KOLMAS NÄYTÖS.
Näyttämö sama kuin edellisessä näytöksessä.
Syvä aamuhämärä.
HANUUMAN takoen nyrkillään telkeitä ja rytistellen näitä ankarasti:
Koko yön olen takonut hirteen nyrkkiä, mut turhaa tässä on yksin tyrkkiä — — pojat, tänne! Jos ois sitä joukolla työntää.
APINAT yrittäessään yhteisvoimin rynnistää telkeitä vastaan
Ho-oh-ho-hoo! Hö-öh-hö-höö — —
HANUUMAN rymyäänellä:
Ho-hoo jopas laukes!
Mut kylläpä tenäs — —
HYYPPÄ
Isä! Laukku jo aukes — —
HANUUMAN
No sopiiko laukusta nenäs?
HYYPPÄ
Se sopii kyllä, jo häntäkin sujuu!
Ryömii nopeasti aukosta ja keikahtaa seisomaan näyttämölle.
Isä, täällä jo kukkuu poikas.
HANUUMAN
Nyt urho jok' ainoa karkuun oikas!
MARAKATTI ryömii samoin laukusta ulos:
Ja Marakatti on tässä kuin kerä.
HANUUMAN
No, samalla tavalla loppuerä!
HYYPPÄ juoksee luolalle ja vetää Naakan aukosta ulos:
Emo Naakka, no, nopsempaan. Mikäs tiukkaa!
NAAKKA
Takapuolelt' ol' liiaksi piukkaa — —
UHU tulee aukosta heti Naakan jälkeen: Sielt' ojenna, Yökkö, viel' leukaluu ja paimensauvani, jumala Kuu, mi meidät pelasti hirviön kidasta.
HANUUMAN Yökölle, joka parhaillaan ryömii:
Älä, Yökkö, sa ähri ja hidasta!
YÖKKÖ
He, tässä on ukkeli ehjänä nenä — —
HANUUMAN
Ja kuningas viimeisenä!
YÖKKÖ
Tosin häntäni puuttuu — —
HANUUMAN yrittää turhaan aukosta:
Mitäs tämä? Mun mahani juuttuu!
HYYPPÄ
On liian pieni so lovi.
HANUUMAN
Jaa, jaa, ei kuningas raoista sovi.
— He, työhön nyt koko miesten rivi,
pois eestä tuo sammalekivi.
Apinauroot ryhtyvät työhön ja saavat kiven vieritetyksi
alas ja aukon huomattavasti suurennetuksi.
NARKAS tulee väsyneenä ja ärtyisenä oikealta taka-alalta.
Apinat kyyristyvät oikealie.
Taas samako paikka on eessä!
Palaa taka-alalle, jolloin apinat pakenevat kyyrysillään vasemmalle.
Täm' on noitien peliä: koko päivän ja yön panen parasta neliä, kuin konkari riivatun vempeleessä. Käyn polkua pitkin, se katkee alta kuin sauva ainoa sokealta. Haen tietä, mut eessä on vuorenseinä ja kolkkoja kumpuja, ketoja; joill' ainoa peite on palanut heinä ja viidakko kauhun, kahisten petoja.
Hanuuman rymäyttää telkeitä maahan ja astuu esille.
Säikähtyneenä karjaisten:
He-häh, ketä siellä?
Vetää säilänsä.
HANUUMAN hirmuisena vihassaan: Älä karju, mies, mua työläst' on niellä! olen hännältä pisin ja muutenkin karvallisin. Sitäpaitsi, mun sappeni kiehuu, se ryöhää ja riehuu — —
NARKAS
Älä riehu mies, tahi säilästä saat!
HANUUMAN yhä hirmuisempana:
Ne lierohännät, ne koijarit peijakkaat!
Noin taattonsa jättää
ja lammaslauma pakoon mättää.
Aikoo rientää vasemmalle.
NARKAS työntää miekkansa eteen:
Jukoliste, sun säilällä survaan!
HANUUMAN Hyvä ihminen, miest' älä säilällä lyö, Minä kuulin kyllä, sen kärki niin kamala on kuin ihmisen järki ja rumasti ryntäitä syö. Käyn loukkoon kyllä ma takaisin.
Hanuuman menee riukujen taakse.
INRA kaukaa:
Hui-ui, ho-hoi!
