NELJÄS NÄYTÖS.
Metsä. Oikealla iso kallionlohkare, samanlainen vasemmalla, taustalla tiheätä vesaikkoa, keskeltä kulkee metsäpolku. Oikealla sivulla metsässä ajatellaan piilopirtin olevan.
Lemminkäisen äiti Ainikin tukemana, Kyllikki etäämmällä. Ankeat ovat ajat meille.
Ainikki. Lepää, emo, olet vanha ja vapiset.
Äiti. Vapisen poikani tähden. (Istuu kivelle.)
Ainikki. Onhan Kauko taas kotona.
Äiti. Paossa piilopirtissä saamme täällä olla. Siitä asti kuin kävin Pohjolassa, jäytää tuska alati sydänalassa. Missä Kauko?
Ainikki. Vuorella seisoo, katsoo pohjan ilmankantta.
Äiti. Miksei varo vainolaista. Ei mies vaarasta välitä, eikä tiedä, missä vihainen vasama lentää.
Ainikki. Lähetin jo mieheni kotiin käskemään.
Kyllikki. Mikä pensaissa rasahti, pelkään niin…!
Ainikki. Mitä pelkäät?
Kyllikki. Pelkään Pohjolan väkeä, tulevat vielä ja tappavat Lemminkäisen.
Äiti. Silloin sortuisin minäkin.
Ainikki. Kyllä Kauko niiltä niskat nujertaa.
Tiera. ja Lemminkäinen tulevat arkivaatteissa. Sen sanon… siitä asti kuin kävimme Pohjolassa, olet kuin vimmattu vihuri.
Lemminkäinen. Pohjolaan kaikki merkit viittaa. Tiera, näitkö Pohjan neidon ylpeän katseen?
Tiera. Kautta Ukon!
Lemminkäinen. Ei ystävä ymmärrä urhon unta, mittailee vaan miehen mielen.
Tiera. Turhan tähden hylkäsit vaimosi.
Lemminkäinen. Ei minua Kylli kaivannut.
Tiera. Oman emosi jätit kynnykselle itkemään.
Lemminkäinen. Mitä vaimoista valitat, itse tekoni, kaikki kannan. Raukka, kuhersit kuikkasi kanssa, kun minä häilyin Pohjolan häissä.
Ainikki. Mitä langokset torailette!
Tiera. Tapoit mitättömän miehen. En juokse minä Pohjolan piikojen jälillä.
Äiti. Kaukoni, varoitinhan menemästä noihin Pohjolan pitoihin.
Lemminkäinen. Ajoinhan yksin koko salajoukon Pohjolan pihalle.
Äiti. Tapoit Pohjolan itaran isännän. Olisit kytkenyt paimenen, se mies on kostonkavala.
Lemminkäinen. Pohjolan pirtissä riuhtasi paimen paitansa auki, kerjäsi minulta kuolemaa, näin karvaisen rinnan ja silmät kuin kiimaavan suden. Se katse karmaa nyt mieltäni!
Äiti. Paimenella oli kaksi silmää, toinen inehmon, toinen suden; kun isosi puhkasi paimenen silmän, sammui hänessä inehmo… Karjassa olivat… nuotiolla, silloin isosi näki paimenen hiipivän karjan jälessä.
Lemminkäinen. Mitä paimen…?
Äiti. Oh, tyrehdyn sitä aatellessa. Isosi tempasi palavan kekäleen ja työnsi sen paimenen silmään, paimen kirahti, juoksi huutaen metsään. Siitä asti kiersi paimen Kaukonientä. Kerran isosi sai sodassa vamman, haavalle levitin lehtiä, en tiedä… ei toipunut, kitui ja kuoli isosi. Loihtiko lehdet, veikö velho häneltä voiman?
Tiera. Kamala paimen!
Lemminkäinen. Jos olisi tavat toiset, olisi suennut sankariksi.
Äiti. Oi, olisipa isosi teko tekemättä!
Lemminkäinen. Hyvin teki isoni. Mitä ovat Louhi, isäntä? Arpoja paimenen arpaseulassa! Ei koskaan rauhaa meillä, jos on elossa tämä elukka!
Tuura tulee kantaen kalanpyydyksiä, jälessä Utro, Vento ja Arra.
