ISÄNMAALLE
Pois ulapoille, pois! Sa olet vapaa, niin kerskaa perintösi tuhlaajat, ei enää Sua sorron miekka tapaa, kun itses suurempihin uskallat! Mut Sielu, joka epätoivon yöstä vain yksinään voi voiton lunastaa, ei kaikkein pienten huudoista ja työstä Sua tunne, ei, Sua kallist' Uinujaa! Sun havahduttaa vain se, ken voi vuottaa vain tietäjä, ken heimon sielun luo, ken siihen, mitä hiljaa kylvi, luottaa, ja mitä vuosisatain kasvu tuo.
Sa olit neito aamun punertuvan, jok' arastellen syömen unelmaa vait hämärässä pyhäpuhtaan tuvan sai toisen lasta lepoon liekuttaa, tai impi illan — koivuin suhinalle ja vetten apeutehen auenneen —! Niin avaa unesi jo maailmalle ja astu kansakuntain perheeseen! Niin uskollisna tunteellesi hohdat Sa yli intohimon itsekkään ja lailla itse luonnon rauhan johdat meit' yhä Iäisemmän ikävään.
Sa olet tulisielu nuorukaisen, jok' on kuin talvi tyyni, hiljainen — nyt katkeruuden mustan, uhmaavaisen luot kirkkaaks alttiuden onnehen ja vihdoin tunnet kesken murheen, harmin Sa neros kirpoavan kahleistaan! Oi Yksinäinen! Rauhasi on varmin, mut aikas astua on toimintaan! Nyt kantain koko ihmiskunnan surun Sa suureks oman kohtalosi luot ja keskeen ilon ilkkuvaisen turun elämän tuskan, ihanuuden tuot.
Oi Synnyinmaa! Sai vaivaas Golgatalla yösynkkä vuosituhat todistaa, mut valtain herjaavaisen piinan alla Sa kannoit iäisyyden unelmaa. On aika tullut pääsinpäivääs nousta, katoovain toivojemme Messias, Sa jännitä jo valkeuden jousta, suus hengellä Sa tapa pilkkaajas! Suo kuuma sydänveri kaipuullemme ja teon voima voimastasi myös, suo osa ihmisyyden omaksemme ja ikuisuutta varten vaadi työs!