olemme käräjillä kiljuneet, me olemme muljotelleet toisiamme kuin mullikat, ja jollette te olisi tähän meidän hyvään kyläämme tulleet, niin pahuus tietää, koska tämä riita-asia olisi päättynyt. Mutta mitenkäs siellä teidän kylässä eletään?
MAAILMAN-MATTI. Siellä on minulla kartano komea Pohattala nimeltään.
JASKA. Vai oikein kartano?
MAAILMAN-MATTI. Kyllä se onkin nimensä arvoinen. Kun markkinamiehet vaihtavat hevosia ovensuussa, ei talonväki perällä siitä mitään tiedä.
JASKA. Voi, jeekuna vyrrää!
MAAILMAN-MATTI. Ja on siinä tuvassa hirretkin. Kun koira kairan reikää päivän juoksee, tuskin iltaan ehtii hirren läpi.
JASKA. Ja navetta se on vissiin niinkuin kirkko.
MAAILMAN-MATTI. Ei, veikkoseni! Kun lehmä navetan perällä tuli härille, vietiin se oven suuhun härän luokse, mutta ennenkuin se sieltä parteensa takaisin ehti, niin se välillä poiki.
JASKA. Vest ja varjele! Entä vilja, kuinka se kasvaa, meidän ohra ei ota oikein poutiakseen.
MAAILMAN-MATTI. Talon sikolätissä on kullattu salpa, se kun heijastaa, niin kaikki vilja tuleentuu.
JASKA. Mutta sepäs oli sukkela temppu, minä teen heti saman tempun, minulla on vielä pönttöössä kultamaalia, jolla minä maalasin "keisarin saunapiippuni". — En minä viitsi maalata taloani mutta posliinipiippuni pitää aina olla kullattu, se on paras piippu koko Hölmölässä, ja Epran käy sitä niin kateeksi, ai, niin kateeksi — Mutta sanokaas, minkästähden te niin komiasta kodosta läksitten?
MAAILMAN MATTI. Minä heitin isääni virsikirjalla päähän ja karkasin maailmanrannan kouluun.
JASKA. Vai maailmanrannan koulussa teistä tuli näin iso herra.
MAAILMAN-MATTI. Niin, se on kaikkein paras koulu, ja siellä opetettiin minulle, että jollei maailmassa olisi typeriä tomppeleita, niin ei kannattaisi olla viisas.
JASKA. Niin, monen järki onkin tylsä kuin vanha pellavaloukku.
MAAILMAN-MATTI. Minä sain sieltä hyvät paperit, ja minua sanottiin mestari Maailman-Matiksi.
JASKA. Vai että vallan maailman mestarismiehiä, sen minä jo heti huomasin vaikkei se Epra uskonut. Mutta hullu ei huomaa eikä viisas ymmärrä.
MAAILMAN-MATTI. Mutta kesken kaikkea, onko horoskooppini hyvässä tallessa?
JASKA. Se on meidän porstuan peräkamarissa.
MAAILMAN-MATTI. Niin, olkaa varovainen, jos vieteriin koskee, niin se voi räjähtää.
JASKA. Vest ja varjele!
MAAILMAN-MATTI. Mut kas kun ei kuriirini jo tule rahojen kanssa.
JASKA (Makeasti). Kuulkaas mestari Maailman-Matti. Sanokaa minulle kaksisteen ja hiukkasten ennemmin kuin löydätte ne sapelit ja raha-arkut.
MAAILMAN-MATTI. Niin, jos minä vaan löydän ne ennenkuin minä huomaan ne.
JASKA. Kas se kävi jetsulleen, tässä olisi hiukan seuranpitämispalkkiota — kolme kaisantaalaria. (Kaivaa rahat nenäliinastaan.) Mutta älkää puhuko tästä mitään Epralle.
MAAILMAN-MATTI. En, en. Kyllä minun kuriirini sen kuittaa. Kyllä se aarre löydetään ja silloin hölmöläisistä tulee visuja ja varakkaita. Laitatte kai oikein ison maailmanrannan koulutalon.
JASKA. Vest ja varjele, mitäs me koululla, me käytämme vuorotellen Mesakin nokkalasia ja siitä saamme me viisautta yllin kyllin. Eihän Tikkakaan tunne aata eikä oota, mutta kuitenkin on hänestä tullut herrastuomari, ja se tahtoo sanoa paljon se tässä matoisessa, maailmassa, missä on niin paljon matoja ja materialistia.
Epra ilmestyy kuistille.
MAAILMAN-MATTI. Hyss, siellä se naapuri jo tulee. (On kaivavinaan kuoppaa.)
JASKA. Niin, iso koljokin katsoo, katsoo kuin hapan silakka nelikon pohjalta. Kas vaan, Epra, sinäkin tulit katsomaan, se on oikein se.
EPRA. Ha. Juksahti tässä mieleeni, että se halkopinokin pienenee.
JASKA. Mitäs me enään näistä maallisista. Ei nyt enään Hölmölässä tehdä makkaratikkuja eikä tynnyrintappia, sillä kohta me olemme upporikkaita ja silloin, Epra, ei muuta kuin anna huhkia vaan!
EPRA. Mitä minä makkaratikuista, mutta metsää niihin on sentään tullut hiukan haaskattua.
JASKA. Mutta nyt tulee kultainen korvaus ja se palkitsee kaikki. Epra, me olemme eläneet kuin murjaanit ja ihmissyöjät, totisesti, niin me olemme eläneet, mutta tästä puoleen asukoon sopu välillämme kuin "kempi kyläisten keskell' juur paras parikunnass", kuten veisataan.
EPRA. Niin kuolettakaamme kaikki se kuin paholaiselta, ihmisiltä ja omalta lihaltamme meitä vastaan sotivat. Niin, riita olkoon kaukana minusta. Me vihoitimme toisemme usein karvaasti, mutta mielemme oli pimitetty synnin sumulta, ja sielu oli surkiassa vaivassa.
JASKA, Sanos muuta, sanos muuta. Moni rakentaa kartanoita ja linnoja, joissa ajattelee pitävänsä huoneenhallitusta, eikä tiedä kenelle kimmoo, monen perinnön vieras omakseen ottaa.
EPRA. Niin, ei minun sydämmeni ole mikään pikipallo. Pois siis perimysriidat, ne olivat isoja nauloja jo meidän taattojemme ruumiskirstuissa! — Älköön kukaan olko tuomarina omassa asiassa, sanoo Tikka.
JASKA. Onhan meillä nyt oikein riikin maanjakaja, ja se on oikein maailmankoulun mestarismiehiä! Hän on se mestari Maailman-Matti.
EPRA. Kummallista, että sitä voi uneksia itselleen vaikka mitä hyvänsä.
JASKA. Minun sydämmeni sulaa kuin hunaja päivänpaisteessa. Tämä on liikuttavaa, Epra, minä häpeen. (Itkee.) Minä en osaa enään puhua.
EPRA. Herahtaapa kyynel poskelleni, itkusta siis ilo meillä olkoon tällä ajalla autualla.
Jaska ja Epra syleilevät.
MAAILMAN-MATTI (Itsekseen). Älä nyt järki, sano särki kun kiiski ahventa söi.
JASKA. Heisaa, nyt tahtoisin pistää tanttulia! Mutta enpä tahdo sentään tässä toimetonnakaan tallustella vaan menen hakemaan maalipönttöäni. (Menee.)
EPRA. Kuinka sujuu työ.
MAAILMAN-MATTI. Käyhän se jusevaan! Vaikka maan keskipiste näemmä on hiukan muuttunut.
EPRA. Ha, vai muuttunut. (Katsoo kuoppaan.) Onkos se jo syväkin.
MAAILMAN-MATTI. Syvä on maailman syrjä, sano sammakko, kun savea tonki!
(Istuutuu kuopan reunalle.)
EPRA. Ha, vai sano se sammakko niin. Kuulkaas, maailman mestari, taisin tässä eilen hiukan äkämystyä, taisin repiä paitanne rikki, no niin, tuleehan sitä joskus tehtyä kompeluksia, mutta sen sanon, että kyllä meidänkin peräkamarissa on kukonhöyhenpolstaria ja patjoja on, on niitä.
MAAILMAN-MATTI. Vuoroin vieraissa käydään.
EPRA. En minä ole mikään käräjäpukari enkä kitupiikki, taipuisa ja tasainen olen, mutta se Jaska on sellainen haneli ja lörppä. Älkää välittäkö sen puheista. Niin, näinhän minä äsken akkunasta, että se antoi jotakin, mutta on sitä rahaa minullakin, on rahaa kuin ruohoa.
MAAILMAN-MATTI. Vaikkei niin pitkää.
