KOLMAS NÄYTÖS.
Tapahtuu tasangolla Cirtan läheisyydessä keväällä v. 203 e.Kr.
Näyttämö:
Syphaxin loistava päällikköteltta, jonka taka-alalta käynti ulos, oikealta käynti teltan toiseen osaan. Vedettäessä taka-alan verhoa syrjään näkyy taustalta kappale tasankoa, kauvempana laajalti telttoja, kaukaisuudessa vuoria. Kirkas iltapäivän valaistus. Sophonisbe puettuna sotilasmaiseen pukuun käyskentelee levottomana. Helike seisoo vasemmalla seuraten katseillaan valtiattaren liikkeitä.
SOPHONISBE (kääntyy äkkiä oikealle taka-alalle, polvistuu katsomaan loistavassa korissa olevaa käärmettä, kavahtaa ylös taas äkkiä, kärsimättömästi):
Yhä sairas vain on papin käärme tuo.
Elukka kuolla sais.
HELIKE:
Jos toivot niin,
Miks sitten vaalit sitä kaikin tavoin?
SOPHONISBE (intomielisesti):
Mun täytyy, täytyy, aina vain mun täytyy!
(Sairaalloisen kiihkeästi.)
Kahlehtii usko mua, ett' tää käärme
Jos kuolee pois, niin jotain suurenmoista
Tapahtuu silloin. — Mutta käärmehyinen
Tää pyhä on, se luonnon, kansanvoiman
On perikuva, sitä vaalia
Mun tulee, senhän täytyy kestää.
(Hurmautuen)
Mutta —
Jos tummuis pyhät täplät sen, niin silloin
Ei mun myös kestää tarvis elon taakkaa.
(Syöksähtää jälleen korin luo)
Mutt' turhaan, käärme paikallansa makaa,
Ei toinnu, eikä sairaammaksi käy.
Kuin itse välinpitämättömyys
Se samein silmin tuijottaa — ja katso
(Vetää syrjään teltan verhon)
On samanlaista koko maailma!
Sua eikö kuoleta tää autius?
Ei merta nää, ei lähteen silmää. Rumaa
Rumempaa seutua ei missään lie.
HELIKE:
Kuninkaan pyyntöjä miks et sa seuraa,
Palatsiin lähde, missä kukkaan puut
On juuri puhjenneet?
SOPHONISBE:
Ma tahdon nähdä,
Kuink' kiirein kuningas taas pakenee.
Sanoinhan jo, ma ihmeenmoista vuotan
Tapahtuvaksi täällä. Sitäpaitsi:
Mua täällä tahtoo pappi viipymään.
HELIKE:
Tät' tuskan taakkaa turhaan kannat: Rauhan
Mielhaluin päättää kuningas, jos viittaat
Vain sallivas sen. Rauhaan suostuthan!
SOPHONISBE:
Mi puhe! Tytär Karthagon ei petä
Kuin orja taikka palkkasoturi —
(Vihalla)
Vai kiel'kö kätyrin näin kertaa toiveet,
Joit' hautoo vihamies!
(Helike kääntyy loukkaantuneena poispäin. Sophonisbe rientää hänen luokseen katuvana.)
Voi, paha olen!
Vai sairasko, en tiedä. Anteeks anna,
Helike armas, sanat mielettömät.
HELIKE:
En kaunaa kanna. — Voimas arvioit
Sa liian suureks', siks oot kärsimätön.
SOPHONISBE (tuskaisasti):
Helike, älä puhu noin, se särkee,
Se lyö kuin tuomio.
(Väsyneesti)
Vain yhtä toivon:
Sais sielun jäntereet jo katketa.
(Hetken hiljaisuus. Taka-alalta astuu sisään Syphax täysissä sotavarusteissa. Hän on noin 40 v. vanha, suurikokoinen mies, jonka kasvojen juonteet osoittavat intohimoista mieltä.)
SYPHAX (tulee kiireisesti):
Jo johtaa rosvoin jäljet tänne päin,
Kaikk' enteet taiston temmellystä lupaa!
Siks suostu tahtooni: jo lähde Cirtaan.
SOPHONISBE (kulkien omissa ajatuksissaan):
Nyt suurta syntyy. —
SYPHAX:
Niin, nyt suurta syntyy!
Nuo rosvot ansaan johdan, yllätän. —
Mutt' huoli levoton mua painais, jos
Sa vaaraan tänne jäisit. Verminan
Suo saattaa itses kaupunkiin.
SOPHONISBE (painavasti):
Ma jään.
Sun varmuutes mua huolettaa. — Kaks kertaa
Sait tappiota maistaa! Luku kolme
On pyhä meidän uskon mukaan, varo,
Ettei nyt kolmas kerta samaa toista
Kuin kaksi ensimmäistä. Tänne jään!
Ei enempää mult' auta pyydellä.
SYPHAX (barbaarin raivolla):
En sua jätä saaliiks ryöväreille!
Ma raskaat kahleet kestän, vankilan
Ja kuoleman. Saa nuolin tuhansin
Mua pilkkalauluin saartaa vihamies,
Jok' karttaa osumasta sydämeen,
Ett' tuska pitkittyis. — Sen kaiken kestän. —
Voi yks vain tappio mua kohdata:
Jos sinun taipuvan nään vainolaiseen
Tai häväistyksen uhriks joutuvan!