Äiti. Paimen väijyy nyt sinua. Piileskeli sinun isosi ennen meren saarella kovina sotakesinä, pakene sinne.
Lemminkäinen. En tahdo enään piileskellä. Nyt lähden kalaan.
Äiti. Kauko, älä lähde nyt kalaan!
Lemminkäinen. Olethan sairas, emoni, ja särvin on lopussa.
Äiti. Poikani, poikani!
Lemminkäinen hellästi. Lähde levolle, armas emo. Tiera, katso kotia, emoa.
Tiera. Ummistan vain toisen silmän.
Lemminkäinen leikillisesti. Onhan sinulla Ainikkisi, valvottajasi.
Tiera myhevästi ja hämillään. Mitä nyt turhia tohiset.
Kyllikki. Kauko, minä pelkään, aamulla näin metsänrannassa miehiä ja keihäänpäitä.
Lemminkäinen. Aina on vaimoilla valittamista, näkevät näkyjä valveillakin.
Kyllikki. Oletko vielä vihainen, Kauko?
Lemminkäinen. En ole vihainen, vaimo, mutta on syvällä mieleni myrsky. Utro, Arra ja Vento! Pönkittäkää yöksi lujasti ovet ja räppänät!
Arra, Utro ja Vento menevät.
Kyllikki. Minä pelkään, niin…!
Lemminkäinen. Minä en pelkää Pohjolan petoja! Tule Tuura! Menee (Tuuran mukana.)
Kyllikki itkemäisillään. Ah, Kauko!
Äiti. Meni kuin päivä pilveen. Menkäämme levolle, lapset!
Äiti, Ainikki ja Tiera menevät oikealle.
Kyllikki. Ilta on ihana, käyn vielä kunnaalta katsomaan Kaukomieltä. (Menee perälle.)
Ylmi ja Keira vasemmalta. Kirottu korpi! Viikon jo meurusimme metsässä, kuningashirvi on vielä pyytämättä, ei ole löydetty Lemminkäistä. — Kaukoniemi on autio, tyhjä, kylmässä kiukaassa naukui tuuli.
Keira. Lempo kiristää nälkävyötäni.
Ylmi. Kontti auki ja tulta tuoheen!
Aukaisee kontin ja iskee limpseestä kipinän taulaan ja tekee
nuotiotulen kallion loveen vasemmalle.
Keira. Nälkä on mulla kuin sudella. En olisi tullut näille maille, jollei Anari olisi oppaaksi ruvennut.
Ylmi. Anaria armastelet, vesi jo kirpoo kielelläsi… Kyllä sauna on suloinen, suloisempi kun on oma löylyn lyöjä. Anari on kuin kärppä kivellä, pesi veristä Kaukon kädet. — Mikset estänyt Lemminkäistä!
Keira. Koko piha oli sumussa. Kauko lähti tulena tuvasta, pihalla väistivät Pohjolan miehet, vapisipa sinunkin partasi pelosta.
Ylmi. Luulimme pirtin saarretuksi. Viisas ja vikkelä Kauko pisti isännän pään seipääseen!
Keira. Pohjan paimen, viekas velho, uhkasi kostaa isännän surman, itse Louhi luottaa nyt hänen loihtuihinsa. Pelkään tuota hirmuista miestä, vaikka sillä on vaan yksi silmä, näkee kuin huuhkain pimeässä… vainuaa ehkä vaimojakin … sanotaan… Kyllikkiä kiertelevän.
Ylmi. Kuin uros kiertää naarasta. Ennen ei vaimoista välittänyt, sanotaan… syksyllä kerran… hyssä, hiljaa! Siinä paha, missä parjataan!
Pohjan paimen puhuu käskevästi. Missä on piilopirtti? Etkö tunne polkua paremmin?
Anari, Jouni, Sorri ja Kormu tulevat.
Anari. Kavala sammal on kasunut siinä, missä ennen kuljin; en löydä polun päätä.
Pohjan paimen. Kohtalon polkuja polemme, kohtalo usein on omassa kädessä. Muistatko, täällä Kyllikki kulki ja kuhersi Kaukonsa keralla.
Anari. Muistan, ja muistot syövät sydäntäni. Voi, minua poloista piikaa!