EPRA. Ja voin minä antaa sen minkä Jaskakin ja ehkä hiukan enemmänkin, onhan sitä kirstunpohjalla hiukkasen ja minun kuoltuani perii Amalia rahat, jos hän ottaa sopivan miehen. — Niin, mitäs se nälkäkurki antoi.
MAAILMAN-MATTI. Viisi kaisantaalaria.
EPRA. Ha, niin paljon! No, minä annan kuusi vaikka se kirveleekin sydäntäni. (Riisuu saappaansa ja kaivaa sukasta rahat.) Eikös se Jaska vaan kurkistele, se on sellainen tirrisilmä. Ei mitään, ei hiiskaustakaan tästä Jaskalle, sillä silloin se huutaa tämän kylille, ja tänne tulee kaiken maailman käypäläisiä kerjäämään. Sillä minä olen rutiköyhä, ei minun kannata, ei minun kannata, ja makkaratikkuihin on mennyt paljon tarvepuita.
MAAILMAN-MATTI. Minä otan armollisesti vastaan tämän pienen lahjan.
EPRA. Kiitoksia, armollinen maailmanmestari, pitäkää hyvänänne. — Mutta, hehee, minä arvasin heti, ettette mikään kostjumalankauppias ole. Ja lintuhäkki, valevaatteet ja muut kojeet, paljasta peliä!
MAAILMAN-MATTI. Mitäs tämä maailma muuta on kuin markkinailveilyä.
EPRA. Jos jotain tarvitsette, niin sanokaa pois. Meidän Amalia, se velivainaani tytär, keittää parastaikaa puolukkapuuroa.
MAAILMAN-MATTI. Minä tarvitsisin sellaisen viuhkanliehtojan, päivä pistää silmiäni ja ne saattaisivat äkisti pilaantua niin, etten näkisikään niitä ihmeellisiä kentraalin rahoja.
EPRA. Ha!
MAAILMAN-MATTI. Ha!
EPRA. Jaa, ha!
MAAILMAN-MATTI. Viuhkanliehtojan.
EPRA. Jaa viuhkanliehtojan?
Ansu tulee katsellen luhtia.
EPRA. Kas tuolta tulee Ansu, kyttää kai taas meidän Amaliaa, mutta sen minä sanon, että asia on sitä laatua, että meidän tyttö on sitä säätyä, ettei se rengin remmaksi sovi. Akianteri on toista maata, sillä hän on lauluntaitosa ja pian hän saa ikipyöränkin valmiiksi. Minä panenkin sen Ansun liehtomaan, niin Amalia saa olla rauhassa. — Ja nyt minä menen hakemaan velivainaani ison viheriän kirkkosateenvarjon. (Menee tupaan.)
JASKA (Tulee, alkaa maalata sikolätin salpaa). Mitäs se täällä teki? Se on kiero mies se Epra, eihän se vaan tutkistellut meidän aivoituksiamme.
MAAILMAN-MATTI. Emme me olekaan naukumaijan poikia.
JASKA. Emme olekaan, sillä sitä vartenhan Jumala on meille järjen ja mielen antanut, että me mahtasimme katsoa eteemme.
ANSU. Onkos täällä näkynyt Amaliaa? Herrastuomari käski sanoa, että hän saapuu Akianterin kanssa katsomaan oikein sen itsensä ison herran ja Sipillan jälkeläisen ojankaivamista. — Mutta mitäs se Justiinan Jaska tekee.
JASKA. Voi, ilonpäiviä, Ansu, minä maalaan nyt kullalla vaikka koko hynttyyni, sillä kohta, sanon, kohta sanon, ovat kaikki kalleudet ja salatut aarteet omanamme. Sentähden pitää meidän varoa, ettemme suututa maailman mestaria, meidän täytyy vaalia häntä kuin linnun poikasta, kuin silmäteräämme ja oman viheliäisen ruumisparkamme rakasta rauhaa. Mikä riemu tästä nousee, Ansu, mikä riemu tästä nousee! Planeetat tanssii ja vellikellon tolpat ja Hölmölän vanha solaportti heittävät kuperkeikkaa. Kuulkaas herra mestari, kuinka on terveytenne laita?
MAAILMAN-MATTI. Se vanha kirottu leini hakkaa kuin paholainen minun sääriluitani. Minä pelkään, että minä saan auringonpistoksen.
JASKA. Ai, ai, olkaa varovainen. Mihin me sitten joutuisimme, jos te kuolisitte, ai, siitä tulisi ikuinen vahinko.
MAAILMAN-MATTI. Kyllä työtä tekijälle, unta makaajalle, mutta ei sitä sentään auta työllä turmella itseään.
JASKA. Minä, olen justiinsa samaa mieltä teidän kanssanne.
AMALIA (Tulee kädessä iso vihreä sateenvarjo). Hautaako siihen kaivetaan vai perunakuoppaa?
MAAILMAN-MATTI. Niin, tähän haudataan hölmöläisten vanha hapatus, pröystäily, kateus, ulkokullaisuus, rahanhimo ja riidanhalu.
JASKA. Niin, joka päivä me otamme kukonaskeleen lähemmäksi hautaa.
AMALIA. Tässä on puuroa ja sateenvarjo, Ansu, pidä sitä mestarin pään päällä, kun hän kaivaa hautaa hölmöläisille.
ANSU (Ottaa sateenvarjon ja heiluttaa sitä). Eihän nyt sada.
AMALIA. Kultarakeita kuuluu kohta satavan.
MAAILMAN-MATTI (Lekottelee maassa selällään). Tässähän minä lepuutan armollisia raajojani kuin vanha Aatami paratiisissaan. Oi, sinä Hölmölän luvattu maa! Suurilla on suuret housut, mutta kuinkahan lienee tulevaisessa maailmassa.
JASKA (Huutaa). Joko näkyy sapelin tupsut!
MAAILMAN-MATTI (Hiipii ottamaan nassakan). Ei täällä ole kuin pieniä kiviä ja tätä Hölmölän maan mustaa, rakasta multaa. (Ansulle.) Pimitä sateenvarjolla nassakkani. (Juo.) Terveydeksenne, lapsukaiset, palakoon rakkautenne niinkuin öljy pumpulissa.
AMALIA. Mitäs se mestari nyt?
ANSU. Mestari puhuu palturia.
MAAILMAN-MATTI. Näenhän minä, että te rakastatte toisianne kuin rotta juustoa. Saisiko se neropattipäinen, pitkä koikale Aaretti Akianteri hämmentää teidän paratiisi-ilonne. — Hei, minä juon minä! Koska sydän kivusta kivistelee, aju ei ajatella taida, kaikki ihmisen apu livistelee. Niin voisi Mesakki veisata minulle.
ANSU. Minä luulen, että Akianteri on tulossa tänne Amalian tähden.
AMALIA. Tulkoon vaan, niin minä hakkaan hänen ikipyöränsä kahvipuiksi.
MAAILMAN-MATTI. Sellaiset kuin Akianterit ja muut salamanterit ne seisauttavat vielä kerran ajan pyörän. Voi kuinka tämä elämä on hassua! En minä voi muuta kuin nauraa, sillä me kävelemme makkaratikuilla ja meidän päämme on kuin paksu tynnyrintappi. Ja tämä maailman hekuma on kuin vanha, vuotava, ravistunut kaljatynnyri. - Kun se tyhjä on, niin mene rengonkeinuun!
ANSU. Jaska seisoo höröllä korvin kuin jänis ja Epra katselee kuin paholainen rikkiöimästä pullosta.
AMALIA. Minä menen, muuten setä suuttuu.
ANSU. Yöllä tulen minä kolkuttamaan luhtisi ovelle.
AMALIA. Mutta muista kanssa, että osaat luhtilukusi!
ANSU. Laita minulle illaksi saunavihta!
AMALIA. Selkäsaunan vihta? (Menee juosten ja tempaa tyhjän puurokupin.)
MAAILMAN-MATTI. Arvaas Ansu, mikä minut ajoi pois minun paratiisistani.
ANSU. Päänvaivat ja virkavaivat!
MAAILMAN-MATTI. Ehei! Pahat puskut, häijyt yskät, poskein rypyt ja jako, kätten väristys, kasvoin kohistus, hengen myös häijy haju, silmäin puna paha pullistus näin ylön juomisest' hajoo.
ANSU. Niinhän te laskette sanaa kuin paras pappi.
MAAILMAN-MATTI. Kyllä minä osaan laulaa yhtä hyvin kuin Akianteri, vaikkei minua Hölmölän lautakunta ole palkinnut.
ANSU. Kyllä suupaltit aina nahkansa pärjää.