— Käyn väijytystä valmistamaan.
(Määräävästi)
Sinut
Palatsiin saattaa oitis Vermina.
(Poistuu)
SOPHONISBE (halveksien):
Barbaarin liehittelyn väkivallaks
Ens raivo kääntää. — Notos pian tuokoon
Astarten papin tänne.
(Helike poistuu oikealle. Sophonisbe astuu ajatuksissaan käärmeen korin luo. Tuijotettuaan tänne hetkisen nostaa äkkiä päänsä):
Elä, kuole —
se mulle sama on, nyt asestaun!
(Rientää vasemmalle etualalle. Valitsee seinää vastaan nojalla olevista aseista, niitä valitessaan):
Vain mieskö kunnialla kuolla saa!
En vihan taikka häväistyksen tulvaa
Ma aio polvistuen vastaan ottaa,
Kun saapuu voittaja — Kas, tää on kevyt!
(Ottaa pienehkön kilven. Vermina, kaunis, synkkä, kalpea, solakka nuorukainen astuu taka-alalle, Sophonisbe tempaa oikeaan käteensä heittokeihään, ylpeästi):
Jos isäs käskyn tulit täyttämään,
Niin turhaan tulit, käskyä en seuraa.
Aseissa olen, katso! Koetella
Voin näitä prinssejäkin vastaan.
VERMINA (langeten polvilleen Sophonisben eteen, painaen kädellään sydäntään, epätoivon tuskalla):
Oikein!
Tää rinta sua varten on. Sadasti
Se katseistasi haavan sai. Nyt tarpeeks
Lyö syvään soma heittokeihääs, tuskaan
Niin viime lääke anna.
SOPHONISBE (kummastuen):
Mitä tää?
Hiljainen prinssi painaa sydäntään
Ja tuskaa vaikertaa. Tää tottako
Vai leikkiä?
(Vermina nousee ylös).
VERMINA (surullisesti):
Jo vuoden olen ollut
Sun lähelläsi. Hetki hetkeltä
Käyn kalpeammaks. Sin' et huomaa vain,
Niin itsekäs sa oot tai ylhä liiaks.
SOPHONISBE (osanotolla):
Voi Prinssi hyvä, uskoako voin
Ett' hiljaisuus näin paljon kätkee. — Ah,
Niin monet aatokset mua vaivaa, etten
Ees surevaista ystävää ma huomaa. —
VERMINA (keskeyttäen, kiihkeästi):
Isääni et sä lemmi, tiedän sen!
Jos tahdot vain, niin nostan kapinan
Hän surman saa, ma sinut pelastan,
Maan ääriin vien. Vain sano: tahdon sen!
SOPHONISBE (vakavasti):
Ei, ystävä, mua viettää toinen tie,
Jot' astunut niin pitkän taipaleen
Jo olen, että läsnä määränpää
Nyt on. Et sinä, enkä minä kääntää
Voi kohtaloita.
VERMINA:
Olet juhlallinen.
En ymmärrä kuin yhden seikan: turha
On elää mun.
(Kääntyy poispäin).
SANKHUNIATHAN (tulee kiireesti oikealta):
Mua kutsuit tyttärein?
SOPHONISBE:
Sun tahtos on kai, että leiriin jään,
Vaikk' uhkais taistelu?
(Sankhuniathan nyökkää myöntävästi)
Se prinssille
Myös sano. Hän mun saattais kaupunkiin.
SANKHUNIATHAN ( Verminalle):
Jumalten tahto on se, Karthago
Sen vaatii, älköön kenkään estäkö
Hänt' täyttämästä pyhää tehtäväänsä.
(Vermina kumartaa väsyneen välinpitämättömästi ja poistuu,
Sankhuniathan kääntyy juhlallisesti Sophonisben puoleen).
Jäsentes voima nouskoon henkes myötä.
Pyhyyden säteet niin sun täyttäkööt,
Ett' armo, sääli, heikkous tai lempi
Ei tahraa Herran esi-kartanoita!
Tunnetko voimaa, joka kaiken muun
Kuin yhden kuolettaa?
SOPHONISBE (kaksimielisesti hymyillen):
Ma tunnen voiman,
jok' uumenistaan syöksee ihmevalon,
Tää niin on kirkas, että soaistuna
Ma hurmamielin siihen syöksyn.
SANKHUNIATHAN:
Yötä
Hämärtää taivas, jolta Baalin silmä
Kaukaisiin avaruuksiin painuu. Nousee
Sua Didon silmä kohta valvomaan.
Sen tuikintaan sa katsees kiinnä, niin
Teroittuu silmäs oikein osumaan.
SOPHONISBE:
Teroittuu silmät nää nyt näkeviksi.
SANKHUNIATHAN:
Rukoile, valvo, tyttärein tää yö!
Elissan ilmoitusta ano. Hän
Vapahtaa sun tai sitoo: jos hän tahtoo,
Vihollinen saa tappion ja surman. —
Vain kiitoslaulun silloin vaatii hän.
