VIIDES NÄYTÖS.
Laaja rämeenranta. Suossa perällä joku räkämänty. On hämärä aamuyö.
Louhi ja Pohjan paimen seisovat arpaseulan ääressä.
Louhi. Minne kääntyy kohtalomme?
Pohjan paimen kulkee haparoiden melkein sokeana. Arvannee arpaseula. Anna tänne hurmeinen harja, kaikki on haltioiden hallussa.
Louhi. Kolmasti harjasin mieheni veristä päätä. Sitten isännän surman en ole nukkunut monta yötä, enkä ummista silmiäni ennenkuin pitelen surmaajan päätä näissä samoissa käsissäni.
Pohjan paimen taikoo.
Sano arpa syytä myöden, älä miehen mieltä myöden, sano totta älä valetta; lähe nyt arpa myötä päivän, jos on kalma kalmistosta; jos ompi sodan kiroista, lähe silloin vasta päivän!
Louhi. Minne kääntyy arpaneula?
Pohjan paimen. Epäiletkö, emäntä? Ei nyt arvaa arpaneula, vapisee kuin nuoren naisen ruumis kiivaan käden hyväillessä.
Louhi. Miksi toit tänne Kyllikin? Panin tuon äsken viruttamaan isännän vaatteita verestä.
Pohjan paimen. Hää! Viruttiko vaatteet?
Louhi. Pelästyi pilkkuja ja karkasi karjansa mukana.
Pohjan paimen. Nainen on riivattu.
Louhi. Taisit pahasti pidellä. Siitä vähät välitän, mikset tappanut Lemminkäistä?
Pohjan paimen. Tuvan poltin. Kun en tavannut tappajata, ryöstin vainolaiselta vaimon.
Louhi. Mitä tuvan tuhasta! Maitse meritse joukoin käyvät nyt kalevalaiset tänne ja ruttona riehuu Kauko edellä.
Pohjan paimen. Vaimo on esteeksi meille. — Aja se karjansa keralla Lemminkäistä vastaan.
Louhi. Olet viisas ja varova… Päästäisinkö päivän piilosta?
Pohjan paimen. Hähhää! Kätkit päivän kivimäkeen. Sanovat Kalevan kuulun sepon takovan uutta aurinkoa.
Louhi. Uuttako aurinkoa?
Pohjan paimen. Pelkäätkö? Mitä minä auringolla! Tulenhan kohta umpisokeaksi, näen kaikki kuin harmaan seulan läpi.
Louhi. Päästäisinkö päivän?
Pohjan paimen. Tunnetko tätä turman paikkaa?
Louhi. Hornan henget asuvat täällä.
Pohjan paimen. Tämä rimpi myrkyttää miehen mielen, se vetää, vetää…
Louhi. Sinne kaadamme kalevalaiset.
Pohjan paimen. Ja Lemminkäisen!
Louhi. Sinäkö kostaisit isännän surman?
Pohjan paimen. Oma on minulla kostoni. — Minkä Kauko lempeen hukkasi, sen minä säästin vihalleni. Katsos tässä! (Näyttää vasamaa.) Karsikossa valelin keskiyöllä kärkeen käärmeen mujua. Nyt tunnen umpiputken ailueet!
Louhi. Näetkö ampua, paimen?
Pohjan paimen. Vaikka en näe, niin minä kuulen. Minä hiivin ja kuuntelen kuinka sykkii se sydän, jota enimmin vihasin… siihen tähtään, siihen ammun.
Kuuluu lampaiden kellojen kilinä. Kyllikki tulee repaleisissa vaatteissa. Lampaiden ajatellaan kulkevan penkereen alla.
Louhi. Kaukon kurja vaimo!
Pohjan paimen. Mikä hänet nyt tielleni heitti, nyt minä tarvitsen kaiken taikani.
Louhi. Joko virutit verisen liinan, korea Kaukon vaimo?
Kyllikki. Uu! — Verisen liinan?
Louhi. Jonka miehesi veritti.
Kyllikki. Katsos, eikö minulla ole koreat kisavaatteet!