MAAILMAN-MATTI. Minun isäni oli rovastina Pahajärven pitäjässä. Minä en olekaan mikään nahkasielu minä, minä kevennän tavallani ihmisten taakkaa, katsos minä otan rikkailta ja annan köyhille, mutta siitä sinä et tullut hullua hurskaammaksi. Te hölmöläiset kuljette omatunto vasemmassa liivintaskussa.
EPRA (Tulee). Kas kun ei jo kuulu herrastuomaria ja Akianteria sieltä porsasjalostusyhdistyksen kokouksesta. (Maailman-Matille.) Mitäs se Jaska tuolla toimittaa?
MAAILMAN-MATTI. Se kultaa sikolättinsä salpaa, siitä sitte heijastaa niin, että kaikki Hölmölän vilja poutii.
EPRA. Minunkin viljani? Kuinka hyvä sydän sillä Jaskalla sentään on.
(Menee Jaskan luo.) Rakas veljeni Jaska, maalaa sinä vaan!
JASKA. Niin, minä maalaan.
EPRA. Se on oikein se.
MAAILMAN-MATTI (Lyö käsiä polviaan vasten ja nauraa). Hahhaa! Nyt ne tarttuvat kuin täit tervaan. — Kallista sateenvarjoa niin, että minä voin ottaa pienen tuikun murheeseen. (Panee taas maata.)
JASKA. Niin, minä maalaan, kohta se salpa paistaa kuin aurinko.
EPRA. Niin, paistaa se aurinko niin väärille kuin vanhurskaillekin.
JASKA. Niin paistaa se väärillekin.
EPRA. Jaska, tätä minä en olisi uskonut, sinun sydämmesi on kultaa.
JASKA. En minä tässä sydäntäni maalaa.
EPRA. Sinä maalaat salpaa ja nyt poutii minunkin viljani.
JASKA. Poutiiko sinunkin viljasi?
EPRA. Niin, niin, Jaska, sinä olet rehti mies.
JASKA. En minä ole rehti mies, enkä minä tässä maaliani tuhraa sinun takiasi. (Heittää siveltimen.)
MAAILMAN-MATTI. Nyt ne torailevat taas kuin kukonpojat tunkiolla, hahhaa!
EPRA. Kyllä Hölmölän nassut taas kihnaavat sen salvan mustaksi. Jaska, Jaska, hyvä oli tarkoitukseni, en tiedä mikä meitä näin riivaa ja usuttaa yhteen kuin kaksi vihaista rakkia. Taitaa olla se sielun vihollinen, hengen härnääjä.
JASKA. Niin, se pääpappa ja maailman isäntä, joka ympäri juoksentelee.
EPRA. Tai viluojan pojat.
JASKA. Jotka yöllä purkavat sen, minkä ihmiset päivällä rakentavat.
EPRA. Hölmölän hyvät haltijat meitä varjelkoot.
JASKA. Huh, oikein minä pelkään. Sanotaan, että saunassa kummittelee.
EPRA. Kyllä Akianteri on ne arkkiveisuillaan karkoittanut, viime kerralla hän paasasi ja pärmänttäsi siellä vuorokauden, luukusta vain uskalsimme hänelle ruokaa tuoda. — Lyökäämme, Jaska, sovinnon kämmentä. Mitäs me nyt pelloista ja muista maanvaivoista, nyt me saamme suuren aarteen ja ihan ilmaiseksi.
JASKA. Taidat olla oikeassa, Epra, olkaamme kuin väkevät kengät.
EPRA. Niin, sun tavaras on kuin savi silattu, lauletaan. Meidän lihamme on heikko vaikka henkemme on altis.
JASKA. Epra, en oikein tiedä, missä se henki istuu, luun vai nahanko välissä? Naksahtaako se niinkuin varpaatkin.
MAAILMAN-MATTI. Pane pois sateenvarjo, nyt pidetään lepotuntia, Ansu, sinä saat mennä! Kutti, kutti, pidä puoliasi, poika. (Ansu menee.)
JASKA. Niin, levätkää, kyllä te olettekin raataneet. Eikö näy vielä mitään?
EPRA. Jokos näkyy arkun kansi?
MAAILMAN-MATTI. Jahka kerkii, jahka kerkii, ei ne aarteet niin vaan aivastamalla tule.
EPRA. Mene, Ansu, katsomaan kujalle, eivätkö ne jo tule sieltä kyläntuvalta.
Ansu menee perälle, Amalia tulee tuvasta ämpäri kädessä, he virnistelevät toisilleen. Amalia menee. Justiina tulee kodasta ja tuo makkaroita.
JUSTIINA. Armollinen herra maanjakaja, tässä olisi ihan tuoreita makkaroita.
JASKA. Niin, syökää, syökää, älkää kursailko, ei maailmassa missään ole niin hyviä makkaroita.
EPRA. Entäs se meidän talkkuna! Ja entäs makkaratikut?
JASKA. Kyllä sinä laitat tikkuja, mutta näkisit sen tynnyrintapm, minkä minä eilen tein.
MAAILMAN-MATTI. En minä vaan syö tikkuja enkä tappeja.
JUSTIINA. Hiiteen tikut ja tapit!
JASKA. So, so!
EPRA. Ämmillä on ämmien puheet.
JUSTIINA (Maailman-Matille kahden). Ne on sellaisia junttia, pankaa ne johonkin työhön, sillä muuten niillä on liiaksi aikaa ajattelemaan, eikä ne ajattele muuta kuin että…
MAAILMAN-MATTI. Makkarass' on kaksi päätä, toinen pää ja toinen pää. —
Kyllä minä niille kohta työtä keksin.
JUSTIINA. Mitä minä näen! Jaska, oletkos sinä taas tehnyt tyhmyyksiä.
(Osoittaa salpaa.)
JASKA. Joko sinä taas!
JUSTIINA. Taas, taas, mene heti lypsämään papuria, mutta älä vaan rupea sitä maalaamaan!
JASKA. So, so, Justiina, mitäs se mestari tästä ajattelee. — Hohoo, miehellä on miehen sydän! (Menee.)
JUSTIINA (Epralle). Älä sinä naura, sinä jumalan mieliharmi, kuoppaa sinä nyt kaivatat, mutta saatpas nähdä, että itse sinä siihen romahdat.
MESAKKI (Tulee alushousuihin ja riihimekkoon puettuna, vihta kainalossa, sitten Koputus-Liisa). Rauha, hyvät ristiveljet ja sisaret Hölmölän seurakunnassa.
KOPUTUS-LIISA (Mukana pussi, jossa on sarvia ja kupparikirves). Rauha parhaaks, illaks Justiinan Jaska ja Jaskan Justiina, johan sauna lämpiää.
JUSTIINA (Itsekseen). Jo tuli pahan ilman lintu!
KOPUTUS-LIISA. Olettekos kuulleet vastalkuja. Äsken ovat kylän vanhimmat päättäneet viettää tappi- ja saunajuhlaa ja silloin aina minuakin tarvitaan. Tiedänpä muutakin, mutta perästähän kuuluu.
JUSTIINA. Tulitko taas Epraa kuppaamaan, kyllä se sen tarpeessa onkin, sillä kovin sen on sappi sakea.
KOPUTUS-LIISA. Voi, hyvä Justiina, mitäs sinä nyt, tulin vain katsomaan, kuinka se riikin herra täällä sitä aarnihautaa tutkiskelee. (Niijaa.) Hyvää iltaa, armollinen riikin herra, hyvää iltaa! Tietäkääs, se on ihan totta, minä olen monasti illalla ohi kulkeissani nähnyt aarnivalkean palavan täällä pihan puolella, että kyllä täällä varmaan on aarnihauta.
MESAKKI. Niin kertoo vanha kansakin.
KOPUTUS-LIISA. Muistathan rakas, kultainen Justiina, minuakin parilla kolmella kaisantaalarilla, kun se aarre löydetään.
JUSTIINA. Kolmella kaisantaalarilla! En, en!
KOPUTUS-LIISA. No, annathan edes yhden taalarin.
JUSTIINA. Kun minä sanon en, niin minä sanon en.
KOPUTUS-LIISA. No, annathan edes puoli että saan uudet puolikengät.
JUSTIINA. Joilla sinä lentäisit kyliä kello kaulassa, en, en! Ja mitäs sinä tässä minun rahojani kärkyt, norko, kyllä minä ne itsekin tarvitsen.
KOPUTUS-LIISA. No, no, eihän ne ole vielä, sinullakaan.
JUSTIINA. Ja mene jo tästä pussinesi ja sarvinesi, ei niitä meillä tarvita.