Mutt' uhrin raskaimman saat antaa, jos
Tuo huomispäivä meille tappion.
Keskellä voitonhuumaa voittajan
Saat surmaan syöstä.
(Terävästi)
Ootko valmis?
SOPHONISBE (kaksimielisesti):
Valmis
Oon kuolemassa voittamaan.
SANKHUNIATHAN:
Myös itses,
Sen heikkouden sa voitko lannistaa?
SOPHONISBE:
Juur' itseni, tuon heikon, matalan ma tuhoan.
SANKHUNIATHAN:
Sa uskot voittavas?
SOPHONISBE:
Ma tiedän voittavani.
SANKHUNIATHAN:
Jumalat Jumalten aseen johtakoot! — Sun rauhaan nyt jätän.
(Tekee siunaavan liikkeen, poistuu. Sophonisbe siirtyy oikealle taka-alalle, istuutuu, Helike tulee oikealta).
HELIKE:
Kuinka näytät väsyneeltä!
Levolle käy! Sua saatan!
SOPHONISBE (väsyneesti):
Ystävä,
Sen teen. — Tääll' on niin pimeä ja raskas!
Valoa Notos tuokoon. Tule!
(Poistuvat oikealle. Notos tulee ja ryhtyy sytyttämään lamppuja).
HELIKE (palaa takaisin Notoksen vielä tehdessä työtään).
Aina
Yht' rauhaisana teet sa työsi, Notos.
Sinuun ei koske tappiot, ei voitot.
NOTOS (kuivasti):
En raivoo riemusta, en tuskasta,
Kun oivallan ma petoin ulvonnan
Ja karitsaisten lauhan määkinän
Elukkain ääneks kummankin. — En nouse,
En laske, koska vaakasuoraa viivaa
Ma kuljen. —
HELIKE:
— Siis sa naurat ihmisparkaa,
Jok' kärsii intohimoistansa —
NOTOS (Nauraa):
Ois sana liiaks intohimoinen —
HELIKE;
Sa lietkö koskaan riemun tuntenut
Ja murheen niinkuin ihminen —
NOTOS:
Noit' tunsin
kun ihminen en ollut vielä —
VERMINA (syöksähtää telttaan, kuuluu ratsujen töminää ja alkavan taistelun tuoksinaa):
Vaara
Kuningatarta uhkaa — yllätys —
Miss' on hän!
(Helike rientää oikealle, Sophonisbe tulee jo häntä vastaan).
SOPHONISBE:
Mitä tahdot, prinssi?
VERMINA:
Kuule!
(Viittaa taakseen, josta kuuluu yhä selvemmin taistelun ryske)
Tasangon ääret syöksee ratsumiestä.
Hajalla leiri on — Sa kiirehdi —
Vien turvaan sinut — — —
SOPHONISBE:
Mene, taistele!
Niin teen myös minä.
(Rientää ottamaan kilven ja keihään).
VERMINA:
Turha taistella —
SOPHONISBE:
Sit' oivempaa. Saa kuolon tielle käydä!
VERMINA (katkerasti):
Se mulle helppo taito!
(Syöksyy ulos).
SOPHONISBE:
Notos, turvaan
Helike saata!
(Näiden poistuttua)
Saavu surma!
(Sophonisbe aikoo syöksyä aseissaan ulos taistelemaan, mutta hänen avatessaan teltan verhoa näkyy koko leiri tulessa pimeätä taivasta vasten, taistelun ryske kuuluu, näkyy taistelijain haamuja. Silloin Sophonisbe voimattomana päästää verhon putoamaan ja peräytyy takaisin).
SOPHONISBE:
Näinkö
On naisen osa heikko olla! Tuli
Ja rauta verta juova näinkö lyö
Mun voimattomaks, etten kuolla taida.
Mun täytyy, täytyy. — Haa, jo tiedän: kyy!
Kyy myrkkyinen mua kalvaa. — Manalaan
Kai käydä yksin saan!
(Syöksähtää käärmeen luo)
Sun lumosilmäs
Repäisen pois, sun pääsi murskaan.
(Lyö keihäällä käärmeen kuoliaaksi, vapautuneena)
Nyt
Saan itseni ma olla. Näkijää
Ei nyt, ei pappia, ei velvoitusta.
Tuon kaiken huoahdan ma pois kuin unen.
Suur' autuus näin on täytymästä laata,
Suur' onni, ettei toivo rauhaa vie. —
— Oi kultatukka prinssi, syy ei mun!
Ma kuiskaan, kun ma kohta hautaannun
Sun ratsus kavioihin.
(Astuu tyynesti taka-alalle, aikoen ulos; silloin kuuluu teltan takaa Masinissan ääni).
MASINISSA:
Kahleisiin
Hän lyökää!
(Uhkaavalla äänellä)
Nyt näät hurmas surman, sitten
Vain kuolemas.