Louhi. Kuin Tapion tyttärellä. Kisaanko menet vai mitä etsit?
Kyllikki. Lieto, laito lampaitani, silitän, sivelen… Hyssys! Missä on kellokkaani!
Louhi. Minne kadotit kellokkaasi?
Kyllikki. Nukkuu, nukkuu nurmen alla. Missä on kuninkaani?
Pohjan paimen. Oh! Luulin silmäni sokeaksi, sentään näen selvästi tämän kelmeän, kurjan kuvansa. — Pois, älä tule tänne!
Louhi. Mene tuonne kunne käsken, sieltä tulee kuninkaasi.
Pohjan paimen. Kurja kuningas!
Kyllikki. Kellot kilisee, kilikilikil, mutta ei kuulu kuningasta. (Mennen paimenen luo.) Tiedätkö sinä? Kuka sinä? Uu, uu, suden silmä… tulee harmaa hukka…
Pohjan paimen. Pois, pois silmistäni!
Kyllikki. Sivelen, silitän silkkistä selkää. Hyssys!
Pohjan paimen. Mitä minulla, kurja, on kanssasi tekemistä! Hyssys! Enhän tee sinulle pahaa.
Kyllikki. Sivelen… silitän… hiljaa… ei hukka tule, ei!
Pohjan paimen. Syytätkö minua, älä huuda, hurja!
Louhi paimenelle. Minäkin jo melkein pelkään sinua.
Kyllikki. Hyssys, hyssys, hiljaa…
Pohjan paimen nostaa kiven maasta. Menetkö riivattu…!
Kyllikki menee kiiruusti metsään, torven ääni kuuluu.
Louhi. Lemminkäinen!
Pohjan paimen. Lemminkäinen!
Louhi. Aseisiin pohjan miehet! Paimen, väijy ja kiihota väkeä!
Pohjolan orjia tulee.
Pohjan paimen. Yhtä minä väijyn, väijy sinä omaakin väkeä, Keira karkasi kavalan Anarin keralla.
Louhi. Vihassa lähenee nyt Lemminkäinen.
Pohjan paimen. Vihasta, koska emonsa vaipui kuolleena kankaalle.
Louhi. Tuleeko päivää päästämään?
Pohjan paimen. Mene, tiedä, hähhää! Entä jos huima Kaukomieli nyt vaatii sinulta tytärtä, kun kadotti Kyllikin.
Louhi. Ei ole tytär enään neito.
Pohjan paimen. Ei ole tyttäresi vielä maannut Turjan kanssa saman sulhaistaljan alla.
Pohjan neito tulee puukko vyöllä. Mitä supatat, sokko?
Pohjan paimen. Turja on tyytymätön… kulkee maita mantereita.
Pohjan neito. Kaupoilla kulkee Turja, kokoo kultaa ja karjaa. Kultaa sai hän kihloissani, mitä muuta vaatisi!
Louhi. Turja on suurta sukua.
Pohjan neito. Ei ole koko Pohjolan suvussa suuren säilän sankaria. Yksin nyt menen Lemminkäistä vastaan ja taivutan tahdollani.
Louhi. Sinä menet kunne käsken.
Pohjan paimen hiljaa Pohjan neidolle. Mutta jos Kaukomieli korskeudessaan nyt tallaa sinut kuin etanan polulle.
Näyttää vasamaansa.
Pohjan neito. Silloin…
Pohjan paimen. Silloin..?
Pohjan neito. Nyt vasta huomaan, paimen, olet hirveän väkevä. — Silloin veitsestä vilaus nopeampi kuin kuolevan ajatus. (Menee vasemmalle.)
Pohjan paimen. Silmässä välähti kuin veitsestä vilaus. Hiivinpä hiljaa jälessä. (Hiipii Pohjan neidon jälkeen.)
Louhi. Orjat! Väijykää vesaikossa! (Menee orjien mukana.)
Lemminkäinen täydessä sota-asussa, jälessä Tiera ja Ainikki. Metsästä kuuluu ryskettä ja miesten puhetta. Lemminkäisen joukko asettuu petäjien taakse, oksia taittuu ja niiden välistä välkähtää keihäänpäitä ja haarniskoita.