Pohjan paimen. Kuin Kauko naisia rakasti, niin minä niitä vihasin. Mutta siitä vain kasvoi kiihkoni.
Anari. Kyllikin suostuttelen sinulle (Itsekseen) mutta kuinka Kaukoni pelastan!
Pohjan paimen menee nuotiolle. Olemme täällä nuotiolla. Keira, tarkasta vielä metsä!
Asettuu nuotion ääreen ja jää tuijottamaan tuleen.
Anari Keiralle kahden kesken. Muistatko kerran kun seipäitä pystytit pihalle, silloin Pohjolan isäntä löi sinua seipäällä päähän; suretko isännän surmaa?
Keira. Omapa päänsä pääsi saman seipään nenään. Armas Anari, tule kanssani.
Anari. Koskeeko sinua muiden kosto, Kauko kosti selkäsi syhelmät, miksi siis Kaukolle kaunaa kannat?
Keira. Sekoitat aatokseni. Mitä me muista välitämme! Menkäämme!
Keira ja Anari oikealle.
Ylmi. Kovin minua jo unettaa.
Kormu. Hei, Lippo liukas mies!
Lippo tulee iloisesti lappalaisen puvussa. Pyöri päivä, pyöri päivä! (Joikuu.) "Kjerika Antan härkäin sarvet ylettyvät taivaaseen. No, no, no, noo!" Niin minä pulkassa ajoin, joijuin, joijuin, no, no, no, noo! Miekkoset, erässäkö vai eksyksissä?
Jouni. Ajamme kuningashirveä. — Liukas Lippo, kielilaukku, nahkojako taasen naukumassa?
Lippo. Ostatteko nahkoja, on saukonnahkoja, kärpännahkoja, ketunnahkoja.
Kormu. Myisit kerran omankin nahkasi!
Lippo. Omanko nahkani? Huiskis, vihellän, nahkani venyy ja vanuu.
Kormu. Joka kevät uusi nahka.
Lippo hiljaa Sorrille osoittaen paimenta. Tuo tuijottaa vaan tuleen ikäänkuin miettisi konnan koukkuja.
Sorri. Ei paimen puhu paljon, murjottaa vain ja myrähtelee. Sanotaan, että paimenella on kesy käärme povella.
Lippo. Käärme sillä on sydämmessä.
Sorri. Minua peloittaa Pohjan paimen.
Lippo. En minä mitään pelkää, huiskis, vihellän, heitän kasvoihin kauhallani.
Kormu. Sinulla on kai ketunnahka selässä. Käänny, niin häntäsi häilyy.
Lippo pyörii kantapäällään ympäri.
Lippo. Hyvät ystävät ja huonemiehet, mitä te veistelette! Aulis ja auttavainen olen, en kaiva kuoppaa toiselle, en varasta enkä valehtele, en suhaja, jos minulle mikä salaisuus korvaani kuiskataan.
Kormu. Lyönpä oluttynnörin vetoa, että Lipolla nyt on iloinen salaisuus.
Lippo. En tiedä mitään, en kuule mitään, kaikkien kaveri ja ystävä. Yhtä hyvä on Pohjolan kuin Kalevankin mies, käyn kylästä kylään, nuuskin ja niistän, haistan, hieron kaupat ja…
Jouni. Vihellät. — Taulahattu, tuuliviiri, petät kaupoissa kumpiakin, livahdat, huiskis, vihellät! Hyödyt muiden hyöriessä. Muut tappelevat, sinä aina saaliin jaossa.
Lippo. Arvatkaas kun minä tappelin Lapissa kauhean noitaämmän kanssa ja olin ihan henkeni menettää, mutta heräsin toki vihdoinkin. (Ylmi nukahtaa.)
Jouni. Maatessasiko sinä tappelitkin?
Lippo. Päiväntyttären maassa, kääpiöiden valtakunnassa minä olin vuoden. Minulla oli tuohiset housut, taulahattu päässä, taniaiset jaloissa enkä syönyt koko vuoteen mitään, ja siellä minä makaisin vielä tänäkin päivänä, jollen olisi ollut niin saamarin sukkela. Minä petin sen noitaämmän, sen kauhean syöjättären.
Jouni. Pistitkö sen laukkuusi?