(Sophonisbe peräytyy ja painautuu jäykkänä oikealle teltan verhoa vastaan. Masinissa syöksähtää sisään, jolloin näkyy tulipalo riehuvan tuimimmillään. Masinissa kantaa mustaa viittaansa, jonka vanne kiinnittää hänen päänsä yli, oikeassa kädessään on hänellä paljastettu miekka. Hän jää taustalle seisomaan uhkaavaan asentoonsa. Hetken liikkumattomuus. Äkkiä Sophonisbe tempautuu jäykkyydestään, polvistuu Masinissan eteen, taivuttaen ruumistaan taaksepäin ikäänkuin tarjoten rintansa Masinissan miekaniskulle. Jää suljetuin silmin odottamaan. Tähän näkyyn hurmautuu Masinissa. Koston ja uhman ilme hänen kasvoillaan vaihtuu vähitellen liikutuksen ärähtelyyn, hellyydeksi, anteeksiannoksi. — Miekka putoaa helähtäen maahan. Hän nostaa kiihkon, hurman vallassa Sophonisben syliinsä. Musta viitta valahtaa maahan. He syleilevät kauvan sanattomina. He katsovat ymmärtäen toistensa mielen).
MASINISSA (lempeästi):
Sua saavuin noutamaan.
SOPHONISBE (hellästi, painautuen jälleen Masinissan syliin):
Sua seuraa Sophonisbe.
MASINISSA:
Kunniaan!
SOPHONISBE:
Ja rauhaan lempeään —
MASINISSA:
Mua vuotitko?
SOPHONISBE:
Kuin viime hetken viime riemua. —
MASINISSA:
Surmanko kerallani näit?
SOPHONISBE:
Vain sun
Ja sovituksen. —
MASINISSA:
Prinssin muistitko,
Jok' kerran helmet itämaiden noutaa
Sun Iupas otsalles.
SOPHONISBE:
Oi, muistin, muistin!
— Ja itkin —
MASINISSA:
Miksi itkit? —
SOPHONISBE:
Onneni
Ma muistin —
MASINISSA:
— Murheet pois nyt, armas! Voitto
Ja lemmenjuhlat meitä vartovat!
SOPHONISBE:
Oi, entinen oot intomieli prinssi!
- Miks synnyin minä alla koidon tähden,
Mi valot, varjot liian jyrkkään jakaa.
MASINISSA:
Varjosta itse tulin, erämaasta.
Kuningas Atlas ontoin silmin siellä
Poikaansa katsoi. Mykistynein suin
Isäini isä haastoi tarinansa.
Medusan päästä synkeästä, joka
Katseensa erämaasta hiiltävästä
Otsalle kiinsi Atlas-kuninkaan,
Sielusta paaden ikikylmän loi.
Tuon äänettömän tuskan omaksein
Ma tunsin. Kirosin: vain aava tyhjyys
Hohotti vastaan kaiun samean.
Mutt' nyt oi, armas! Nyt on huokaus
Kuin helisevä laulu. Turvaisaks
Nään Atlaan jäykistyneen sylin. Otsa
Tuo uurteinen on eetterpuhdas nyt.
— Oi, armas, sun on syy ja ansio —
Mun kosto on ja anteeksantamus.
Oi, enkö tietäis, kump' on onnen aamu!
SOPHONISBE (yhä epäillen):
Mutt' kauvan, kauvan elää daimonit syyt, soimat pimeästä kaivaen. — —
MASINISSA:
On daimoneita meri täynnänsä,
Mutt' Afrodite kulkee yllä sen
Orvokkituoksuin pahat valliten.
Sa Afrodite liljankorkea — —
SOPHONISBE (yhä masentuneena):
En enää vallita ma tahdo, jaksa — —
Syvyyksiin hämärtäyviin painuin jo.
MASINISSA (pettyneenä):
Miks epäilet näin kauvan, armas. —
(Ylevästi)
Tiedä:
Tarjoilla ei voi armoa, vaan suoda
Rukoilevalle. Vaikea ei lie
Sun multa pyytää. Eihän armas? Sano!
SOPHONISBE:
Oi, ei! Sa näytä tie niin raskas käydä,
Ett' aatos kuolon matkataakkanain
Mua painaa, kun sun äänes kuulla saan
Käyn ripeään, käyn ilomiellä. —
MASINISSA:
Helppo
On olla miehen nyt näin voiton puolla!
— On onni, elonaatos täyttö sen
Meill', armas, yhteinen. Jos harhas vuoks
Saat ikeen painamana käydä hetken,
Käyt alla pyhän aatteen kieltämäs.
Jos suur' on rankaisija, ylevää
Sen eteen polvistua. Niinhän, armas?
SOPHONISBE (hurmautuneena):
Nyt valokaaret ihmekuvioita
Luo helmaan seijaan sinen. Yllä, alla
Sädehtii valo uusi — tuttu sentään.
Tuoll' kiertää nuoruusseppel vetreä
Rantoja taivaan. — Se on kaukana
Mutt' aivan otsallain sen tunnen. Taas
On kallis elämä.
MYRKKYRI (Astuu kuulumattomastl sisään, mutta kiireesti):
Oi valtias!
Jos korpit Afrikan suot kylläisiksi,
Niin kiirehdi: jo legionain tahti
Ennustaa saaliin jakoa.
(Kumartaen)
Jo valmis — —
MASINISSA (keskeyttäen):
Mit' tehdään leirissä?
