EI SITTENKÄÄN!
Ja vaikkapa maailma kahleihin mun elämäni vangiksi saisi, ihanteitani en minä sittenkään ikipäivinä unhottaisi! Mitä painavammin mua multahan poljettais, sitä ankarammin mun mieleni kaihoais! Tuliroihuna loimotellen mun sieluni palaisi ja säkeninä välkähdellen kevätriemua halaisi!
Ja vaikkapa ruoskalla suomittais mua elämän rientoni tähden, niin ruoskakin ennen katkeais kuin uraltani syrjään lähden! Mitä kirpeämmin mun haavani kirveltäis, sitä virkeämmin mun henkeni ryntäjäis, ja ukkospilvenä jälleen mun ääneni jyräjäis, tulisimmalle välkynnälleen mun salamani säilähtäis!
Mut ollapa kumpua välkeää mun vapahana liikkua hiukan, ja ollapa valoa ja lämpimää ja saadapa leivänkin niukan! Mun lauluni saisi sulin kielosin kajahtaa! Se heijastaisi niin kirkasna maailmaa! Se huolet ja murheet voittais, ne tyynenä tulkitseis ja iloa ja onnea soittais ja kansaa palveleis!