NARKAS Koko yön läpi pääni on soinut tuo valitusääni. Kuin noidan laulu se kiehtoo ja kauhua rinnassa liehtoo — — Kuin kaikua Kalman, kuin hautojen tulta sitä pakenin yöllä, se seuras yhä ja mielen vei multa — — Kun aamun hengessä vihdoin merisen tuoksun ma tunsin, jo heitin hulluna juoksun, — oli toivoa mulla sinapinsiemen — joka poukaman kiersin ja niemen ja ruuhtani rannalta hain: vain haavoihin jalkani sain.
Väsähtää vasemmalle, kivelle istumaan.
Kuin nälkäinen koira nyt tänne osuin ja apinapeikkoa viimeksi hosuin. Jos lie tämä paratiisissa-oloa, on autuus — lievästi sanoen — noloa.
HANUUMAN Noin pelkää vavisten ihminenkin! Nyt nään minä todeksi senkin, ett' olennot kaikki on laatua samaa: jok'ainoa pelkää, jokaista kauhu lamaa. Nun apinalapseni pelkää tulta ja päivää tuo kammoo kuuta ja pimeänhäivää.
Aurinko nousee.
NARKAS
Valo auringon valahti tänne — —
Nousee seisaalleen ojentaen vartalonsa
ja rintansa kohti aurinkoa.
— Oi loimota päin, tuli hurja, niin poissa on pelko ja miel'ala kurja! Taas rantoja pitkin ruuhtani etsiskellen ja sitten pois meren selkiä keinuellen!
Aikoo lähteä.
INRA aivan läheltä
Hui-ui, ho-hoi!
NARKAS seisahtuen:
Taaa ääni se soi!
Mut suloisempi se nyt on kuullakseni — —
HANUUMAN
Se Inran on ääni, mun tyttäreni.
NARKAS nauraen
Sun kanssas ukkeli vetoa lyön,
ett' olin hulluna viime yön.
— Avull' Inran nyt ruuheni löydän.
INRA tulee vaataan oikealta taustalta, hyökkäävästi, kuin taisteluun vaatien:
Ruma onnko ma vielä, se sano!
NARKAS
Miks yöllä sä vuorilla huhuit?
INRA itkeväistä ivaa täynnä:
Kuin sielunpaimen ja apina puhuit
Mun rumaksi manasit,
ja houkkona ketojen heinää lanasit — —
NARKAS
Sano mistä mä ruuhtani hakisin.
INRA itsepintaisesti:
Ruma oonko ma? Oitis se sano!
NARKAS
Alä muistele niitä, ma leikillä pakisin.
INRA Ma näytän sun ruuhesi vanan, jos saan sulta vastaussanan.
NARKAS Sinä itsepintainen kakara, olet kirkas kuin kuutamon sakara.
lNRA Sano, kaunis mulla on kirsikkasuu ja varsi kuin kukkiva santeiipuu?
NARKAS Kuin autuus hullu sun huultesi malo kuin päivä on silmies valo, sen vannon ja kunniasanalla takaan — —
INRA osoittaa voitollisesti nauraen merelle: He, katsopas, palkaksi valasi vakaan saat ruuhesi nähdä, jos silmäs on tarkka. Tuoll' ulapan sinervän puolla kuin vanhan Hanuumanin valtikkasarkka se pikkuruisena keinuu ja kelluu. Sen rannalta työnsin ma kiukuissani — — Mult' enää et pääse, mun armahani!
NARKAS raivostuen:
Tytärt' ihmisen ei ole katalampaa!
INRA yhä vvoitonriemuisena:
Eik' älyltä toista sen taitavampaa.
NARKAS tolkuttomana raivosta:
Voi, ilkkuja kehno, sa kurjasti teit.
Vetää säilänsä puoleksi näkyviin huotrasta.
Läpi sydämesi säilällä lyön!
INRA viattomasti: Ei sydäntä mulla, sen itse sa veit — — ja salaa teit sen veijarityön!
NARKAS neuvottomana: Mitä tehdä? Kuin lapsi hän vastaa, mun aasiksi naurulla lastaa — —
INRA vetää kummallakin kädellään hiussuortuvan esille ja kurkoittaa näitä kuin ohjaksia Narkasta kohti hullunkurisesti ilakoiden; Ja hapsilla somilla aasia ajaa.
NARKAS taas suuttuen: Sun orjaksi teen ja heimosi myötä ja sitten aamusta iltaan pitkin yötä te raataa saatte mun ruoskani alla — —
INRA innosta hehkuen:
Ah, ilolla ihanalla
sun orjasi olen —
— Koko olentoni itselles ryöstä.
NARKAS hullunkurisesti toivottomana: Tulen hulluksi aivan! Kallion kylkeen mun täytyy kalloni syöstä, en ymmärrä muuta — —
Syöksyy oikealle etualalle.
