I.
Suviaurinko kimmelsi kultainen sinitaivaalla korkeimmallaan, emon hellällä lämmöllä silmäillen sinivesiä ja lehtoja allaan. Helolämmössä taivahan auringon sinikirjavat kukkaset nurmikon ihan uhmaten tuoksuivat. Käki kukkui, luritteli leivonen, suven leijuvat lintuset kilpaillen elon onnea lauloivat.
Kuin aurinko elvytti kukkia, niin lääkäri tieteen voimalla loi lahjoja uuden terveyden kituvaisille lapsille ihmisten. Oli taasen hän tänään hoidella monet kymmenet sairaat saanut. Mut vihdoin pääsi hän sairaista, oli yksin hän vihdoin huoneessa ja sairasten ruikutus laannut.
Hän nousi ja virkahuoneestaan ulos asteli, käytävän sulki. Läpi kaupungin luontohon tuoksuvaan hän ilosin mielin kulki. Hänen elämänsä kesä oli kirkkahin, ja kunnasta kerkein askelin läpi kukkivan kesän hän kiiti. Mut päästyä varjohon lehtojen, ajelehtava aatos nuoruuden kevätmuistojen kenttiä liiti.