MYRKKYRI:
Jos totta puhun,
Siell' enimmäkseen tehdään kuolemaa.
MASINISSA:
Pois lörpötys! On Syphax kahleissa?
MYRKKYRI:
On, mutta saavuttaa voi korkeen iän — —
Vast' yksi prinssi myrkyn joi ja kiitti
Sit' aimo nautinnoksi.
(Sophonisbe kääntyy kysyvästi myrkkyrin puoleen, tälle):
Prinssiparka,
Lähetti hieman lapsekkaan ja kainon
Hän viime tervehdyksen: "Lemmen uhrit
Viel' myrttilehtoloissa käyskellä
Saa rauhaa vailla", niin hän lausuili.
SOPHONISBE (säälien):
Voi prinssiparka —
(Kääntyy mietteissään poispäin).
MASINISSA (epäluulon iskemänä):
Mikä aavistus!
Tuon prinssin kuolo tarkkaan kerro!
MYRKKYRI:
Petyin,
Pahasti petyin, valtias, tuo poika
Joi myrkyn väärin mielin, siksi vain,
Kun elämästä täysin siemauksin
Ei voinut nauttia, hän kielsi sen,
Kuin nainen kielletään, mi sattumalta
On liian pyhä.
MASINISSA:
Mua ärsytät!
MYRKKYRI (kumartaen):
Oi, valtias, ma kuljin kenttää pitkin,
Huulille kuolevain uutt' tenhojuomaa
Kokeillen kaatelin. Niin tuskaisan
Lähelläin kuulin vaikerruksen, joka
Elosta irti tahtoi päästä, kysyin,
Tahtoiko lääkettä. "Vain myrkkyä",
Hän äänsi raivoisasti. Maassa makas
Sadoittain aron koirain ruokaa. Hän
Vain pyysi myrkkyä. Mutt' juodessaan
Hän kuiski naisen nimeä.
MASINISSA (Kiihkeästi):
Min nimen?
MYRKKYRI:
Isänsä puolison. Siis pojan tuntein hän muutti majaa.
MASINISSA:
Myrkky valmiiks, mies,
Vie Syphaxille. Päälläs vastaat, että
On tarpeeks tuima annos. Nopeaan
Takaisin tule.
(Uhkaavasti)
Kiire päättää on
Tää leikki ennen roomalaisia.
(Orja poistuu nopeasti).
SOPHONISBE (langeten maahan):
Mua suojaa Roomalta! Tuolt' ahmarilta!
Siell' lasisilmin uhkaa jäykkä Tiber,
Keltainen mato mustan korpimaan!
Sen pimennoissa ulvoo Marsin susi,
Se veret siltä juo, ken uskaltaa
Sen kansaa vastustella. — Pyhän tammen
Vestaalit kaatavat kuin korren. Surmaa
He salamerkein ihmisiä! Ketään
He eivät lemmi. —
MASINISSA (halveksivasti):
Ketä lemmit sa?
SOPHONISBE:
Mit' tarkoitat? Mua auta Roomalta!
Tuon kansan eessä vapisen. Mua auta!
MASINISSA (raivoisasti, suunniltaan):
Autanko varjoon myrttilehtojen,
Luo prinssien?
SOPHONISBE (tuskalla):
Näin kuningasko lyö!
Kuin harhaiskuin mustasukkapoika!
Sit' tietä kosto eikä tuomio
Voi oikein osua. — On syyni raskas,
Mutt' yks vain syy mun sieluani syö.
Sen vuoks jos ansaitun suot kuoleman,
En valita: ma silloin unhon vettä
Saan juoda hiljaa kiertäväistä. — Mutta
Sua vannotan ma kautta kuolon hetken:
Roomalta säästä! Ennen myrkky sulta
Kuin kahle Scipiolta.
MASINISSA:
Ennen surma
Kuin kahleet Rooman! Lupaan, vannon sen
Edessä kuolon hetken ankaran,
Jok' yksin lemmen tään voi päättää.
(Vetää Sophonisben voimakkaasti luoksensa)
Armas!
Unohda raivo sana tuo, jok' äsken
Viel' valituksist' erämaan toi kaiun. — —
SOPHONISBE (kavahtaen, koska alkaa kuulua yhä laajeneva marssin tahti):
Oi, kuule, kuule! — Legionain tahti
Jo korvat huumaa. — Minut tahtovat
Sinulta riistää!
MASINISSA (lohduttavasti):
Voiton seppeltä
Ei voittajalta riistetä, se usko. —
Sylissä yön viel' levätessä Cirtan
Käy Galan poika linnaan isien.
Hääsoihdut sytytetään oiti siellä!
— Niin päivä, onnen päivä meille nousee,
Me onnen maata saamme hallita. —
SOPHONISBE (jälleen valoisasti):
Ja onni meitä hallitsee.
MYRKKYRI:
Mi sääli —
MASINISSA:
Mit' tahdot?
MYRKKYRI:
Sääliä ja sadatusta. —
Viel' elää Syphax. Myrkyn tarjotun
Hän epäs.
MASINISSA:
Pelkuri!
MYRKKYRI:
Ei pelkuri,
Vaan lemmenhoukka. Myrkkypikarin
Hän varmoin käsin huulilleen jo vei.
