VII.
Päivä tuli, toinen meni ja viikot vierivät vierimistään. Hääpäivä läheni. Usein oli pehtoori käynyt sillä välillä Klaaraa tervehtimässä. Asiat olivat entisellään. Pirttiahon talossa oli hääpäiväksi määrätyn päivän edellisinä päivinä hääritty ja pyöritty, keitetty, paistettu, ommeltu ja leikattu. Kaikki häätarpeet olivat hankitut ja valmistetut. Vihdoinkin koitti Elokuun 27 päivä. Kello rapsutteli edestakasin ja sen viisarit edistyivät edistymistänsä. Jo oli kello kuusi iltaa. Häävieraita tulvaili Pirttiahon taloon oikealta ja vasemmalta.
Vieraiden kestitsemisen perästä puuhattiin vihkimistä. Julle meni morsiantansa noutamaan, vaan ei löytänyt häntä kamaristaan, jonka tähden hän palasi takasin ilmoittaen, ett'ei morsian vielä ollut pukeutunut. Vieraiden ko'olla ollessa oli Klaaran käytös tullut ihmeelliseksi. Hän käveli rauhattomasti korvan aikaa kamarinsa laattialla sanaakaan sanomatta edestakaisin, väliin luoden katseen maantielle. Väliin hän juoksi ulos ja taasen sisälle. Hänen kasvonsa osoittivat sydämessään riehuvaa kovaa taisteloa, vaan kohta olisi se loppuva. Silmänräpäykset olivatkin todella Klaaralle kalliit. Hän, näet, odotti Edvardia, vaan turhaan. Siinä syy hänen rauhattomuuteensa. Kumminkin hän rauhottui ja puki päällensä hienosta pilkko mustasta kankaasta tehdyn hääpukunsa. Vielä kerran hän katsahti maantielle, vielä kerran hän juoksi ulos. Juuri sillä aikaa oli Julle häntä käynyt tapaamassa.
Klaara huomasi odottamisensa turhaksi ja astui äitinsä seuraamana saliin, jossa vihkimys piti toimitettaman. Klaaran sisään tultua, tekivät etenkin naiset, muistutuksen Klaaran mustan puvun suhteen ja muutamat taasen hänen itkun paljoudesta punottavista silmistänsä sekä keltasen vaaleista kasvoistansa.
Pappi alkoi vihkimisen.
Vihkimisen puolivälissä kuului ulkoa kärrien kolinaa. Kärrien edessä valjaissa olevat vaahtoiset hevoiset seisahdutti niiden ajaja pihaan. Sukkelana kuin orava, viskautti nuori, pitkän solakka mies itsensä kärryistä alas ja astui kiireillä askeleilta porstuaan, jossa seisovalta pojalta hän kysäsi, missä Klaara on tavattavana. Vastaukseksi tuo pienokainen sanoi:
"Pehtoori vei Laalan suureen saliin ja Laala seisoo pehtoorin linnalla papin edessä ja pappi on jo kauvan aikaa heille lukenut ja antanut Laalan sormeen suulen kulta solmuksen,"
"Vai niin," jupisi nuorukainen ja hänen huulensa vapisivat. "Minä kuulen pojan puheista, että olen myöhästynyt. Hevois-konit olivat laiskat. Se viivytti tuloani. Mitä on nyt tehtävä? Ei mitään. Oi, sydäntäni! Oi, lemmitty Klaarani! Jo olet toisen vaimo. Jo olet sille, jota et rakasta, vannonut ijäistä uskollisuutta." Hänen kasvonsa vetäytyivät hirmuun ja hänen kätensä haparoivat jotakin hänen yllänsä olevasta takin lakkarista. "Kestoa!" sanoi nuorukainen, kiristäen hampaansa yhteen. "Minun täytyy tavata Klaara. Täytyy vaikka se maksaisi henkeni." Sen sanottua nuorukainen pani pienen paperiliuskan polvellensa ja kirjoitettuaan lyijykynällä muutamia riviä, jätti sen kolmikolkkaiseksi käärittynä pojalle, annettavaksi Klaaralle. "Muista," vakuutti nuorukainen, "että jätät tämän paperin Klaaralle paikalla, kun vihkiminen on päättynyt."
Nuorukainen nousi sen jälkeen taasen rattaille ja meni menojaan, niinkuin oli tullutkin. Heti olivat he näkymättömissä. Äänetöinnä istui nuorukainen kärryissä nojaten päänsä vasten oikeaa kättänsä ikäänkuin lapsi, joka vaivoistaan väsyneenä istuvillaan nukkuu.
Hevoset juoksivat kovaa vauhtia.
"Minne asti ajetaan? Hevosten pitäisi saada ruokaa", kysäsi vihdoin kyytimies.
"Missä asti jo ollaan?"
"Puolamäen rinteellä".
"Anna hevoisten seisahtua, laske minut tähän ja aja tästä vähän matkan päässä olevaan torppaan, jossa saat syöttää hevoisia, ja odota siellä tuloani! Jos joku kysyisi: minne menet, niin vastaa 'Oinolaan'. Ja jos tiedusteleisivat, miksi hevoset ovat märkänä ja ketä olet kyydinnyt, niin sano, että kuljetat erästä kirjettä Oinolan herralle. Ymmärrätkö?"
"Ymmärrän," kuului kyytimiehen kuiva vastaus.
"Hyvä! Te'e niinkuin olen käskenyt!"
Jättäkäämme nuorukainen hetkiseksi aikaa Puolamäen rinteelle ja palatkaamme päätaloon tietääksemme, mitä siellä tapahtuu ja seuratkaamme Klaaran toimia.