Lippo. Älä hätäile, sanoi Lapin mies kettua. Minulla oli pyy laukussani, tulin autioon kotaan, tein tulen, kannoin lunta kattilaan ja paistatin pyytäni. Silloin tuli kauhea noita-akka ovelle ja tiuskasi: "Mikäs sun nimes on?" kysyi se ankara akka — "Itse", sanoin minä ja heitin kuumaa vettä akan naamatauluun. — Akkakos päästi aika möläkän: "Itse mu poldi, itse mu poldi", kirkui akka niin, että tunturilla toiset noita-ämmät löivät kämmeniä yhteen ja kysyivät: "Mikäs hätänä?" — "Itse mu poldi", huusi taas akka. — "Koska itse nahkasi poltit, niin kestä itse kirvelytkin!", huusivat ne toiset ämmät. — Sillä lailla minä vikkelästi pääsin hengenhädästä, kun ei ne toiset noita-ämmät tulleet apuun. Mutta mennessään sanoi se noita-ämmä, jolta minä karvat kärvensin: "itse poltti, itse saa maata ensi vuoteen". Minä söin pyyni ja panin maata.
Sorri. Ihan minä kuuntelen ihmeissäni.
Lippo. Kun heräsin, niin laukkuni ja toinen kylkeni olivat paksussa homeessa ja partani ulettui varpaisiin saakka.
Sorri. Kuinkas sen selität?
Lippo. Kun tulin ihmisten ilmoille, sanoivat, että olin ollut vuoden poissa. Kokonaisen vuoden, ja minä kun luulin maanneeni vaan yhden yön!
Jouni. Sinä, Lippo, olet kertonut niin kauheita asioita, että Ylmi jo nukahti, nukkuukohan hänkin ensi vuoteen.
Lippo. Kuinka monta kauppaa minä sillä ajalla olisinkaan tehnyt!
Kormu. Mitä teit parrallasi, Lippo, liukas mies?
Lippo. Möin sen lattanenälle lappalaiselle, ja pääsin miehen pulkassa Pohjolaan paraiksi isännän hautiaisiin. Voi, veikkoset, jos minä olisin ollut Pohjolan häissä, ei semmoista sotkua koskaan olisi tapahtunut. Lempo se on miehiään Lemminkäinen. Hautiaisissa antoi Louhi minulle ison makkaran, paksun kuin hakotukin.
Jouni. Sianpistäjänäkö olit Pohjolassa!
Lippo. Louhi lupasi toisenkin makkaran jahka löydän Lemminkäisen! Nyt minä menen sitä perimään.
Pohjan paimen ottaa Lippoa korvasta kiinni. Jaarittelet ja paras aika menee hukkaan. Mikset sitä heti sanonut! Missä on Lemminkäinen?
Lippo. Ettehän te sitä heti kysyneetkään! Ai, ai, nipistät pahemmin kuin se noita-ämmä. — Lingonheittomatkan päässä tästä on Lemminkäisen piilopirtti, maakuopassa turpeitten alla.
Pohjan paimen tempaa kekäleen. Kaikki miehet metsään! Mutta hiljaa herättämättä! Pistämme tuleen koko myyrän pesän! (Pohjan paimen ja miehet menevät.)
Lippo. Minä katselen kaukaa, huiskis, vihellän! (Menee.)
Kyllikki peljästyneenä perältä, Keira toiselta taholta. Metsämies, mitä etsit?
Keira. Kelmeän kaunis impi, miksi vapiset? Oletko Tellervo vai metsän kuninkaan morsian?
Kyllikki. Olin kerran morsian. Ethän tee pahaa kuninkaalleni.
Keira. Itket, ihana, kaipaat kuningastasi.
Kyllikki tyyntyen. Kuninkaistani itken.
Keira. Missä on kuninkaasi?
Kyllikki. En tiedä . . .
Keira. Pyhä suru on sinulla, minä metsäinen mies mykistyn, millä huolesi haihduttaisin.
Anari näyttämön takaa. Keira, Keira! Mitä sinä seisot! (Hiipii esille.) Kyllikki metsässä yksin! Tiedätkö, missä on Lemminkäinen?
Kyllikki. Poissa kaukana…
Anari. Taivaan taatolle kiitos! En tullut tänne sinun pääsi päästimeksi. Helyahne harakka!