Mutt' tahtoi kuulla sitten viimeisen
Viel' viestin puolisoltaan. — Valtias,
On nainen sotasaalis, niinkuin maat
Ja mannut, konnut nautakarjoinensa
— ma kumarsin. Mutt' hän löi maljan maahan,
Hän maata polki, kädet iski tukkaan
Ja kiljui, karjui vaahtosuin ja itki
Taas vapisten kuin menehtyvä lapsi.
Suden ja leijonan ja karitsan
Hän hahmoon astui vuorottain. Ma häntä
Taas ihmishahmoon vuottaissani uutta
Sekoitin myrkkymaljaa. Mutta — —
SOPHONISBE:
Orjain kiel' lavertelias ei huvita Mua nyt. Jos sallit, valtias, ma poistun.
MASINISSA (johdettuaan Sophonisben oikealle, kääntyy suuttuneena myrkkyrin puoleen):
Et ammattias tunne, moukka! Missä
On tikarisi.
(Viittaa menemään)
Nopeaan.
MYRKKYRI (kumartaa):
Niin, mutta —
Juur' aioin mainita, ett' tärkin työn
Tään esti Gaius Lelius.
MASINISSA (tyrmistyneenä):
Sa sanot —
Prefekti siellä jo!
(Epätietoisena)
Hae Prokles tänne.
(Yksin)
Ken hedelmät saa korjata (Istuutuu) Hm —
Rooma
Vai minä? Jättiläinen, vuorten herra,
Vai nuori peto varjoss' aavikon
(Prokles saapuu.)
Prefekti estänyt on tuomioni!
Min neuvon annat?
PROKLES:
Myönny, voita aikaa.
Sua sitoo sopimukses.
MASINISSA:
Hän jos vaatii
Myös Sophonisben Roomaan?
PROKLES:
Äreä
On vanhus tää, mutt' lempeä. Sa ano
Ett' lykkäis ratkaisun hän Scipiolle.
GAIUS LELIUS (ärtyneenä tullen suoraan Masinissan eteen):
Massylein maassa sana onko luja
Ja liittokirja, sit' en tiedä. Mutta
Sopimus kuului, muista, liittolainen:
Jokainen valtias, mi vaihteluihin
Kukistuu sotaonnen, tuomitaan
Lain roomalaisen mukaan.
MASINISSA:
Tunne en
Ma tapojanne tarkoin. Meill' on tapa:
On lyöty lyöjän saalis. Mutta nyt
On Syphax vallassas. Hän Roomalle
Siis kuuluu.
GAIUS LELIUS (tyynemmin):
Saa myös asiataan puoltaa
Nyt Syphax puolisonsa kuullen.
MASINISSA (vavahtaen, äkkiä kuohahtaen):
Mitä!
Hänt' älköön häväistäkö kuulusteluin!
On uhri valtiatar Sophonisbe,
Ei syyllinen. — Sun legionas kaikki
Ei oikeutta riitä polkemaan.
Hän avioni on, sen kautta kuolon
Juur' äskein vannoin, sen mä täytän myös
Tän' yönä vielä maailmalle näytän.
Hääsoihdut ennen aurinkoa syttyy,
Vaikk' Cirtan linnan ois ne sytykkeitä.
En tästä vääjää. —
GAIUS LELIUS:
Tapa myös on kansain,
ett' taisto alkaa soihtuin heitännällä.
Kaikk' kansat tietää, ettei leikkiä
Oo Rooman tielle heittää soihtuja.
(Käy istumaan vasemmalla sijaitsevalle katosistuimelle).
PROKLES:
Jos lausua saan arveluni: Tämä
Ei lainkaan valtaseikka. Sielun syyt
Ne jotta jaksais sovittaa, siit' taiston
nyt alkavat he sieluissansa. — Tästä
Ei vaaraa valtioille. — Urhous
Numidian ja lempi lapsia
On saman aavikon. Jos myönnät toisen,
Myös toisen tulta hoida taitavasti.
GAIUS LELIUS:
Pyhäksi tehtäväkseen katsonut
On nainen tuo — niin kuulin — Scipion
Ja Rooman tuhon. Silloin tuomio
Ei väistä kiharoita naisenkaan.
SOPHONISBE (astuu Heliken seuraamana oikealta ylväänä ryhdiltään.
Prokles vaihtaa muutaman sanan Heliken kanssa. Leliukselle):
Täss' seison. Tuomitse! Nää suortuvat
Sa kaulavantein kytke, roomalainen.
Tarpeian kalliolta rotkoon syökse,
Tai orjaks saata kansas kehnoimmalle!
En kiellä kansaani, en aiettani,
Ett' Karthagon ma tahdoin pelastaa.
(Syphax tuodaan kahleissa).
GAIUS LELIUS (on noussut vaistomaisesti seisoalleen):
Puhettas, ruhtinatar, vakavaa, ma kuulen kunnioittain.
SOPHONISBE (viehkeästi):
Puhettani
Jos arvostat, miks syytät tekojani,
Joist' on tää puhe heikko kajastus?
