SUVI-YÖNÄ
Jo yli maan ja vetten siinnon päilyy kuin sinisillat illan terhenen ja puunto pilvein, kuulto koivujen kuin unet armaat vetten vyössä väilyy.
Kuin aroin aavistuksin kaislat häilyy, kun raukee rantaan viri viimeinen, viel' yli kaukaisinten salmien kuin kultavana päivänpurren säilyy.
Mun on kuin hetkeks vaikeneis ja nukkuis mun sydämein. Ja on kuin haipuis, hukkuis se kuultoon, sineen, iäisyytehen…
kuin kanssa iäisen jo yhtä oisin. Mun on kuin kaikesta nyt kiittää voisin, ma mitä sain ja mitä saanut en.