Kyllikki. Virran pohjaan jo heitin helyni. Anari, Anari, vaikka kantelit Kaukolle, poissa on viha minusta.
Anari taistellen itsensä kanssa. Kyllikki, nyt minä näen suuren surusi, nyt minä tunnen Pohjan neidon. Katala Pohjan paimen, en minä juokse juonillasi. Tule, Keira, kultaseni!
Keira ja Anari menevät. Oikealta metsästä leviää punertava valo,
kuuluu huutoja ja ryskettä.
Kyllikki hätääntyneenä. Pirtti palaa! Tappavat vanhan vaimon! Ainikki! Tiera! (Juoksee oikealle.)
Ylmi ja Sorri. Sorri, sain kamalan haavan. Tiera heilutti kuin vimmattu tapparaansa. Vieressä seisoi nuori vaimo, löi ja nujersi nyrkillänsä.
Sorri. Varmaan Ainikki, Kaukon sisar. Mutta poissa on Lemminkäinen.
Ylmi. Nainen kivahti paimenen kimppuun, repi ja kynsi, suojellen talutti vanhaa vaimoa.
Sorri. Miksi, hullut, tänne tulimme! Kuule, Pohjan paimen noituu!
Pohjan paimen. Lemmon leimu ja kirous! Iske Kormu, iske Jouni, Ylmi, Sorri! Kivi kalloon, keihäs kylkeen! (Kyllikki huutaa.)
Ylmi. Vaimon ääni! Huusi kuin rintaan ammuttu alli.
Sorri. Pois, pois!
Ylmi ja Soxri juoksevat metsään oikealle.
Lippo juoksee oikealta. Parempi naarmu suussa kuin haava päässä. Huiskis, minä vihellän. (Juoksee vasemmalle.)
Pohjan paimen raastaen Kyllikkiä. Kuolema ja kirous! Lemminkäinen on päässyt pakoon! Häh, nyt sain sinut kiinni!
Kyllikki. Päästä, päästä!
Pohjan paimen silittää Kyllikin päätä, joka seisoo kuin kivettyneenä. Älä pyristele! Kuinka sinulla on valkea nahka! Silitän, sivelen niinkuin kuningaskäärmeen silkkistä selkää, sivelen, silitän, nauratan, nukutan. Hyssys, hyssys! — Kauvan olen naisetta ollut, kauvan oli mun naisia nälkä, tiedätkö sinä mitä on nälkä! Sivelen, silitän!
Kyllikki. Häijy henkesi hehkuu ja polttaa kasvojani, ah, mikä ahdistus! Auta, Lemminkäinen!
Pohjan paimen vihasta sähisten. Kuolema Kaukon suvulle! Lemminkäisesi, lemmon ruoja, pääsi käsistäni. Hengitä, Kauko, vielä hetki, kipeemmin koskee silloin kostoni nuoli.
Kyllikki. Päästä minut, päästä minut!
Pohjan paimen. Taikoen tempaan pienen nälkiintyneen kyyni, annan sen imeä solut ja suonet, juoda kaikkien naisten naurajan maksaa. — Hyssys, sivelen…
Kyllikki. Älä sivele!
Pohjan paimen. Hivelen hiljaa!
Kyllikki. Katala, älä katso minua noin!
Pohjan paimen ikäänkuin manaten. Katson ja katson sydämmesi soppiin, vierotan vanhan lemmen, nostan, sytytän hirmuisemman.
Kyllikki. Oh, sinä olet kauhea!
Pohjan paimen. Väsy kun minä väsytän! Tule, tule! (Raastaa Kyllikkiä.)
Kyllikki rukoillen. Älä raasta, älä revi minua! Polvillani pyydän, paimen, paimen, päästä kotiin, älä ryöstä, älä huumaa minua!
Pohjan paimen kiihkeämmin. Silitän, sivelen…
Kyllikki. Tulkoon nyt kuolema!
Anari ja Keira tulevat. Tämä on hirmuista! Pois täältä, en palaa tänne ikinä!
Keira. Pois, pois! Korpeen rakennamme kotimme.
Pohjan paimen. Kerran sun ryösti kaunis Lemminkäinen, toiste ryöstää sun ruma paimen, kolmannen kerran surman sulho. Hyssys, hyssys! Nyt sinä olet mun! (Nostaa Kyllikin syliinsä ja vie vasemmalle.)