Tiera. Kaunis muotosi on synkkä, Kauko.
Lemminkäinen. Tunnen tämän paikan. Käynkö Tuonen takamailla?
Ainikki. Tämä on taudin ja turman paikka, suosta nousee kalman katku.
Lemminkäinen. Täällä nousee eteeni paimenen hirveä hahmo.
Tiera. Täälläkö sinut paimen uuvutti uneen? Tuossa on tarttunut oksaan naisen hiuksia, tänne paimen varmaankin raastoi Kyllikin, täällä…
Ainikki. Rikosten rimpi, josta emo varotti kuollessansa.
Lemminkäinen. Nyt ymmärrän emoni kohlut, isoni surman. Nyt ymmärrän paimenen hirmuisen elämän. Halveksin häissä paimenta, mutta voimallinen on velhon veri. Aina on miekkaani pelätty, aina on paimenen kiroja pelätty, hän yksin ei minua pelännyt…
Tiera. Kuin hukka haaskaa niin paimen nyt kiertää kamalan tekonsa paikkaa.
Lemminkäinen. Miksen tappanut tätä petoa, olisi nyt emoni elossa! Mustat veret nousevat sitä aatellessa.
Tiera. Monena yönä miekka kädessä kynnyksellä varjelit vanhaa emoasi.
Lemminkäinen. Voinko herättää haudasta emoni!
Tiera. Usein syyttä läksit sotaan, nyt käyt suurinta sotaasi. Tämä suo on surmaksemme.
Lemminkäinen. Täällä ennen isosi odotti, täällä minäkin paimenta odotan.
Tiera. Kyllikki, nuorikkosi kulkee vielä tämän ilmankannen alla.
Ainikki. Missä on kurja Kyllikki? Syö ehkä, onneton, orjan leipää.
Lemminkäinen. Pohjolan pirtissä kirotussa jauhaa vaimoni jauhinkivellä, kyllä tunnen Pohjolan koston.
Ainikki. Hävittivät kotimme…
Lemminkäinen. Susien suvun tunnen. Tiera, minussa on hurja liekki, vielä minä mietin Pohjolan häitä.
Tiera. Nyt sytytämme sellaiset häävalkeat, että ne häikäisevät Louhen, paimenen ja Pohjan neidon.
Lemminkäinen. Pohjan neidon! Muuttuispa hurja haluni vihan hirmutuleksi! Miksen kivahda, miksen kiroa!
Tiera. Muista emosi pyhiä sanoja, varotti viimeisillään Pohjolan tyttären turmiosta!
Lemminkäinen. Taar'avita! Vielä on minussa Pohjolan tyttären lumous. Päin turmiota tai tukahtamaan tulikissaa!!
Tiera. Otamme pohjan akalta auringon.
Lemminkäinen. Horna ja hävitys! Kumu jo kuuluu Pohjolan kylästä, tuo tanotorvi!
Tiera. Soikoon Pohjolaan kauhun torvi!
Lemminkäinen. Kulkekoon nyt kalman kaiku aina Tuonelan tupiin, oma emoni havahtaisi ja kysyisi poikansa surun syytä!
Pohjan neito tulee, jälessä hiipii paimen ja piilee petäjien sekaan.
Pohjan paimen manaten, itsekseen.
Manalle sinut manoan, uuvutan iki-unehen, jost' et pääse päivinäsi ilman Luojan päästämättä!
Lemminkäinen. Manalanko vai sotahaaskalinnun ääni kutsuu minua kamppailuun? Minä tulen!
Paimen hiipii pois kun Pohjan neito astuu esille. Tiera tuo torven. Lemminkäinen nostaa sen huulilleen, mutta laskee sen kädestään huomatessaan Pohjan neidon.
Tiera. Mitä tuijotat!
Pohjan neito. Mikset soita, Lemminkäinen?
Lemminkäinen. Sinä täällä Pohjolan tytär?
Viittaa Tieralle ja Ainikille, jotka menevät.