INRA
Ja antaa Znralle suuta — —
Oinas ja Kirra kantaen soihtua tulevat mukanaan Naakka, Hyyppä, Uhu, Marakatti ja Yökkö, jotka kaikki muut paitsi Yökkö on sidottu hännistä yhtoen rykelmään. Yököllä on köynnösköysi oikean nilkan ympäri. Vangituita ohjaa köydestä Oinas.
KIRRA Inralle: Tätä soihtua peljäten apinat taipui sun valtahas, Inra.
OINAS Hanuumanin valta jo vaipui, hän vankina on ja joukkonsa myntä! Puun alla jok' ainoan, huusin ne sanat, he häntänsä riisui ja maahan heitti, kuin kynityt hanhet ja kanat sun nimehes vannoi ja soihtuni kautta.
KIRRA
Niin kuljimme, kunnes aurinko heräsi.
OINAS
Ja ahkera Kirra ne hännät kekoon keräsi.
INRA
Mit' aattelen kuomista näistä? — —
OINAS.
Nää karkurit sitelin hännänpäistä
ja matkansa käänsin myötäsukaan.
Ne tuomitse tahtosi mukaan.
INRA viitaten Narkaaseen, jonka Oinas ja Kirra nyt vasta huomaavat, iloisesti:
En tuomita voi, olen orja, ja herrani ihmisenpoika on sorja.
OINAS Narkaalle:
Sinä valtiaanako luoksemme palasit?
KIRRA
Ah, Inran vuoksiko tulla halasit?
OINAS
Nää tuomitse kaikki, sa valtias olet.
NARKAS Äläs, hetkinen malta. Kuin paistettu varpunen täällä on valta, se suoraan suuhuni lentää, mut ei syötäväks kelpaa, ja vimmattu nälkä on mulla.
KIRRA
Ei herkkuruoasta puutetta sulla.
Rientää oikealle.
NARKAS
Ja valtaistuin? Se valmis on ihan!
Kumoo suurimman ruukuista ja istuu sillle,
vetäen miekan huotrastaan.
Ma luulen, turha tässä on panna vastaan.
Kirra tuo reksun banaaneja, joista Narkas
ottaa yhden haukaten aimo suupalan.
Siis valta on mun ja tuomion käyttö, mut Oinaalle kuuluu käskyni täyttö.
Haukattuaan jälleen banaania kääntyy apinoitten puoleen:
Nyt kuulkaa, kuinka ma käskevä oon:
Joka häntä laumasta ratkottakoon!
Apinat päästävät nopeasti häntänsä, joten ne jäävät yhteen kimppuun Oinaan nuoran päähän, siirtyvät taka-alalle.
YÖKKÖ päästettyään nuoran nilkastaan, itsetyytyväisesti:
Nään itseni kaikista viisaimmaksi, nääs, viisaus ennen muita mun häntäni raksi.
NARKAS
Mut hännät tarkasti talteen.
Oinas heittää rykelmän olalleen.
Niin kauan kun valtani kestää, tosin tahdon hännänkäytön ma estää, mut ei tulevaisia ennalta tiedä, ei joka aika hännättömiä siedä. Mitä tulee muuten mun tuomiooni, en aijo olla ma ruoskiva skorpiooni. Mut huomatkaa: sen vuoksi ja siksi teit' etten apinakuomia voi ilman rikosta ruoskalla suomia, mun tulee konniksi, lurjuksiksi nyt teidät alkajaisiksi julistaa.
HANUUMAN astuu esille luolasta, häntä kädessä:
Toki kuningas ensimmäisenä tuomittakoon!
Hanuuman, patriarkka ja valtias oon.
Tulen tuomiolle ma selvin kielin:
Minä luovutan vallan, mut häntää en,
jota käyttää eukkoni parhaaksi mielin.
Jos Naakka ei salli mun maistella,
täll' arvon hännällä aijon ma vastaan taistella.
NARKAS hohottaen: Jos hillitset eukkosi napisemasta, kas, silloin oot sinä valtias vasta, ja eläkkeen jalo mielesi ansaitsee. Siis: hännällä Naakka nöyräksi tee.
Osoittaa Hyyppää.
Mut tuossa ken killisilmä ja viurunaama?
OINAS Hän Naakan on saama ja kantaa nimenä Hyyppää.
NARKAS
Kai isältä eläkkeen ryyppää?
OINAS
Jos ei kylliksi kuria saa.
INRA
Hän Kaijalle naitettakoon!
