KUNINGAS DAAVID.
On valkeen linnan yli noussut yö
ja Daavid-kuningas käy vuoteeltansa
ja tähtein loiston alla katollansa
hän kultaharppuansa hiljaa lyö.
Ei hälle rauhaa suo yön uni, työ,
ei kuuma sylinanti Batsebansa,
on murhe mykkä hänen otsallansa
ja sieluansa tuima tuska syö.
On muisto syntein hänet ylttänyt.
Hän tahtois olla yksin kanssa Herran,
hän erämaahan kauas ikävöi.
On kruunun loiste hälle halpa nyt.
Hän tahtois olla niinkuin läsnä kerran,
kun paimenena leikkiä hän löi.