JUHANNUSLAULU
Ma halki armaani kaupungin kuljen,
ja onnesta paisuen rintani lyö
Sun eilisen kuvas ma poveeni suljen —
sen salaa on sieluuni polttanut yö.
Sadepurjeet kosteat taivaalla liitää,
ja puistojen nurmet kastetta juo,
tuoll' alla siltakaarien kiitää
vaahdonkeltainen kosken vuo.
Tänä aamuna äänes niin kaukana helää,
ja kaipaus kantaa kuin vuosien taa,
mun sieluni ensi aamua elää
ja etsii sun sieluas kuuntelevaa!
Olo täällä on, armas, niin lämmin ja hyvä,
älä anna mun lähteä luotasi pois —
povi riemua kuohuu, kuin korkea, syvä
suihkulähde mun sieluni ois!
Jo tuuli pilviä pakoon ajaa,
maa välkkyy loisteessa auringon,
ja ympäri pienoista puistomajaa
läpikuultavan vihreä siimes on.
Utuhattara pehmeä tuollako hohtaa —?
se taivaalta valahtanut lie!
Hatun, hameen valkean katseeni kohtaa.
Kultaisna hehkuu puiston tie.