KOPUTUS-LIISA. Ei tarvita, sanot, kyllä niitä vielä tarvitaan, mieluusti minä iskisin pari sarvea sinun leipälaukkuusi.
MESAKKI. Kun viisaus nousee pääkoppaamme, ja ymmärryksemme lepattaa kuin rasvainen talituikku talvipuhteilla, niin silloin ei haittaa vaikka antaisimmekin iskeä pari sarvea johonkin sopivaan ruumiin osaan. (Nipistää Liisaa käsivarresta.)
KOPUTUS-LIISA. Vanha veussu! Mitäs sinä hamuilet, vanha syntipukari.
MESAKKI (Hiukan nolona). Niin, synnissä me siinneet ja syntyneet olemme.
JUSTIINA. Taitaa olla se vanha rakkaus…
KOPUTUS-LIISA. Hui ja hai!
MAAILMAN-MATTI. Hyvät hölmöläiset, ei pidä olla enemmän viisautta kuin mitä pää vetää, se on se liikaviisaus, joka päähän tuppaa. — Hohoo! (Haukottelee.) Raukaisee niin riivatusti, mistähän se tulee?
MESAKKI. Täällä Hölmölässä on aina uni.
MAAILMAN-MATTI. Se taitaa tarttua, hohoo! (Nukahtaa.)
EPRA. Viisaus on vaarallista!
JUSTIINA. Ja Koputus-Liisa imee nahkaansa kaikkien muiden älyn riippeet, kumma kun sentään puhuu kuin keitetystä lampaan päästä.
MESAKKI. Ymmärrys, ho, älä jätä!
KOPUTUS-LIISA. No tule ja puserra! Sinä kiusan kappale, solvaisetko sinä minun hyvää, rehellistä ammattiani?
JUSTIINA. Kielikello, juorukontti! Ehei, ei minulla ole aikaa jaarittelemaan joutavia joutavien kanssa! (Menee saunaan.)
EPRA. Akka pamahti tiehensä?
MESAKKI. Kuin vaimon keskeräiset te olette ja niin lyhytnäköiset, niin lyhytnäköiset!
KOPUTUS-LIISA. Meni kuin pyryharakka! (Kahden Epralle.) — Kuulkasta, isäntä, minulla olisi hiukan niinkuin asiaa. Tiedättehän… se Aaretti Akianteri puhuu minulle aina sydänasiansa kuin kristsisarelle ikään… ja nyt se on aina vähin niinkuin riiastellut Amaliaa, velivainaanne tytärtä, mutta vaikka se on sellainen älyniekka, niin ei siltä ota se puheen alku oikein luonnistuakseen tällaisissa asioissa… ymmärrättehän… vaikka sen suu muuten aina on niin messingillä. (Kuiskaa kovaa.) Akianteri kertoi minulle kaikki eilen hieroessani hänen päätänsä… mies parka miettii vaan sitä ikipyöräänsä niin, että sen pää on ihan pyörällä.
EPRA. Ha, vai pyörällä… kyllähän me siitä vielä…
KOPUTUS-LIISA (Taputtaa Epraa olalle). Hyvä, kiltti isäntäkulta, niin pulski ja verevä! Lötys se on Jaska Epran rinnalla, lötys sanon, mutta Epra se on miesten paraita, sen olen aina sanonut.
EPRA. Vai sanonut, sano.
KOPUTUS-LIISA. Niin monet kerrat olen minä hieronut ja kupannut Epraa ja minä teen sen vastakin, ilolla ja mielihalulla minä sen teen.
EPRA. Ha, passaisiko sitä taas tänään pari sarvea… ha.
KOPUTUS-LIISA. Voi tokiinsa, voi tokiinsa, vaikka kymmenen joka päivä.
EPRA. Ha, kymmenen joka päivä? Niin, mutta mennään nyt tupaan.
KOPUTUS-LIISA. Niin, mennään tupaan, niin saamme jutella rauhassa.
(Liisa ja Epra menevät.)
MESAKKI. Mestari nukkuu. Hänen unensa on kuin manna makia kryydimaassa, mutta kuinka mahtaa olla autuuden sarven laita. (Helistää keppiä.)
MAAILMAN-MATTI (Unissaan). Äh! Ei tämä ole sinun sohvas! Älä vietävä sinuttele minua, en minä ole itseänikään sinutellut sitte viime viikon. — (Herää.) Oh, luulin vallesmanniksi ja minä olin kuulevinani kulkusten kilinää. Enhän minä makaakaan maantien ojassa.
MESAKKI. Anteeksi, minä vaan helistin hiukan huutavan äänellä. Kuinka on autuuden sarven laita?
MAAILMAN-MATTI. Autuuden sarven? Tarkoitat kai juomasarvea. (Laulaa.)
Gaudeamus igitur, juvenes dum sumus!
MESAKKI. Akianteri tulee, Akianteri tulee!
MAAILMAN-MATTI. Astupa temppelikartanohon, sinä suuri Lygurgos! En tiedä, onko se rengonkieltä vai siansaksaa, minä kävin vuoden kimnaasiakin. Terve, sinä Hölmölän helisevä kulkunen!
AKIANTERI. Tulee toimeliaana kantaen kummallista kojetta, ikiliikkujaa, isoa pyörää, jossa on hampaat, kuorut, painot ja lyijykuulat, jotka putoavat pyörän päältä alas loviin, kone on kömpelösti tehty. Pyörä päästää hirmuisen pärinän, kun sitä liikuttaa.
Katsokaa ja ihmetelkää! Oh, se on erinomainen, sellaista ei ole vielä mistään missään milloinkaan tehty. — Minä seivästin silmäni kattoon koko viime yön ja minun aatokseni tunkeutui luomisen alkuaikoihin saakka! Minun pääpajassani taotaan aina, siellä on eri karsinat, pyörät pyörivät, remmit ja väkihihnat kulkevat huoneesta huoneeseen.
MAAILMAN-MATTI. Se on sitte oikein sellainen värssyverstas se teidän pääkoppanne.
AKIANTERI. Ja kaikki hihnat liikkuvat erääseen karsinaan eikä kukaan vielä tiedä, mitä siellä tehdään. Se on vielä suurin salaisuus.
MESAKKI. Hän puhuu kuin rohveetta!
AKIANTERI. Sinä hetkenä, jolloin aurinko seisoo niinkuin ilmaan heitetty kivi hetkeksi pysähtyy, sinä hetkenä syntyy aikaan juopa, josta ijäisyys nähdään ja sen kaikki ihmeet.
MESAKKI. Missä, missä olette, hölmöläiset, taas menee teiltä hukkaan kuolematon hetki!
AKIANTERI. Aarteet kohoovat maan pinnalle.
MAAILMAN-MATTI. Vedet muuttuvat viiniksi.
MESAKKI. Pyhä varjelkoon, nämähän ovat maailman lopun enteitä!
AKIANTERI. Ja naudat voivat hetken puhua kielillä.
MAAILMAN-MATTI. Niin, minä huomaan, että naudatkin voivat puhua.
MESAKKI. Niin, silloin tulee maailman loppu, kun pyy pienenee, pyhä puukello pämpättää itsestään, ja hölmöläiset alkavat liiaksi viisastua. Akianteri, Akianteri, varo pääparkaasi, ettei sinun kävisi hullusti.
AKIANTERI (Lyö rintaansa). Minä, minä itse, minä olen voimaihminen minä.
MESAKKI. Niin, niin, sinulla on päässäsi neronpattia enemmän kuin meillä muilla kuolevaisilla.
MAAILMAN-MATTI. Minulla on liikapattia vain jaloissani!
AKIANTERI (Näyttää pyörää). Katsokaa tätä pyörää! Kohta se liikkuu! Katsokaas, nyt minä panen voimapyörän liikkeelle, painot laskeutuvat ja lyijykuulat putoovat pyörän päältä kuoruun. Katsokaas, se liikkuu!
MAAILMAN-MATTI. Se liikkuu.
MESAKKI. Ijankaikkisesta ijankaikkiseen! Varjele hyvä isä, mitäs Jumala tästä meinaa!
MAAILMAN-MATTI. Johan se taas seisahtui, heilahti vain kerran ympäri.
MESAKKI. Taivaalle kiitos!
AKIANTERI. Kaikki on kunnossa, puuttuu vain viimeinen pyörä.
MAAILMAN-MATTI. Minun järkeni seisoo.
AKIANTERI. Siitä puuttuu joku niksi, mutta kyllä minä sen keksin, ja silloin loistaa Aaretti Akianterin nimi kuin kuunsarvi kirkkaalla taivaalla.
MESAKKI. Kuin kointähti ihanast' loistaa.