Se tyttö on tuima ja kiukkuinen.
NARKAS
Tää selvä on: avioon hänet laitettakoon.
OINAS Ja tästä on Marakatti, mies nokkela aivoilta oivilta, ja ryypyssä kestävin teikari koivilta.
NARKAS M luulen, hän tartvis on urkkijakuntaan ett' alamaiset rauhassa untaan saa levätä hurskasta, uskollista.
Osoittaa Uhua.
Ja tuossa on pappi, sen naamasta näkee Mun lempeä mieleni käkee sinut tuomita armahtamatta. — Mut turha lie rangaista parantumatonta. Siis lievä on tuomios tällä erää: Vain tuliset hiilet päällesi kerää ja vuorilla erakon teitä sa kulje.
Uhu lähtee oikealle.
Mut oppisi aarteet visusti kaikilta sulje!
Osoittaa Yökköä.
Ja tää, joka arveli itsensä viisaimmaksi, täst' alkaen mainittakoun hänet tuhmimmaksi.
Uhu kuutamosauvoineen synkkänä oikealle. Narkas
pistää säilän huotraan ja alkaa järsiä banaaniansa.
No, jaa — minä myönnän ett' uutuus viehättää,
Kuten valta ja valtiasherkut nää —
Ponnahtaa roimasti pystyyn.
Pojat, tyttäret, riemuitkaa!
Nyt jokainen laulaa, tanssia, kirmata saa.
Vilkasta liikehtimistä.
OINAS astuu Narkaan eteen: Anon sulta ma palkaksi vaivojeni hänet ainoan, joka haasteli lohdukseni, kun lyötynä maassa ma makasin. Ma kerran Inraa lemmin kuin jumalatarta: Hän kiihti mun mieleni sankaritöihin, hän syöksi mun mieleni murheenöihin. Kun saavutin tulisen soihdun, hän kylmänä sammutti rintani loihdun. Mtit' ollut ol' lempeni, selkeni selväks: Kun tähtensä lemmentuskassa valvoin, vain sankarihaavetta kauttansa palvoin. Mut syttyipä silloin lienteä tuli, tuli Kirran sydämen lempeän, johon tuskani tyyntyi, uupui ja suli. Hänet tahdon ma riemukseni.
NARKAS Kuin sininen lotus on rannalle paistelevalle, niin kallis on Kirra miehelle taistelevalle. Niin olkoon lempenne luonnonraitis kuin kauneus Kirran — —
Lähestyy apinoita, jotka ovat siirtyneet yhdeksi ryhmäksi taka-alalle.
Pois murjaammuoto. Nyt alaa riemu ja rymy, nyt aklaa tanssi ja jymy.
Järjestelee apinoita piiritanssia varten.
Hanuumanin siipaksi Naakka.
Liittää näiden kädet yhteen.
Marakatista Hyyppään saakka jok'ainoa apinapiiriin.
Edellisen repliikin aikana on Kirra tarttunut Oinaan
käteen ja vetänyt onnensa ilossa luoksensa myös Inran.
INRA onnesta osattoman murtuneeila mielellä: Ei sanaa mulle, ei katsettakaan minä riutua toivotta saan.
KIRRA
Ei ei, sit' en uskoa voi!
INRA yltyvällä tuskalla:
Minä lähden pois, ikiajoiksi pois!
Kääntyy hoiperrellen kobti oikeanpuoleista polkua.
KIRRA hädissään Narkaalie:
Oi, valtias, saavu, hän pakenee!
NARKAS Inralle, jota turtuu paikoilleen: Ei lemmessä murhe haihtuva pahaa tee! Tule tänne, ma voitetuks tunnuztaun. Nyt pksinäiseen saarehen haun mina sikseen heitän ja myönmän: Periaate ja yksinäisyys, se sama lie kuin narrius, yltiöpäisyys.
INRA jo vaisusti pyytäen, riemuiten:
Tytär ihmisen olen, se sano!
NARKAS iloisesti:
Sull' onhan ainakin ihmisentyttären jano.
Olet paratiisin kaunehin kana,
ja kaunein sulla on kuherrussana.
Avaa sylinsä.
INRA
Hui-ui, huk-huk, U-iiii!
Syöksyy Narkaan syliin.
NARKAS
Lie turha mun lempeä vastaan panna,
kun aallot ei mua ruuhetta kanna.
Olet lyönyt mun, olet voittanut ihanasti.
HANUUMAN rehevästi: Hanuumanin pojat ja tyttäret, nyt vuotaa seesami päivästä päivään asti.