JUHANNUS.
I.
On ihana juhannusaatto,
taas nuori ja iloinen oon,
ma tyhjiä katuja harhaan
ja katson aurinkoon.
Ja vanhoista ikkunoista
mulle neitoset hymyää,
kuin juhannuslimot ne loistaa
täynnä nuorta elämää.
Ken on hän…,
ja ma empien tielle jään,
ken oon, ken oon, minä kysyn,
enkä tiedä itsekään.
II.
Monet morsiuslamput
läpi maailman kolkon yön,
monen kaihon kuihtuvan näin mä
kuin myrttiseppelevyön.
Muut kulkevat kullatuin kihloin
ain näyttäen lempeään,
ma epäilijä, minä pelkään,
minä kisassa yksin jään.
Ja ma tiedän, ma häikäistä voisin,
yhä vereni kuohuaa,
muille onni tulee kuin lahja,
mun täytyy se varastaa.
III.
Kun kuulen viulunsoiton,
ja jostain ullakolta laulu soi,
niin muistan monen vanhan lemmenvoiton
ja hymähdän, en juuri muuta voi.
Ma lemmen pauloin kytkin
jo monen naisen, jonka hylkäsin,
kuin ennen huumaavat ne minut nytkin,
mut uskon heihin minä menetin.
Ja ehkä minä löydän,
kun parit palaa ilojuhliltaan,
sen nuoren lehtolemmen uhripöydän
ja sydäntäni lämmitellä saan.