Sorri jälessä Jouni, Kormu, viimeisenä Ylmi. Ei petokaan pitele hurjaa Tieraa, paetkaamme!
Pujottautuvat tiheikköön, Utro, Vento ja Arra ajavat heitä takaa ja katoovat. Tiera tulee kirves ilmassa, jälessä Ainikki taluttaen Lemminkäisen äitiä.
Tiera. Tulkoot, niin halkaisen kallot kirveelläni! Missä paimen? Kyllikki! Kuulin kiljahduksen. (Syöksyy metsään.)
Äiti. vaipuen kivelle. Ah, kuinka koski! Nyt on loppuni lähellä.
Ainikki. Voi, surkeutta, emo, nostivat kauhun kasvoillesi.
Äiti. Pelastuihan Kauko?
Ainikki. Kauko, Kauko!
Lemminkäinen tulee nopeasti ja rientää äidin luokse. Emoni, emoni! Saarelta näin paksun sauhun!
Ainikki. Paimen ja Pohjolan miehet polttivat kotimme.
Lemminkäinen. Pohjan paimen!
Äiti. Älä mene!
Lemminkäinen. Tässä seison ja suojelen sinua!
Äiti. Kiitos vakainen Luoja, olet, lapseni, elossa!
Lemminkäinen. Miksi jätin sun yksin? Tässä seisoo poloinen poikasi.
Äiti. Kohta katoo kaikki elämä kuin varjo silmistäni.
Ainikki itkee. Nyt tuli suru ja surma!
Äiti ojentaen kättään. Kauko! Pitele kättäni kun kalma kouristaa sydäntä.
Lemminkäinen. Pyhää kättäsi pitelen.
Äiti. Oh, lapset, pois menen nyt Manalan ikimajoille! (Menee tainnoksiin.)
Lemminkäinen. Synnyttäjäni… herää, ihana vaimo!
Ainikki. Meni horroksiin! Katsos, silmät kirkastuvat, äiti näkee näkyjä.
Tiera. tulee etsien ja maahan tuijottaen. Tässä on oksa taittunut, tästä paimen on vienyt Kyllikin. — Mitä? — Kuoliko Kalevan vaimo?
Ainikki. Hiljaa!
Äiti tointuen hetkeksi. Kauko, aikani loppuu… kaikki loppuu ajallansa angervoisten…
Ainikki. Tyynny, äiti!
Äiti. Kyllikki… helohipiäsi… valkea vaimosi… Ota vaari onnestasi…
Lemminkäinen. Äiti!
Äiti. Riistä mielestä vieras vaimo! (Nousee kyynärpäälleen ikäänkuin näkyjä nähden.) Kuule, kuule!
Lemminkäinen. Mitä kuulet!
Äiti. Pohjolan pajassa painavat orjat suurta paljetta. Miksi siellä miekkoja taotaan? Suuri sota on tulossa… vainovalkeat kukkuloilla… merellä Kalevan haahdet… hävitys… sekasorto…! Sankarit käyvät sotia… katsos, katsos, Louhi ja paimen… käärme mekon alla… hähättää, hiipii… iske… iske, puhkaise toinen saastainen silmä… varo rumaa rimmettä Kalmiskankaralla… verivelka… ruma rikos… siellä paimen raiskasi raavaan… ah… isosi puhkasi… lempeni lapsi, lempeni lapsi… nyt… (Kuolee.)
Lemminkäinen. Kamala on Kalmiskankaran kirous!
Ainikki itkien polvillaan. Poissa, poissa!
Lemminkäinen. Ijäksi poissa.
Tiera. Ei ole vaimoissa vertaistansa, niin kuolevat Kalevan äidit.
Lemminkäinen. Tiera, ylin ystäväni!
Tiera. Manan viileitä vesiä nyt emosi henki liitää pitkän puhteen pitoon.
Lemminkäinen mietteissään. "Sankarit käyvät sotia". — Ensin kaivan miekallani haudan, sitten…
Tiera. Ei tullut suru yksin. Pohjan paimen raasti Kyllikin.
Lemminkäinen tarttuen miekkansa kahvaan. Paimen? Kyllikin… Nyt!