JASKA (Tulee vasemmalta kiulu kädessä). Tietäkääs, hyvät kylän miehet, että minä olen lentänyt unissani. Ai, ai, kuinka se oli lystiä, minä liitelin haarapussilla yli kellohatun, yli saunan, yli sikolätin kuin ilmalaiva, mutta maahan minä en päässyt, vaikka minulla oli tavaton tupakannälkä. (Levittää käsiään ikäänkuin lentäisi.) Hihhei, näin minä lensin! Miekkoset, muistatteko kun Akianteri keksi sen lentokoneen.
MESAKKI. Muistan. Sitoi päresiivet olkapäihinsä ja nousi Epran katolle.
JASKA. Ja taittoi jalkansa sikolätin räystääseen.
MAAILMAN-MATTI. Lentäähän se kanakin ja laulaa vaikkei ole päätä eikä kaulaa.
JASKA. Kuules Akianteri, keksippäs vielä joku lypsykone, ettei minun tarvitsisi lypsää sitä meidän papuria. (Menee tupaan.)
MAAILMAN-MATTI. Niin, ja keksikää, hyvä nappulamestari, sellainen syömäkone ettei enään tarvitsisi vaivata itseään syömisellä.
AKIANTERI. Nappulamestari! Ettekö te tiedä, että minun murhalaulujani, minun arkkiveisujani, minun karamellirunojani lauletaan jo riikin joka kylässä. Mutta te ette ymmärrä ylempiä asioita, vaikka olettekin maailman-mestarismiehiä.
MAAILMAN-MATTI. Te hölmöläiset töllistelette liian usein taivaaseen, niin että unohdatte tämän pienen, syntisen ja suloisen maan.
MESAKKI. Mutta joka töllistelee liian kauvan syntiseen maahan, unohtaa taivaan korkeat luhdit.
MAAILMAN-MATTI. Luhdin kauttako te taivaaseen kiipeette. — Ei, mutta missä ne kottikärryt ovat, että saisin pois tämän Hölmölän syntisen mullan.
Menee. Amalia tulee, astuu kuistille.
AKIANTERI. Ah, siinä hän on! Mesakki, joko, minä korotan ääneni?
MESAKKI. Älä sumeile, parempi naida kuin palaa!
AKIANTERI. Onkohan kukonkoipi lakkarissani? Kaikki käy hyvin. Käy päälle Akianteri, sinun varjosi ei koskaan pienene. (Kopeloi taskujaan.)
AMALIA. Mitähän se kopeloi taskujaan?
MESAKKI. Älä inttaile! Ole rohkea kuin päämies Mikaeli! (Työntää
Akianteria Amaliaa kohden.)
AMALIA. Hä!
AKIANTERI (Ojentaa oikeata kättä ilmaan). Niin, kuule nyt minun ääneni, sinä Hölmölän ruusu, sinä tulipunainen kukka!
AMALIA. Onko henki taas tullut päälle.
AKIANTERI. Sinä hymistyksen helistys ja helistyksen hymistys, sinä punareunaisten aivoituksieni tärisevä, värisevä, hyllyvä, lyllyvä…!
AMALIA. Lyll, lyll! Onko sinun vilu!
AKIANTERI. Sinä olet suloinen kuin hölmöläinen mallassauna, makia sinä olet kuin nauris ja päihdyttävä kuin katajaviina, ylön ihana sinä olet, sinä manteli, väskynä, namuni!
MESAKKI. Kuulkaas kuinka runollisen taivaallisesti ja taivaallisen runollisesti Akianteri ilmoittaa rakkautensa korkian veisun!
AMALIA. Onks se tullut hulluksi!
AKIANTERI. Kokonas olet ihana kuin päivä, minä olen lemmen leino rakastava räivä!
AMALIA. Hahaa, sinä väristyksen päristys!
AKIANTERI. Haa, neitokainen, kovasti koittelet sinä minun tärisyttäviä ja värisyttäviä tulivuorikuohutuksiani mutta minä pysyn lujana.
MESAKKI. Valmista itsesi, sinä, joka olet kaunistettu kaikkien Hölmölän tyttärien seassa.
AKIANTERI (Lyö rintoihinsa). Kuolemaan saakka pysyn lujana.
AMALIA. Mesakki, viekää hänet jo lättiin, sillä muuten hän rupeaa raivoilemaan. Mutta nyt minä tiedän, mikä miestä riivaa, se on se kukon koipi lakkarissa. Näytäs minulle se!
AKIANTERI. Kukon koipi? Ei minulla ole mitään kukonkoipea.
AMALIA. Niin, sinä Hölmölän kiekuva, tulipunainen kukko! (Sieppaa Akianterin taskusta kukon koiven, nauraa ihan katketakseen ja juoksee tiehensä.)
AKIANTERI. Minun kukonkoipeni, minun kukonkoipeni! Hän vei minulta minun naimaonneni.
MESAKKI. Akianteri, älä muljota noin kamalasti! Tyynny ja ota vaari minun sanoistani. Sinun munaskuusi ovat riemuiset, koska sinun huulesi puhuvat, mutta sinä kilvoittelet liian kiivaasti. Sinä pelästytit neitokaisen sinun väkevyydelläsi.
AKIANTERI. Pilkkasiko nainen minua vai koitteliko hän minun väkevyyttäni.
MESAKKI. Totisesti, hän koitteli sinua mutta aika ei ollut otollinen.
AKIANTERI. Vai ei otollinen, otollinen! Tuhannen sarvipäätä! Mesakki, minun muotoni muuttuu ja hahmoni hajoo. Nyt minä tahdon tapella ja minä paiskaan kumoon koko Hölmölän kylän!
MESAKKI. Älä veikkonen, älä veikkonen!
AKIANTERI. Oletkos kuullut tätä laulua: Ja tässä on laulu kuin hirrenpää, johon pappani ennen luotti, sanat siinä on että hirvittää ja markkinavirren nuotti. Arvaas kuka sen teki!
MESAKKI. En nyt arvaa, en nyt arvaa.
AKIANTERI. Vai et arvaa, etkös ymmärrä ylhäisen yskää. Voi mammani ja voi pappani, kissa, kissa, kissa vie, nyt tästä tulee tupenrapina!
MESAKKI. Älä, älä, minä olen vanha, vaivainen mies.
AKIANTERI. Etkös sinä, vanha unilukkari, tiedä, että minä, minä olen sen tehnyt.
MESAKKI. Sinä niin, sinä niin, kukas muu, herrajesta!
AKIANTERI (Toistaa moneen kertaan: kuin hirrenpää… että hirvittää). Ja entäs tämä: herrasväki tuli saaresta, sun ralilali lei, ei ollut ystävää, sun ralilali lei! Laula mukana muuten minä teen sinusta makkaraa!
Akianteri ja Mesakki laulavat: herrasväki tuli saaresta j.n.e.
AKIANTERI. Ja sitte se minun uusi arkkilauluni postimurhaajasta. Siinä on kaksisataa värssyä!
MESAKKI. Kaksisataa värssyä! Miksi tämä minulle? Voi, voi, näin en minä laulanut kirkossakaan.
AKIANTERI. Kirkossa! Oh, nyt minä muistan, mitä minä olen tehnyt pyhälle sananpalvelijalle!
MESAKKI. Hän ei tiedä mitä hän tekee, minä helistän huutavan äänellä, ehkä se auttaa. — (Helistää kepillään ja kopsauttaa Akianteria päähän.) Heräjä, heräjä!
AKIANTERI. Totisesti, Mesakki, minä kuulen sinun äänesi, missä minä olen, mitä minä olen tehnyt? Kopauta minua vielä kerta kalloon, minä olen sen ansainnut!
Mesakki koskettaa kepillään Akianteria kalloon.
MESAKKI. Etkös ole ihmisparka aivan arka.
AKIANTERI. Synkeydessä syvään nukkunut olin, mutta sinä, Mesakki, herätit minun!
MESAKKI. Nyt koko maailma iloita mahtaa!
AKIANTERI (Itku kurkussa, syleilee Mesakkia). Anna anteeksi, Mesakki, minä koperoitsen niinkuin sokea koperoitsee.
MESAKKI. Me lyödään usein sokeudelta ja sydämmen tyhmyydeltä. Akianteri, äl unohda siis helvetin tuskaa, siell liekki lakkaamatta puuskaa, siis varis, vapis ain kaikk karvas nosta!
AKIANTERI (Laulaa möristen). Enkä minä luovu mun kullastani vaikka vereni keitettäisiin, vaikka minut äkiltä laivan takilta mereen heitettäisiin.
