MUN SIELUNI.
Mun sieluni on niinkuin viulu,
mi kerran pirstoiks särjettiin,
mut pirstat minä yhteen liitin,
taas soinnutin ne säveliin.
Ja kuta useemmin se särkyi,
sit' ihanammin taas se soi,
ja joka siru kertaa kaijun,
min särkyessä viulu loi.
On joka siru sielun itku,
jok' osa osa onneain,
sain surussa sen syvän soiton,
jot' ilossa ma turhaan hain.
Ja vaikkakin se särkyis taasen
ja sorasoinnun vaikerois,
sen soitan yhä eheemmäksi,
kuin nyt se vasta oikein sois!