ELÄMÄNLANGAT JA PIIMÄPILKKU.
Kaksi elämänlankaa kiipesi ylöspäin seinään kiinnitettyä nuoraa pitkin, ne kietoutuivat toisiinsa ikäänkuin syleilyyn eivätkä ne huomanneet, että pieni piimäpilkku kapusi jälessä pitkin niiden hienoja varsia. Avatusta ikkunasta kuului miehen matala ja naisen heleä mutta hiukan terävä ääni.
"Kohta me näemme heidät, sanoi toinen elämänlanka kumppanilleen.
"Niin, kohta me saamme kurkistaa akkunasta huoneeseen. Onkohan sen nuoren miehen morsian kaunis?", sanoi toinen elämänlanka. "Ja hyvä?", lisäsi siihen toinen.
Kuukauden kuluttua kurkistivat elämänlangat huoneeseen.
Nuori mies istui akkunan ääressä, nuori nainen seisoi kuvastimen edessä pukuansa ihaillen.
"Kas, elämänlangat ylettyvät jo ikkunalaudalle, niin pian tämä ihana alkukesä on kulunut, mutta se on sinun ansiosi", sanoi nuori mies ja silitti sormillaan nuoria lehtiä.
Lehdet värisivät ilosta.
Toinen sanoi: "voi, kuinka morsian on kaunis!"
Toinen sanoi: "mutta onko hän yhtä hyvä kuin hän on kaunis?"
Nuori mies sanoi hellästi: "tule tänne, että saan sinua syleillä!"
Nuori nainen katsahti ensin kuvastimeen, tuli miehen luokse ja sanoi: "no syleile nyt mutta varovasti!"
"He alkavat syleillä niinkuin mekin", sanoi toinen elämänlanka.
Mies otti naisen, syleili ja suuteli häntä.
Nuori nainen huudahti: "hyi sinua, katsos,, nyt sinä rypistit pukuni!"
"Rypistinkö, minä suutelen pois rypyt", sanoi nuori mies ja suuteli naista povelle.
"Mutta nyt sinä pilasit puvun vielä pahemmaksi", sanoi nainen vetäytyen ärtyisenä pois ja alkoi kuvastimen edessä korjailla tulipunaista kesäharsopuseroaan.
"He eivät syleile niinkuin me sylellemme",, sanoi toinen elämänlanka.
"Me olemme aina yhdessä", sanoi siihen toinen.
Samassa kiipesi pieni piimäpilkku latvalehtiä pitkin ja putosi ikkunalaudalle.
"Piimäpilkku! Kas kun emme sitä huomanneetkaan", sanoi toinen elämänlanka, "se tietää onnea!"
"Onnea meille molemmille!"
"Katsos armaani, me olemme saaneet hyvän vieraan", sanoi nuori mies, nosti pienen piimäpilkun varovasti kämmenelleen ja vei sen morsiamensa nähtäväksi.
"Piimäpilkku!", huudahti nainen ja hypähti paikaltaan.
"Se tietää onnea, katsos, se kiertää kohti kihlasormusta", sanoi nuori mies.
"Hyi, tapa se, tapa se! Se voi lentää minun niskaani", sanoi nuori nainen ja polki jalkaansa.
"En minä tapa sitä, mutta jos se on sinulle vastenmielinen, niin minä lasken sen lentämään", sanoi nuori mies surullisesti, kohotti kätensä ja pudisti hellävaroen pientä piimäpilkkua. Se räpytti pieniä siipiään ja pyrähti lentoon avatusta ikkunasta.
Samassa sulkeutui ikkuna, huoneesta kuului sekavia ääniä, mutta elämänlangat eivät erottaneet, mitä nuori mies ja nainen sanoivat toinen toisillensa.
* * * * *
Kului vuosi. Nuori mies istui taas avatun ikkunan ääressä, ja nainen lepäsi hänen sylissään. Kaikki kukat puutarhassa tuoksuivat lenseän lämpöisessä suvi-yössä ja elämänlangat, jotka nyt nuokkuivat yli ikkunalaudan, sanoivat toinen toisillensa:
"Nämä nuoret ihmiset syleilevät niinkuin mekin sylellemme.”
"Tämä on heidän hääyönsä”, sanoi toinen elämänlanka.
"Mutta nainen ei ole sama, jonka näimme viime vuonna, hän on paljon hienompi ja ihanampi”, sanoi siihen toinen.
"Ja yhtä hyvä kuin hän on ihana”, sanoi toinen.
"Katsos, elämänlangat ovat tänä yönä puhjenneet valkoisiin kukkiin ikäänkuin meidän hääjuhlamme kunniaksi”, sanoi nainen ja kumartui suutelemaan valkoisia kukkia.
"Niillä on nyt valkea hääpuku niinkuin sinullakin”, sanoi mies ja antoi suuta nuorelle vaimollensa.