MESAKKI. Oikein, Akianteri, laulu lieventäköön sinun surusi. Katsos, Amalia ei tahtonut ilmaista kaikkea meidän kuulten, mutta otappas tyttö kahden kesken hiljaa hissuksiin, niin hän on nöyrä ja lauhkia kuin lammas.
AKIANTERI. Mesakki, sinä olet kokemuksesta viisas mies. — Ettäkö koputtaisin hänen luttinsa ovelle? Oi, terve, te suloiset Hölmölän vanhat, harmaat lutit!
MESAKKI. Akianteri, Akianteri, kirkonmiehenä minä varoitan sinua sinun lihallisista mielikuvistasi, me olemme itse kohdastamme kaikkeen pahaan vikapäät, muistakaamme se, Akianteri, kaikissa meidän vaivoissamme ja kiusauksissamme.
AKIANTERI. Minä tahdon pitää sinun säätysi ja käskysi, Mesakki. Ja Mesakki, onhan minulla minun suuri vuntierinkini, minun ikipyöräni, se ajaa ulos pahat vaivat ja kiusaukset. — Mesakki, kuules, minä vien ikipyörän Epran nähtäväksi, totisesti, minä teen sen heti paikalla.
MESAKKI. Poikani, poikani, tee niin ja pyydä Koputus-Liisalta jotain rauhoittavaa, pelästyneen tippoja tai surun lievitysvettä!
AKIANTERI (Ilostuen ja taputtaen Mesakkia). Mesakki, sinä olet minun hyvä edelläveisaajani. Minä menen, niinkuin iloinen ylkä tahdon astua vihkitupaan. — Ah, Hölmölän ruusu!
MESAKKI. Niin, mene rauhassa, poikani, kaikki käy jetsulleen.
Akianteri menee.
MAAILMAN-MATTI (Tulee, heittää kärryt huolimattomasti syrjään ja pyyhkii hikeä otsaltaan). Ei tämä vetele! Hiiteen minä heitän Hölmölän hullutukset.
JASKA (Tulee vihtoineen saunapuvussa kädet selän takana, kulkee kuin isäntä töitä katsellen). Tiedätkös, Mesakki, nyt minä en enään pane tikkua ristiin, mitäs se hyödyttää, eläähän tässä muutenkin ja kohta se aarrekin saadaan, silloin en minä tee muuta kuin makaan kukonhöyhenpolstarilla, syljen kattoon ja polttelen oikein priima pruumaa.
MESAKKI. Niin, ihmeellisesti on onni meitä kaikkia potkaissut, mutta muista se, Jaska, älä anna itseäs rikkauden tähden vihaan niinkuin turkki, juudi tai peaani. Tänkaltainen elämä on sinulle vahingollinen.
JASKA. Kuka taitaa käydä oikeudelle minun kanssani. Katsos, näin minä kävelen kädet selän takana, isännän silmä hevosen lihottaa, sanotaan, ei minun nyt tartte muuta kuin katsella kun muut tekevät työtä.
MESAKKI. Jaa, jaa, Jaska, Jaska, minä varoitan.
EPRA (Tulee samoin kuin Jaska vihta kädessä ja saunapuvussa, kädet selän takana). Jaska.
JASKA. Epra!
MESAKKI. Kohta on saunan aika. Kas kun eivät meidän miehet jo tule sieltä porsaiden jalostuskokouksesta.
JASKA. Veljeni Epra, mitäs sanot nyt tästä!
EPRA. Ha. Näetkös, minä rumineeraan.
JASKA. Niin, näetkös, minäkin rumineeraan. (Kävelevät edestakaisin.)
EPRA. Työmekkoni heitin minä, en minä tästä puoleen tee muuta kuin makaan vaan ja otan saunassa löylyjä.
JASKA. Niin minäkin, ja pyhänä sitä ajetaan kirkolle oikein evankeliumivaljailla, hui että humahtaa, pois tieltä, kun Hölmölän rikkaat rusthollarit ajavat siknaalit hampaissa!
EPRA. Ha! Herrat ajaa ja savu jää, niin.
JASKA. Mitäs me suremme velattoman talon pojat, laitetaan vinkkelipytinki ja…
EPRA. Ja pannaan rillisilmät koirat portille haukkumaan.
JASKA. Ja Justiinalle minä teetän oikein kahisevan samettihameen, eikä sen enään tartte makkaroita laittaa.
EPRA. Ja minä Amalialle oikein silkkikengät ja hatun, jossa semmoset plyymit lentelee. Koputus-Liisalle minä jo lupasin taalarin kirkkohuivia varten.
JASKA. Ja minä ostan oikein hopeiset kolmihaaraiset joulukynttiläjalat.
EPRA. Ja minä kultaisen puurokupin.
JASKA. Kyllä meidän nyt kelpaa kun olemme rikkaita.
EPRA. Ha, rikkaita! Kyllä kelpaa.
JASKA. Me rumineeraamme.
EPRA. Ha, me rumineeraamme.
Kävelevät pönäkästi edestakaisin.
MESAKKI (Kurkistaa Epran akkunasta). Hihii!
MAAILMAN-MATTI. Mitäs se Mesakki nyt hihittää!
MESAKKI. Hihii, Koputus-Liisa! Kas, Akianteri makaa penkillä!
MAAILMAN-MATTI. Älkää kurkistako lähimmäisenne huvitarhaan. Se
Koputus-Liisa taitaa olla Mesakin entinen remma!
MESAKKI. Mitäs minä maailman menon turhuudesta. Mutta katsokaas, Liisa taputtaa kuin taikinaa, ja Akianteri ähkii ja puhkii kuin synnin vaivoissa.
MAAILMAN-MATTI (Loikkaa kuopan reunalle; itsekseen). Vanha kettu! (Epra ja Jaska seisahtuvat kuopan reunalle.)
JASKA (Pönäkästi). Mutta eikös jo työ ala sujua.
EPRA (Koppavasti). Niin, saisi se käydä hiukan joutusampaan.
MAAILMAN-MATTI. Tarkkaa teen niinkuin ruotiukko koiraa nylkiessään.
(Epralle.) — Mutta kuinka Akianteri nyt jaksaa?
EPRA. Siellä se makaa tuvan penkillä, ja Koputus-Liisa hoitelee sitä.
MESAKKI. Se otti sen niin pahakseen, kun Amalia vei siltä kukonkoiven.
EPRA. Ha, kukonkoiven! No, kyllä Amalia vielä malttaa mielensä.
MESAKKI. Niin, luonto se on joka tikanpojan puuhun vetää.
JASKA. Sen minä sanon, että minä alan jo kärsimystyä, eikös siellä, jukravita, jo näy mitään!
EPRA. Jaa, kyllä olisi jo aika nostaa se raha-arkku.
MESAKKI. Hys, hys, hyvät isännät, muistakaa toki, ettei hän ole mikään tavallinen renki.
EPRA. Niin, armollinen riikin herra.
JASKA. Suurarmollinen herra riikinjakaja.
MAAILMAN-MATTI (Itsekseen). En minä enään viitsi. (Tekeytyy kipeäksi ja huutaa äkkiä.) Ai, ai, ai!
JASKA. Mikä nyt tuli!
EPRA. Ha, mitä!
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, auttakaa, auttakaa!
MESAKKI. Voi, taivaan talivasara!
Jaska ja Epra koittavat auttaa Maailman-Mattia.
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, älkää koskeko, älkää koskeko! Jalka poikki, jalka poikki!
JASKA ja EPRA. Jalka poikki!
MESAKKI. Elämä on juur vähä tomun tuoksu ja hekuma kuin liukas virran juoksu!
MAAILMAN-MATTI. Aurinko pisti, ja jalka nyrjähti, ai, ai, ai, koskee niin, koskee niin.
JASKA. Mitäs me nyt teemme, voi surkeus, nyt menivät kaikki kalleudet, kultasapelit kuin pohjattomaan kaivoon.
EPRA. Ha, ja rahakirstut. Mitäs me nyt teemme!
MESAKKI. Tämä oli meille meidän pahain tekojemme jälkeen.
JASKA. Vest ja varjele, tätä onnettomuutta, tätä onnettomuutta!
EPRA. Voi, suutari sentään!
MAAILMAN-MATTI, Minä kuolen, minä kuolen!
MESAKKI. Vettä, vettä! Miksei Hölmölässä ole kaivoa!
MAAILMAN-MATTI. Tai vaarinkaljaa! Ai, ai!
JASKA. Minä juoksen kuin päätön kana, missä on minun toinen töppöseni!
MESAKKI. Käskekää tänne Koputus-Liisa!
EPRA. Jaa Koputus-Liisa?
MESAKKI. Niin, Koputus-Liisa.
JASKA. Älä siinä seiso kuin kysymysmerkki.
