TYÖVÄEN ILLAT.
Tämä aika on taiston ja kärsinnän, mut taistoa toivehet johtaa. Ne viittovat luolista tehdasten ylös, kauvaksi, koittohon päivän sen, jona ahkera raataja elämän ilon, onnen ja rauhan kohtaa.
Työ ei ole silloin niinkuin nyt — se ei ole orjan työtä. Se uusien sankari-ihmisten on kunniatehtävä riemuinen, jota toimivi ihminen veljeynyt vain hetkisin, ei läpi yötä.
Hän hetkinä päivyen parhaimman luo elämän pohjan ja kaiteen. Mut päivä kun päättyvi kätten työn, niin raataja löystävi raadevyön ja ravitsevi rintansa rauhaisan mehuhedelmillä hengen ja taiteen.
Yks soutavi aavalle aatteitten, yks laskevi lahdelle lemmen; yks laulavi laulua sointuvaa, yks tietehen tarhassa askartaa; yks istuvi nurmella uinaillen, yks karkelot kiitävi ennen.
Vähät siitä mi millekin mieleen on, kun kaikilla vaan on aikaa; koko kansa kun vapaat illat saa sydäntyötänsä hetkisen harrastaa, se kasvavi, nousevi taivohon, ja rinta sen riemua raikaa.