HEINÄKUUSSA
Päivä aarteitansa tuhlaa. Päivät päästään yhtä juhlaa loistoss' suven auringon. Päivä siunaa luomistyötä. Ei oo iltaa eikä yötä, valon siunaus vain on.
Heinäkuu on heleimmillään.
Päiväin hurmaa sävelillään
kiurun virsi ylistää.
Kesä antaa armahintaan.
Tuoksuansa suvisintaan
ruis ja heinä hengittää.
Loistaa lehti maassa, puussa.
Loiskuu laine salmensuussa
välkähtäen hopeiseen.
Taivas lupaa pitkää poutaa.
Ruohon kuumaan rintaan soutaa
rivi sorsapoikueen.
Suven ihanuutta hohtaa kaikki, mitä silmä kohtaa: tuvan pääty punainen liekehtivä päivän tulta, pääskyn siipi, rukiin kulta, siinto vetten, vaarojen.
Suuri, lämmin sydänsuvi!
Kaikki kukkii, tuleentuvi,
kaikki kypsyy korjuuseen!
Päivä hehkuu, päivä tuhlaa!
Päivät päästään yhtä juhlaa
kirkkaudesta kirkkauteen!
Pellolla käy vilske vilkkain, huiske helmusten ja hilkkain — heinänteon kiire on! Työn ja laulun riemu kirkkain kilvalla soi heinäsirkkain alla suven auringon.
Keinuu heinää humajavaa
niinkuin merta. Väylää avaa
siihen suihke viikatteen.
Kaatuu heinän aallonharjaa.
Apilasta, mesimarjaa
tuoksuu ilmaan suviseen.
Haravoita naisten vilkkaa.
Kovasinten kuoro kilkkaa
kilvan päissä sarkojen.
Paistaa ruskeata pintaa.
Vilvoittaapi otsaa, rintaa
lempeänä läntinen.
Karhokoitten karttuu alaa.
Leikki lentää, päivä palaa —
elää kuink' on ihanaa!
Veri suloisesti soutaa!
Elämä on juhlaa, poutaa!
Ihanaa on ponnistaa!
Sa, ken annat vaivaa, työtä hedelmien riemun myötä, sulle kiitos humajaa, kiitos kiurun säveleissä, suven tuoksuissa ja meissä, sulle, sulle, Äiti Maa!