EPRA. Jaa kysymysmerkki!
JASKA. Niin, ja pataässä.
MESAKKI. Epra, mene hakemaan Koputus-Liisaa.
EPRA. Minä menen! (Menee.)
MESAKKI. Virressä veisataan: Kuin ennen paljon hyppel, on nyt juur jalvotoin. — Voi, taivas, voi, taivas!
JASKA. Koittakaa, voitteko hyppiä, ehkä jalka taas niksahtaa sijoilleen.
MAAILMAN-MATTI. Ei, ei, ai, ai!
JASKA. Aina kun minä olen hiukan pahalla päällä, kun Justiina on minua torunut, alan minä hyppiä kaiken maailman polskaa. Koittakaas, ehkä se auttaa!
MAAILMAN-MATTI. Ei se auta. Vaarinkaljaa! (Jaska tuo kaljaa.) Oh, nyt se meni hiukan ohi!
MESAKKI. Taivaalle kiitos! Rakkaat hölmöläiset, antakaamme itseämme tästä ojettaa. Minäkin otan pienen kulauksen, pikkuruikkusen vain, sillä juopumus viisaan villitsee.
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, se tuli taas, minä en pysy pystyssä, silmät pyörivät ja taivas tanssii. (Pyörittelee silmiään.)
JASKA. Ui, ui, näin meni nyt koko prameus.
MAAILMAN-MATTI. Kyllä se löytyy. Jaska ja Epra, minä uskon työni vain teille, kaivakaa, kaivakaa yhdessä, kyllä se löytyy.
JASKA. Mikäs tässä muukaan auttaa.
Koputus-Liisa tulee, kulkee kädet rinnalla hitaasti Maailman-Mattia kohden tarkastellen hyvin tärkeän ja tutkiskelevan näköisenä. Jälessä tulee Epra nolona.
KOPUTUS-LIISA. Sanoinhan, että kyllä minua täällä vielä tarvitaan.
EPRA. Mitä Liisa määrää, se täytyy myös tehdä!
JASKA. Niin,- se täytyy tehdä, tässä kun minulla kerran oli mato, niin… … KOPUTUS-LIISA. Jahka katson, onko se kuolemaksi.
JASKA. Jos Koputus-Liisa sanoo, että se on kuolemaksi, niin se on kuolemaksi.
MESAKKI. Niin, kerran täytyy täältä eritä. Hohoo, jaa!
JASKA. Hohoo, jaa, kaikki me itsemme häijysti käytämme.
EPRA. Kuin ikinänsä köyhä ja rikas, keskenämme olemme yhdenkaltaiset tässä, hohoo, jaa!
KOPUTUS-LIISA. Jollette te ole hiljaa, niin minä annan teille ylenantopulveria tai kamalaa.
JASKA. Ui, kamalaa, ei, ei minulla nyt ole matoa.
KOPUTUS-LIISA (Lähestyen Maailman-Mattia, koettelee joka jäsentä).
Koskeeko tästä ja tästä ja tästä?
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, ei saa, ei saa!
KOPUTUS-LIISA. Entä vatsa?
MAAILMAN-MATTI. Pullottaa kuin rumpu.
EPRA. Söi meidän puuroa.
JASKA. Niin, teidän puuroanne!
EPRA. Ja teidän makkaroitanne!
KOPUTUS-LIISA (Kaivaa pussistaan rohtopulloja y.m.). Sielun vihollisen pillastusta…
MAAILMAN-MATTI. En minä ota hevosrohtoja.
KOPUTUS-LIISA. Kyllä minä tiedän, hevosille pääntautia ja ihmisille vatsatautia vastaan.
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, kolottaa, kolottaa!
KOPUTUS-LIISA. Hampaita? Pannaan hullunkaalin siemeniä.
MAAILMAN-MATTI. Ei, minä en kuule oikein.
KOPUTUS-LIISA. Kaadetaan korviin saakelinpojan korvatippoja.
JASKA. Ottakaa nyt mitä rohtyörinnä määrää.
MAAILMAN-MATTI. Minua yskittää niin kovasti.
KOPUTUS-LIISA (Koputtaa selkään). No, siihen sopii neitseen nahkaa tai akattoman laastaria.
MAAILMAN-MATTI. Akattoman laastaria! Ei, ei!
JASKA. Leini sillä on.
MESAKKI. Niin, ja jalka taisi nyrjähtyä!
MAAILMAN-MATTI. Niin, nyt minä muistan, jalkaanihan mun kolottaakin.
KOPUTUS-LIISA. Miksette sitä heti sanonut. Nyt minä tiedän. Me viemme korkean riikinherran levolle, sitte minä hieron jalkaan kukon öljyä, enkelskan veisaavan pukin talia ja yhdeksän miehen voimaa. Jos tulee kuume, niin minä annan Hakamummon elttatippoja, ja jollei lopuksi terva ja sauna auta, niin se on kuolemaksi, ihan varmaan se on kuolemaksi, niin totta kuin minä olen Koputus-Liisa ja äitini tytär. Taluttakaa potilas tupaan.
Jaska ja Epra taluttavat, Maailman-Matti on ontuvinaan.
MAAILMAN-MATTI. Mutta eikös teillä ole korpiroinaa, kolmenlaisia tippoja tai laakivettä.
JASKA. Laakivettä, laakivettä! Kerran kun minä sitä otin, niin minä tulin niin hiivatin iloiseksi että hih!
KOPUTUS-LIISA. Minulla on vaikka mitä!
MAAILMAN-MATTI (Ilostuen). Minäkin sanon hih!
JASKA. Hih!
EPRA. Hän paranee.
MAAILMAN-MATTI. Kun minä saan hiukan laakivettä, niin minä olen kohta kuin toinen mies. Anteeksi, hyvät hölmöläiset, että minä saatoin teidät pulaan, ei nyt auta muu kuin, että itse kaivatte ja heti, niin, tehkää se heti!
JASKA. Niin, heti.
EPRA. Jaa heti?
MAAILMAN-MATTI. Niin, tehkää se heti, sillä nyt on otollinen aika, koska allakassakin on neljä laneettaa!
MESAKKI. Niin, kaivakaa te, Jaska ja Epra, kaikessa sovussa, minä ja Koputus-Liisa talutamme kyllä korkean vieraan tupaan. (Taluttaa Maailman-Mattia.)
MAAILMAN-MATTI (Kompuroiden kuistiin). Niin, niin, se on kuolemaksi, se on kuolemaksi, ai, ai, ai, kuinka koskee, ai, ai!
Menevät Epran tupaan.
JASKA. Kaivaa että multa sinkoo. Hei, nyt minä kaivan vaikka maan napaan saakka.
EPRA (Kaivaa toista syrjää). Entäs minä, tahdon olla kuin myyrä.
JASKA. Niin, onnen myyriä nyt olemme.
EPRA. Kohta minä nostan arkun.
JASKA. Ja kultasapeli, voi, jeekuna vyrrää!
EPRA. Oh, kuinka se kivi painaa! Väännä kangella!
JASKA. Ai, ai, käteni puutuu, minä en jaksa.
EPRA. Oh, minä olen jo kuin uitettu hevonen.
JASKA. Oh, tämä on kuolemaksi.
EPRA. Ha, jaa kuolemaksi.
JASKA. Minä tunnen jo auringonpistoksia.
EPRA. Ja minun jalkani naksahtaa niin kummallisesti.
JASKA. Mutta miksi töppöseni ovat märät?
EPRA. Täällä on vettä!
JASKA. Vettä, sanot, mitäs se merkitsee?
EPRA. Tässä on kaivon paikka, voi, voi!
JASKA. Ui! Minä nousen pois tästä suden kuopasta.
EPRA. Ha, pois nousen minäkin.
Koputus-Liisa ja Maailman-Matti, jolla on valkoinen side otsalla, takaraivolla isot solmut. Jälessä Mesakki ja Akianteri.
MAAILMAN-MATTI. Kyllä jo riittää!
KOPUTUS-LIISA. Ja nyt saunaan.
MAAILMAN-MATTI. Ihmeellistä, heti kun minä sain laakivettä hernelaukkuuni, niin minä paranin. Koputus-Liisa on paras maailmanparantaja.
KOPUTUS-LIISA. Sanoinhan minä, että kyllä minun koprani kivut krassaa.
MAAILMAN-MATTI. Huomenna minä maksan kaikki!
JASKA. Arvatkaas, arvatkaas, kuopassa on vettä, tulkaas katsomaan.
MESAKKI. Olisiko tämä synninpaisumuksen vettä?
MAAILMAN-MATTI. Siinä on kaivo… ihmeitten ihme, viisauden kaivo!