GAIUS LELIUS (epäröivän lempeästi):
Sa mistä saitkaan sanat solmikkaat,
Joit' ei voi miekoin gordilaisin lyödä.
SOPHONISBE (yhä viehkeämpänä):
Miks nyt et sallis luona lempeni
(Kääntyy Masinissan puoleen)
Tään jälleen löydetyn mun viivähtää?
MASINISSA:
Suo Scipion tää seikka ratkaista.
SYPHAX (on ajan synkkänä tuijottanut ja temponut käsikahleitaan):
Totuutta oivaa puhui myrkkyri.
On nainen kaunein kotielukoista. —
MASINISSA (uhkaavasti):
Ei vaivas solvauksin lievity!
SYPHAX:
Sukoilus varmaan lievittyy, kun lisään,
Ett' teeskelyin hän silloin kuumimmin
Mua hurmasi, kun punoi juoniansa
Hän sinun päätäs vasten. — Riemastunut
Pääkallostas hän varmaan enemp' oisi
Kuin kaikist' aartehista itämaiden!
MASINISSA (synkistyy näistä sanoista, mutta pudistaa kuin laskeutuvan taakan harteiltaan ja puhuu ylpeästi):
Mies sanoin keihästää, kuin tylsyy teräs.
Se kumma kuulkaa.
SYPHAX:
Kätkee parhain kalpa,
Kun herkee suosimasta jumalat.
— Löit minut. Mutta kostaa poikani
Taas tekos kerran! — Sinut raihnaus
Kun ränstyiseksi syö, kun sameaks
Käy silmäs, että mieltä etovainen
Hämärä sielus myrkyttää ja turtaa.
Kun ahnein koukkusormin hamuat
Kuin sokko kruunuas ja valtikkaas,
Ja elon likajätteet, ruumenetkin
Sa tuhat kertaa koetat märehtiä,
Kun elämä on sulle rakkaimmillaan
Juur' siks, ett' kaikki tutajavaks käy
Pait valtas röyhkä. Silloin Vermina,
Mun poikani ja Siggan kuningas,
Lyö puoltajas ja autiuden luo
Kamoittavaisen ympärilles.
MASINISSA (kylmästi):
Poikas on kuollut haavoihin ja myrkkyyn.
SYPHAX:
Raivo!
(Painaa ohimoltaan)
Vie hurmehuurus pään ja sielun multa.
Se mitätöntä, mutta koston veit!
Sylissäs viini huuruinen, sa sielun
Suvusta viime tilkkaan veit. — Sa kaunis,
Sa oman heimoäidin kantamoinen
Käs'varrellasi hervonneella maljan
Sait myrkkyisen viel' kantaa. — Sääli. — Raivo!
Nää seikat sentään rajoja on vailla,
Muu kaikki mittoihin ja määriin mahtuu.—
(Jää tuijottamaan).
MADAURA (tulee kiireesti, Masinissalle):
Lopussa takaa-ajo, valtias.
Pääs pakoon Bucar pienin joukoin Cirtaan.
Mutt' ilman taistelua portit avaa,
Jos valtiaansa saa hän kahlittuna
Tai vainajana nähdä. Ehdon tään
Hän ilmoitti. Myös sopukohtelun
Hän pyytää.
GAIUS LELIUS:
Päättää nyt on aika siis
Tää sananvaihto.
PROKLES:
Voiton yhteisen
Nimeen ma pyydän selvää myöntymystäs,
Päämies, ett' oikeutensa valtiaani
Saa loukkaamatta pitää, oikeutensa,
Min takaa ikivehmas luonnonmahti,
Jot' tukee nuoruus, urhous ja vala.
GAIUS LELIUS:
Sulavan puhees kierrot, kreikkalainen,
Omille mietteilleni radat avaa. —
Sun sanas, valtiatar, mun jo voitti.
Urhoollisuutes, Masinissa, puoltaa
Toivettas vankoin sanoin. Cirtaan siis
Ja juhlaan! Kaikki oitis matkaan valmiiks.
(Poistuu kiireesti, vartijat ryhtyvät viemään pois Syphaxia).
SYPHAX:
Iloitkaa, narrit! Käsin kahlituin
Viel' avaan portit teille. Riemumiellä!
Hääloimuihinne hukkuu Cirta, niinkuin
Jo hukkui Siggan linna.
MASINISSA:
Madaura, leiri hajalle! Ja Cirtaan!
Isäini linnaan! Heimoin hajajoukot
Luon kansaks, valtakunnaks. Kuka silloin
Mua uhkaa! Prokles, sinun työsi alkaa.
Tääll' aavat kentät näät ja vuorten harjat.
Sa joonilaisin pylvästöin ja kuvin
Korista ne. Olympos tänne siirrä.
Ma paimenet ja rosvot kylväjiksi
Vakaiksi teen. Sa tieto heille anna.
(Leikkiä laskien)
Helike kaino, turhaa ei sun hymys —
Mutt' liian vähän. Nauru heleä
Sun osas tästä lähtien ja — Prokles.
SOPHONISBE (riemusta kärsimättömänä, leikillä):
Työn kaikki tuhlaat. Mitä mulle jää?
MASINISSA (onnesta loistaen):
Papitar lieden kirkkaimman. Yö pyhä,
Mi suortuvillas kuivaat hikihelmet.