Pohjan neito. Minä odotin sinua, Lemminkäinen.
Lemminkäinen. Louhiko sinut lähetti?
Pohjan neito. Istuin pitkät illat Pohjolan isossa tuvassa, kuuntelin myrskyä. Myrsky meni, sinä et tullut.
Lemminkäinen. Kuulitko paimenen äänen?
Pohjan neito. Silloin kuulin torvesi, nousin vuoteeltani, repäisin honkaisen oven auki: nyt tulee sodan suuri sulha!
Lemminkäinen. Ei ole miekkani vielä puhdas ilkeän isäsi verestä!
Pohjan neito. Valkaise uusissa verissä!
Lemminkäinen. Mitä tahdot?
Pohjan neito. Nosta heikko heimojen henki!
Lemminkäinen. Kavaltaisinko kalevalaiset!
Pohjan neito. Aina on katkera kiista näiden heimojen välillä.
Lemminkäinen. Louhi lähetti paimenen, koko Pohjolan mätäpahkan polttamaan kotini, surmaamaan vanhan emoni. Emoni, kuuletko, emoni! Unohtaisinko minä!
Pohjan neito. En paimenta pakoittanut.
Lemminkäinen. Ei naiset pakota paimenta. Vaikka hänellä on halu matala, on hän korkea kostossansa, hän on Hiiden heimolainen! — Ja sinä!
Pohjan neito. Minä?
Lemminkäinen. Olet pettänyt, pilkannut… Häväisitte häissä kunniani.
Pohjan neito. Minä nostan taas kunniasi.
Lemminkäinen. Itse minä itseni nostan. Vielä on sinulla sisua, vielä kiihoitat haluni. Sähise, tulikissa!
Pohjan neito. Kaunis Kaukomieli… Aina sinut on lempi lumonnut. Nyt kiehdoit vereni.
Lemminkäinen. Yhtä yötä kauvemmin en yhden luona levännyt.
Pohjan neito. Tule, yö on ihana…
Lemminkäinen. Tarjootko itsesi?
Pohjan neito lähennellen. Ah, tule!
Lemminkäinen. Kuules, viekas Pohjolan pimeä piika! — Mitä hulluja höpsin. — Olethan miehelle myyty nainen.
Pohjan neito. Menin kuin merkitty poro.
Lemminkäinen. Mikset kukerra miehellesi?
Pohjan neito. Tässä seison minä, Pohjolan ylpeä tytär ja nöyrryn edessäsi.
Lemminkäinen. Korkeana kulkee povesi…
Pohjan neito. Poveni on yhtä puhdas kuin emoni kodista lähteissäni.
Lemminkäinen nauraen. Entä Turja?
Pohjan neito. Katso minua! Sinulle tuon kukkeuteni ja neitsyyteni.
Lemminkäinen. Tulet kuin muutkin tulivat. Nyt sen huomaan. Ei ole sinulla emoni katseen kirkkautta.
Pohjan neito. Minä en ole kuin muut. Liian kauvan vaikenet, Kauko.
Lemminkäinen. Vaikenen emoni tähden.
Pohjan neito. Mädätköön emosi kuopassansa, minä tahdon kaikki taikka…
Lemminkäinen. Turjan vaimo! Mustaathan emoni puhtaan muiston!
Kyllikki tulee. Lieto, laito, lampaani, sivelen, silitän…
Lemminkäinen kauhistuen. Kyllikki, onneton Kyllikki! Näinkö sinut jälleen näen?
Kyllikki. Kuka sinä?
Lemminkäinen. Silmissä himmi, kamala kiilto! Oh! Mitä te teitte hänelle!
Kyllikki matkien paimenta. Vierotan vanhan lemmen, nostan, sytytän hirmuisemman. Hyssys, hyssys!
Lemminkäinen vimmastuen. Velhon loihtuja? Paimen hänet loveen langetti. Kuka hänet lähetti! (Pohjan neito seisoo vaiti.) Vastaa!
Pohjan neito. Mitä minä Kyllikistä!
Lemminkäinen. Louhi, paimen… sinä, olette tämän tehneet.