MESAKKI. Rakkaat veljet ja kanssapalvelijat!
JASKA. Hipp ja heijaa, minä sekotan tätä vettä kaljatynnöriin! Auta,
Akianteri!
Jaska kantaa tuvasta kaljatynnörin ja asettaa sen rahille, Akianteri tuo haarikoita.
AKIANTERI. Nyt me voimme viettää viisaiden vaariemme tappijuhlaa!
EPRA. Jaa että nyt tulisimme oikein viisaiksi!
JASKA. Niin viisaiksi, Epra, niin viisaiksi, ettei tästä puoleen mikään vedä vertoja Hölmölän kansan ymmärrykselle.
MESAKKI. On kaikki toimi, taito, viisaus juur' aivan lyhykäinen humaus.
AKIANTERI. Terve, sinä Sipillan suuri jälkeläinen, paitsi minua ei maailmassa ole ketään viisaampaa kuin hän, joka keksi viisautemme kaivon. Ajatelkaa, hölmöläiset, jalkojemme alla on tämä kultalähde pulppunut, emmekä me ole siitä mitään tietäneet.
MESAKKI. Se avaa suut ja virvoittaa sydämmet ja munaskuut. Mutta juokaamme kuitenkin varovasti.
MAAILMAN-MATTI. Kaukaa vaeltavat ihmiset tänne ammentamaan viisautenne kaivosta, ja he tuovat teille kultaa ja kalliita kiviä. Nylkekäät ja kiskokaat heitä, ottakaat kaisantaalari jokaisesta nassakasta vettä, ja kolikoita kasaantuu teidän koinsyömiin arkkuihinne. Riemuitkaat teitänne!
MESAKKI. Hölmölästä tulee vielä oikea pyhiinvaelluspaikka.
JASKA (Ammentaa vettä kuopasta ja kantaa tynnyriin). Jeekuna vyrrää!
Epra, ajatteles, kaisantaalari nassakasta vettä!
EPRA. Taikka kaksi.
Jaska ja Epra juovat.
JASKA. Niin, vaikka kaksi. Epra, me olemme oikein onnen poikia, tule, ystävä, vanhaa uskollista, karvaista rintaani vasten!
Jaska ja Epra syleilevät.
EPRA. Jukravita! Minun ymmärrykseni kirkastuu!
AKIANTERI. Ja minun! Nyt minä keksin ikipyörän!
MAAILMAN-MATTI. Juo. Juokaat, niin te näette! Epra ja Jaska, jo ensi yönä te näette unessa kultasapelin ja raha-arkun paikan, perätkää Hölmölän talojen peräseinää. Niin, minä en sano muuta. Ennen auringon nousua selviää kaikki.
JASKA. Minä alan jo tänä iltana.
EPRA. Niin minäkin teen, mutta ensin saunaan!
JASKA. Ja minä otan sellaisen löylyn, että silakatkin seinällä paistuu.
EPRA. Ja minä annan Koputus-Liisan iskeä kaksi sarvea takapakuroihini.
JASKA. Ja minä kaksi sarvea niskaan.
EPRA. ja yhden päähän.
JASKA. Ihan keskelle otsaa! — Mutta ensin pudotamme vielä kielellemme pisaran viisauden vettä. Olkoon nyt janomme suuri kuin Nooakilla.
EPRA. Karaiskaamme kurkkuamme joka päivä, ja elämämme olkoon paratiisi.
JASKA. Ja hiukan vielä parempi kuin paratiisi.
MESAKKI. Iloitkaan kaikki, sillä hyvä kaitselmus ohjaa haparoivia askeleitamme.
JASKA. Nyt minä tahtoisin suudella koko maailmaa! Herra mestari, nostakaa oikeata koipeanne ja sallikaa minun suudella teidän armollista kenkäänne! (Suutelee kenkää.)
EPRA. Ja nostakaa myös vasenta jalkaanne, sillä minä en tahdo olla huonompi kuin veljeni Jaska!
Maailman-Matti nostaa jalkojaan ja Epra suutelee kenkää.
TIKKA (Tikka ynnä muita hölmöläisiä saunapuvussa vastat kainalossa). Minä olen jo kuullut siitä suuresta tapauksesta, iloitse, sinä Hölmölän kansa! Kuulkaa!
MESAKKI. Hyst! Kuulkaat palvelijat ja olkaa kuuliaiset meille, teidän ruumiillisille isännillenne, tuomareille, piispoille ja sananpalvelijoillenne.
TIKKA (Maailman-Matille). Hölmölän lautakunta on tyysten ja tarkoin punnittuaan pitänyt tänään kyläkäräjiä, ja minä edestuon toimellisen ja korkeasti kunnioitettavan porsaidenjalostusyhdistyksen puolesta kunnioittavimman kunnioituksen ja nimitän teidät kaikkien kunniallisten ja toimellisten hölmöläisten porsaiden kunniajalostusmestariksi ja merkiksi ripustan minä tämän kullatun porsaan kaulaanne.
JASKA. Haarikka kiertämään!
Haarikka kiertää kädestä käteen.
EPRA. Tämä menee päähän ja minä tunnen, kuinka älyni nousee hiusjuuriin saakka!
JASKA. Niin, ei tämä vatsaan mene, hei, minä olen jo pienessä hiprakassa ja minä tiedän kaikki, mitä Justiina ajattelee.
AKIANTERI. Ja nostakaamme kunniavieraamme sikokaukaloon kuten vanha maan tapa vaatii.
MAAILMAN-MATTI. Kuulkaas!
JASKA. Kuulkaamme ensin!
MAAILMAN-MATTI (Hiukan juopuen). Tällä hetkellä minä olen juopunut ylönpalttisesta viisaudesta ja minä sanon sen teille, Hölmölän rikkiviisaat ja ristiveljet, että teillä on puuroaivot. Teidän järkenne putoo usein vatsaan, mutta parempi vatsassa kuin päässä.
EPRA. Mitäs se tällä tarkottaa?
JASKA. Hän laskee leikkiä.
MAAILMAN-MATTI. Koskahan teidänkin leukanne maatuvat, mutta sanotaan, ettei karvainen nauris ensiksi mätäne. Te olette koppavia, kun muissa riikeissä tunnustetaan, ettette olekaan murjaania, talisilmäisiä ihmissyöjiä ja hylkeen poikasia. Terve, sinä siunattu maankamara, sinä tervan ja rasvan, pellavan, tynnyrintappien, makkaratikkujen, ämyränkän, rekilaulujen ja neropattien luvattu maa!
MESAKKI. Hän ei tiedä, mitä hän puhuu, henki on tullut hänen päällensä.
MAAILMAN-MATTI. Minä olen porsas, huijari, hunsvotti, minä olen sormitaiteilija enkä mikään pakkoluovuttaja. Hihhei! Tämä on hauskaa, tämä on taivaallista, kun saa puhua suunsa puhtaaksi. Terve, sinä Hölmölän vanha hapatus! Minä juon, tämä on pirkeleen eliksööriä, terve, sano voi potaattia. Johorimuikkus! Vastaa mitä se on: hölyn pölyä. Hui!
JASKA. Johorimuikkus! Vest ja varjele, hän raivoilee.
AKIANTERI. Hänessä käy myrsky väkevä!
MESAKKI. Me telkeemme hänet saunaan.
HÖLMÖLÄISET. Saunaan, saunaan!
MAAILMAN-MATTI. Ei, ei, te hullut hölmöläiset, minä en tartte saunaa, kuuletteko…!
TIKKA. Yhden puheista älköön ketään tuomittako, sanoo laki.
JASKA. Ja nyt kaukaloon!
AKIANTERI. Ja laulakaamme hölmöläisten laulu, jonka minä… (Lyö rintaansa.)… Justiinsa sama minä olen tehnyt.
JASKA. Eläköön!
EPRA. Eläköön!
Hölmöläiset nostavat Maailman-Matin kaukaloon ja kantavat ympäri pihan eläköönhuutojen kaikuessa saunaan ja laulavat Akianterin kulkiessa edellä tahtia lyöden.
MAAILMAN-MATTI (Heiluttaen jalkojaan). Ei, ei, älkää viekö minua saunaan, te pässit, te peijoonit, te pähkähullut hölmöläiset!
HÖLMÖLÄISET. Laulavat.
Koko taivaan kannen alla oisko maata parempaa, kuin on tää Hölmölämme, tää rekilaulun maa.
Tääll' arvon ansaitsemme, täällä on niin haikiaa, hyv' on täällä nukkuissamme, kaikki muu on vaikiaa.
JASKA. Hei, sula vila rallia, riiatu rallia!
Kaikki marssivat saunaan.
Esirippu.