Hereilläs aamutähti, joka yksin
Zeun linnun katsot silmäterihin
Häikäistymättä. Sinun silmistäs
Säteet ne meille toistuu. Tytär taivaan
Saat maata rakastaa! Viel' ihmeempääkö
Halaat sa tehdä?
SOPHONISBE (kyyneltyen):
Suuri valtiaani,
Helike, Prokles! Lempeet kyynelet
Nyt vuotten takaa mua tervehtivät.
(Ojentaa kaikille käsiään)
PROKLES:
Ma Heliken kun noudan, noutaa hän
Myös Sophonisben, niinkuin sanoinkin.
SOPHONISBE:
Oi, tulkaa! Näin käs'varsin armain suojaa
Te suokaa. Nyt on hyvä olla. Tuntuu
Kuin alle hurmaavaisen kukkavuoren
Ma hukkuisin, ja elo huimautuisi
Pyörryttäväiseen onneen.
(Hetken vaiettuaan, iloisena)
Naurakaa
Nyt toki tätä hupsun soperrusta.
HELIKE (vilkkaasti):
Minun on nauru virkani.
SOPHONISBE:
Oi, naura!
Sit' en ma enää koskaan häiri. Armas
Helike! Oi!
(Naiset syleilevät).
HELIKE (poistuessaan Sophonisben keralla):
Yö tämä riemuitaan!
SOPHONISBE:
Tää kaunis yö, tää kuudanyö — —
MASINISSA (pukien viitan ylleen, Prokleelle):
Tää teltta
Kiireesti käske tyhjentämään.
(Poistuvat. Tulee orjia ja sotilaita).
NOTOS (ryhtyy kokoilemaan aseita ja muita esineitä):
Matkaan —
Vai matkaan taas, nää pattijalkakonit,
Piiskaansa nuollen, jonka nimenä
Lie maineenjano, oikeus ja valta,
Vai mikä lie. — Vai matkaan. Mihin? Ehkä
Ylimmän piiskurinsa luo, mi lyö
Verille nahan isällisin käsin
Ja hyvä on — kuin sana todistaa.
(On koonnut kainaloonsa keihäitä ja vasempaan käteensä ottanut miekan, aikoo poistua. Vastaan tulevat Marsyas ja Teutates).
TEUTATES:
Tuoss' oiva miekka, katso, Marsyas!
MARSYAS:
Ei mieli tee —
(Ottaa loput keihäistä ja vie pois).
TEUTATES (Notokselle, yhä miekkaa tarkastellen):
Miehellä nuiva mieli.
NOTOS:
Särkyikö huilu?
TEUTATES:
Veli kaatui.
MYRKKYRI (tulee äkkiä):
Pojat!
Ratsuille herrat nous. Kas tässä kelmit!
(Lyö viinikannun pöytään).
TEUTATES:
Ei ryypätä me Niilin rutaa, mies.
MYRKKYRI:
Herroille myrkkysekasotkut! Meille
Ens' maisti manalasta vain. Pien' naukku
(Juo)
Kas niin!
(Ojentaa Teutateelle)
Mies kurkistapas pohjaan. Onko,
— häh — rutaa taikka mutaa.
(Teutateelle)
Tulisuus,
Aurinko, kosteus ja herkkyys, voima
Kiimassa siellä velloo.
(Ottaa maljan Teutateelta, juo ja ojentaa Notokselle).
Imettäjäs
Juo malja. Hei, mies! Nännin jätettyäs
Liet tyhjää haukkonut kuin kala maalla.
(Notos ottaa kannun, mutta viivyttelee)
No, mies! Jo rukoiletko jumalia —
Varkaita, karjan näpistelijöitä —
Tyrrheeniläiset rosvot, kentaurit
Ja panit vastaas irvistävät. Kas,
Nuo irvinaamat höröttävät tälle
Röhöttävälle maailmalle — Juo!
NOTOS:
Mielisti veli, mutta uumoilen
ett' ihmiskarvan jälleen vetäis niskaan —
Tää viininjumala. Näät, nyljin sen
Jo tuonaan pois.
MYRKKYRI:
Ho — hoo. No hetken sentään
Voi ihmissutten ulvonnassa juoda
Ja ulvoa. Kas, pian kukkuroillaan
On viime ryyppy. Ylen yleinen
Kuin petos näät on, veli, myrkkyköynnös.
Se kielten kärkeväin ja punahuulten
himottuin kautta rypäleitään tarjoo.
Se hehkuu koskettaissa käden kättäs.
Katseista varjokkaista uhkuu se —
sylistä naisen ryöhää pohjasakka.
Kateus, röyhkä valta, köyry orja
Vieressä uurnan häärää apureina.
Viel' luonnon umpimähkäisyys ja raakuus
Sen ihmist' ivaavaiset muotopuolet,
Siin aidattu tuo viinamaa on musta,
Jost' täyden viime ryyppys juot, jos et lie
Elukka lajias. — Mutt' toistaiseksi
Latkimme iapsekasta lientä tätä
He, juo!
NOTOS:
No maljas, myrkkyri!
Esirippu.