Pohjan neito. Oma syysi… oma kylvösi.
Lemminkäinen. Taar'avita! Julma olet! Naarassusi! Porton julma sydän on sinulla.
Ainikki ja Tiera tulevat.
Pohjan neito. Kavahda sanojasi, Kauko! — Muistatko mitä sanoin silloin, kun kosit Pohjolan tytärtä: "jos me sytymme mieheen, joka ei suostu omaksemme, sen me kuhertaen kuristamme."
Lemminkäinen. Kiristä, kurista!
Pohjan neito kiivaasti. En minä kerjää, kopea Kauko!
Lemminkäinen Pohjolan neidolle polkien jalkaansa. Mene, Pohjolan portto!
Pohjan neito. menee pää pystyssä. Menen mutta toisin tulen! Kurja kuherukuningas!
Tiera. Monen naisen ja miehen voitit, tämä oli kaikista kaunein voitto.
Kyllikki. Hyssys, tule etsimään kadonnutta!
Tiera. Korea Kylli Pohjolan rievuissa!
Ainikki. Pieni Kylli, mitä on kadonnut?
Kyllikki. Jotain on kadonnut, kuule… kili, kili…
Lemminkäinen. . Tiera, Ainikki! Kaikki on nyt kadonnut! Oh, tämä myllerrys minussa, rikottu, revitty, raiskattu nuori, ihana elämä! Oh, ei ole missään maailmassa piilopirttiä, mihin minä nyt pakenisin!
Kyllikki Lemminkäiselle. Silitä, sivele, hyssys…
Lemminkäinen. Oh! Silitän, Kyllikki raukka, silitän.
Silittää Kyllikin päätä, Kyllikki aikoo syleillä, Lemminkäinen vie
hänet Ainikin luo.
Ei, ei, tämä on liikaa. Minä en voi! Tiera, Ainikki, viekää hänet pois, pois, muuten itse tulen hulluksi.
Ainikki vie Kyllikin pois, Lemminkäinen hetken vaiti oltuaan.
Ja nyt! Nyt ei naura Lemminkäinen, nyt en sääli, nyt en säästä, nyt en välitä mistään, en vanhojen äitien kuolemasta enkä hullujen naisten hädästä. Tiera, nyt minä riehun kauhun kulona, poltan kaikki, Pohjolan, Louhen, porton ja kaikki! Hähättäköön horna ja palakoon poroksi kaikki mieleni hirveän myrskyn edessä! Ja sinä, riettaan kohdun sikiö, kavala kaikkien kammooma paimen, onni ettei sinulla naista, onni ettei sinulla emoa. Minä revin nyt löyhkäävän lihasi, minä silvon nyt saastaisen silmäsi, heitän sen Pohjolan susille. Hei, miehet!
Ponnahtaen isolle kivelle, huutaa ja tempaa torven. Miehiä
tulee metsästä.
Nyt me panemme koko Pohjolan väen hullun myllyä jauhamaan! Pohjolaan!
Miehet Pohjolaan!
Lemminkäinen toitauttaa torveensa ja ryntää vasemmalle Tiera jälessä. Osa kalevalaisia rientää yli näyttämön, toiset syöksyvät puiden välistä taustalle; kuuluu huutoja ja kalvan kalsketta. Pohjan paimen hiipii esille ja asettuu syrjään. Louhi tulee kiihottaen väkeään. Yli näyttämön rientää milloin Pohjolaisia, milloin kalevalaisia ajaen toisiansa takaa.
Louhi. Lyökää, pohjan pojat! Surma isännän surmaajalle! Suohon, suohon!
Pohjan paimen. Hähhää, hähhää! Katsos, katsos, Louhi! Yksi, kaksi, kolme, neljä… tuossa pulskahti… toinen kiipee toisen päälle… painivat pyllyellen… sakea parta sammalissa… pohjolainen potkasi mahaan… upposi… hähhää!
Pohjolainen varjostaen silmiään, huutaa. Merellä näkyy Kalevan haahdet! (Menee.)