"Elämänlangat ovat kasvaneet jo noin korkealle, tämä alkukesä on kulunut kuin ihanassa unessa", huudahti nuori nainen, kääntyi ja silitti nuoren miehen otsaa.
Mies tuli hiukan surulliseksi ja sanoi: "noin minäkin sanoin vuosi sitten, minäkin olen kasvanut sen jälkeen, kasvanut — kokemuksessa, kunnes löysin sinut. Voitko sinä unohtaa, että minä kerran luulin rakastavani toista."
"Minä olen sen unohtanut, sillä minä tunsin ja tiesin jo kauan, ettet sinä rakastaisi koskaan ketään muuta kuin minua", sanoi nainen hellästi.
"Jo ennen kuin sinut näinkään? Niin, ehkä minä rakastin sinua ennenkuin sinut olin nähnytkään, sillä ensi kerran, kun sinut näin, tuntui siltä ikäänkuin minä olisin tuntenut sinut jo lapsuudesta saakka", sanoi mies.
"Kuinka ihmeellinen ja ihana on tämä nuori hää-yömme!", sanoi nainen säteilevin silmin.
Samassa putosi piimäpilkku elämänlangan lehdiltä kukitetulle pöydälle.
"Piimäpilkku! Se tietää onnea!", huudahti nyt nuori nainen, nosti ihan ihastuksissaan pienen punaisen valkopilkkuisen kovakuoriaisen ruusuiselle kädelleen ja silitti sitä.
"Armaani! — Voin sen nyt sanoa ilman katkeruutta. — Vuosi sitten putosi pieni piimäpilkku tämän saman elämänlangan lehdiltä, minä otin sen käteeni, silloin alkoi se kulkea kohti kihlasormusta — —".
"Koskettiko se sitä?", kysyi nainen jännitettynä.
"Ei, se kääntyi takaisin", sanoi mies hymyillen.
"Minä arvasin sen!", sanoi nainen hymyssä suin.
"Samana iltana heitti hän kihlasormuksensa lattialle", sanoi mies ja kävi vakavaksi.
"Se oli piimäpilkun ansio", sanoi nuori nainen ja silitti taas miehensä otsaa.
"Tiedätkös", huudahti mies iloissaan, "kun minä sinut ensi kerran näin, istuit sinä kaupungin puiston penkillä ja hyväilit pientä piimäpilkkua kunnes se nukahti. Siitä minä arvasin, että sinun sydämesi oli yhtä hyvä kuin sinun katsantosi oli ihana. Ihmeelliset ovat ihmiselämän tiet."
"Mutta yhtä ihmeelliset ovat pienen piimäpilkun tiet", sanoi nuori vaimo. "Ehkä tämä on sama piimäpilkku, se kävi vieraanasi vuosi sitte, ehkä se läksi etsimään sinulle uutta elämänkumppania."
"Niin, kuka luonnon salaisuuksista ottaa selvän!", sanoi mies hymyillen ja tarttui vaimon ruusuiseen käteen.
"Katsokaamme", huudahti nuori vaimo, "minne piimäpilkku nyt kulkee!"
"Mutta ethän sinä vain ole taika-uskoinen?", sanoi mies vakavana.
"Niin katsokaamme, rakkaani!", kuiskasi nainen.
Päät yhdessä katselivat he, miten piimäpilkku alkoi kulkea edestakaisin, se kulki pitkin sinisiä, hienoja suonia toisen kädeltä toiselle kädelle, toisen sormukselta toisen sormukselle.
"Mutta mehän olemme kuin suuret lapset", sanoi mies, asetti piimäpilkun pöydälle ja sulki vaimonsa syliinsä.
Nuori vaimo kallisti päänsä miehensä leveätä, vahvaa rintaa vasten ja katseli läpi ikkunan suviseen, suureen yöhön. Hieno, lempeä tuulenhenki heilutteli hiljaa elämänlankoja.
"Luuletko sinä, että kasvitkin voivat rakastaa niinkuin me", sanoi nuori vaimo ja painui yhä lähemmäksi miestään.
"Luulen, luulen, sinä minun onneni pieni piimäpilkku, mutta nyt täytyy pienen piimäpilkun nukkua", sanoi nuori mies ja irroitti kätensä.
"Niin, tämän pienen piimäpilkun pitää myöskin nukkua", sanoi nuori vaimo, alkoi hyväillä ja kutkutella piimäpilkkua, kunnes se nukahti kukitetulle pöydälle.
Samassa sulkeutui ikkuna.
"Kuulitko sinä, mitä se nuori, hyvä nainen sanoi meistä", sanoi toinen elämänlanka, kun ikkuna oli sulkeutunut.
"Kuulin", sanoi toinen elämänlanka.
Sitten värisivät molemmat ihastuksesta, sillä sellaista suurta onneniloa eivät elämänlangat koskaan olleet nähneet.