Louhi pelästyen. Merellä vieraat vainopurret? Päästäisinkö päivän?
Pohjan paimen. Päästä, päästä, hähhää!
Louhi. Annan orjille merkin.
Menee nopeasti vasemmalle. Pohjan neito rientää kiiruusti yli näyttämön paljastettu puukko kädessä. Lemminkäinen tulee toisaalta, paimen hiipii petäjän taakse.
Lemminkäinen. Väkeni hajalla, kaikki on hukassa. Missä paimen?
Kalevalainen huutaa. Päivä nousee Pohjolan mäestä! (Menee.)
Pohjan paimen käheällä äänellä haparoiden petäjän takaa. Missä olet, Lemminkäinen?
Lemminkäinen. Kuka kutsuu kurjalla äänellä? Oletko outo varjo vai kulkeva kuolevainen!
Pohjan paimen. En näe sinua.
Lemminkäinen. Astu esiin!
Pohjan paimen. Ennenkuin näköni sammuu, niin minä vaikka ryömin sitä ääntä kohden, joka hurmasi hullut naiset.
Lemminkäinen. Mitä tahdot, tässä seison.
Pohjan paimen. Nyt minä tiedän, mihin minä ammun. Nyt on koston hiljaisin hetki, hiljaisuus itse Tuonelassa. Etkö tunne minua, Kauko?
Lemminkäinen. Raskas rikos on täällä tehty.
Pohjan paimen. Tehty on tehty. Kalmiskankaran kirous!
Lemminkäinen miekka koholla. Nyt sinut tunnen, kurja, kirottu, isäni kirooma paimen! Samalla sijalla tällä raiskasit raavaan.
Pohjan paimen huutaen. Hää! Se tieto vie sinut Tuonelaan!
Lemminkäinen. Kuole!
Pohjan paimen. Samalla sijalla tällä isäsi sokasi silmäni! Viru nyt siinä, naisten naurattaja!
Pohjolan paimen syöksyy esille ja ampuu ja näyttää siltä ikäänkuin
hän ojentaisi käärmeen Lemminkäistä kohden.
Hähhähhää!
Juoksee perälle, Tiera kiiruhtaa esille, Lemminkäinen koettaa pysytellä pystyssä.
Lemminkäinen. Ah!
Suolta kuuluu kiljahdus.
Tiera. Paimen juoksi suohon, päivä sokasi… Punanen valo leviää yli metsän.
Lemminkäinen. Onko tuo rusotus päivän vai kuoleman kajastus?
Pohjan neito tulee.
Tiera. Päivä nousee… Mikä sinun on, horjut, Kauko?
Lemminkäinen. Paimen… noidannuoli.
Pohjan neito. Paimen —?!
Lemminkäinen. Myrkky on jo veressäni.
Rytkähtää maahan, Tiera avaa Lemminkäisen rintahaarniskan.
Tiera. Nostan myrkyn huulilleni.
Pohjan neito syöksyy Lemminkäisen luo. Lemminkäinen, lempeni…
Lemminkäinen. Pohjan neito! Sinä tulit. (Kuolee.)
Pohjan neito heittäytyy Lemminkäisen ruumiin yli. Lemminkäinen, Lemminkäinen! Et saa kuolla, sankari, nouse, sinä et saa kuolla! (Ottaa Lemminkäisen hiuskiehkuran käteensä.) Oh, kerran pidin tätä kädessäni, kuinka sinua silloin rakastin! Hyväilen, hyväilen… ei, ei… et sinä herää, vaikka hyvinkin hyväilen. Sääli sotaista silmää, sääli iloista sydäntä, sääli kultaista päätä, sääli, sääli…! (Nostaen päänsä.) Ja minä? Kaikki on nyt lopussa.
Tiera. Niin. Sortui suuri Kalevan poika.
Pohjan neito. Kaikki voima meni nyt minusta.
Tiera. Nopeasti vasama juoksee jousesta, kohoo hetken korkeimmilleen, juuri silloin alas putoo eikä tiedä pudotessaan, minne lepoon lentää.
Tiera peittää käsillä kasvonsa.